POLOinen

Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta

2012-01-12T23:31:00.003+02:00

Blogailu jäi marras-joulukuussa vähän vähille. Kun pitää olla aina niin perusteellinen eikä voi kirjoittaa mitään diipadaapaa, niin yhtäkkiä on aiheet vähissä tai ainakin aika. Mutta! Voisin pitkästä aikaa jakaa teille liikenteessä sattuneen tapauksen. Tästä huomaa, miten ihan automaattisesti tulen analysoineeksi hirveän tarkasti, mitä oikein tapahtui, kun jotain erityistä tapahtuu.

Tausta

Viime lauantaina ajelin Seppälän kaupoilta Kuokkalaa kohti pitkin Rantaväylää. Vaihdan yleensä vasemmalle kaistalle Tourulan liittymiskaistan paikkeilla, koska käännyn seuraavana tulevasta risteyksestä vasemmalle. Samalla helpotan myös mahdollisten Tourulasta tulijoiden liittymistä Rantaväylälle, sillä liittymiskaista ei ole pituudella pilattu.

Tapaus

Niin tein lauantainakin. Ensin vilkku päälle ja sitten vilkaisu sivupeiliin, ettei takana ole tulossa ketään. Sitten kuolleen kulman tarkistus katsomalla vasemman olan yli. Ei ketään, joten aloitin ohjata Poloa kohti vasenta kaistaa ... paitsi hetkinen, katsahtaessani uudelleen sivupeiliin huomasin punaisen auton lähestyvän minua vauhdilla pitkin vasenta kaistaa. Refleksinomaisesti ohjasin Polon äkkiä takaisin omalle kaistalleni, sillä näytti siltä, että jos en olisi väistänyt, Polon takapuskuri olisi muuten saanut uuden muodon. Hetkessä vanha Peugeot 206 vilahti ohitseni. Oma nopeuteni 70 km/h rajoitusalueella oli pari kilsaa rajoituksen yli, mutta tämä sankari paahtoi ainakin kympin kovempaa, sillä sen verran vauhdikas ohitus oli.

(Sata metriä myöhemmin punainen paholainen ohitti jonkun oikealta puolelta - niin saa tosin Rantaväylällä tehdäkin - mutta oli se silti vähän vaarallisen näköistä mutkittelua. Sitten paholaiselta loppui into ajaa kovaa ja niin pysähdyimme peräkkäin liikennevaloihin. Kylläpä kannatti...)

Analyysi

Liikenteessä ei pitäisi tuollaisia äkkinäisiä ohjausliikkeitä tarvita, joten mitä mokasin että sellaisen jouduin tekemään?

Joku voisi ekana sanoa, että ei saa väistää liittymiskaistalta tulevia. Totta, niinhän meille on opetettu, koska siinä voi aiheutua vaaratilanteita, jos huomaa huomioida viereistä kaistaa ajavia. Mutta vetoan siihen, että olisin vaihtanut kaistaa siinä paikkeilla muutenkin, oli liittyjiä tai ei. Ja katsoin asianmukaisesti rauhassa peiliin ja sivulle.

Ensisijainen moka oli mielestäni puutteellisessa havainnoinnissa. Sivupeili olisi ehkä kannattanut tarkistaa vielä uudemman kerran, ennen kuin aloin kääntää rattia. Nyt katse kävi siinä vasta, kun olin hieman ylittänyt kaistoja erottavan viivan. Käytännössä sivupeilin ja sitten kuolleen kulman tarkistuksen pitäisi kuitenkin riittää, kun oma nopeus ei poikennut muusta liikenteestä.

Tästä päästäänkin kolmanteen virheeseen, jonka teki punainen paholainen. Sen nopeus ei ollut ennalta arvattavaa. Jos auto olisi ajanut vasenta kaistaa rajoituksen mukaisella nopeudella, olisin mahtunut vaihtamaan kaistaa mainiosti sen eteen vielä siinä vaiheessa, kun sen peilistä yllättäen havaitsin. Nyt etäisyys hupeni sen verran hyvää tahtia, että tilanne pääsi yllättämään. Luulen, että en nähnyt sitä ensimmäisellä vilkaisulla peiliin, koska Rantaväylä kaartaa kyseisellä kohdalla oikealle ja auto on jäänyt peilistä katsottuna ikään kuin taakseni. Se on kuitenkin ajanut sen verran kovaa, että seuraavalla vilkaisulla näin sen jo.

Tästä tapauksesta opin ehkä ainakin sen, että jos ajan vaikka moottoritietä alle rajoituksen ja haluan siirtyä ohituskaistalle, niin vapaan tilan tarkistus on tehtävä erityisellä huolella. Joku voi muuten yllättää nopeudellaan, joskin motarilla mutkat ovat loivempia ja peilistä näkee siten huomattavasti kauemmas.

Hauskaa joulua!

2011-12-25T14:04:00.009+02:00

Joulukuussa yritin perustaa kotiini Volkswagenille uutta Polo-tehdasta valmistamalla pienen erän piparkakku-Poloja. Heti alusta alkaen tuotantoajat meinasivat venähtää liian pitkiksi eikä luvattu toimitus jouluaatoksi onnistunut. Herkullisuudestaan huolimatta tämä malli jäänee prototyypiksi, sillä se ei taida oikein menestyä törmäystesteissä. Taidan tyytyä jatkossa vain ajelemaan Pololla.

Hauskaa joulua!

Paras häälahja ikinä!

2011-12-09T23:24:00.007+02:00

Menimme rakkaan mieheni kanssa reilu kuukausi sitten naimisiin (111111!) ja pidimme ihan pikkuiset juhlat, joihin oli kutsuttu vain läheisimmät sukulaiset ja kaverit. Hyvä ystäväni niobe oli keksinyt meille niin hienon lahjan, että se peittosi muiden lahjukset sata-nolla!

Mitä paketista sitten paljastuikaan? Ei enempää eikä vähempää kuin krominen pakoputkenpää Poloon! Todellinen yllätyslahja, enkä voinut kuin nauraa kun avasin paketin! Ei ehkä ihan kenelle tahansa sopiva, mutta meille se tasan tarkkaan osui ja upposi. :DD

Saamastamme paketista paljastui krominen pakoputken koristepää Poloon.

Hauskaa lahjassa oli myös se, miten niobe oli sen hankkinut. Hän oli soittanut Autotarvikkeelle ja kysynyt, muistaisiko joku sieltä taannoin mustan Polon ostanutta innostunutta pariskuntaa. Sattumoisin puhelimeen vastannut myyjä oli sama joka myi meille Polon, joten tärppäsi ensimmäisellä yrityksellä. Niobe oli sitten kysynyt myyjältä, että olisiko hänellä jotain ideaa, mitä Poloon liittyvää hän voisi ostaa meille häälahjaksi.

Sattumoisin olin juuri edellisellä viikolla käynyt tilaamassa samaisen pakoputkenpään Poloon, mistä oli ollut myyjän kanssa jo pidempään puhetta. Hetken emmittyään myyjä oli ehdottanut, että niobe voisi ostaa sen puolestani. Ja niinpä itse tilaamani pakoputkenpää päätyi meille kauniiseen kukkapaperiin käärittynä.

Kiitos niobe ja muut lahjaan osallistuneet! <3

Asensin pakoputkenpään Poloon häiden jälkeen olleella viimeisellä autonhuoltokurssikerralla. Putken kiinnitysruuvit oli piirretty asennusohjeeseen laitettavaksi putken yläpuolelle, mutta en saanut sitä millään tungettua paikalleen niin päin, kun ei se vain mahtunut menemään takapuskurin helman alle. Ähräsin siinä sitten aikani kunnes keksin painaa helmaa pikkuisen putken kohdalta ja niin sain sen ängettyä paikalleen kiinnitysruuveineen. Siitä jäi varmaan takapuskurin alaosaan pieni jälki, mutta sitä ei kukaan näe ellei auton alle mene, joten ei haittaa.

Saatuani pakoputken koristepään paikoilleen oli aika kiristää se pakoputken ympärille. Sain mutterin kiristystä varten käyttöön L:n muotoisen räikällä varustetun avaimen (viisaammat tietänevät sen nimen), mutta se ei mahtunut putkenpään ja helman väliin lainkaan. Onneksi löytyi lenkkiavain räikällä, sillä normaalilla lenkkiavaimella pyörittäisin mutteria varmaan vieläkin, sillä sen verran vähän avain mahtui kerralla kääntymään ahtaassa tilassa. Ohjeessa luki että mutteri pitäisi kiristää 25 Nm:iin, mutta minulla ei ole aavistusta mille kireydelle se meni. Tiukalta tuntui ja myös opettajalta tuli hyväksyntä. Vielä ei ainakaan ole tipahtanut putki matkalle, toivotaan ettei tipukaan.

Polon pakoputki ennen kromikoristeen asennusta.

Polon pakoputki kromipään asennuksen jälkeen. Raidat eivät ole naarmuja, vaan kuivuneeseen kuraan jääneitä sormenjälkiä.

Nyt kelpaa Polon takapuolta esitellä, sillä komealta näyttää! Ja kulkee ainakin tuhatta! Minun puolestani krominen pakoputkenpää voisi olla Polossa vaikka vakiovaruste ainakin Highline-mallissa, sillä sen verran luontevasti se siinä istuu.

Krominen pakoputkenpää näyttää siltä kuin sen olisi aina kuulunutkin Poloon.

Polon suojauskäsittely

2011-12-01T22:57:00.009+02:00

Ostin keväällä Citydealista kahden kerran autonpesupassin autojen pintakäsittelyyn erikoistuneeseen Glosspoint-nimiseen yritykseen. Syksyllä havahduin huomaamaan, että pesut olivat edelleen käyttämättä ja lahjakortti umpeutuisi marraskuun lopussa. Yrityksen sijainti Seppälän markettien välimaastossa tuntui töihin siirtymisen kannalta vähän hankalalta, joten en ollut saanut aikaiseksi pesettää autoa.

Pesu

Lopulta sain kärrättyä Polon pesuun. Löysin yrityksen vasta pienen haahuilun jälkeen, sillä mainoskylttiä ei ollut koolla pilattu. Kyydin töihin pummin työkaveriltani, mutta liikkeellä kuulin että heiltäkin olisi voinut saada kyydin.

Iltapäivällä kävin hakemassa Polon kotiin. Odotin saavani takaisin märän auton, koska vettä satoi urakalla, mutta se olikin jätetty halliin sateen suojaan. Kilttiä. Säälitti ajaa auto suoraan sateeseen, mutta näinpähän sen edes puhtaana.

Suojakäsittely

Hakiessani Poloa pois toinen liikkeen miehistä kyseli, että onko auto uusi ja onko siihen tehty mitään maalipinnan suojakäsittelyä. Kerroin, että ostaessamme Poloa siihen laitettiin jokin "hyvä vaha", minkä automyyjä tinki meille kaupan päälle. Glosspointin miehen mukaan Polossa ei näkynyt mitään vahaa olevan tai jos oli, niin ei se ainakaan enää hyvä ollut, selittäen miten veden pitäisi helmeillä vahatun auton pinnalla. Olin vähän ihmeissäni, sillä olin käsittänyt että kyseessä olisi ollut joku puolen vuoden vaha tms. Kuka viilasi mua linssiin?

Noh, sain sitten tarjouksen CQuartz-pintakäsittelystä, joka vaikutti olevan Glosspointin lippulaivatuote. Olin suunnitellut teettäväni Poloon joka tapauksessa jonkin suojakäsittelyn, joten kuuntelin mielelläni, mistä oli kyse. Kyselin myös muista yrityksen tarjoamista pintakäsittelyistä ja sainkin niistä hyvät selitykset, mutta niitä ei suositeltu tekniikoiden vanhentumisesta tai muista syistä johtuen. Jokin aine lähti väärällä pesulla pois ja joku ei puolestaan toiminut mustan maalipinnan kanssa.

CQuartzin nanohiukkaset muodostaisivat auton maalipinnan päälle kiiltävän ja erittäin kovan suojakalvon, joka hylkisi kaikennäköistä likaa ja UV-säteitä sekä vähentäisi naarmuuntumista.

Vahautin vanhaa Poloa puolivuosittain, mikä maksoi noin satasen kerrallaan. Siihen verrattuna 350 euron hintainen CQuartz-käsittely ei ollut pahan hintainen, joten päädyimme ottamaan sen. Hillittömän kallista CQuartz on aineena, sillä millilitra sitä maksaa noin 2 euroa. Kun perinteisissä pintakäsittelyissä materiaalikulut ovat 20 euron luokkaa, niin tässä ne ovat kuulemma toista sataa.

Täytyy sanoa, että pinnoitustekniikoita on hirveän vaikea vertailla! Eri liikkeillä on eri tuotteet ja kaikki tuntuvat hoitavan homman kotiin. CQuartzista ei löytynyt netistä juuri suomenkielisiä keskusteluja, sen verran uusi aine kyseessä. Ei siis auttanut kuin luottaa ammattilaisen suositukseen. (Olen sitä mieltä, että mies jolla on macci työkoneena ei voi olla läpeensä paha... :D)

Vein Polon tiistaiaamuna Glosspointille ja kävin hakemassa sen pois keskiviikkona. Kylläpä se kiilsi upeasti! Käsittely tehtiin auton kaikille pinnoille ikkunoita ja vanteita myöten. Samalla käsiteltiin myös kesävanteet.

Sanoisin, että on aika mieletön kiilto! <3

Jotta CQuartzille saa kahden vuoden takuun, auto täytyy pesettää kahden vuoden aikana Glosspointilla kolmesti, jotta pinnoitteelle voidaan tehdä hoitokäsittely. Pesu käsittelyineen maksaa 25 e, joten siitä ei paljon lisäkuluja tule, kun autoa on joka tapauksessa pestävä.

Eka kolhu rakkaudessa

Pari viikkoa sitten avasin Polon takaluukun tikkaiden alla (seisoin niiden alla enkä huomannut niiden olemassaoloa...), minkä seurauksena luukku osui tikkaiden alareunaan ja maalipintaan tuli niistä pieni kiveniskun tapainen jälki. Oli pimeää joten en nähnyt jälkeä, mutta tunsin sen kynnellä. Kun yritin etsiä jälkeä valoisalla, sitä ei enää näkynyt ravalla kuorrutetussa perässä. Siinähän sitten mietimme, että miten sen saa paikattua ennen pinnoitusta, kun auto ei pysy puhtaana hetkeäkään eikä valoakaan ole juuri tarjolla.

Kaverini ehdotuksesta kysyin Glosspointilta, josko he voisivat maalata kolhun umpeen pintakäsittelyn yhteydessä. Nolona selitin, kuinka autossa on pieni jälki maalipinnassa, mutta että en edes tiedä millainen kun en ole nähnyt sitä... Glosspointin yrittäjä kuunteli ongelmani ja iloiseksi yllätyksekseni lupasi ilman muuta ja vieläpä ilman lisäkustannuksia maalata kolhun umpeen, kun vain tuon mukanani paikkamaalin.

Hakiessani autoa odotin jännityksellä, millainen jälki takaluukusta oli paljastunut. Ehdin jo huolestua, kun mies sanoi että "Sun täytyy mennä käymään Autotarvikkeella...", mutta kyse olikin siitä, että Jyväskylän Autotarvike oli myynyt minulle hopeisen paikkamaalin. En ollut katsonut pakettia tarkemmin väriä ostaessani, sillä se myytiin minulle Polon rekisterinumeron perusteella. Ehkä rekisterinumero oli kuultu väärin tai jotain.

Glosspointilla ei ollut kuitenkaan mennyt sormi suuhun, vaan he olivat sekoituttaneet oikean värisen maalin JS-Värillä ja maalanneet kolhun sitten umpeen. Paikkamaali ei häivyttänyt 2-3 mm kokoista kolhua (ja pientä painaumaa) täysin, mutta ihan riittävän hyvin kuitenkin. Samalla miehet olivat laittaneet tipan paikkamaalia myös vasemmasta takalokasuojasta bongaamaansa kiveniskemään.

Nyt mulla on sitten 10 e maksanut desilitra mustaa paikkamaalia (pienempää määrää ei voi kuulemma sekoittaa). 8 e maksaneen 9+9 ml setin hopeista maalia ja lakkaa kävin palauttamassa Autotarvikkeelle. Pieni ero ehkä litrahinnoissa... Jos oikeasti tarvitsee käydä kiveniskuja paikkailemaan, täytyy paikkamaalin kaveriksi käydä ostamassa vielä lakka, koska Glosspoint oli käyttänyt mattapintaisen paikkamaalin päälle omaa lakkaansa.

Maalia pilttipurkissa, mitä ihmettä? Kyljessä on tarkka resepti maaliin käytetyistä aineksista, siitä vain sekoittelemaan. :p

Vielä teippiä pintaan

Pintakäsittelytarjouksen yhteydessä sain tarjouksen takaluukun edustan ja ajovaloumpioiden suojaamisesta teippaamalla. Teippaamisen ideana on suojata umpioita kiveniskuilta ja jopa mahdollisilta halkeamilta, kun taas takaluukun edustan suojaaminen on itsestään selvää, sillä sitä on helppo naarmuttaa nostamalla sen päälle vahingossa jotain tavaraa. Siihen oli jo jostain ilmaantunut pieni naarmu, vaikka kumpikaan meistä ei muista siihen millään osuneensa.

Umpioiden teippaaminen vähän epäilytti, sillä pelkäsin että teippi vähentää valojen tehoa. Ei sen kuulemma pitäisi, joten pohdinnan jälkeen päädyimme teippaamaan nekin.

Samalla pyysin teippaamaan takaovien kynnykset. Etuovien kynnyksiin sain suojateipit jo aiemmin Autotarvikkeelta, kun reklamoin heille kynnyksessä jo uutena olleesta naarmusta. Autotarvikkeen teipit ovat kyllä aika huonot verrattuna tähän Glosspointin käyttämään ohueen ja venyvään teippiin, jolla oli suojattu koko kynnys 5 cm leveän suikaleen sijasta. Voi olla että vaihdankin ne joskus parempiin. Ajovalojen teippaus maksoi 40 e, oviaukkojen teippaus 40 e ja takaluukun edustan teippaus 30 e. Kallista teippiä.

Autotarvikkeen teippi oli turhan lyhyt ja peitti vain oviaukon ylemmän kynnyksen. En tosin tajunnut edes olevan parempaa enne kuin eilen näin Glosspointin tekemät teippaukset (joista en tajunnut ottaa kuvaa....)

Yhteenveto

Tämä kirjoitus taisi kuulostaa aikamoiselta mainospuheelta, mutta en voi muuta kuin kehua saamaani palvelua, koska se oli sanalla sanottuna loistavaa.

Toivotaan että pintakäsittely lunastaa lupauksensa. Ei sekään nyt ihan jumalten tuote taida olla, vaikka niin kuvittelin. Kyselin miten pinnan saa pidettyä parhaimmassa kunnossa ja sain kuulla, että autoa ei kannata viedä ihan mihin tahansa harjapesuun ja lumetkin kannattaisi lakaista auton päältä niin, ettei harjaa ihan maaliin saakka, sillä lumiharja naarmuttaa, lumi naarmuttaa ja lumen ja auton välissä oleva hiekka naarmuttaa.

Ehkä ei vain pitäisi katsoa pintaa ihan niin läheltä, niin ei tarvitsisi huolehtia. Hiusnaarmuilta kun ei voi välttyä nimittäin millään. Sen huomasi jo autonhuoltokurssin kirkkaissa valoissa.

Polo Simoissa

2011-11-21T23:10:00.000+02:00

Vaikka vappuun on vielä liki puoli vuotta, on Polo jo ihan Simoissa. Ei ole kyllä ainut, sillä Sima-vanteet tuntuvat olevan varsin suositut Volkkarien alkuperäisvanteet talvirenkaille. (Toivottavasti Polo ei ole siis enää vappuna Simoissa, vaan Intensoissa...) Simat soveltuvat hyvin talvirenkaiden vanteiksi, koska niissä on viisi jämäkkää puolaa riittävän etäällä toisistaan, jolloin lumen ja jään ei pitäisi takertua niihin kovin helposti. Ja ovatpahan ne ihan hyvän näköisetkin.

Polo kesäkengissä...

... ja talvisaappaissa.

Simojen toimivuus on vielä kokematta, sillä talvi on antanut odottaa itseään. Sen verran lämpimiä kelejä on pidellyt, ettei nastoille olisi lopulta ollut moneen viikkoon vielä mitään tarvetta, eikä niitä olisikaan tullut vaihdettua, ellei Ylivieskan reissulle olisi ennustettu räntää. Vasta viime viikolla talvi alkoi oikeasti uhitella. Olisi kyllä kätevää omistaa kitkarenkaat talvea edeltäville saattaa-pakastaa-tai-sitten-ei -viikoille, jotta nastat eivät turhaan kuluttaisi kuivaa asfalttia, mutta mahdollisen liukkauden yllättäessä ei olisi sentään ihan kesänakeilla liikenteessä. Vastaan panevat kuitenkin niin varallisuus kuin säilytystilatkin, joten kaksiin renkaisiin on tyytyminen jatkossakin.

Ylivieskassa käynnin jälkeisellä autonhuoltokurssikerralla meinasin kiristää Polon vanteiden pultit. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä Sima-vanteiden pulttien päällä oli muoviset holkit, jotka näyttivät vaativan 12-sakaraista työkalua irrotakseen.

Simojen pultit oli suojattu mustilla muoviholkeilla, joiden irti saaminen näytti vaativan erikoistyökalua.

Kun kysyin työkalua automyyjältä, sain kuulla että takakontissa pitäisi olla pieni koukku holkkien irrottamiseen. Siellähän se oli vararenkaan työkalujen seurassa. Olin löytänyt sen jo aiemmin, mutta ei tullut mieleenkään, että niin heppoinen työkalu olisi tarkoitettu suojien irrottamiseen. Muoviholkkien idea on lähinnä suojata ja koristaa vanteiden pultteja, mutta saattaapa joku rengasvaraskin perääntyä, kun luulee että pultit eivät irtoa ilman erikoistyökaluja. Käytännössä suojat irtoavat millä tahansa koukulla, vaikkapa avaimella.

Tätä metallilenkkiä ei ihan ensimmäisenä olisi uskonut työkaluksi.

Seuraavalla viikolla sitten kiristin vanteiden pultit, kun olin ensin nyppinyt suojat irti. Lähtivät kyllä näppärästi irti. Pulttien kiristys paineilmakäyttöisellä pultinvääntimellä (jolla lienee parempikin nimi) oli kyllä helppoa. Kaikki pultit tuntuivat olevan napakasti kiinni, koska yksikään ei liikahtanut kiristyksessä. Toivottavasti eivät kuitenkaan ole liian tiukalla. Jos pultit vääntää kiinni käsin, oikea vääntöteho on se minkä pelkillä käsillä saa aikaiseksi. Jos rengasavaimen päällä hyppii, menee pultti varmasti liian kireälle. Pulttien kiristyksen suositeltua momenttia numeroina en muista ja netistä hakemalla löytyi niin erilaisia lukuja, joten se jää nyt auki.

Vanteiden pulttien kolot näyttävät kieltämättä vähän rujoilta ilman suojia. Kesävanteissa en ole kiinnittänyt pulttien koloihin mitään huomiota.

Kuulumisia autonhuoltokurssilta

2011-11-05T23:20:00.002+02:00

Tämän syksyn tiistai-illat ovat kuluneet viime vuoden tapaan autonhuoltokurssilla. Olisin halunnut blogata kurssista joka kerran jälkeen kuten viime vuonna, mutta en ole millään kerennyt... No nyt lopulta muutama sananen siitä.

Kurssilla on tullut kerrattua paljon vanhoja asioita, mutta olen oppinut myös kaikenlaista uutta etenkin pienen triviatiedon muodossa. Tosin olen varmaan unohtanut asioista yli puolet, kun en ole niitä heti kirjaillut ylös.

Vaikka kurssin piti olla lähinnä kertausta, on muistiinpanoja syntynyt jo monta sivua...

Tämän vuoden kurssi on mielestäni ollut jotenkin parempi kuin viimevuotinen. Alussa osallistujia oli suunnilleen sama määrä kuin vuosi sittenkin, mutta nyt kävijöitä on useimmiten ollut vain 5-6. Vaikka kansalaisopisto ei vähäistä osallistujamäärää arvostakaan, niin mielestäni pienempi ryhmä on mahdollistanut paremmin triviaalimpiin asioihin paneutumisen ja olemme puuhanneet viime vuotta enemmän autojemme parissa. Kurssilla on muun muassa työnnetty auto kokeeksi käyntiin, vaihdettu palaneet parkkipolttimot, mittailtu jäähdytysnesteen pakkasenkestävyyttä, tutustuttu renkaiden tasapainottamiseen käytännössä ja leikitty auton diagnostiikkasoftalla.

OBD

Tällä viikolla kurssin aiheena oli auton sähkötekniikka, minkä aiheen missasin viime vuoden kurssilla kokonaan, kun en päässyt paikalle. Viime kerran OBD-jututkin olivat kyllä uutta asiaa. Sain niistä vain harmillisen vähän muistiinpanoja, kun asiaa käsiteltiin luokan sijasta hallin puolella, mutta onneksi interweb on keksitty.

OBD eli On-Board Diagnostics on auton itsediagnostiikkajärjestelmä, joka kerää tietoa tyyliin kaikesta auton järjestelmissä tapahtuvista asioista, kun autossa on virrat päällä tai se on käynnissä. Eri asioille on pyhitetty omat tietokoneensa; esim. päästöille, ABS-jarruille ja airbageille. Auton ollessa käynnissä OBD havaitsee jatkuvasti kaikenlaisia häiriöitä, mutta käyttäjälle se raportoi vain vakavat tai usein toistuvat häiriöt. OBD-lukijalla autosta saadaan luettua kaikki vikakoodit jolloin vikojen paikantaminen on helpompaa.

Pakokaasupäästöjen OBD-mittaus on pakollinen katsastukseen kuuluva toimenpide kaikille 1.1.2001 ja sen jälkeen rekisteröidyille henkilö- ja pakettiautoille. OBD:n lisäksi katsastukseen kuuluu päästömittaus korotetulla tyhjäkäynnillä, mutta ymmärsin että se on kylläkin vähän turhaa, sillä jos pakokaasumittaus kosahtaa, niin siinä vaiheessa vika näkyy todennäköisesti myös OBD:ssä.

OBD-testerillä todettiin myös että Polo olisi mennyt ainakin sen osalta katsastuksesta läpi ... aika huolestuttavaa tosin jos ei olisi mennyt!

Boschin OBD-testeri. Eri valmistajien järjestelmien ongelmana on kuulemma suomenkieli, jolla kirjoitettuna vikojen nimet voivat välillä olla vähän outoja. Vikakoodit ja niiden kuvaukset englanniksi ja saksaksi sen sijaan ovat standardoituja.

Perusteita auton sähkötekniikasta

Auton sähkötekniikka on niin laaja aihe, että sen puimiseen ei yksi kurssikerta riittänyt. Toisaalta se ei myöskään ole pelkästään omaa elämäänsä elävä aihe, sillä nykyautoissa sähkö liittyy lähes kaikkeen. Bensakäyttöistä autoa ei saa edes pidettyä käynnissä ilman sytytystulpan antamaa sähköistä kipinää, vaikka sen voisikin käynnistää työntämällä.

Auton tarvitseman sähkön kehittää kampiakselissa hihnalla kiinni oleva laturi (=generaattori), joka vie auton moottorin tuottamasta tehosta kuulemma 5-10 %. Laturin koko riippuu siitä, miten paljon virtaa auton sähkölaitteet vaativat. Opettajan mukaan tyypillinen laturin ampeerimäärä voi olla esimerkiksi 80 ampeeria. Jäin vähän ihmettelemään arvon mataluutta, sillä 1.2 TSI Polon teknisissä tiedoissa sanotaan, että sen laturin virta on 140 A. Ehkä opettajan esimerkki koski vanhempia autoja?

Ilmeisesti joissain tapauksissa myös auton laturin kapasiteetti voi loppua kesken. Tällaisissa tilanteissa auton tietokone poissulkee käytöstä vähemmän tärkeitä laitteita, jotta virtaa riittää tärkeimmille.

Laturin tuottama ylimääräinen virta täyttää akkua, jonka nimellisjännite on henkilöautoissa 12 V. Akun koko on opettajan mukaan tyypillisesti 60 Ah kieppeillä, mutta se riippuu jälleen paljon autosta. Meidän Polon akku on 51 Ah.

Opettajan piirtämä havaintokuva auton laturin toiminnasta. Samalla hihnalla voi pyöriä esimerkiksi vesipumppu ja ilmastointi.

Ajon aikana akkua ei tarvita, vaan siihen vain varastoidaan virtaa jotta auto saadaan käyntiin. Akun voimin myös auton kello pysyy ajassa ja tietokoneet kartalla. Laturi syöttää akulle virtaa vain sen mitä muilta laitteilta jää yli eli sähkölaitteita on paljon päällä, ei akku juurikaan täyty, . Tämä ilmiö esiintyy erityisesti talvella, kun on paljon valoja, puhallus isolla ja takaikkunan ja penkkien grillit päällä. Sitten kun ajetaan lyhyttä ajoa, niin akku ei ehdi täyttyä riittävästi korvatakseen käynnistyksessä kulutetun virran ja lopulta voi käydä niin, että akussa ei ole enää riittävästi virta auton käynnistykseen.

Hallissa testasimme auton sähkölaitteiden virrankulutusta käytännössä. Kytkimme Polon akkuun jännitemittarin ja akulta lähtevään piuhaan ampeerimittarin näyttämään virrankulutusta. Auton ollessa sammuksissa pelkät päiväajovalot päällä virrankulutusmittari näytti 2,4 A. Sitten kun autoon laitettiin päälle kaikki mahdolliset valot, ampeerimittari näytti virrankulutukseksi 18,4 A. Jos kaikki valot jätettäisiin päälle, 51 Ah akku tyhjenisi vähän vajaassa kolmessa tunnissa. (51 Ah / 18,4 A = 2,8 h)

Virrankulutus testattiin myös poppikset soimassa ja lämmittimet sekä ilmastointi täysillä, mutta niiden antamaa kulutusta en tiedä, koska istuin silloin itse autossa laittamassa laitteita päälle. Lisäksi akulle menevää virtaa testattiin auton ollessa käynnissä. Kun pelkät päiväajovalot olivat päällä, akku latautui, mutta kun kaikki mahdolliset sähkölaitteet olivat päällä, ei latautumista muistaakseni tapahtunut lainkaan.

Polon ollessa tyhjäkäynnillä ilman sähkölaitteita sen ajotietokone näytti polttoaineen kulutukseksi 0,8 l/h, kun taas kaikki päällä kulutus oli 1,6 l/h. Aikamoinen ero.

Kaikkien valojen ollessa päällä Polon virrankulutus oli 18,4 A.

Polon jälkeen virrankulutusta testattiin erään rouvan vanhemmalla Toyota Corollalla. En muista sen mittaustuloksia, mutta mielenkiintoista oli se, että auton ollessa käynnissä laturista selkeästi kuului erilainen ääni, kun kaikki sähkölaitteet olivat päällä verrattuna siihen, että eivät olleet. Eli sähkölaitteiden käyttö kuormitti myös eri tavalla laturia.

Minulla ei ole koskaan ollut tapana pitää autoa talvella tyhjäkäynnillä kaivaessani sitä esiin lumihangesta, koska mielestäni se kuluttaa turhaan polttoainetta ja saastuttaa ja onhan pidempi tyhjäkäyttö kielletty jo laissakin. Opettaja suositteli kuitenkin käynnstämään eka auton ja siivoamaan sen vasta sitten, koska siinä saa vähän ladattua akkua ja lisäksi moottori ehtii siinä rauhassa vähän lämmetä ja heräillä rauhassa. Ihan hyvä pointti, joskaan en varmaan silti taivu noudattamaan neuvoa.

Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä

2011-10-24T23:10:00.002+03:00

Veljeni muutti tänä syksynä opiskelemaan Ylivieskaan, joka minun näkökulmastani sijaitsee huitsin Nevadassa. Teimme mieheni kanssa sinne parin päivän pikavisiitin viikonloppuna.

Vaihtaako vai eikö vaihtaa?

Matkaa edeltävällä viikolla olin kahden vaiheilla, vaihtaisinko Poloon talvirenkaat vai en. Kyttäsin sääennusteita ja meinasin jo lähteä liikenteeseen kesänakeilla, kunnes keskiviikkona lauantain ennuste näyttikin räntäsadetta ja niinpä oli taivuttava talvirenkaisiin.

Olin suunnitellut vaihtavani renkaat itse autonhuoltokurssilla, mutta koska päätös vaihdosta tuli aika äkkiä, vaihdatin ne Jyväskylän Autotarvikkeella Polon huolenpitosopimuksen piikkiin. Tarvikkeella oli vähän kiire, mutta puhelimessa saamani lupauksen mukaan sain auton vähän vajaassa tunnissa takaisin nastat alla ja hyvin pestyt kesärenkaat takakontissa. Kesärenkaat olivat juuri pestyiksi hämmästyttävän kuivat (= toki vähän kosteat, mutta ei yhtään vettä valuvat) vaikka auto oli niin lyhyen aikaa poissa. Autopesulan renkaiden vaihdossa auto on aina ollut päivän ja silti rengaspusseista on en jälkeen voinut välillä valuttaa vettä.

Uutukaiset nastarenkaat (Nokian Hakkapeliitta 7) ropisivat aluksi todella paljon, mutta jo 15 km ajon jälkeen huomasin niiden selkeästi hiljentyneen. Tai niin kuvittelin. Maantiellä renkaat kuulostivat vain siltä kuin olisi ajanut tosi kovilla rengaspaineilla, mutta taajamanopeuksissa ropina on kyllä aikamoinen! Toivottavasti hiljenevät... Rengaspaineet olivat kaikissa renkaissa vaihdon jälkeen 2,6 bar eli ihan ok.

Optimaalisin reitti?

Ennen reissua arvoin, mitä reittiä Jyväskylästä Ylivieskaan kannattaisi ajaa. Googlemaps ehdotti ajamaan Nelostietä kunnes Pihtiputaanjälkeen olisi käännytty Elämäjärventielle (seututie 658) ja ajettu sitä Haapajärvelle saakka, missä olisi jatkettu Ylivieskaan valtatietä 27 pitkin. Matkaa 246 km ja aika-arvio 3:32 h.

Matkaan lähtiessä käskin navigaattorin opastaa meidät Ylivieskaan. Pihtiputaan jälkeen katsoimme puhelimesta Googlemapsia ja totesimme ajaneemme Elämäjärventien risteyksen ohi. Navigaattorin mielestä optimaalisin reitti oli ajaa yksinkertaisesti nelostietä Pyhäjärven tuntumaan saakka, mistä sitten käännyttiin suoraan valtatielle 27.

Paluumatkalla koitin saada navigaattorin ohjaamaan meidät Googlemapsin ehdottamaa reittiä pitkin, mutta se oli itsepintaisesti sitä mieltä, että Pyhäjärven kautta ajaminen olisi sekä optimaalisinta että nopeinta. Niinpä palasimme takaisin samaa reittiä. Pyhäjärven reitti oli 25 km pidempi, mutta matka-aika liki sama, vaikka Googlemaps arvioi ko. reitin ajoajaksi 3:48 h. Unohdin kirjata ylös yhden suunnan ajoajan, mutta koska ajotietokone antoi viikonlopun kokonaisajoajaksi vain hieman vajaa 7 h, ei meillä millään voinut mennä tuohon reittiin liki neljää tuntia.

Ohituskaistoista

Olen ajanut todella vähän pitkiä matkoja yhdessä mieheni kanssa ja nyt huomasinkin, että se on tosi kivaa, kun voi yhdessä keskustella kaikenlaisista liikennetilanteista. Hämmästelimme mm. Äänekosken ja Pihtiputaan välisten ohituskaistojen lyhyyttä: eihän 900 metrissä ehdi millään ohittaa edellä ajavia rekkoja, jos haluaa pitäytyä edes suunnilleen 100 km/h rajoituksen mukaisessa nopeudessa.

Paluumatkalla ollut 600-metrinen ohituskaista oli todellinen pohjanoteeraus. Kun näin pimeällä kyseisen kaistan liikennemerkin kiihdytin edelläni ajaneiden tuntumaan, mutta saavutettuani ne totesin että ei mitään toivoa ajaa ohi, kun kaista loppuu jo 600 m päästä ja annoin nopeuden pudota. Täysin järjetöntä tehdä noin lyhyitä ohituskaistoja, jotka oikein kannustavat ajamaan ylinopeutta.

Mieheni teki ohitukset aina aika reippaasti, koska ei halunnut kökkiä ohituskaistalla kovin pitkään. Pakko oli kyllä yhdessä vaiheessa huomauttaa, että turhaan ajat ylinopeutta, kun kaistaa riittää ohitukseen normaalillakin nopeudella. Olisihan se kiva että ohituskaistoilla saisi ylittää nopeusrajoituksen 10-20 km/h jotta ohitukset olisivat ripeitä, mutta kun ei saa, niin silloin täytyy vain yrittää hillitä itsensä ja ajaa rajoituksen mukaan. Lyhyehköillä ohituskaistoilla oma nopeuteni on yleensä 105-108 km/h luokkaa, että en minäkään ihan täydellinen ole.

Paluumatkalla ohitin eräällä n. 1,5 km pituisella ohituskaistalla yhden rekan ja meinasin ohittaa kauempana edellä ajavan säiliörekankin, mutta kaistaa-on-jäljellä-600-m merkin kohdalla arvelin, että kaista ei enää riitä ohitukseen vauhdillani, joten vaihdoin kaistaa toisen rekan taakse ja annoin nopeuden tippua rekan 80 km/h:iin. Siinä vaiheessa edellä ajanut rekka päätti yllättäen antaa tilaa kaikille ohittajille ja antoi nopeutensa tippua alle 60 km/h:iin. Siinähän sitten himmailin sen takana, kun en enää kehdannut lähteä ohittamaankaan. Tosi monta autoa ajoikin vielä ohi. Tosi kilttiä rekalta antaa ohittajille tilaa, mutta mietin että olisiko hidastamisesta voinut antaa jonkinlaisen merkin tai antaa nopeuden hidastua heti kaistan alussa eikä vasta puolivälin jälkeen?

Ylivieska-city

14 000 asukkaan Ylivieska tuntui aika pieneltä paikalta. Keskustassa ei ollut yhtään liikennevaloja, mutta "sisäänajotiellä" markettien vieressä niitä oli kolmet peräkkäin. Ja niihin jokaisiin piti pysähtyä, vaikka ajoin ihan rajoitusten mukaan. Todellinen punainen aalto normaalin vihreän aallon sijasta. Kotimatkalla ne sentään olivat yhteistyökykyisemmät eikä niihin tarvinnut ihan pysähtyä, kunhan vaan hiljenteli jokaisiin.

Paluumatkalla kaivoin kameran esiin kuvatakseni liikennevalojen punaisen aallon, mutta pääsimmekin pysähtymättä läpi jokaisista.

Yhdellä suojatiellä Ylivieskassa oli kätevä jalankulkijoiden turvallisuutta lisäävä tekijä: kun jalankulkija lähestyi suojatietä, sitä osoittavien liikennemerkkien päällä alkoi vilkkua oranssit varoitusledit. Viime vuonna täällä Jyväskylässä oli vastaava mekanismi Satamakadun ylittävällä vaarallisella suojatiellä sillä erotuksella, että ledit vilkkuivat suojatiemerkkien sinivalkoraitaisissa tolpissa. Jostain syystä tolpat kuitenkin kerättiin pois muutaman viikon jälkeen. Ilmeisesti kyseessä oli vain kokeilu, mutta minun puolestani se olisi saanut jäädäkin, koska välkkyvät tolpat ovat erittäin hyvä heräte.

Kävelijöistä varoittava suojatie. (Jouduin photoshoppaamaan kuvaan välkkeen, koska kamera ei onnistunut sitä tallentamaan.

Halpaa bensaa

Paluumatkalla pysähdyin tankkaamaan Pyhäjärven Vaskikelloilla, koska siellä oli reissun ehdottomasti halvin bensa. Neste Expressillä 95E10 maksoi 1,479 e mikä ei ole varsinaisesti halpaa, mutta viime aikojen hintatasoon nähden ihan edullista. Yleensä on tottunut siihen, että kaikki maanteiden varrella olevat huoltoasemat myyvät toinen toistaan kalliimpaa polttoainetta, joten tämä oli kiva yllätys. Samaan aikaan Jyväskylän halvin 95 maksoin 1,499 e.

Samalla sain laskettua Polon keskikulutuslukeman pelkästä maantieajosta. Ajotietokoneen mukaan keskikulutus oli 5,6 l / 100 km ja tankkauksesta laskettu 5,7 l / 100 km, jotka molemmat ovat Polon ilmoitettuun 4,4 l /100 km maantiekulutukseen nähden aika korkeita. Luulen kyllä, etten ikinä pääse niihin. Alin Polon keskikulutus mihin olen päässyt on 5,0 l / 100 km, kun ajoin Jyväskylästä Lievestuoreelle ylämäkiin hyytyvän rekan perässä.

Vaskikelloilla oli liikennemerkeistä tehty taideteos, joka näytti pimeällä kameran salamavalossa aika hienolta.

Hurja peräkärrääjä

Jossain vaiheessa paluumatkaa nelostielle oli tulossa jostain risteyksestä pientä peräkärryä vetävä auto. Ajoimme risteyksen ohi emmekä kiinnittäneet asiaan sen enempää huomiota, olimme vain tyytyväisiä ettei tarvinnut jäädä ajamaan peräkärryn taakse.

Ehkä parinkymmenen kilometrin jälkeen joku auto lähti ohittamaan meitä, kun ajelimme erään rekan perässä jonossa reilua 80 km/h. Kappas, sehän oli sama peräkärryn vetäjä. Sen jälkeen saimme jännityksellä seurata, kuinka peräkärryä vetävä auto pikkuhiljaa ohitti edellä ajavat ja myös sen rekan. Ainakin pimeässä terävät kaistanvaihdot näyttivät hurjilta ja oma juttunsahan on vielä se, että peräkärryä ei saa vetää kuin 80 km/h nopeudella. Vaikka mekin ohitimme rekan jossain vaiheessa, katosi tämä vauhdikas peräkärrynvetäjä nopeasti näkyvistä.

Tunnustus

2011-10-21T14:15:00.007+03:00

Sain Kirsiltä tunnustuksen. Kiitos!

Tämän tunnustuksen saajan pitää:

Kiittää tunnustuksen antajaa
Antaa tunnustus 8:lle blogille eteenpäin
Ilmoittaa näille 8:lle asiasta
Kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään.

Meinasin tehdä vain kohdat 1 ja 4, koska mulla ei ole juuri blogituttuja joten en tiedä kenelle tätä heittelisin. Mutta laitetaanpa eteenpäin Akille, jolla on muuten aika paljon kiinnostavaa liikenneasiaa kotisivuillaan!

Ja sitten niihin satunnaisiin faktoihin. Painotin ne blogin teeman mukaisesti autoihin. =)

Olen parantumaton perfektionisti, mikä tuntuu olevan yleisesti perheemme vitsaus. Siskoni ja veljeni ovat ihan samanlaisia omissa hommissaan kuten myös äitini, isoisäni ja ukkini.
Perfektionismista johtuen olen ihan sikahidas kirjoittamaan. Voin juuttua moneksi minuutiksi miettimään, miten sanoisin yksittäisen asian parhaimmalla tavalla. Yhden blogimerkinnän kirjoittamiseen menee yleensä vähintään kaksi tuntia, mutta 6-8 tuntiakaan ei ole harvinaista, jos asiaa on paljon.
Minua harmittaa kun en ole ehtinyt kirjoittaa blogiin tänä syksynä lähellekään niin monesta asiasta kuin olisin halunnut, vaikka blogi on vienyt aikaani enemmän kuin koskaan.
Mahtuisin nukkumaan Polon kaadetuilla takapenkeillä. Testasin eilen kun kannoimme talvirenkaat Polon kyytiin vaihtoa varten.
Olen printannut töihin seinälle kuvan vihreästä Sciroccosta muistuttamaan miksi tehdä töitä. Lisäksi seinällä valtava Polo-juliste, jonka automyyjä lähetti minulle kuukausi auton ostamisen jälkeen. Olin ihan onnessani kun sain sen!

Näiden kuvien keskellä kelpaa koodata.
Pyrin pysäköimään auton aina "mummoparkkiin" eli niin että pääsen lähtemään ruudusta nokka edellä. En ymmärrä ihmisiä, jotka jäävät ensimmäiseen ruutuun kun sen läpi voisi ajaa ja seuraava liikkeellelähtö olisi superhelppoa kun ei tarvitse peruutella.
Taajaman ulkopuolella pyrin ajamaan aina tasan nopeusrajoituksen määräämää maksiminopeutta. Sitten kun tulee pimeä, en yhtäkkiä välitä maksiminopeuden tavoittelusta enää tippaakaan vaan ajelen sellaista nopeutta mikä hyvältä tuntuu.
Inhoan sitä, kun joudun ajamaan pimeällä pelkillä lähivaloilla. Niinpä pidänkin edellä ajavaan aina normaalia turvaväliä pidempää etäisyyttä, jotta pystyn pitämään omat kaukovalot päällä. Ennen oli vaikea tietää, milloin häikäisee edellä ajavaa, koska mistään ei löytynyt asiaan ohjetta. Sitten pikkuveljelleni opetettiin autokoulussa, että riittävä väli olisi 150 m eli kolme heijastintolppaa. Helppo sääntö, jonka omaksuin käyttöön itsekin heti kun kuulin siitä.

Volkswagen Demo Tour 2011

2011-10-13T21:55:00.003+03:00

Volkkarin vuosittainen(?) autojen esittelykiertue "Volkswagen Demo Tour" saapui viime viikonloppuna Jyväskylään ja sinne oli tietysti päästävä.

Viime vuoden kiertueella piti päästä testaamaan, miten 132 kW (180 hv) 1.4 TSI-moottorilla varustettu Polo GTI kulkee. Tällä kertaa sen koeajaminen kiinnosti vähän eri tavalla kuin viime vuonna, sillä nyt halusimme verrata, miten paljon se eroaa omasta uudesta Poloisestamme, jossa 77 kW (105 hv) 1.2 TSI-moottori. Koeajon jälkeen olin suoraan sanottuna vähän pettynyt... GTI Pololla ajaminen oli toki kivaa, mutta ei läheskään niin kivaa kuin ajattelin ennakkoon. Tämä tosin kertonee vain siitä, että oma Polomme on niin hyvä, ettei siinä ole enää juurikaan parantamisen varaa.

Tarkoituksena oli kuvata vain Polo GTI, mutta ei tuota GTD Golfia viitsinyt rajata kuvasta pois kun noin nätisti Polon vieressä odotteli.

GTI Polon kiihtyvyys ei tuntunut kovinkaan paljon kovemmalta kuin omallamme, mikä oli yllättävää. Speksien mukaan GTI:n kiihtyvyys 0-100 km/h on 6,9 s, kun taas 1.2 TSI:n on 9,7 s. Voi olla, että en vain osannut painaa riittävästi kaasua, mikä oli viime vuonnakin "ongelmana". Kun kävimme ajamassa koeajon jälkeen omalla Pololla saman lenkin, niin olihan se paljon lussumpi. Meidän automme lähtee kyllä liikkeelle mukavan rivakasti, mutta GTI Polo on rivakka koko kiihdytyksen ajan nollasta sataan. Noh, eipä tuolla omallakaan jalkoihin jää, joten ei ongelmaa.

Hauskin ominaisuus GTI Polossa verrattuna perus-Poloon oli murahtelu. En ole varma jaksaisiko sitä kuunnella päivittäisessä kaupunkiajossa, mutta koeajolla murina nauratti aina liikkeellelähdöissä ja muussa hitaassa ajossa. Auto tuntui koko ajan innokkaasti odottavan, että joko voitaisiin mennä!

Yksi asia johon erityisesti halusimme kiinnittää GTI Polossa huomiota, oli istuimet verrattuna Highline-varustetason urheilullisiin etuistuimiin. Olisivatko ne vielä paremmat kuin omassamme? Olemme nimittäin täysin rakastuneet Highlinen penkkeihin... GTI-penkkien istuinosan reunat olivat hieman Highlineä korkeammat ja selkänojan sivuttaistuet olivat myös hieman isommat, mutta takapuolituntuman mukaan erot olivat hyvin pieniä. Penkit olivat hirveän hyvät (ja kotoisat) istua. Ulkonäkökisassa nahkaverhoillut istuimme vievät mielestäni voiton, vaikka GTI:n ruutukuvio onkin ihan hieno.

Etuistuimet a'la Polo GTI. (Laittelen omasta Polostamme kuvia joku kerta erikseen.)

Toinen kiinnostava asia GTI Polossa oli kiiltävät harjattua terästä olevat poljinpinnat. Olen vähän haaveillut sellaisten asentamisesta omaan Poloomme, koska ne näyttävät tosi makeilta. Alkuperäistarvikkeena saatavien poljinpintojen asennusohjeessa lukee, että jarrupolkimen pinta pitäisi liimata tiukasti kiinni polkimeen, koska se on leveämpi kuin poljin. Liiman kanssa pelleily ei kuitenkaan oikein innosta minua, joten en nyt tiedä tuleeko noita hankittua. Tosin kun vertasin GTI Polon jarrupolkimen leveyttä omaani, niin saman kokoisilta ne vaikuttivat ja myös kiinnitys näytti samanlaiselta.

GTI Polon salamavalon loisteessa hohtavat poljinpinnat. Vasemmalla näkyvä lepuutustukikin saisi olla samaa sarjaa.

GTI Polon koeajon jälkeen minun piti päästä jokavuotiselle Scirocco-koeajolle. Tietysti! Demo Tourin esittelijä - joka muuten muisti minut hyvin viime vuodelta - vitsaili, että kun on käynyt koeajamassa Sciroccon 32 kertaa, sen saa ilmaiseksi. Sääli että olin aiemmilta kerroilta unohtanut pyytää todistuksen! Eli 32 vuoden päästä saisin Sciroccon... Voisin kuitenkin kuulemma saavuttaa vaaditut koeajokerrat nopeasti, jos lähtisin kiertämään Suomea Demo Tourin perässä ja omisin auton joka paikkakunnalla itselleni. Jep, hieno suunnitelma! :D

Demo Tourin esittelijät olivat sitä mieltä, että Polo GTI olisi hauskempi ajettava kuin Scirocco, mutta sekä minä että mieheni olimme sitä mieltä, että Scirocco oli kivempi. Se tuntui jotenkin kulkevan paljon paremmin. Kaksilitraisessa Sciroccossa oli toki 210 hevosta potkimassa konepellin alla, joten ei sinänsä ihme, vaikka se isompi auto onkin. En tainnut painaa Polon kaasua täysin pohjaan, mutta enpä muistanut tehdä sitä Sciroccollakaan, koska hyvin se kulki muutenkin. Ja murisi mennessään.

Tänä vuonna Demo Tourilla oli koeajettavana kaunis sininen Scirocco, mutta minusta Sciroccon ainut oikea väri on silti vihreä.

Sciroccon kiihtyvyys pääsi yllättämään minut tänäkin vuonna. Hissuttelin Palokasta Kirriin johtavan moottoritien kiihdytyskaistan alussa ja annoin moottoritietä ajavan auton mennä ohitse. Sitten kenkäisin kaasun pohjaan, Scirocco ampaisi liikkeelle ja hetken päästä ohitse ajaneen auton perä alkoi olla uhkaavan lähellä liittymistä ajatellen. Ei auttanut kuin päästää kaasu vapaaksi, jotta pystyin turvallisesti liittymään edellä ajaneen auton perään. Viime vuonna edellä ajanut auto liittyi edelläni kiihdytyskaistalta moottoritielle, mutta muuten tilanne oli aika sama. Ei voi muuta sanoa, kuin että kyllä lähtee.

Outoa GTI Polossa ja Sciroccossa autoissa oli se, että ihan kuin ne olisivat vastanneet kaasuun pikkaisen pidemmällä viiveellä kuin oma Polo. Automaattivaihteisia siis kaikki kolme. Ero ei ollut iso, mutta tuntui siltä, että nuo tuumasivat kaasua painaessa sekunnin kymmenesosan pidempään että mitä tekisi ennen kuin lähtivät rivakasti liikkeelle. Minusta tämä sama ilmiö oli huomattavissa riippumatta siitä, halusiko äkkiä nollasta sataan vai lähtikö vain liikkeelle risteyksestä. Kuvittelenkohan vain?

Sciroccossa on yksi miinus, jota en ollut muistanut lainkaan. Sen istuin on pikkaisen liian pitkä minulle, minkä huomaa siitä, että pohkeeni ottavat kiinni penkin etureunaan. Tuntui siltä, että olisin tarvinnut selkänojan ja takapuolen väliin pienen tyynyn, jotta pääsisin penkissä hieman edemmäs. En tullut kuitenkaan kokeilleeksi penkin säätöjä sen enempää, joten voi olla että ongelmaa ei oikeasti edes ole. Ei ainakaan muista aiemmilta koeajoilta vastaavaa.

Sciroccon penkki tuntui hieman turhan pitkältä, kun pohkeet olivat ihan kiinni penkin etureunassa. (Kuvassa ei ole kylläkään ihan autenttinen ajoasento, sillä siirsin penkkiä taaksepäin paremman kuvattavuuden toivossa.)

Sciroccossa oli näppärä peruutuskamera, jonka kuva oli paljon parempi kuin viime talvena koeajamassamme Nissan Jukessa. Juke oli tosin aika likainenkin, mistä johtuen huonompi kuva. Saattoi Volkkarilla silti olla parempi näyttö tai kamera tai molemmat, kun kuva oli niin terävä.

Sciroccolla peruuttaminen tuntui hieman vaikealta. Olen tottunut lipumaan Pololla hyvin rauhallisesti parkkiin säätelemällä nopeutta kevyesti jarrupoljinta painamalla. Kun Scirccossa päästi pakilla jarrusta vähänkin irti, tuntui auto haluavan mennä heti hirveän kovaa. Vähän töksähtelyksi meni siis peruuttamiseni. Varmaankin tottumiskysymys, että osaa annostella jarrua sopivasti.

Kylläpä osuin nätisti keskelle parkkiruutua!

Näkyvyys taakse ei ole koskaan ollut Sciroccon vahvimpia puolia. Taustapeili on pieni, takaikkuna on pieni ja takaistuimien niskatuet vielä blokkaavat muutenkin niukkaa näkyvyyttä.

Sciroccon koeajon jälkeen käväisimme vielä sisällä katsomassa Golfin avoautoversiota eli Golf Cabrioletia ja heittämässä läppää Demo Tourin miesten kanssa. Vielä olisi voinut koeajaa Golf GTI:n 35-vuotisjuhlamallinkin, mutta jätin sen kuitenkin väliin, koska piti ehtiä vielä iltayhdeksäksi Lahteen. Koeajoista ei jäänyt mitään "pakko saada" -fiilistä, mutta Polo GTI:n madallettu alusta ja isot renkaat kieltämättä hieman houkuttelisivat laittamaan omaa.

Oma Polo vs. GTI Polo.

Inssi läpi ... vaivoin

2011-10-05T23:50:00.001+03:00

Joops. Perjantaina oli moottoripyöräinssi, jonka pääsin kuin pääsinkin läpi. Normaalit ihmiset olisivat läpipääsystä varmaan ihan onnessaan, mutta minä lähinnä murjotin loppupäivän, koska koe meni tutkinnon vastaanottajan mukaan läpi vain juuri ja juuri. Mietin silloin, että olisi nyt saman tien sitten ollut hylätty, koska uudella yrityksellä olisin voinut saada sen läpi paremmin tuloksin. Vaikka oikeastihan virheillä ei ole yhtään mitään väliä, sillä koe on joko hyväksytty tai sitten ei!

Tiesittekö, että on välillä hirveän vaikeaa olla minä...??

Viimeiset harjoitukset

Ennen koetta ajoimme opettajan kanssa kentälle kertaamaan käsittelyharjoitukset. Kävin edellisen ajotuntimerkintäni jälkeen vielä kolmella ajotunnilla, joista kahdella ekalla kerralla käytiin harjoittelemassa myös käsittelyä. Silti pujottelu+kääntymistehtävän suoritusalueen kapeus pääsi yllättämään. Olen yksinkertaisesti surkea kääntämään pyörää pienellä alueella, eikä siitä meinannut tulla taas mitään. Aina ajoin alueen reunan yli tai laitoin jalan maahan. Turhautuneena huusin opettajalle, etten ikinä pääse koetta läpi ja kuinka koko homma on ihan syvältä. Opettaja käski olemaan luovuttamatta kesken kaiken ja lopulta sainkin ajettua tehtävän puhtaasti läpi. Näin jälkeenpäin hieman nolottaa avautuminen kentällä, mutta sillä hetkellä olin ihan kypsä.

Muut tehtävät sujuivat paremmin, vaikkeivät kaikki ihan täydellisesti menneetkään. Porteissa oikean nopeuden pitäminen oli edelleen vaikeaa ja väistötehtävän tein ajatuksissani hätäjarrutuksena. Vähän sellaista sähläämistähän se oli, mikä ainakin osittain oli selitettävissä koetta edeltäneellä korkealla stressitasolla.

Päivän keli oli periaatteessa hyvä kun aurinko paistoi, mutta käytännössä pahin mahdollinen, sillä käsittelykenttä oli edellisyön sateen jäljiltä märkä ja aurinko heijastui siitä todella pahasti. Tietenkin tehtävien ajosuunta oli vielä aurinkoon päin, joten kenttä näytti vain olevan täynnä mustia törppöjä, joista sitten piti yrittää hahmottaa, että mitkä kuuluvat juuri suoritettavaan tehtävään. Urgh.

Käsittelykoe

Varsinainen käsittelykoe alkoi taluttamalla pyörällä U-käännös, suorittamalla pyörälle liikkeellelähtötarkastus ja hidasajolla. Luulen kyllä unohtaneeni jotain tarkastuksesta, koska tehtyäni mielestäni kaikki asiat en saanutkaan heti pyyntöä lähteä liikkeelle, vaan jouduin odottelemaan jonkin aikaa.

Kolmantena tehtävänä oli pelkäämäni pyörän kääntäminen ja pujottelu ja niinhän siinä kävi, että ensimmäisellä yrityksellä iskin jalan maahan jälkimmäistä ympyrää ajaessani. Tutkinnon vastaanottaja kehotti miettimään hetken, että mikä meni vikaan ja yrittämään sitten uusiksi. Olin varma että koe jää siihen, mutta toisella yrityksellä ylitin itseni ja sain suoritettua tehtävän puhtaasti, vaikkakin ihan hilkulla se oli.

Opettajani meinasi piiloutua käsittelykokeen ajaksi nurkan taakse, jotta saisin tehdä tehtävät rauhassa. Pyysin kuitenkin hänet katsomaan tekemistäni "henkiseksi tueksi". Tuki selvästi toimi, koska läpäisin kokeen. Porttitehtävän tosin jouduin ajamaan kahdesti, koska ensimmäisellä kerralla nopeuteni oli tutvon tutkan mukaan vain 26 km/h vaaditun 30 km/h sijaan. Jarrutus- ja hätäjarrutustehtävät sen sijaan menivät läpi.

Tutvon ilmoitettua että kaikki tehtävät menivät läpi, näytti radalle tullut opettajakin peukkua, mistä tuli hirmuisen hyvä mieli. Jännä miten isolta kannustukselta tuntuu niinkin pieni ele, kun sattuu olemaan sopivassa mielentilassa.

Ajokoe

Muistelen joskus kuulleeni, että ihmiset toivovat ajokokeensa teemaksi maantieajoa, koska se tuntuu näennäisesti helpolta. Mene ja tiedä, mutta omasta mielestäni ajamani maantielenkki oli ainakin hirveän tylsä. Ajoin käsittelykentältä Lohikoskentielle, mistä liityin Nelostielle kohti pohjoista. Palokassa poistuminen motarilta, kolme liikenneympyrää ja pieni pätkä taajamassa ajoa ja tasa-arvoisia risteyksiä, kunnes päästiin Kirriin ja suunnattiin takaisin kaupunkiin moottoritietä pitkin. Lohikoskella poistuminen moottoritieltä ja sitten vain takaisin katsastuskonttorille.

Käsittelykokeen jälkeen olin aika varma, että ajokoe menisi läpi, koska olin harjoitellut moottoripyörällä ajamista aika paljon ja saanut siihen siten varmuutta. Myös murheenkryynini kiihdytyskaistat olivat tulleet tutuiksi ja olin jopa saanut liittymisistäni ihan hyvää palautetta. Erilaiset liikennetilanteet mielsin tutuiksi autolla ajosta saadun kokemuksen perusteella. Olinko sitten jo liian itsevarma? Mielestäni en, sillä pyörän käsittely oli edelleen haastavaa ja liikenne voi aina yllättää.

Vain muutaman sadan metrin ajon jälkeen tuli ensimmäinen jännä tilanne kokeessa. Useita autoja oli tulossa ja menossa oikealla puolellani olevan kauppakeskuksen pihaan ja pihasta ja pelkäsin, että sieltä tulevat autot eivät huomaa minua. Ajelin sumpun läpi sitten melko varovasti eikä kukaan onneksi tullut eteeni.

Nelostielle liittyminen meni mielestäni ihan mallikkaasti. Muistin aikaisen vilkun, tarkistin takaa tulevan liikenteen, kiihdytin riittävään nopeuteen samalla kun yksi auto ajoi ohitseni, tarkistin liikenteen vielä uudelleen ja liityin sitten Nelostielle.

Palokkaa lähestyessä sain kehotuksen ajaa Laajavuori-opasteiden mukaan. Vähän jänskätti että miten saan pyörän hidastumaan nätisti erkanemiskaistalla, mutta ihan ok se meni. Erkanemiskaistalta päädytään liikenneympyrään, jonka kolmannesta liittymästä piti jatkaa matkaa. Ympyrässä ajaessani havaitsin, että siihen oli tulossa Palokan ABC:lta auto. Koska ajoin ympyrässä, kuvitteli että auto väistää, mutta yllättäen se meinasikin ajaa ympyrään eteeni, joten jarrutin vähän vauhtiani. Samassa autokin jarrutti, joten pystyin jatkamaan matkaa ongelmitta.

Ympyrästä poistuttuani jäin miettimään, että tuollaisessa yllättävässä tilanteessa olisi hyvä että käyttäisi käsijarruakin. Nyt nopeutta ei tarvinnut paljon pudottaa, joten pelkällä takajarrulla jarruttaminen riitti mainiosti. Mutta aina se ei riitä. Minulla ei käsi ole kuitenkaan koko ajan jarrulla, joten pitäisi oppia vaihtamaan käden asento kaasusta jarrulle salamannopeasti.

Kirrissä moottoritielle liittyminen on helppoa, sillä moottoritie alkaa sieltä eikä pohjoisesta nelostietä ajavia tarvitse väistää, koska nelostie tulee moottoritien vasemmaksi kaistaksi. Jo menomatkalla moottoritiellä ajo oli minulle kuitenkin haastavaa, sillä en millään saanut pidettyä moottoripyörällä yllä tasaista nopeutta. Pikkuinen KTM Duke 125 jaksaa juuri kulkea satasta, mutta puuskittainen tuuli aiheutti yllättäviä hidastumisia kuten myös moottoritien loivat mäet. Käytännössä nopeuteni seilasi 90 ja 100 km/h välillä. Ärsytti

Ajokokeen ajoreitti.

Palaute

Kokeen jälkeen tutvo kysyi, että mitenkäs ajo mielestä meni. Minulla ei siitä suoraan sanottuna ollut oikein mitään mielipidettä. Totesin, että ihan perusajamista se oli kuten autollakin. Nopeuden säätelyn vaikeudesta mainitsin ja siitä, että auto meinasi tulla ympyrässä eteeni. "Mitä luulet, miksi auto meinasi tulla sieltä?"

Yritin miettiä syytä ja yritin ehdottaa, että oliko ajolinjani väärä tai että näytinkö mahdollisesti liian aikaisin vilkkua. Ei kumpaakaan. Minulla oli kuulemma ympyrässä liian suuri tilannenopeus, minkä seurauksena autoilija oli ajatellut että poistun ympyrästä. Tutvon mukaan auton kuljettaja oli katsonut suoraan ohitseni ja käsitin, että pyöräni kallistuskulma oli kertonut kuljettajalle muuta kuin sitä, että ajaisin autoilijan eteen.

Yritin udella tutvolta ympyrässä ajamaani nopeutta, mutta hän vain totesi, että sillä ei ole merkitystä koska nopeus oli väärä. Höh. Olisi ollut kiinnostavaa tietää nopeus, koska olisin voinut jatkossa kokeilla ajaa ympyrän uudelleen, pohtia kokeen tilannetta ja oppia jotain. Luulen nopeuden olleen vähän alle 30 km/h, mutta tarkemmin en tiedä. Nopeus olisi varmaan ollut hieman pienempi, jos olisin vaihtanut vaihteen kakkoselle, mitä ympyrään tullessani harkitsin. Ei se valitsemani nopeus silti missään vaiheessa tuntunut liian kovalta. Elikkä tilanne jonka kuvittelin olevan autoilijan törttöilyä, olikin tutvon mukaan täysin minun syytäni, koska en tunnistanut riskiä vaan ajoin liian kovaa. Tupla-höh. Tästä tuli koepaperiin virhemerkintä liikenneympyrän nopeudensäätely -kohtaan ja yleisarvion "riskien tunnistaminen" -kohtaan rasti heikon puolelle.

Toinen asia mitä tutkinnon vastaanottaja jäi puimaan ajostani oli liittyminen kiihdytyskaistalta muun liikenteen sekaan. Kuollutta kulmaa tarkistaessani käänsin kuulemma päätäni liian äkäisellä liikkeellä, minkä seurauksena ajolinjani oli häiriintynyt. Pitäisi varmistaa rauhallisemmin, ettei vain ajaudu vahingossa väärälle kaistalle. Ja minä kun luulin että se liittyminen meni mallikkaasti. Pahus. Tästä tuli koepaperiin kaista-ajo -kohtaan kaksi virhemerkintää: havainnointiin ja ajoneuvon sijaintiin, koska ne liittyivät toisiinsa.

Moottoripyörän käsittelyn heikkoudesta sain myös palautetta, että varmuutta pitäisi saada ehdottomasti lisää. Olipahan edes yksi asia, mistä tiesin itsekin suoraan että miinusta tulee ja aiheesta. Olen vain aika surkea käsittelytehtävissä ja niitä täytyy kyllä harjoitella sitten kun saan oma pyörän alle. Lisäksi rääkkään kuulemma pyörän kytkintä liikaa ja sekin oli kyllä ihan totta. Ympyränajotehtävässä käytin rajojen sisällä pysymiseen kaiken energiani niin, että annoin kaasua välillä turhan paljon, vaikka olisi vain voinut vähän höllätä kytkintä. Itse asiassa jo ennen koetta opettaja sanoi, että teet nyt kaasulla kytkimen hommia. Jälkeenpäin mietin, että voisiko osasyynä olla liian pitkä kytkinkahvan liikerata, että en yletä pitämään sormillani kytkintä tukevasti riittävän vähän pohjassa ja jänskässä tilanteessa tämä vielä korostuisi.

Positiivista palautetta sain sivulauseen verran hyvästä jalankulkijoiden huomioimisesta ja tasa-arvoisista risteyksistä ajamisesta.

Lopulta tutvo kirjoitti minulle todistuksen inssin läpipääsystä, mutta totesi, että "se meni just ja just läpi". Ja käski hankkimaan moottoripyörän joko samana tai viimeistään seuraavana päivänä. Juu, juu. En kyllä vielä ole hankkinut...

Moottoripyörän ajokokeen arviointitaulukko.

Omat lopputunnelmat

Kuten jo merkinnän alussa mainitsin, en ollut lainkaan tyytyväinen siihen, että koe meni läpi. Tai oikeastaan siihen, miten se meni läpi. Vaivoin läpäisty koe ei riitä alkuunkaan täydellisyyttä tavoittelevalle luonteelleni. Olisin halunnut olla parempi...

Mustavalkoinen näkemykseni liikenneympyröistä on, että ympyrään tulija väistää aina ja ympyrästä poistuvan tulee käyttää aina vilkkua, jotta ympyrä toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Ajokokeen liikenneympyrätapaus jäi harmittamaan, koska en vielä tälläkään hetkellä ymmärrä, että miten niin nopeuteni oli liian suuri. Mielestäni on hyvä ottaa oppia omista virheistään; suoritanhan jatkuvaa itsearviointia autolla ajaessanikin ja ajan uusiksi paikkoja, missä olen mokaillut. Mutta kun ei tajua tehneensä virhettä, on asiaa huomattavasti vaikeampi korjata.

Tämä kertoo mielestäni karua kieltä siitä, että - kuten arviointitaulukon merkintäkin sanoo - en tunnista riskejä. Tietenkin voin nyt ottaa opikseni siten, että ajan vain yksinkertaisesti hitaammin ympyrät kulkuvälineestä riippumatta. Mutta kuinka paljon on vastaavia tilanteita, joiden riskejä en vain itse huomaa? Tämä on se asia, minkä tajuaminen koepalautteesta iski pahiten vasten kasvoja.

Kaista-ajon havainnointiin liittyvä tuplavirhe kyrsi myös, koska sain kaksi virhettä samasta asiasta! Ja taaskaan en itse tajunnut mokaa ollenkaan. Harmitti, ettei opettaja koskaan sanonut tuosta liian nopeasta pään kääntämisestä, koska muuten olisin voinut yrittää korjata sitä. Tai sitten sanoi, mutten tajunnut asiaa... Nimittäin ainakin yhdellä kaupunkiajokerralla sain palautetta siitä, että teen kaistanvaihdon turhan nopeasti, kun voisin taustan tarkistamisen jälkeen vaihtaa kaistaa ihan rauhassa. Palautteen jälkeen sainkin muutettua kaistanvaihtojani rauhallisemmiksi ja niistä tuli positiivista kommenttia. Ehkä koko kokonaisuutta olisi pitänyt rauhoittaa.

Kokeen jälkeisenä päivänä kävin kokeeksi ajamassa autolla Palokan liikenneympyrän, mutta siitä ei ole mitään sanottavaa, koska ympyrässä ruuhkaa eikä tilanteita voinut verrata lainkaan toisiinsa. Ympyrästä jatkoin takaisin moottoritielle ja siinä liittymisessä tapahtui jotain, mikä sai minut ja mieheni nauramaan ääneen. Jep, käännän päätäni todellakin varsin napakalla liikkeellä. Huomasin sen itsekin juuri kun aiheesta oli puhuttu. Mieheni kuvaili sitä suorastaan piiskaniskuksi. Kun asian huomasi itse, kokeesta saatu palaute oli heti helppo hyväksyä.

Kyse ei ole mielestäni siitä, että katsoisin liikenteen liian nopeasti, vaan pään kääntäminen kuollutta kulmaa katsomaan vain sattuu olemaan turhan nopeaa. Mutta kun tuntuu, että toisaalla saattaa ehtiä tapahtua liikaa, jos liian rauhassa katsoo eri suuntaa. Auton kulkusuuntaan nopea pään kääntäminen ei juuri vaikuta, mutta moottoripyörällä asia on eri. Täytyy nyt opetella vähän rauhallisemmaksi tässä asiassa kulkuvälineestä riippumatta.

Sain kokeessa miinusta myös epätaloudellisesta ajosta. Tieto tosin löytyi vain arviointilapusta, joten en tiedä, mikä siihen oli perusteena. Ei sillä että olisin koskaan moottoripyörällä ajoani erityisen taloudellisena pitänyt, mutta olisi ollut mielenkiintoista kuulla, mikä erityisesti oli vikana. Sitä mieltää aina taloudellisuuden moottorijarrutukseksi ja ripeiksi kiihdytyksiksi, jotka onnistuivat kokeessa mielestäni ihan ok. Mutta mistä tutvo tietää milloin moottorijarrutan, kun laahaan niissä aina pikkaisen jarrua, että takana tuleva näkee jarruvalosta hidastamiseni? (Tämän opin ensimmäisellä mp-ajotunnilla, kun hidastin töyssyyn vain antamalla pyörän hidastua - ja sehän hidastuu nopeasti - niin opettaja kehotti näyttämään vähän jarruvaloa.) Toisaalta epätaloudellista ajoa on kyllä myös se, että tapan pyörän kytkimen käsittelykokeen harjoituksilla ennen aikojaan, sillä tuleehan se kalliiksi korjata eikä ole lainkaan taloudellista... :D

Yksi asia mistä kokeessa ei tullut sanomista, oli ajolinjat. Olin niiden kanssa pitkään aika surkea, kun en oikein hahmottanut, että millä kohtaa kaistaa piti missäkin tilanteessa ajaa. Niitä sitten treenattiinkin pyynnöstäni ajotunneilla aika paljon ja näköjään ajolinjavalintani onnistuivat siinä kokeessa vähintäänkin kohtuullisesti.

Mikäli olisin kirjoittanut tämän tekstin heti kokeen jälkeen, olisi se voinut olla vähän erilainen kun tunteet olivat pinnassa. Mutta nyt kun kokeesta on aikaa vajaa viikko, ovat tunteet ehtineet viiletä ja tuloksia on voinut analysoida. Tosin en edelleenkään ole erityisen tyytyväinen, mutta se on nyt mennyttä eikä auta muu kuin jatkaa harjoituksia omalla pyörällä. Kunhan sellaisen jostain keksin. Onneksi on kaveri, joka on luvannut neuvoa ja auttaa niin pyörän kuin varusteidenkin hankinnassa. Palaan asiaan ennemmin tai myöhemmin.

Moottoripyörän teoriakoe läpi!

2011-09-28T23:30:00.006+03:00

Mieheni mukaan olen selvästi insinööri (niin mä kyllä oonkin), kun osaan asiat teoriassa mutten käytännössä. Tämä siis peilauksena edelliseen merkintääni...

Eniveis, kävin suorittamassa moottoripyörän teoriakokeen ja onnistuin vastaamaan kaikkiin kysymyksiin oikein. Jeeeeee!! Vähempään en olisikaan ollut tyytyväinen. Kyllä kuulkaa hatutti, kun aikoinaan mokasin yhden ainokaisen kysymyksen henkilöauton teoriakokeessa. Ai kuinka niin oon perfektionisti?

Harjoittelin viime viikolla ajokaista.comissa ankarasti teoriakokeeseen ja parinkymmenen yrityksen jälkeen sain lopulta täydet oikein. Meinasin menettää järkeni, kun lähes joka yrityksellä mokasin jonkun ohitustehtävän. Kuinka ne muka olivat niin vaikeita? Suurin osa oli puhtaasti huomiovirheitä, mutta joistakin tehtävistä olin kyllä vähän eri mieltä oikeasta vastauksesta.

Ohittaa vai eikö ohittaa?

Saanko lähteä ohittamaan edellä ajavan ajoneuvon yllä olevassa kuvassa? Teknisesti katsottuna en, sillä takanani oleva auto on lähdössä ohittamaan minua. Käytännössä todennäköisesti ohittaisin silti edellä ajavan mopon, sillä jos ajatellaan että minun nopeuteni on 80 km/h ja mopon 45 km/h, niin sanonpahan vaan että lähestyn mopon perää aika tahdilla. Nopeammin kuin mitä ohittava auto lähestyy minua, ellei se riko nopeusrajoitusta oikein urakalla. Olisiko turvallisempaa iskeä jarrut pohjaan, jotta en vain ohita mopoa ennen kuin auto on ohittanut minut? Tuskin. Mahdun hyvin ohittamaan mopon omaa kaistaani käyttäen. Saisin ohittaa kaksipyöräisen ajoneuvon muutenkin vaikka olisin ohituskieltoalueella, kunhan pysyn omalla kaistallani. Ikävä tilanne joka tapauksessa, sillä liian läheltä ei ole kiva ohittaa. Ehkä ajaisin karkuun ohittavaa autoa juuri sen verran, että pääsisin mopon ohi...

Itse kokeessa ohitustehtävät eivät tuottaneet vaikeuksia. Sen sijaan muutama muun tienkäyttäjän väistämiseen liittyvä tehtävä oli hieman kinkkinen; sellainen, missä tulin risteyksessä etuajo-oikeutettua suuntaa osoittavan merkin takaa niin, että itse tulin aina kolmion takaa. Pelkkä kolmio kun ei välttämättä kerro koko totuutta. Kun tietokoneen ruudulle tuli kokeen jälkeen alla olevaa tulostetta vastaava näkymä, jäin odottamaan että siihen ilmestyisi muutama virhe plussapalloäänien ("plop, plop!") saattelemana. Mutta eipäs tullutkaan!

Kaikki oikein! \o/

Jos olisin suorittanut moottoripyöräkortin ennen viime heinäkuuta, olisin päässyt tosi helpolla, sillä silloin ei olisi tarvinnut vastata teoriakokeessa kuin kymmeneen sanalliseen kysymykseen ja siinä se. Aiemmin korottajatkin joutuivat vastaamaan kuvakokeeseen, mutta muutama vuosi sitten siitä yllättäen luovuttiin. Käsitin opettajien puheista, että ainakin osasyynä oli se, että kaikki kuvakokeen tehtävät oli kuvattu autosta, joten ne eivät olleet täydellisiä moottoripyörän selästä katsomista ajatellen.

1.7.2011 tulleen uudistuksen myötä kaikki moottoripyöräkorttia havittelevat joutuvat jälleen vastaamaan teoriakokeessa sanallisten kysymysten lisäksi kolmeenkymmeneen kuvakysymykseen. Todellisuutta vastaavia tilanteita varten osa kuvakysymyksistä on nyt kuvattu moottoripyörän kyydistä.

Mielestäni kuvakokeen laittaminen pakolliseksi kaikille A-korttia suorittaville oikea linja, sillä pitäähän korottajienkin osata toimia erilaisissa liikennetilanteissa! Se, että kuviin on joskus vastannut oikein, ei välttämättä takaa, että asiat olisivat edelleen hallussa. Korttiluokkaa korottaessa onkin hyvä hetki varmistua kuljettajan taidoista.

Joku voi kokea kuvakokeen "uusinnan" turhana kertauksena, mutta jos asiat kerran osaa, niin mikäs siinä vastaillessa. Totta kai virheitä voi tulla itse kullekin eivätkä kaikki todellakaan saa kokeesta täysiä pisteitä. Muutama väärä vastaus ei kaada maailmaa, sillä kokeen arvostelu menee yksinkertaisella hyväksytty/hylätty -asteikolla. Kunhan virheitä tulee 30 kuvatehtävässä enintään 6 kpl ja 10 sanallisessa tehtävässä 3 kpl, niin teoria on hyväksytty. Me perfektionistit olemme sitten oma lukumme...

Yksi asia teoriakokeen kuvaosiossa ihmetyttää. Miksi A-korttia ajavalta kysytään 30 kuvakysymystä, mutta B-korttia ajavan täytyy vastata 50 kuvakysymykseen? Lisäksi moottoripyörän kuvakysymyksissä saa olla prosentuaalisesti suurempi määrä vääriä vastauksia (6/30 = 20%) verrattuna henkilöautoon, jolla vääriä vastauksia saa olla 8/50 eli 16%. Minusta molemmissa saisi olla sama määrä kysymyksiä, kun ne muutenkin kattavat kaikki samat aihealueet. Ovatko moottoripyöräilijät jotenkin luotettavampia vai?

Kattavat tiedot eri ajokorttiluokkien teoriakokeista löytyvät TraFin sivuilta.

Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?

2011-09-24T00:30:00.000+03:00

Olen kokenut tunteita laidasta laitaan moottoripyörän ajotunneilla: olen ollut niin innoissani kuin peloissanikin. Viimekertaisen tuplatunnin fiilis oli lähinnä vain turhautunut. Voi miksi en voi olla vähän nopeampi oppimaan?

Tuskastuttavat käsittelytehtävät

Päivän aiheena oli kerrata käsittelyalueella jarrutus- ja väistötehtävät ja lähteä sitten maantielle. Vaikka olin harjoitellut jarrutuksia edellisellä käsittelykerralla tosi paljon, eivät ne tahtoneet taaskaan luonnistua.

Porttien läpi ajamisessa en meinannut saada kerättyä riittävästi nopeutta ensimmäiselle portille, joten nopeuteni kasvoi vielä harjoituksen aikana. Tai sitten se kasvoi vaivihkaa muuten vain. Vaihteiden vaihto+pysähtyminen -tehtävässä vaihdoin vaihteita turhan aikaisin enkä saanut millään pidettyä oikeaa nopeutta. Hätäjarrutustehtävässä unohdin vähintään tuijottaa kaukaisuuteen, jos ei muuta. Opettaja ehdotti, että veisi radan päätyyn jonkun minulle tärkeän tavaran, jota haluaisin pitää koko ajan silmällä ja näin katse olisi koko ajan kauas...

Tehtäviä piti ajaa uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja tuntuikin, että koko tunti menee niihin. Todellisesta ajankulusta minulla ei kuitenkaan ollut mitään havaintoa, sillä pyörän kello näyttää puuta heinää. Joka tapauksessa se, etten kyennyt suorittamaan tehtäviä nopeammin oikein - eli pelkästään kertaamaan niitä - turhautti aika kovasti.

Tehtävissä minua stressasi sekin, että nopeuden pitää olla käsittelykokeessa varsin tarkkaan se vaadittu. Esimerkiksi vaihteidenvaihtotehtävän suoritusnopeus on 40 km/h, mutta myös 39 ja 38 km/h sallitaan. Opettajan mielestä tasaisen nopeuden pitäminen ei pitäisi olla vaikeaa, sillä ajetaanhan maantielläkin pitkään samaa nopeutta. Mutta en minä siellä koko ajan tuijota mittaria! Toisaalta ei se nopeus siellä varmaan heijaakaan, mutta tuossa radalla pitää kiihdyttää siihen tiettyyn ja pysyä sitten siinä. Ei se ole esimerkiksi liikenteen rytmin mukana ajamista...

Entäs sitten pyörän mittarivirhe? Jos tutkinnon vastaanottaja mittaa ajonopeuden tutkalla, niin pyörän 38 km/h tuskin on ihan niin paljon todellisuudessa. Onko yritys silloin epäonnistunut? Käsittelykokeen tehtävissä sallitaan aina kaksi yritystä, mutta jos yritys feilaa vain riittämättömän nopeuden vuoksi, sallitaan vielä kolmaskin yritys. Ehkäpä se. Siitä...

Maantiellä ajo

Lopulta käsittelytehtävät sujuivat sen verran hyvin, että opettaja uskalsi päästää minut ajamaan maantielle. Ei sentään vielä moottoritielle, vaan suuntasimme kohti Laukaata. Tiituspohjassa oli tarkoitus käydä kääntymässä ja palata sitten takaisin kaupunkiin.

Kiihdyttäessäni nopeuden 80 km/h:iin iski ajoviima vastaan hämmästyttävällä voimalla. Tuntui, että pyörän sarvista sai pitää oikeasti tiukasti kiinni, jotta ei lentäisi taaksepäin pois moottoripyörän selästä. En ollut tajunnut viiman voimaa lainkaan kaverin selän takana mukavasti tuulelta suojassa istuessa. Ja kuulemma satasen nopeudessa se olisi vielä ihan eri juttu. Pyörän ajoasennolla on varmasti oma merkityksensä siinä, miten kovasti viima tuntuu. Koulun Dukessa ajoasento on varsin pysty, joten siinä on koko ylävartalo tuulta vastassa.

Tiituspohjaan osoittavan opasteen jälkeen odotin radiosta vahvistusta, että sinne ollaan menossa. Erkanemiskaista lähestyi, mutta mitään ei kuulunut. Vahvistus tuli vasta sitten kun olin erkanemiskaistan kohdalla. Olisi vain pitänyt luottaa omaan lukutaitoon ja ajaa sinne, sillä nyt meni turhaksi empimiseksi ja kaistanvaihto oli hieman hätäinen. Näin jälkeenpäin ajateltuna ihan tyhmää etten vain ajanut aiemmin näkyneiden opasteiden mukaan, mutta...

Noh, äskeinen oli pientä Laukaantielle paluuseen verrattuna. Tiituspohjasta oikealle kääntyessä havainnoin kolmion ja ryhdyin tarkkailemaan, että onko päätiellä väistettäviä. Hidastin risteykseen niin että ajoin vain kakkosella, kun opettaja sanoi radioon jotain. Aivoni rekisteröivät ohjeesta vain sanan "pysähdy", mikä sekoitti pasmani totaalisesti. Miksi pysähdys, enkö ole havainnut jotain autoa??

Hidastin vauhtia entisestään, jolloin opettaja huusi radioon, että "Siinä on kiihdytyskaista, älä pysähdy!" Hämmentyneenä annoin pyörälle uudelleen kaasua ja liityin jo 30 km/h nopeudessa päätielle, mikä oli ihan turhaa, koska paikalla tosiaan oli ihan hyvän mittainen kiihdytyskaista. En vain jotenkin tajunnut sitä. Ensimmäinenkin ajatukseni sekoittanut ohje taisi olla ihan vain, että "Älä pysähdy kiihdytyskaistalle." Ja ei opettaja sentään varsinaisesti huutanut, vaan komento vain tuli hyvin jämäkästi. Syytän kyllä tästäkin sekoilusta vierasta kulkupeliä, sillä risteyksessä ei olisi ollut mitään vaikeaa autolla ajaessa.

Tielle päästyäni aloin kiihdyttää pyörää, mutta se olisi nähtävästi pitänyt tehdä paljon nopeammin, sillä sain siitäkin komentoa radiooni. Mutta kylläpä minua suututti tuon episodin jälkeen. Muistan olleeni vielä useamman kilometrin jälkeenkin turhautunut ja kiukkuinen ala-arvoiseen suoritukseeni.

En tajunnut, että tässä on hyvä kiihdytyskaista, kun keskityin katsomaan ettei takavasemmalta tule ketään.

Kaupunkiin palatessamme pääsin kokeilemaan uudelleen kiihdytyskaistalla ajoa, kun liityin Minimanin liittymästä vasemmalle Rantaväylälle. Se meni mielestäni ihan hyvin (tai ainakin edellistä huomattavasti paremmin), kun tiesin millainen paikka on kyseessä ja tajusin kiihdyttää pyörää riittävästi jo liittymiskaistalla.

Liittyminen Vapaaherrantieltä Rantaväylälle.

Seuraavasta eli Tourulan rampista pitikin sitten jo poistua Rantaväylältä. Rampin päästä voi kääntyä molempiin suuntiin, mutta opettaja ei sanonut lainkaan, minne olisimme menossa. Hieman neuvottomana jatkoin oikeanpuoleisen kaistan ajamista liikennevaloihin saakka, jolloin opettaja vasta ilmoitti, että jatkaisimme oikealle keskustaan päin. Olisi ollut reilua sanoa se aiemmin, sillä suunta ei ollut mielestäni itsestään selvä. Yhtä hyvin olisi voitu lähteä vasemmalle ja ajaa uudelleen Rantaväylälle. Tätä lenkkiä nimittäin ajoin useampaan kertaan auton ajokorttia ajaessa, sillä Minimanin kiihdytyskaista oli minulle jonkinlainen kompastuskivi lyhyytensä vuoksi.

Nouseminen Rantaväylältä Tourulaan.

Tajusin tunnin jälkeen, että pitäisi kai käyttää etujarruakin jarrutuksissa. Omaksuin ekalla käsittelykerralla, että ei pidä käyttää etujarrua hitaissa nopeuksissa, mutta huomaamattani laajensin sen käyttämättömyyden kaikkeen ajamiseeni paitsi varsinaisiin jarrutusharjoituksiin. Ennakoin pysähdykset niin kaukaa, että minun ei tarvitse kuin vähän painaa takajarrua niin pyörä hidastuu sopivasti pysähdyksiin. Sen vastapainoksi mietin mielessäni jokaisia vihreitä liikennevaloja lähestyessä, että "älä vaihdu punaiseksi, jotten joudu jarruttamaan äkisti"...

Ajotunnin aikana pyrin myös opettajan ohjeiden mukaan laskemaan pysähdyksissä maahan molemmat jalat. Yritin repiä opettajasta irti tietoa, milloin mikäkin jalka pidetään maassa, mutta opettaja sanoi vain, että se on tapauskohtaista eikä asiasta voi antaa yhtä ainutta ohjetta. Insinöörinä kaipaan kuitenkin kaikkeen täsmällisiä ohjeita enkä varaa omille tulkinnoille. On vain kyllä tai ei, 1 tai 0. En tunne harmaata aluetta... Koska asia ei ollut mustavalkoinen, olivat molemmat opettajat oikeassa ja oli siis turhaa miettiä, että heidän opetuksissaan olisi ristiriita.

Ajotunnin jälkeen hyppäsin polkupyörän selkään ja suuntasin erittäin turhautuneena kotia kohti. Polkupyörä tuntui yhtäkkiä hyvin heppoiselta kulkuvälineeltä! Kilpisenkadulla unohdin kokonaan olevani jälleen kevyttä liikennettä ja ajoin kadun alas ajorataa pitkin, enkä pyörätietä. Vasta risteystä lähestyessäni tajusin, että olen väärässä paikassa... Ai miten niin olin ajatuksissani?

Tällainen reitti tällä kertaa.

Rohkeasti liikenteen sekaan

2011-09-18T23:55:00.001+03:00

Neljän ruuhka ja vesisade. Mikä olisikaan parempi hetki lähteä ensimmäistä kertaa muun liikenteen joukkoon moottoripyörällä? Itse en olisi välttämättä vielä päästänyt itseäni liikenteen sekaan, mutta kun opettaja kerran oli sitä mieltä että sinne vaan, niin eipä siinä sitten mitään. Siellä suunnassa on varmasti kokemusta ja näkökantaa siitä, milloin oppilas omaa riittävät taidot, että hänet voi päästää ajamaan muuallakin kuin harjoittelukentällä.

Ihan yllättävän hyvin ajotunti mielestäni sujui. Jopa paremmin kuin odotin, vaikka varsinaisesti en kyllä osaa sanoa, mitä odotin... Noh, en ainakaan kaatunut, sammuttanut pyörää enkä kai aiheuttanut hirveän vaarallisia tilanteitakaan. Ainakaan sellaisia mistä olisi tullut kommenttia vielä tunnin jälkeen.

Tunnin aikana kommunikointi opettajan kanssa tapahtui radiopuhelimitse. Minulla tosin oli vain kuuloke, joten en voinut opettajalle mitään sanoa, vaan kuulin vain ohjeet. Ennen lähtöä opettaja kehotti, että nyökkäisin aina kun ymmärrän, mutta unohdin sen ajaessani melko totaalisesti. Pari kertaa osoittelin kädellä että tuonneko mennään ja sitten sain vahvistusviestiä korvaan. Ihan hyvin kuitenkin pelasi yksisuuntainen kommunikointi ja tulipahan täysin keskityttyä omaan tekemiseen kun ei voinut hölistä radioon.

Pelkkä koulun pihasta poistuminen oli kyllä jo ihan riittävän jännittävää. Pysäytettyäni vajaan korttelin päähän ensimmäisiin liikennevaloihin Kilpisenkadun ja Hannikaisenkadun risteykseen huomasin, että maahan laskemani jalka vapisi jännityksestä niin, että oli laskettava jalkapohja maahan pelkkien varpaiden sijasta, jotta olo olisi tukevampi. Tuntui että liikennevalot olivat ikuisuuden punaisella ja ehdin pälyillä jalankulkijat kymmeneen kertaan.

Lopulta valot vaihtuivat ja pääsin liikkeelle. Sain ohjeet suunnata Rautpohjan suuntaan Hannikaisenkatua pitkin. Tarkoitus oli ajaa hiljaisemmalle alueelle, mutta pakkohan sitä oli vilkkaamman alueenkin läpi kulkea, kun koulu kerran on ihan keskustassa. Mutta varmaankin helpoin reitti tuo silti oli verrattuna siihen, että olisi ihan ydinkeskustaan jääty suoraan pyörimään. Keskussairaalantiellä opettaja kehotti jatkamaan suoraan Rautpohjan ohi, mutta minun päähäni Rautpohja oli iskostunut sen verran hyvin, että meinasin silti ajaa sinne. Nätisti muistin vilkuttaa kaistanvaihtoaikeeni ajoissa, mihin vastauksena opettaja muistutti radioon, että jatketaan vaan suoraan ... ai niin.

Jatkoimme Keskussairaalantietä vielä suoraan Länsiväylänkin yli kohti Kypärämäkeä, jossa sai ajaa vähän hiljaisempaa Kypärätietä. Sieltä sitten Viitaniemen kautta takaisin keskustaan, jossa pyörimme hetken ennen autokoulun parkkihalliin ajamista.

Alkumatka oli tosiaan aika jännittävä, mutta melko nopeasti uskalsin ajaa pyörällä vähän kovempaa ja jopa rajoitusten mukaan. Missään vaiheessa en voi kuitenkaan sanoa olleeni erityisen rento. Kävin viime merkinnän jälkeen vielä kerran ajamassa kentällä, jolloin opin myös vaihtamaan vaihteita sujuvasti. Siitä oli melkoisen paljon hyötyä liikenteeseen ja luulen, että ilman sitä tuntia olisi menoni ollut aika paljon epävarmempaa.

Ensimmäinen erityisen jännittävä liikenteellinen tilanne oli kääntyminen Nisulankadulta vasemmalle Viitaniementielle. Risteyksessä ei ole nuolivaloa, joten siinä pitää odottaa että ei ole vastaantulijoita ennen kuin kääntyy. Vastaantulijoita riitti niin pitkään kuin valoissa riitti vihreää, joten minulle aukeni tilaisuus kääntyä vasta, kun valot olivat muuttumassa punaisiksi. Sinänsä siis helppoa, kun ei tarvinnut edes yrittää mihinkään rakoon tunkemista. Muistelen, että opettaja neuvoi ettei kannata pyörällä mennä liian keskelle risteystä, ettei tarvitse heti liikkeelle lähtiessä olla kääntämässä. Minulla on näköjään edelleen yhtä laho pää kuin auton ajokorttiakin ajaessa, sillä silloinkin unohdin tunnin jälkeen puolet opettajan sanomista asioista, kun keskityin ajamiseen enkä kuunteluun.

Ajolinjat olivat asia, mistä sain muutaman kerran kommenttia ja myös omasta mielestäni ajolinjani olivat melko satunnaiset. Sateella ajoratamaalaukset olivat liukkaat, joten ne kannatti kiertää. Kiersin ne jostain syystä yleensä vasemmalta, mutta opettaja suositteli ohittamaan oikealta. Jeps, ihan fiksua pysyä kauempana vastaantulevasta liikenteestä. Vasemmalle kääntyessä ryhmityttiin ihan kaistan vasempaan reunaan ja oikealle kääntyessä oikealle. Rajakadun ylitys Sepänkatua pitkin oli ihan suoraan risteyksen läpi ajaminen. Siinä olin asettunut keskellä kaistaa, mutta sain kehotuksen tulla reunemmaksi. "Jos tuo edellä oleva auto olisi kaistan oikeassa reunassa, olisit keskellä siihen autoon nähden", neuvoi opettaja neuvoi. Yksikaistaiselle yksisuuntaiselle kääntyessäni piti kääntyä vasempaan reunaan ja siitä vasta siirtyä oikeaan reunaan.

Totta puhuen en ihan hahmottanut millä kohtaa kaistaa minun lopulta pitäisi milloinkin ajaa eikä oppikirjakaan selventänyt asiaa, sillä aiemmin siinä kehotetaan ajamaan keskellä kaistaa jotta ei luulla mopoksi yms. mutta sitten taas myöhemmin se neuvoo ajamaan niin oikealla kuin on turvallista. (Niinhän se menee autollakin, mutta moottoripyörällä on enemmän varaa liikkua sivuttaissuunnassa.) Tätä täytyy kysyä seuraavalla kerralla.

Keskustaan Harjukadun ja Yliopistonkadun risteykseen pysähtyessäni koin saman elämyksen kuin joskus omalla autolla ajoa aloitellessani: liikenne on peliä. Olin vain siirtynyt uudelle vaikeustasolle valitsemalla uuden kulkuvälineen. Säännöt ovat samat ja edelleen tarkoitus on selviytyä liikenneympäristössä niin hyvin kuin mahdollista ja osata toimia joka tilanteessa oikein.

Keskustassa peli kävi haastavaksi, kun oli vasemmalle kääntymisiä, tasa-arvoisia risteyksiä ja useita kaistoja. Vaasankatu on tällä hetkellä remontissa ja se on muutettu yhden korttelin matkalta kaksisuuntaisesta yksisuuntaiseksi. Korttelin puolivälissä oli liikenteenjakaja, joka ohjasi kiertämään itsensä vasemmalta. Olin vasta harjoitellut teoriakokeeseen netissä ja vastannut väärin yhteen "saanko ajaa tästä suoraan" -kysymykseen, koska en ollut tajunnut liikenteenjakajaa. Nyt olin skarppina ja kiersin sen vasemmalta, mutta samalla sain ohjeen, että ajaisin takaisin oikeaan reunaan. Meni siis aikamoiseksi mutkitteluksi se pätkä. Harmi kun en tajunnut kysyä tunnin jälkeen opettajalta, että miten siitä olisi pitänyt ajaa.

Kääntyminen Vapaudenkadulta vasemmalle yksisuuntaiselle Cygnaeuksenkadulle meni myös aika säädöksi. Muistin vilkuttaa, ryhmittyä oikein ja ajatella että käännyn vasemmanpuoleiselle kaistalle, mutta kaikkine ajatuksineni unohdin huomioida vastaantulevan liikenteen. Opettaja sitten muistutti radioon, että kannattaa jarruttaa kun on tuota vastaantulevaa liikennettä... Samalla valot vaihtuivatkin jo punaisiksi ja minua nolotti hirveästi kun jäin puoliksi suojatien päälle. Valojen vaihduttua kääntyminen meni ihan hyvin, mutta sitten kun seuraavasta risteyksestä piti jo olla kääntymässä oikealle, niin homma meni aika säädöksi, kun piti vaihtaa vilkku vasemmalta oikealle, olisi pitänyt vaihtaa pyörää isommalle vaihteelle ja samalla myös katsoa oikealle taakse ennen kaistanvaihtoa. Selvisin kuitenkin, joskin jäin ajamaan aika pitkäksi aikaa ykkösvaihteella.

Vilkku oli muuten yksi asia, jota en millään meinannut muistaa ottaa pois päältä. Opettaja sai aika monta kertaa risteysten jälkeen sanoa, että "ota vaan se vilkku pois päältä". Silloinkin kun muistin sammuttaa vilkun itse, se söi turhan paljon muuta huomiokykyä, koska jouduin aina katsomaan miten painan vivun takaisin keskiasentoon.

Sain muuten kommenttia oikean jalan maahan laittamisesta, tai oikeastaan siitä, että en millään laittanut sitä maahan. Risteyksistä olisi kuulemma helpompi lähteäkin kun olisi molemmat jalat maassa ja etenkin oikealle kääntyminen helpottuisi. Olen jotenkin itsepintaisesti ehtinyt kuitenkin jo omaksua tavan, että oikea jalka pidetään aina jarrulla. Näin myös opetti toinen opettaja, jonka kanssa olin viimeksi kentällä harjoittelemassa, joskin olin oppinut tämän tavan jo ennen sitä. Jännä ristiriita opetuksissa - kumpaa tässä nyt uskoisi?

Ajotunnin jälkeen opettaja kertoi, että oli ajatellut että pysähdyttäisiin jossain vaiheessa, mutta ajo sujui sen verran hyvin että mitä suotta. Sain myös positiivista palautetta siitä, että huomioin kevyen liikenteen hyvin. Jee! Pyrin pyörittämään päätä yhtä innokkaasti kuin autolla ajaessanikin, mutta selkeästi kyllä huomasin, että liikenteestä jäi paljon huomaamatta, kun piti keskittyä pyörän hallintaan. Ei siis muuta kuin lisää harjoitusta.

Ensimmäisen moottoripyörän ajotunnin ajoreitti.

Onko tämä nyt niin hämmentävää?

2011-09-15T23:55:00.008+03:00

Iltasanomat uutisoi tänään Helsingistä löytyneestä pysäköintikieltomerkistä otsikolla "Osaatko lukea tätä hämmentävää liikennemerkkiä - voiko sitä vaikeammin enää ilmaista". Lukija oli lähettänyt lehdelle oheisen liikennemerkkikuvan (rajasin sitä hieman), jossa on ensin pysäköinti kielletty -merkki, sitten lisäkilvessä aikaväli 0-24 ja sen alla vielä lisäkilpi, jossa on teksti "Muuna aikana" sekä pysäköintikiekon käyttövelvollisuudesta kertova merkki. Lukija ihmetteli, että miten merkissä voidaan sallia kiekkopysäköinti "muuna aikana", kun pysäköinti kerran on kielletty kellon ympäri.

Lukija on mennyt lisäkilven kanssa samaan helppoon, mihin tunnustan itsekin joskus sortuneeni. Pysäköintikieltomerkin 372 alla mustilla kirjaimilla merkitty aikaväli tarkoittaa pelkkiä arkipäiviä, joten "muu aika" käsittää lauantait ja pyhät. Mikäli pysäköinti haluttaisiin kieltää lauantaisin ja pyhinä, aikaväli ilmoitettaisiin lisäksi mustalla sulkeissa sekä punaisella. Eli aina voimassa oleva pysäköintikielto merkittäisiin seuraavasti:

0-24 = arkipäivät (merkki 851)
(0-24) = lauantait (merkki 852)
0-24 = pyhät (merkki 853)

... jolloin pysäköintikieltomerkin alla ei oikeasti tarvita mitään voimassaoloaikaa ilmaisevia merkkejä, koska yksinään ollessaan merkki kieltää pysäköinnin aina!

Lehti ihmettelee otsikossaan, että voiko asiaa enää ilmaista vaikeammin. Minusta tekstillinen lisäkilpi tekee merkistä juuri helposti luettavan. Vaihtoehtoisestihan sen voisi kertoa latomalla voimassaoloajan alle kasan lisäkilpiä. Tämä menee nyt pikkaisen mutuna, mutta mielestäni se, että lauantaisin ja pyhinä saa pysäköidä kiekon kanssa tunnin, voitaisiin ilmaista laittamalla kiellon voimassaoloajan 0-24 alle pysäköintikiekon käyttövelvollisuudesta kertova merkki 856a ja sen alle kiekon voimassaoloaika merkeillä 852 ja 853. (Kaikki liikennemerkit löytyvät tieliikenneasetuksesta, mutta yksittäisiin ei valitettavasti pysty suoraan linkkaamaan.)

Varsinainen syy siihen, miksi innostuin blogaamaan tästä uutisesta oli kuitenkin sen aiheuttama runsas keskustelu. Suurin osa kommentoijista tuntui ymmärtävän merkin ja hämmästeli, että mitä vaikeaa siinä muka oli. Niinpä. Mutta sitten yllättävän moni ehdotti, että voimassaoloajan nollan edestä olisi tipahtanut pois numero "1" tai "2", jolloin merkki olisi ilmeisesti ollut heidän mielestään loogisempi kun muuta aikaa olisi ollut voimassaoloajan ulkopuolella. Ei, ei ole tippunut, koska numerot ovat nykyisellään keskellä lisäkilpeä.

Jonkin verran ihmiset myös ehdottivat, että eikö merkissä voisi lukea "muuna aikana" -tekstin tilalla selkeällä suomenkielellä (ja ruotsin-) "viikonloppuisin". Tai että pysäköinti arkisin merkittäisiin "MA-PE". Sinänsä hyviä ehdotuksia, mutta niitä ei voi lain mukaan toteuttaa. Yllä linkkaamassani tieliikenneasetuksessa nimittäin todetaan, että tekstillisiä lisäkilpiä voidaan käyttää vain silloin, kun liikennettä ei voida ohjata asetuksessa määritellyin merkein. Ja tämä muuten pisti miettimään, että joko A) valokuvan tekstillisen lisäkilven korvaava ehdotukseni väärä tai sitten B) liikennemerkissä on käytetty turhaan tekstillistä lisäkilpeä, kun se kerran voitaisiin ilmaista virallisilla lisäkilvillä. Noh, mene ja tiedä, en ole erityisen perillä lakikäppyröistä.

Liikennemerkkikeskustelussa huomioni kiinnittyi erityisesti erääseen kommenttiin, jossa siteerattiin tieliikenneasetusta pysäköintikieltomerkistä:

"Merkillä kielletään ajoneuvon pysäköinti tien sillä puolella, jolle merkki on asetettu. Merkin vaikutusalue on sama kuin merkin 371. Merkin yhteydessä voidaan sallittu pysäköintiaika ilmaista lisäkilvellä."

Jokin aika sitten joku anonyymi kommentoi varhaisia seikkailujani Helsingissä samalla tieliikenneasetuksen katkelmalla. En ymmärtänyt mitä anonyymi ajoi kommentillaan takaa, kunnes keskusteluketjusta vastaani tuli tulkinta tuosta asetuksesta. Lukemalla pelkkää pysäköintikieltomerkin selitystä voi saada käsityksen, että merkin alapuolisessa lisäkilvessä oleva aikaväli kertoisi suoraan, milloin merkki ei ole voimassa. Asia ei kuitenkaan ole näin, sillä aikaväliä esittävä merkki kertoo yksiselitteisesti yläpuolisen merkin voimassaoloajan. Asia on helppo ymmärtää, kun muistaa, että samaa voimassaoloaikamerkkiä voidaan käyttää muidenkin kuin vain pysäköintikieltomerkin yhteydessä. Vai mitä sanoisitte, jos esimerkiksi linja-autokaistasta ilmoittavan ohjemerkin alla näkyisi, milloin bussikaista ei ole pelkkien bussien käytössä? Nopeasti ajateltuna autoilijan näkökulmasta siinä tietty voisi olla ideaakin...

Lopuksi vielä kuva, jonka otin viime marraskuussa Helsingissä Lönnrotinkadun ja Annankadun risteyksessä lauantai-iltana klo 21.20.
A) Onko kadun vasemmassa reunassa oleva valkoinen henkilöauto pysäköity oikein?
B) Onko kadun oikeassa reunassa oleva kummallisen ruskea henkilöauto pysäköity oikein?

Vahvistin voimassaoloaikoja Photarilla, mutta kannattaa vielä klikata kuva isommaksi, jotta merkeistä saa jotain selvää.

Pelottava moottoripyörätunti

2011-09-10T22:51:00.011+03:00

Eilen oli vuorossa toinen tuplatunti moottoripyörän käsittelyharjoituksia. Koko päivän sateli enemmän ja vähemmän ja sääennusteet lupailivat samanlaista keliä myös ajotuntieni ajaksi. Kun lähdimme opettajan kyydillä ajamaan harjoituspaikalle, vettä sateli sen verran että visiiri oli pidettävä kiinni, mutta onneksi päästyämme perille sade onneksi lakkasi ja aurinko kävi paistamaan. Vaihdettuani tunnin päätteeksi vaatteet oli ulkona alkanut sataa aivan kaatamalla, joten todella meillä oli kyllä hyvä ajoitus.

Päivän harjoitusten teemana oli jarruttaminen. Ensimmäisenä tehtävänä hätäjarrutus eli pyörän jarruttaminen pysähdyksiin merkkien kohdalta. Opettaja neuvoi käyttämään sekä taka- että etujarrua, mutta etujarrua varovasti ja vähitellen, ettei se mene lukkoon. Samalla pitäisi muistaa katsoa kauas ja pitää tanko suorassa. Ja sitten vain ajamaan. Tuntui että opastusta tuli hirveän vähän, mutta en tiedä mitä siihen olisi voinut lisätäkään.

Minua jarruttaminen suoraan sanottuna pelotti. Asfaltti oli vielä aluksi kostea ja pelkäsin, että jotenkin mokaan sen jarrutuksen ja menen pyörällä nurin. Tein jarrutukset todella varovasti eikä ongelmia syntynyt, mutta koko tunnin ajan oli läsnä sellainen pieni pelko. Osittain se pelko varmaankin pohjautui edelliskerran kaatumiseen, koska pelkäsin että pyörä kehittää taas oman tahdon ja päättää mennä eri suuntaan kuin minä. Kerran pyörää kääntäessäni se vähän meinasi lähteä turhan kovasti liikkeelle, mutta tällä kertaa hoidin tilanteen kunnialla ja sain pyörän takaisin hallintaani.

Jarrutusharjoituksissa suurin ongelmani oli katseen pitäminen kaukana. Vaikka kuinka yritin keskittyä katsomaan kauas, jäin yleensä katsomaan jarrutuspaikan vieressä seissyttä opettajaa. Ja sitten kun en katsonut opettajaa, katsoin oikealle alaviistoon jonnekin viiden metrin päähän, vaikka siinä ei ollut muuta kuin asfalttia. Välillä unohdin käyttää kokonaan etujarrua.

Opettaja neuvoi jotakin liittyen pyörän etupään niiaamiseen jarruttaessa, mutta en enää millään muista, mihin se suoranaisesti liittyi enkä löytänyt asiaa myöskään oppikirjasta... Täytyy kysyä ensi kerralla. Joka tapauksessa sanoin, etten tunnistanut lainkaan niiaamista jarrutuksestani, jolloin opettaja demonstroi asian käytännössä ottamalla kiinni pyörän takaa ja työntämällä sitä eteen samalla kun minun piti jarruttaa. Etujarrun kanssa niiaaminen tosiaan tuntui.

Paluureitillä jarrutusharjoituksen liikkeellelähtöpisteeseen sain harjoitella porttien läpi ajamista. Ensin piti ajaa kahdeksan metriä leveän alueen oikeassa reunassa olevien törppöjen välistä, sitten vasemmassa reunassa olevien törppöjen välistä ja lopuksi vielä oikeassa reunassa olevien törppöjen välistä. Tämä ei ollut vaikeaa, kunhan vain sain pyörän liikkeelle. Yleensä olin saanut kakkosvaihteen vaihdettua vasta vähän ennen ensimmäistä porttia, joten vauhti oli vasta kiihtymässä. Tehtävässä tärkeää oli oikea-aikainen ohjaus ja katse suuntaus, jotta käännöksestä ei tullut liian jyrkkää.

Opettajan kasatessa kentälle törpöistä viimeistä tehtävää sain harjoitella kaistanvaihtoa. Vilkku päälle, vilkaisu takaviistoon ja siirtyminen radan toiseen reunaan. Siitä en saanut mitään palautetta, joten kai se meni ihan ok. Helposti vilkun meinasi unohtaa päälle, koska pyörä ei lopeta vilkuttamista itsekseen kuten auto. Löysin myös yllättäen äänimerkin, kun meinasin vilkuttaa radan päässä kääntyessäni. Näiden kytkimet kun sijaitsevat allekkain. Opettajan mukaan motoristit joskus säikähtävät tööttiä, kun ovat sen itse vahingossa aiheuttaneet mutta luulevat että jonkun auto töötänneen.

Viimeisenä harjoittelin jarruttamista pysähdyksiin samalla pienimmälle vaihteelle vaihtaen. Pysähdyksen jälkeen piti lähteä uudelleen liikkeelle, väistää este ja palata takaisin omalle kaistalle. Tämä tehtävä meni mielestäni ihan kohtuullisesti, kunhan vain muistin tehdä kaiken tarvittavan. Muutaman kerran unohdin vaihtaa pienemmälle vaihteelle ja kertaalleen kypäräni sisään lensi jokin hyönteinen, joka sekoitti pasmani aika tehokkaasti ja pysähdyin ennen aikojani.

Sanoin opettajalle tunnin alussa, että mielestäni harjoittelualue on aika kapea. Kahdeksanmetrisen radan toisessa reunassa on nurmikko ja melkein toisessa reunassa kiinni on linja-autoja pysäköitynä. Opettaja vastasi, että ei kaduillakaan ole sen enempää tilaa, johon tuumasin vastineeksi, että enhän minä vielä olekaan tieliikennekelpoinen...

Minusta harjoittelualue on turhan kapea, vaikka tiet kuinka olisivat yhtä kapeita.
Kuvan oranssit törpöt ovat kuuden metrin päässä toisistaan.

Tunsin selkeästi kehittyneeni tunnin aikana, mutta varmuutta tarvittaisiin lisää. Fiilis ei ollut tällä kertaa niin hyvä kuin viimeksi, sillä tunsin oloni koko ajan hieman epävarmaksi. Sanoin kyllä opettajalle harjoitusten alussa, että minua pelottaa jarruttaminen ja viimekertaisen kaatumisen toistuminen. En tiedä miten paljon se sitten näkyi päällepäin. Joka tapauksessa opettaja oli tunnin jälkeen sitä mieltä, että ensi kerralla lähdetään liikenteen sekaan. Minusta se ei tuntunut vielä hyvältä, mutta jos opettaja kerran on sitä mieltä niin sitten mennään. Opettaja kyllä sanoi, että jos tuntia ennen tuntuu siltä, ettei pysty niin muutetaan sitten suunnitelmia. Mutta alustavasti nyt kuitenkin liikenteeseen.

Ps. Viimeksi hermoilin oikean kokoisten varusteiden etsimistä. Tällä kertaa täytyy todeta, että sopivien varusteiden etsiminen on kyllä ihan syvältä. Okei, löysin kyllä kaikki muut heti, mutta ne housut... En löytänyt viimekertaisia mistään ja kaikki muut olivat isoja. Sovitin kaksiakin housuja, jotka olivat lantiosta ok, mutta lahkeet olivat turhan pitkät ja vyötärö väljä. Polvien kohdalla olevat suojat roikkuivat molemmissa hieman polvien alapuolella... Ei auttanut kuin ottaa niistä ne vähän pienemmät jotka sai kiristettyä vyötäröltä ja lahkeensuista. Onneksi kaikki varusteet sentään olivat kuivia.

Eka ajotunti moottoripyörällä

2011-09-08T23:59:00.005+03:00

Tajusin viime viikolla, että taidan olla vähän myöhässä ajokorttilupahakemuksen kanssa. Ehtiikö lupa tulla ennen kuin ajokausi päättyy? Sitä varten pitäisi vielä hankkia uusi lääkärintodistus lasik-leikkauksesta, jotta silmälasivaatimus poistuisi ajokortista. Näiden asioiden stressaaminen ja ajotunnin etukäteisjänskätys tekivät maanantain ajotuntia edeltävästä yöstä hieman unettoman, vaikka menin todella väsyneenä nukkumaan.

Näin edellisenä yönä unta, että nukahdin pyörän päälle enkä huomannut lainkaan, että opettaja pyysi lähtemään liikkeelle. Tämä kuva näyttää juuri siltä, mutta en kyllä tunnusta nukkuneeni!

Autokoululla selvisi, ettei ajokorttilupahakemuksen kanssa olekaan hätää, sillä kortin korotuksen luvat myönnetään yleensä viikossa. Sain toimitettua lääkärintodistuksenkin autokoululle jo tällä viikolla, koska yllättäen Medilaserin optikko pystyi kirjoittamaan sen eikä lääkärin allekirjoitusta tarvittukaan. Hyvällä tuurilla saan siis ajokorttiluvan jo ensi viikolla.

Vaatekriiseilyä

Hoidettuani sihteerin kanssa paperiasiat pääsin etsimään itselleni sopivia ajovarusteita. Olin varannut siihen reilusti aikaa, mutta pelkäsin että myöhästyn silti tunnilta, kun oikean kokoisia varusteita ei meinannut löytyä. Vaatteet eivät tuntuneet olevan missään loogisessa järjestyksessä eikä kaikissa ollut edes kokolappuja, joten niitä oli vain pakko käydä läpi ja mallata.

Lähinnä housujen kanssa meinasin tuskastua, sillä ne olivat kaikki joko liian isoja tai sitten liian pieniä. Lopulta tyydyin joihinkin kokonumeroimattomiin housuihin, jotka olivat melko väljät, mutta pysyivät kuitenkin hyvin yllä.

Kypärät olivat yhtä aika jämptiä lukuun ottamatta liian isoja, joten jämpti oli otettava. Napakka kypärä on toki hyvä, mutta voi olla, että sen sisään ei tule mahtumaan radiopuhelimen kuuloketta. Onneksi se ei ollut tämän kerran ongelma.

Sopiva takki, kengät ja hanskat sentään löytyivät helposti.

Saatuani kamppeet ylleni, heitin omat tavarani varustevarastossa olevaan lukolliseen kaappiin ja marssin aulaan odottelemaan tunnin alkua. Siinä odotellessani kaksi moottoripyöräoppilasta palasi tunneiltaan joten voi olla, että ne parhaimman kokoiset varusteet olivat heillä käytössä. En lähtenyt kuitenkaan selvittämään, sillä omani olivat riittävän sopivat.

Lyhyt kuski on lyhyt

Ajotunnin aluksi pääsin valitsemaan kummalla moottoripyörällä haluan ajaa. Vaihtoehtoina olivat KTM Duke 125 -kevytmoottoripyörä ja iso KTM Duke 690 R. Kuten arvelinkin, niin niinhän siinä kävi, että iso pyörä oli liian iso enkä ylettänyt sen selästä molemmilla jaloilla maahan. Pienemmän selästä yletin juuri ja juuri, joten se tuntui paremmalta vaihtoehdolta.

Jos ajan inssinkin tuolla pienempitehoisella pyörällä, niin en saa ajaa ajokortillani kahteen vuoteen kaikista isoimpia pyöriä (yli 25 kWh). Mutta enköhän selviä vähän pienemmilläkin. Kivempi se on ajaa sellaisella jota ylettää käyttää.

Sitten ei muuta kuin kevarin nokka kohti Koiviston auton talleja, joiden pihalla käsittelyharjoitukset tehdään. Täytyy sanoa, että kaverini museopyörän takapenkillä oli hirveän paljon parempi istua! Dukessa penkki oli korkeammalla ja olo paljon kiikkerämpi. Opettajasta sai pitää ihan eri tavalla kiinnikin kuin kaverista, kun ei ollut niin tukeva olo kyydissä. Eikä tullut mieleenkään pitää kiinni penkin takaosasta.

Käsittelyharjoitukset

Perille päästyämme sain ensimmäiseksi tehtäväkseni taluttaa moottoripyörällä U-käännöksen, koska sillä tehtävällä käsittelykoekin alkaa. Sitten käytiin läpi kaikki asiat mitä pyörästä pitää tarkistaa ajoon lähtiessä: jarrut, valot, ketjut ja nesteet. Nämä pitäisi tarvittaessa osata osoittaa inssissäkin.

Varsinainen ajoharjoittelu aloitettiin ihan liikkeellelähdön harjoittelulla. Kaverin pihalla opin pitämään oikean jalan tapilla/jarrulla liikkeelle lähtiessä, mutta opettajan mukaan ei ole väliä, onko maassa molemmat vai vain jompikumpi jalka.

Sammuttelin koulun pyörää aluksi liikkeellelähdöissä ja mieleeni palasi B-kortin ajaminen, jolloin sammutin auton jokaisella oppitunnilla vähintään kerran. Kuulemma moottoripyörässä on pidemmät vaihteet, joten kytkintä pitää pitää osittain painettuna vielä kun on päässyt liikkeelle ennen kuin vauhti kasvaa.

Liikkeelle lähdöistä siirryttiin sujuvasti hidasajoon eli kytkimen avulla säädeltiin pyörän nopeutta. Pidemmän päälle en meinannut enää jaksaa puristaa kytkintä, joten jossain vaiheessa opettajan neuvoessa oli pakko vain sammuttaa pyörä ja vähän lepuuttaa kättä. Ja tuossa pyörässä ei ilmeisesti ollut edes kovin jäykkä kytkin.

Hidasajo tuntui aluksi vaikealta ja laitoin jalan monesti maahan, mutta yllättävän nopeasti se alkoi sujua ihan mallikkaasti. Ajoalustalla ja pyörällä taisi tosiaan olla merkitystä. Jo ensimmäinen varsinainen käsittelykokeen hidasajoni olisi ollut hyväksytty, vaikka omasta mielestäni meno oli vähän turhan hoippuvaa. Katse kauas ja riittävä kaasun ja kytkimen yhteispeli olivat avainsanoja onnistuneessa hitaasti ajamisessa.

Seuraavaksi kasvatettiin harjoituksen vaikeustasoa, kun pyörää suoraan ajamisen sijaan kääntää. Käsittelykokeessa on tehtävä, jossa pitää ajaa kuuden metrin levyisessä tilassa ympyrä, pujotella neljä keilaa ja ajaa vielä toinen ympyrä. Omaksuin pujottelun nopeasti, vaikka littasinkin yhden matalan törpön. Sen jälkeen nauratti aina ajaa kyseisen törpön ohi, kun siitä tuli yliajamisen seurauksena vähän epämuodostunut...

Tiukka keskittymien pujotteluun.

Pyörän kääntäminen radan päissä tuotti päänvaivaa. Kääntyessä piti katsoa tosi kauas siihen suuntaan mihin kääntyy ja vaikka olevinaan sinne katsoin, niin se ei opettajan mukaan ollut silti riittävää. Radan ensimmäinen käännös sujui yleensä ihan hyvin, mutta pujottelun jälkeisen käännöksen mokasin joka ikinen kerta laittamalla sisäkaarteen puoleisen jalan maahan, kun menetin tasapainoni. Ilmeisesti yritin ajaa liian pientä ympyrää enkä käyttänyt ihan koko kuutta metriä hyväksi.

Jossain vaiheessa opettaja totesi, että hallitsen pyörän luotettavasti, joten hän voi siirtyä hieman sivummalle. Olin ottanut todistusaineiston hankkimista varten kameran mukaan, joten siinä oli hyvä hetki pyytää opettajaa ottamaan kuvia ja mielelläänhän hän kuvasikin ajamistani. Keskityin oikein keskittymään pelkkään ajamiseen ja onnistuinkin siinä, koska minulla ei ollut mitään hajua missä opettaja kamerani kanssa pyöri. Kuvia olikin sitten hauska katsella kotona.

Käännösharjoituksia.

Eh, kaadoin sen pyörän sittenkin...

Pujottelin ja ajoin ympyröitä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Tunti alkoi olla pulkassa ja opettaja lähti keräilemään törppöjä pois. Sitten tapahtui jotain yllättävää: olin tekemässä U-käännöstä, kun käännöksen puolivälissä pyörä hyökkäsi suoraan kohti muutaman metrin päässä ollutta nurmikkoa ja silmänräpäyksessä se sitten olikin jo vasemmalla kyljellään...!

Eipä siinä mitään, kampesin pyörän takaisin pystyyn ja huutelin huvittuneena joidenkin kymmenien metrien päähän ehtineelle opettajalle, että "heti kun sun silmä välttää, mä kaadan tän pyörän". Verkkaisesti opettaja käveli luokseni ja pyysi kertomaan, mitä tapahtui kun hän ei nähnyt tilannetta ollenkaan. Suoraan sanottuna en tiedä mitä tapahtui...

Arvelin, että olin horjahtanut käännöksessä ja päästänyt kytkimestä vahingossa kokonaan irti. Koska kaasu oli ajaessa koko ajan pikkuisen käytössä, pyörä sai hyvät vauhdit kytkimen vapautumisesta. Nähdäkseni kyseessä oli ihan vastaava tilanne, jollainen toistui kaverin pihassa useampaan kertaan, mutta jonka ajotunnilla onnistuin tähän saakka välttämään. Kaverin luona nurmikkoa riitti, joten kytkimen lipeämisestä johtuvat hyökkäilyt eivät olleet vaarallisia, vaikka niitä tietoisesti pyrinkin välttämään. Harjoittelukentällä pyörä sen sijaan ampaisi siihen ainoaan suuntaan, jossa tilaa ei ollut. Asfalttia oli maksimissaan kolme metriä ja sen jälkeen kaksi metriä nurmikkoa, jonka jälkeen puska. Yritin pysäyttää pyörän refleksinomaisesti laittamalla vasemman jalan maahan, koska oikea jalka ei ollut suoraan jarrulla ja käsijarrua ei käytetty tunnilla lainkaan. Pyörän liikkeestä johtuen maahan laitettu jalka ei kuitenkaan tukenut pyörää, vaan aiheutti lopullisen tasapainon menetyksen ja niin pyörä kellahti nurmikolle vasemmalle kyljelleen. Itsehän en tainnut mennä tilanteessa nurin lainkaan.

En muista, mitä opettaja sanoi selityksestäni, mutta ilmeisesti se oli looginen. Kehotti oikaisemaan pyörän kallistuksen mahdollisella seuraavalla kerralla ennen pysähtymistä. Mutta nythän ongelma oli se, että tilaa pysähtymiselle ei ollut... Vaihtoehtoisesti olisin rysähtänyt suoraan pusikkoon!

Niin pyörä kuin kuskikin selvisivät kaatumisesta vahingoittumattomina. (No, kunkin itsetuntoon ehkä tuli pieni kolaus...) Opettaja tarkisti pyörästä kaatumisen jälkeen kytkinkahvan, vilkun, jalkatapit ja katteet ja totesi ne kaikki ehjiksi. Asfaltille kaatumisesta olisi voinut tulla jo jotain vahinkoa, joten kohteliaasti kaadoin pyörän pehmeälle nurmikolle. Suunniteltu juttu, eikös...?

Sitten opettaja lähti keräilemään loppuja törppöjä pois ja minä jatkoin harjoittelua siitä mihin jäin eli lisää pujottelua ja käännöksiä. Viimeisellä kierroksellani opettaja näytti pyytävän, että palaisin takaisin, mutta halusin ajaa harjoituksen (käännös + pujottelu + käännös) loppuun saakka. Niin tein ja vieläpä puhtaasti! Jee! Sitten palasin hyvillä mielin opettajan luokse, luovutin pyörän hänelle ja hyppäsin takapenkille kyytiin kun suuntasimme takaisin autokoululle.

Huomenna moottoripyöräily jatkuu, kun ohjelmassa on jälleen tuplatunti käsittelyharjoituksia; tällä kertaa ainakin jarrutuksia. Yritin udella opettajalta minkä tasoinen kuski olin. Ilmeisesti ihan keskiverto. Osa oppilaista ehtii käydä kaikki käsittelyharjoitukset ensimmäisen tuplatunnin aikana, mutta itse en voi käsittää, miten se on mahdollista. Ehkä heillä on aiempaa ajokokemusta.

Näiden tuplatuntien kanssa ajokerrat hupenevat sellaista tahtia, että olen aika varma että ne loppuvat minulta kesken. A-kortin korotuksessa ajokertoja on yhteensä 12 eli 6 ajotuntia. Näin ollen huomisten tuntien jälkeen niitä on jäljellä enää kaksi. Toivoisin, että olisin huomisten ajotuntien jälkeen kelvollinen harjoittelemaan liikenteessä, mutta epäilen sitä hieman. Luulen että pitää ottaa ainakin pari ylimääräistä ajokertaa. Mutta se ei olisi mitään uutta, sillä ajokorttiakin hankkiessa otin 10 ylimääräistä ajokertaa (eli 5 tuntia) ennen kuin kuin olevani valmis tutkintoon.

Tykkäsin muuten opettajasta tosi paljon. Rauhallinen ja asiallinen tyyppi, joka osasi kertoa asiat selkeästi. Ei odottanut liikoja, mutta ei myöskään liian vähän. Ei mitään pulttia kaatumisestakaan, vaan rauhallisesti selvitettiin tilanne ja ei muuta kuin takaisin pyörän selkään. Hyvä fiilis jäi. =)

Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)

2011-08-31T22:54:00.002+03:00

Eilen olivat mp-kurssin ensimmäiset teoriatunnit, jotka olivat minulle samalla viimeiset. Nyt kaikki kuusi tuntia on käyty läpi ja lopulta tämän 1/2-tunnin jälkeen pääsen luvan kanssa pyörän selkään. Se tapahtuu ensi maanantaina.

Ensimmäisen tunnin kunniaksi saimme kaikki buff-huivin, jota olisi kai tarkoitus pitää kypärän alla. Taidan kyllä itse mieluummin käyttää oikeaa kypäränalusmyssyä, sillä buff menee vähän tyhmästi ryppyyn kaulasta, kun sen taiteilee tuollaiseksi kypäränaluseksi. En tosin ole kokeillut, mutta mitä niiden kanssa olen pelannut pakkasilla, niin mielestäni ne toimivat paremmin vain päässä tai kaulassa muttei molemmissa samaan aikaan.

Mutta takaisin asiaan. Tunnin aiheena oli mm. korttiluokat, vastuukysymykset, radiopuhelimien käyttö tunneilla, käsittelykokeen harjoitukset, pyörän pysäköinti ja erilaiset pyörätyypit. Katsoimme myös taulukkoa vuosittaisista moottoripyöräkuolemista vuosilta 1970-1987 ja mietimme, miksi ne vähenivät 70-puolivälin jälkeen radikaalisti. Aihe oli mielenkiintoinen, mutta toisaalta niin vanhoihin asioihin perehtyminen pidemmän kaavan mukaan oli mielestäni hieman epärelevanttia, koska 70-luvun jälkeen kuolemat olivat jumittuneet melko samalle tasolle (olikohan 20-30 vuodessa) eikä viimeiseltä 20 vuodelta ollut mitään tilastoja.

Motoristin kuolevaisuudesta oli jälleen muutenkin juttua. Aihe, joka on kantanut läpi kaikkien teoriatuntien. Tähän liittyen luettiin tieliikennelain yksittäinen pykälä nro 3 ja mietittiin, miksi juuri se on erityisen tärkeä juuri motoristeille.

"Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet
Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.
Tienkäyttäjä ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä."

Huolellisuus ja varovaisuus ovat ne ydinkohdat moottoripyörällä liikuttaessa. Mutta minkäs teet, motoristiin sattuu aina jos jotain ikävää tapahtuu. Eli vaikka olisi etuajo-oikeus, niin varaudu silti aina siihen, että sinua ei huomata. Ajaessa kiinnitä jatkuvasti huomiota tien pintaan, jotta pystyt väistämään mahdolliset kuopat etkä liukastu esimerkiksi yllättävään irtohiekkaan. Ja niin edelleen.

Moottoripyörällä selviytymisen edellytyksiksi todettiin seuraavat asiat:

Ajoneuvo kunnossa (näkyminen, turvallisuus)
Kuljettaja kunnossa (varusteet, ajokunto, ajotaito)
Ajotapa kunnossa (pelivara, riskien tunnistaminen, tilaa ja aikaa toimia)

Moottoripyöräkurssin ajoharjoitusten vastuukysymykset olivat tietysti tärkeät käydä läpi ennen kuin pääsemme pyörän satulaan. Ajotunnilla oppilas on itse vastuussa moottoripyörästä, sillä ei opettaja saa sitä pysähtymään vaikka kuinka kiljuisi radioon että "Pysähdy!" Vahingon sattuessa oppilas ei ole kuitenkaan autokoululle korvausvelvollinen. Tämä oli positiivista ja kuulemma poikkeava käytäntö verrattuna moniin kouluihin, sillä omavastuu pyörän särkyessä voi usein olla esimerkiksi tuhat euroa. Opettajan mukaan "tehtaat valmistaa koko ajan lisää osia eikä kukaan sitä pyörää kuitenkaan tahallaan kaada". Yritän kumminkin olla könyämättä...

Autonhuoltokurssi tulee taas!

2011-08-30T23:13:00.003+03:00

Pomoni kuuli, että ilmoittauduin autonhuoltokurssille:
- Jenni, ei noin uusia autoja huolleta itse!
- No en mä kyllä huoltanut itse edellistäkään... Voihan kurssilla käydä ihan vain siksi että on kiinnostunut auton tekniikasta.
(Miespuoleinen) työkaverini osallistui keskusteluun:
- Minäkin kävin synnytysvalmennuksessa, enkä silti ole synnyttänyt!

Elikkäs Jyväskylän kansalaisopiston autonhuoltokurssi kutsuu minua taas. Mainokseksi kaikille, että "Autonhuollon perusteet" -kurssi järjestetään samassa paikassa ja samaan aikaan kuin viime vuonnakin eli Pajatiellä tiistaisin 6.9.2011 alkaen klo 18-20.30. Missasin viime vuonna autojen sähkötekniikkaosuuden kokonaan toisen kurssin takia, mikä jäi vähän kaivelemaan. Nytpä pääsen opiskelemaan nekin asiat ja kertaamaan muut.

Ja Poloa en siis todellakaan aio huoltaa itse, mutta vähän voin vilkaista, mitä se on syönyt ja millainen alusta siinä on vanhaan verrattuna. Saatan kyllä iskeä Poloon kromatun pakoputkenpään, jos sellainen tulee vastaan. Ja tuleehan se, en vain vielä tiedä että mistä.

Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä

2011-08-29T23:00:00.004+03:00

Kaverillani on moottoripyöriä vähän joka lähtöön: pari halpaa kiinalaista Samurai-merkkistä "lelu"-crossipyörää, oikea moottoripyörä maastossa ajoon ja 40-vuotias museorekisteröity moottoripyörä maantielle. Menneenä viikonloppuna pääsin opettelemaan moottoripyörän käsittelyä noilla leluilla. Pienempää 100-kuutioista Samuraita kokeilin ensimmäistä kertaa totta puhuen jo alkukesästä. Se on ihan minikokoinen, joten sillä oli helppo tutustua moottoripyörän toimintalogiikkaan kun jalat ylettivät maahan.

Ensikosketukseni minimoottoripyörään alkukesältä. Katse voisi olla aika paljon edempänä.

Tällä kertaa kaverini oli kaivanut minulle kätköistään täydet varusteet, sillä oli tarkoitus ajaa isommalla 200-kuutioisella Samurailla. Housut olivat tosin hieman isot, mutta mitäpä ei ilmastointiteipillä voisi korjata. Pari kierrosta vyötäisille eivätkä housut enää tippuneet jalasta! Kesän viimeinen hellepäivä ei välttämättä ollut paras mahdollinen päivä harjoitteluun, sillä pelkästään vaatteiden pukeminen sai jo hien virtaamaan. Sai miettimään, että ehkä moottoripyöräily sopii paremmin kauniisiin, mutta viileisiin keleihin.

Yllätyin siitä, miten helposti pyörän käsittely muistui mieleen kolmen kuukauden takaisen kokeilun jäljiltä ja se oli selkeästi helpompaa kuin ekalla kerralla. Lähinnä ongelmani on siinä, etten meinaa saada potkittua pyörää käyntiin sammutettuani sen vahingossa. Viimeksi en myöskään tahtonut saada vaihdettua pyörää vapaalle, mutta nyt se luonnistui jo helpommin.

Sitten ei muuta kuin pihaa kiertämään. Lähinnä keskityin opettelemaan hitaasti ajamista, sillä moottoripyöräkortin käsittelykokeessa on tehtävä, jossa pyörällä pitää ajaa hitaammin kuin mitä se kulkee tyhjäkäynnillä. Keilojen välistä ajattavan reitin korvasi meillä metrin levyinen hiekkatie. Lisäksi opettelin ajamaan ympyrää kiertämällä uudelleen ja uudelleen nurmikolla kasvavaa yksinäistä voikukkaa.

Ajettuani pienellä pyörällä aikani oli aika vaihtaa isompaan. Vähän jännitti lähteä sillä liikkeelle ensimmäistä kertaa, sillä jalkani eivät meinanneet ylettää samanaikaisesti maahan sen selästä. Eli kun kerran vauhtiin pääsi, niin piti toivoa että pyörä pysyy pystyssä. Helppo pyörää oli kuitenkin hallita ja sen ajamisessa oli ihan erilainen fiilis kuin miniversiossa. Sitten vain harjoittelemaan samoja asioita kuin pienemmällä.

Minikokoisen pyörän ajaminen tyhjäkäyntiä hitaammin tuntui mahdottomalta, mutta isommalla se luonnistui vähän paremmin. Samanaikaisesti painetaan vähän kytkintä ja vähän jarrua, ja annetaan vähän kaasua, ettei pyörä sammu. Huomasin, että mitä enemmän antoi kaasua, sitä hitaammin pyörällä pystyi oikeastaan ajamaan. Ehkä kyse oli viimekertaisella teoriatunnilla puhutusta hyrrävoimasta. Suurimmaksi ongelmakseni huomasin sen, että usein kun tasapainoni meinasi pettää, päästin vahingossa kytkimen kokonaan irti ja sen seurauksena pyörä pomppasi liikkeelle. Vaikka kuinka yritin ajatella asiaa tehdessäni, niin silti päästin kytkimen aina irti. Osan horjahduksista sentään osasin korjata antamalla lisää kaasua eikä jalkaa tarvinnut laittaa maahan.

Kolmesti onnistuin myös kaatamaan pyörän, kun yritin ajaa liian hitaasti ja menetin tasapainoni . Mitään ei sattunut, sillä pyörän vauhti kaatuessa oli lähes nolla. (Okei, yksi tunnistamaton mustelma kyllä löytyi tänään polvesta enkä keksi mitään muuta mikä sen olisi voinut aiheuttaa...) Kaatuminen johtui aina siitä, etten saanut tuettua kallistuvaa pyörää jalalla riittävästi, minkä seurauksena se kellahti kumoon. Pahuksen raskas se satakiloinen pyörä oli kyllä puntata takaisin pystyyn. Onneksi siinä oli sentään sähköstartti, niin uudelleen liikkeelle lähteminen ei vaatinut kuin napin painalluksen. En tiedä mitä polkemisesta olisi tullut.

Kaverini sanoi, että annan pyörälle liian kesysti kaasua, mistä syystä se sammahtelee aina välillä. Horjahduksia saisi korjattua myös korjattua lisäkaasulla, samoin kääntämällä ohjaustankoa enemmän, mutta se ei ollut mahdollista, sillä pyörässä oli melko rajoitettu ohjausvara. Mutta kuulemma autokoulun pyörällä pitäisi olla helpompi ajaa, koska alusta on asfalttia eikä pehmeä nurmikko tai hiekka. Toivotaan niin, sillä en todellakaan halua kaataa koulun pyörää! Se olisi ehkä vähän noloa. Vähän sellainen fiilis kyllä jäi, että pääsenköhän käsittelykoetta ikinä läpi...

Olisi noiden vinkkien jälkeen pitänyt oikeastaan harjoitella vielä vähän lisää, mutta sitten olikin jo aika päivän toiselle odotetulle ohjelmanumerolle; pääsin ekaa kertaa moottoripyörän kyytiin. Jee! Teoriatunnin opit mielessäni pidin aluksi tiukasti kiinni kaveriani vyötäisiltä, mutta jonkun ajan kuluttua huomasin että pyörän kyydissä on hyvä istua ja otin kiinni takana olevasta kahvasta ensin varovasti toisella kädellä ja sitten molemmilla. Tien pinnan, kallistusten ja nopeuden mukaan vaihtelin käsien paikkaa. Yllättävän paljon kädet väsyivät toisen ympärillä pitämisestä ja silloin takarauta oli mukavaa vaihtelua.

Kyydissä oli hirveän kiva olla ja toivoin vain, että ei käännytä vielä takaisin. Uuraisille päästyämme kaverini kysyi, että onko liian pitkä matka jos mennään Saarijärvelle. Ei ollenkaan! Ja niin sain istua pitkään kyydissä ja nauttia mahtavasta kelistä, maisemista ja vauhdin hurmasta. Pyörän kyydissä istumisessa oli jotain samaa fiilistä kuin moottorikelkalla ajamisessa, kun luonto on pelkän visiirin takana, vauhti tuntuu ja pakokaasun haistaa. Ainut negatiivinen asia oli se, että aina pyörän päältä noustessa vasen polveni ilmoitteli, että on ollut turhan pitkään koukussa ja meni hetki oikoessa sitä. Outoa, koska ei siinä pitäisi olla mitään vikaa. Mutta siitä huolimatta olen aina valmis uuteen reissuun, sen verran kivaa oli!

Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)

2011-08-26T22:30:00.002+03:00

Tällä viikolla kävin moottoripyöräkurssin teoriatunneilla 5 ja 6, joiden aiheena oli erityisesti moottoripyörän hallinta maantienopeuksissa. On tavallaan jännää, että yksi tunti voidaan pyhittää pelkille jarrutuksille ja kääntymisille, mutta onpahan se vehjekin vähän erilainen hallita verrattuna autoon. Ajat autolla kuopasta, niin se vähän tärähtää mutta siinä kaikki. Hiekkaa maantiellä et välttämättä edes huomaa. Mutta ajapa samanlaisiin kohtiin moottoripyörällä - siinä on kyse paljon vaarallisemmasta tilanteesta. Opettajan mukaan motoristin tärkeimmät henkivakuutukset ovatkin taito jarruttaa ja taito kääntää.

Moottoripyörän jarruttamisessa tärkeää on molempien jarrujen käyttö. Oppikirjan mukaan etujarru on tehokkain, koska jarrutuksessa paino siirtyy eteen. Monet motoristit eivät kuitenkaan uskalla jarruttaa sillä kunnolla, koska pelkäävät eturenkaan lukkiutumista. En ihmettele, sillä polkupyöräkin lähtee alta talvella aika iloisesti, jos jarruttaa renkaan vahingossa lukkoon. Tätä täytyy selvästi harjoitella kovasti...

Erityisesti tunnilla käsiteltiin moottoripyörän ohjaamista. Pyörä toki kääntyy painopistettä siirtämällä ja ohjaustankoa kääntämällä, mutta tämä tapa on hidas. Tehokkain tapa kääntää moottoripyörää on vastaohjaus/veto-ohjaus/työntöohjaus - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Opettaja käytti termiä työntöohjaus, koska tässä tekniikassa ohjaustankoa työnnetään siihen suuntaan, mihin halutaan kaartaa. Tekniikka kuulostaa hullulta, mutta toisaalta tulee mieleen, että voisiko se teorian sijasta tulla selkärangasta? Opettaja kertoi, kuinka ihmiset pujottelivat keiloja radalla ja vauhdin kasvaessa kaikki käyttivät nätisti työntöohjausta ilman, että siitä tehtiin mitään numeroa. Voisiko se toimia samalla tavalla kuin polkupyörä ohjaus kovassa vauhdissa? Näihin kysymyksiin saan vastauksen vasta kun pääsen oikeasti pyörän selkään ja liikenteeseen.

Toisella tunnilla puhuttiin moottoripyörän lastaamisesta ja toisen henkilön kyydittämisestä. Knoppitietona mieleen jäi, että sivuvaunullisella moottoripyörällä saa ajaa normaalisti rajoitusten mukaan, mutta peräkärryn kanssa moottoripyörästä tulee ajoneuvoyhdistelmä, jolloin sillä saakin ajaa vain 80 km/h kuten autollakin, joka vetää peräkärryä. Niin ja sivuvaunun kanssa moottoripyörällä voi kuljettaa laillisesti maksimissaan neljää henkilöä kerrallaan (kuski mukaan lukien). Aikamoinen lasti olisi se.

Kaverin kyytiin ottamisen sijasta opettaja ehdotti, että kannattaisi hankkia yksipaikkainen moottoripyörä. Sillä kun hankit moottoripyörän, kyytiin haluavat kuulemma kaikki; niin sukulaiset, joiden olemassaolosta et aiemmin edes tiennyt, kuin naapuritkin, jotka eivät ole puhuneet sinulle kymmeneen vuoteen... Heh. Täytyy kyllä myöntää, etten itsekään ollut ajatellut, että pyörän kyytiin hyppääminen vaatisi jonkinlaista paneutumista. Mutta kyytiläiseltä pitää löytyä varusteet, täytyy luottaa kuskiin, ei saa kallistella minne sattuu maisemia katsellessa ja pitää myös pitää oikeasti kiinni kuljettajasta eikä hienostele.

Nyt juuri minusta tuntuu siltä, että selitän asioista joista en tiedä mitään. Olen oppinut asiat vasta suunnilleen teoriassa, mutta käytännöstä ei ole vielä mitään hajua. Pyydän siis anteeksi, jos kirjoitukseni ei ole erityisen täsmällinen. Päätin kuitenkin, että raportoin koko kurssin etenemisen tänne blogiin, joten tässäpähän yritän muistella tunnin aihetta muistiinpanojeni ja kirjan perusteella. Näköjään vanhan kaverin tapaaminen kurssin jälkeen nollasi varsin tehokkaasti tunnilla opitut asiat...

Kaikkea tunnilla opittua en unohtanut ainakaan välittömästi, sillä yllättäen voitin toisella oppitunnilla pidetyn moottoripyöräaiheisen tietokilpailun. Kaverikin missasi kysymyksen, jonka vastaus oli ilmennyt puoli tuntia aiemmin. Sain vain 5/7 oikeaa vastausta, mutta näköjään muut saivat vielä vähemmän. Palkinnoksi sain pienen moottoripyöräilijän ensiapulaukun, josta löytyy kaikkea tarvittavaa, mutta se on niin pieni, että mahtuu aina mukaan. Ymmärsin, että jossain maissa ea-laukku on kuulemma pakollinen moottoripyörän varuste. Laukku sisältää myös hyvältä vaikuttavat ensiapuohjeet, mutta valitettavasti ne oli kirjoitettu saksaksi, joten hirveästi niistä ei ollut sitten iloa. Jotain Saksan tuliainen se kuulemma oli. En tiedä onko kyseessä tuotemerkki vai mikä, mutta ea-laukussa lukee POLO. Hahaa, oikeaan osoitteeseen tuli!

Ensiapulaukku Poloon. Eikun...

Tässä lienee jotain tärkeää asiaa, mutta saksani on aivan liian ruosteesta ymmärtääkseni siitä jotain. :(

Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)

2011-08-25T21:20:00.002+03:00

Palasin viime viikolla autokoulun penkille, sillä aloitin moottoripyöräkurssin. Tähtäimessä on iso A, mutta saattaa olla että A jää keskikokoiseksi (eli saa ajaa max 25 kW ja 0,16 kW/kg pyörää), mikäli olen liian lyhyt ajamaan koulun isointa moottoripyörää. Väliluokan A kasvaa itsestään isoksi vanhennuttuaan kaksi vuotta, joten ei se varsinaisesti haittaa, vaikka en sitä nyt vielä saisikaan. MP-kortin ajaminen on ollut suunnitteilla jo huhtikuusta lähtien, mutta koska en ole vielä hankkimassa pyörää, en ole jaksanut pitää kiirettä asian kanssa. Kunhan nyt suoritan sen tänä vuonna.

Kortin suorituspaikaksi valikoitui tuttu ja turvallinen Autokoulu Moottori, sillä mitäpä sitä vaihtamaan kun tuolta on hyvät kokemukset ajokortin hankkimisesta. Samaa opettajaa ei kylläkään ole tarjolla, mutta kyllä tuo mp-opekin vaikuttaa ihan rennolta tyypiltä. Ykkösvaiheen liukkaan kelin rata-ajon suoritin aikoinaan hänen kanssaan ja muistaakseni hän istui myös hetken kyydissäni viime kevään liukkaan kelin ratapäivässä.

Moottoripyöräkurssin teoriatunnit voi käydä missä järjestyksessä huvittaa, mutta pyörän selkään ei pääse ennen tuntien 1/2 käymistä. Minulla tuntien järjestys menee vähän tyhmästi, sillä aloitin kurssin tunnilta 3/4 jonka jälkeen on 5/6 ja vasta viimeiseksi tunnit 1/2. Satuin kuitenkin olemaan reissussa, kun 1/2 olisi ollut viimeksi tarjolla. Sitä ennen se oli pidetty viimeksi joskus heinäkuun alkupuolella, jolloin en muistanut koko asiaa. Nyt säikähdin, että missaisin koko kursin tältä syksyltä ellen olisi aloittanut viime viikolla, sillä koulun sivuilla näkyi kaikkia tunteja enää yhdet. Kun nyt tarkistin asian, tunteja näkyi olevan syyskuussakin, joten ilmeisesti ne oli vain aiemmin unohdettu lisätä sivuille.

Oli huvittavaa aloittaa kurssi sellaisella tunnilla, jonka aiheeksi opettaja esitteli että nyt pitäisi saada teidät luopumaan ajatuksesta hankkia moottoripyöräkortti. :D No ei nyt sentään. Mutta aiheena oli moottoripyöräilijän tyypilliset onnettomuudet ja niihin varautuminen. Saimme pitkän listan lyhyiksi referoituja moottoripyöräonnettomuuksia, joista piti tunnistaa sellaisia, mitkä voisivat sattua omalle kohdalle. Hirvittävän monessa oli ajettu ylinopeutta ja/tai kuski oli kännissä. Aika heikon kuvan antoi moottoripyöräilystä! (Tai suomalaisista...) Lisäksi oli joitakin hirvikolareita ja pari maatalouskoneen kanssa tapahtunutta onnettomuutta. Eri onnettomuustyyppien kohdalla pohdittiin, miten niihin voisi varautua: esimerkiksi vältetään ajamista hämärän aikoihin, jolloin hirvet liikkuvat.

Seuraavaksi opettaja näytti lyhyitä netistä poimittuja videoita erilaisista moottoripyöräonnettomuuksista ja läheltä-piti-tilanteista, jotka oli useimmiten satuttu kuvaamaan takana ajavasta pyörästä, mutta olipa siinä yksikin jossa kuvaava pyörä oli itse kaatunut vauhdissa, kun jalkatappi oli osunut maahan. Pahan näköisiä joka tapauksessa. Näistäkin sitten mietittiin, että miten olisi voitu välttää. Viimeisenä katsottiin pidempi video, jossa erilaiset moottoripyöräharrastajat kertoivat suhtautumisestaan harrastukseen. Videolla eräs puoli miljoonaa kilometriä moottoripyörällä ajanut mies kertoi suurimmaksi pelokseen/uhakseen itsensä. Oli karua kuulla, että niinkin kokenut henkilö oli videon teon jälkeen kuollut harjoitellessaan moottoripyöräilyä rataolosuhteissa.

Tauon jälkeen jatkettiin tunnilla numero neljä, jonka aiheena oli moottoripyöräilijän ajovarusteet. Tunti aloitettiin katsomalla video, jossa esiteltiin moottoripyöräilijän ajovarusteita. Vaatteiden osalta se oli kyllä todellinen Rukan mainos. En tiedä oliko Rukka sponsoroinut videon tekoa, mutta aika tiuhaan siinä esiteltiin kyseistä merkkiä. Tietenkin vaatteiden lisäksi esiteltiin kypärät, visiirit ja kengät. Myös radiopuhelimista oli juttua ja erilaisista pyörän laukuista. Videon jälkeen opettaja esitteli erilaisia ajovarusteita ja herätteli niistä keskustelua. Millaiset hanskat ovat hyvät, millainen visiiri kannattaa olla yms. Hinta ja laatu kulkee varusteasiassakin käsi kädessä ja kannattaa kuulemma hankkia ennemmin kalliit varusteet ja halpa pyörä, kuin kallis pyörä ja halvat varusteet.

Siitä se taas lähtee.

Oho, ostettiin auto

2011-08-18T23:10:00.005+03:00

Ota lokoisa asento ja herkut lähettyville, sillä nyt seuraa seikkaperäinen tarina siitä, minkälaisten vaiheiden kautta vanha Polo yllättäen vaihtui tuliterään Poloon. Tapojeni mukaisesti kun en taaskaan osannut kirjoittaa lyhyesti.

Uusi silmäterämme!

Kaikkihan lähti siitä, mieheni T bongasi nelisen viikkoa sitten Ahjoautosta muutaman vuoden vanhan Highline-varustellun automaattivaihteisen 1.4 TSI Golfin. Viikonloppuna suuntasimme Ahjoautoon tarkoituksenamme saada Golf koeajolle, mutta auto ei ollutkaan paikalla, sillä joku liikkeen myyjistä oli lähtenyt sillä Tampereelle. Liikkeen toinen myyjä lupasi varata auton meille maanantai-illaksi koeajolle.

Lopulta Polo 1.2 TSI!

Siinä keskustellessamme T keksi kysyä myyjältä, että näkeekö hän, mitä autoja samaan konserniin kuuluvalla Jyväskylän Autotarvikkeella on tällä hetkellä koeajettavana, että olisiko siellä lopulta pitkään kaipailemaamme 1.2 TSI -moottorilla varustettua Poloa. Suureksi yllätykseksemme siellä oli sellainen. Niinpä myyjä soitti Autotarvikkeelle ja varasi Polon meille koeajettavaksi. Ennen lähtöämme myyjä vielä vannotti meitä, ettemme tekisi kauppoja mistään, ennen kuin olisimme maanantaina koeajaneet Golfin.

Tehokkaalla 1.2 TSI -moottorilla varustettu Polo oli kiinnostanut meitä siitä saakka, kun uusi Polo tuli markkinoille. Kun moottorityyppi lopulta tuli myyntiin, kysyimme pari kertaa Autotarvikkeelta, että milloin heille olisi tulossa sellainen koeajettavaksi. Eivät tienneet. Viime syksynä jätimme jollekin liikkeen myyjälle soittopyyntölapun, että ilmoittaa, kun heillä on haluamamme Polo koeajettavana. Autotarvikkeelle ajaessamme mietimme, että eipä sitä soittoa koskaan kuulunut...

Autotarvikkeelle päästyämme puhelimessa Polon koeajosta sopinut myyjä tuli heti vastaan. Vaihdoimme siinä pari sanaa ja totesimme myös, että jätimme liikkeeseen joskus soittopyynnön kyseisestä autosta, mutta ei ole kuulunut. Siinä samassa myyjä tunnisti meidät ja muisti lapun, sillä olimme sattumalta jättäneet soittopyynnön juuri hänelle. Myyjä kertoi katsoneensakin lappua vasta jokin aika sitten (itse asiassa hänellä oli jopa näyttää se meille) eikä Polokaan lopulta ollut hänen pelastuksekseen ehtinyt olla liikkeellä koeajettavana vasta kuin pari viikkoa.

Lähdimme siitä sitten koeajolle, jolla tietysti ekana suuntasimme Vaajakosken moottoritielle testaamaan TSI-moottorin kiihtyvyyttä. Hyvin kulki! Koeajoautona oli Comfortline-varusteltu manuaalivaihteinen Polo. Itse olimme kiinnostuneet (tai mieheni lähinnä) enemmän automaattivaihteisesta jos Polon ostaisimme, mutta koeajolla tarkoituksena oli ennemminkin testata millainen moottori oli ajaa. Hyvän tuntuinen ja mukavan rivakka se oli ajaa; tykkäsimme. Ja aah ilmastointi oli ihana helteisenä päivänä, vaikkei se tietty moottorin koeajoon liittynytkään.

Kuka tilasi Polon kaikilla herkuilla?

Palattuamme koeajolta iskimme silmämme Autotarvikkeen aulassa viattoman näköisenä seisoskelleeseen helmiäismustaan Poloon, josta löytyi vaikka mitä varusteita! Oli TSI-moottori, automaattivaihteet, Highline-varustelu ja ihanat nahkaiset penkit. Sehän oli suoraan kuin tehty meille! Myyjä kertoi kyseisen auton tulleen liikkeeseen vasta kahta päivää aiemmin, joten osuimme sinne todella hyvällä hetkellä.

Saman tien päätimme pyytää kaunokaisesta tarjouksen. Sopivasti Volkkarilla oli menossa kampanja, että erään uusia Poloja sai kaupan päälle varusteita tuhannella eurolla, joten Poloon saisi vielä ilmaiseksi talvirenkaat vanteineen. Tarjousta ja muutamaa valtavaa Polo- ja Scirocco-julistetta(!!!) rikkaampana lähdimme kotiin. Emme varanneet autoa, mutta myyjä päätti silti jättää Polon ikkunaan "Varattu"-lapun, koska ei siitä kuulemma mitään haittaakaan olisi.

Heippa, Golf

Maanantaiaamuna myyjä jo soitteli, että olemmeko tehneet päätöksiä Polon suhteen. Emme olleet, sillä olimme edelleen menossa illalla koeajamaan Golfia. Myyjä sanoi ettei voisi pitää Poloa enää kovin pitkään varattuna, mutta lupasi pitää lapun ikkunassa vielä seuraavaan aamuun.

Kaverini P, jonka puoleen käännyn aina autoasioissa, oli luvannut lähteä mukaan koeajamaan Golfia. Olin varma että hän kannustaisi hankkimaan ennemmin Golfin kuin Polon, koska ensimmäinen on isompi ja hän on aina ollut sitä mieltä että meidän pitäisi ostaa Golf. Soittelin hänen kanssaan päivällä ja yllättäen hän ei innostunutkaan lainkaan Golfista, kun sai tietää siitä tarkemmin. Tuplaturbot ovat kuulemma olleet hieman vikaherkkiä ja jos hajoavat, eivät ole mitään halpoja korjata. Samaa olimme kyllä miettineet miehenikin kanssa, että ei olisi kiva jos Golf leviäisi sen vuoden jälkeen, minkä aikaa autossa olisi takuu voimassa. Uusi Polo olisi turvallisempi vaihtoehto, etenkin kun siihen saisi huolenpitosopimuksella vielä kolmen vuoden takuun.

Juteltuani mieheni kanssa ("P kielsi meitä ostamasta Golfia!") peruimme Golfin koeajon kokonaan (toivottavasti Ahjoauton myyjällä oli Tampereella kiva reissu Golfilla, sillä se saattoi periaatteessa aiheuttaa kauppojen menetyksen) ja pyysimme sen sijaan Autotarvikkeen myyjältä koeajo-Polon lainaan koko illaksi vähän tarkempaa testausta varten. Illalla T kyllä tunnusti, ettei ollut viikonlopun jälkeen enää edes ajatellut Golfin ostamista, mutta olisi minun mielikseni lähtenyt ajelemaan sillä.

Lisää koeajelua Comfortline-Pololla

Töiden jälkeen suuntasimme Autotarvikkeelle hakemaan Poloa. Myyjä kävi kanssamme täyttämässä Polon tankin ja saimme vielä lupauksen, että jos bensaa tarvitsee lisää, niin sen kuin tankkaamme ja tuomme kuitit mukanamme kun palautamme auton. No joo, emme sentään ihan koko tankkia meinanneet yhdessä illassa ajaa tyhjäksi... Reilulla sadalla kilsalla onnistuimme kuitenkin kartuttamaan matkamittaria, kun ajoimme illalla ympäriinsä. Kurvailimme Vihtasillan kautta vanhempieni luokse Lievestuoreelle ja matkalla poikkesimme myös hiekkatiellä, kun keksin ajattaa meidät partiomajalle.

Kaupunkiin palattuamme kiertelimme vielä jonkin aikaa keskustassa, kunnes lopulta yhdentoista jälkeen suuntasimme kotiin Sippulanniemen kautta, jonka tie oli yllättäen koko lenkin huonokuntoisin pätkä. Isommista kuopista ajaessa Polon roiskeläpät vain raapivat maata. Pidemmän lenkin perusteella Polo oli kyllä tosi miellyttävä ajaa ja vakionopeussäädin oli kiva. Ainut ongelma, minkä huomasin, oli se, että Comfortline-varustetason penkit olivat kovemmat kuin omassa Polossamme ja takapuoleni hieman puutui kotimatkalla. Muutoin olimme varsin vakuuttuneita autosta.

Aamupäivällä kävin palauttamassa laina-Polon liikkeeseen. Lupasin, että tulemme käymään töiden jälkeen uudelleen ja pyysin myyjää selvittämään vielä miten huoltosopimus toimii ja olisiko mahdollista vaihtaa Highline-Poloon hienommat vanteet. Ennen lähtöäni menin vielä istuskelemaan siihen hetkeksi, koska olin jäänyt hieman epäilevälle kannalle laina-Polon penkin mukavuudesta. Olisin saanut varmasti jäädä istumaan autoon vaikka koko päiväksi, mutta suuntasin takaisin töihin. En osannut sanoa olivatko penkit pehmeämmät kuin Comfortlinessa, mutta hyviltä ne tuntuivat.

Eihän siitä voinut kieltäytyä

Iltapäivällä palasimme jälleen Autotarvikkeelle paijaamaan Highline-Poloa. Vanteiden vaihto muihin kuin Volkkarin omiin onnistuisi päikseen (alkuperäiset renkaat säilyisivät) ja myyjä oli jo ihan vakuuttunut siitä, kuinka Polo näyttäisi todella hyvältä ehdottamillani vanteilla. Huolenpitosopimuksen hintaa ja sisältöä piti hieman arpoa, sillä jossain sanottiin että se sisältää renkaiden kausivaihdon ja jossain toisessa että ei. Ilmeisesti sopimuksen sisältö oli vastikään muuttunut, mutta saisimme vielä samaan sopimushintaa renkaiden vaihdon.

Viilasimme myyjän kanssa tarjousta vielä vähän mm. vaihtoauton varusteiden osalta ja luettuamme lopullisen tarjouksen totesimme, että mitäpä tätä enää jahkaamaan, ostetaan pois. Meidän perheessämme asiat päätetään sitä nopeammin, mitä isommista rahoista on kyse: samaan tyyliin ostimme vanha Polon ja asuntommekin. Ei siis muuta kuin nimiä paperiin.

Myyjä suunnitteli, että saisimme Polon jo mahdollisesti saman viikon perjantaina, mutta koska halusimme siihen kaikenlaisia lisiä, siirtyi toimitus viikkoa myöhemmäksi. Sen päivän sovimmekin luovutuksen takarajaksi, sillä olin lähdössä seuraavana maanantaina jo reissuun. Muuten sillä ei mikään kiire olisi ollutkaan.

Halusimme Poloon vanteet, joissa yhdistyisi auton värin mukainen musta ja hopea. Ensimmäinen vannevaihtoehtomme oli vähän tähteä muistuttava kiillotettu musta Enzo Shadow, joka oli kuitenkin loppuunmyyty. Onneksi kakkosvaihtoehtona olleita myös erittäin hyvän näköisiä AEZ Intenso -vanteita löytyi ja Poloon tilattiin sellaiset. Vanteiden lisäksi asennutimme Poloon moottorinlämmittimen sisähaaroineen sekä Media-In-pistokkeen, johon saa kiinni iPhonen.

Meidän Pololle kelpaavat vain hienot vanteet.

Meidän Polo!

Toissa perjantaina odotuksentäyteisen puolentoista viikon jälkeen pääsimme lopulta noutamaan uutta Poloamme. Olipa se hienon näköinen odotellessaan hallissa meitä. Olin hieman pelännyt, että renkaat näyttäisivät 15-tuumaisilla vanteilla sittenkin hieman läskeiltä, mutta oikein hyviltä ne näyttivät. Tietenkin 16-tuumaiset vanteet olisivat olleet näyttävämmät, mutta päätimme ajomukavuuden puolesta pitää 15-tuumaiset.

Ihan ensimmäiseksi myyjä ruuvasi sisätilalämmittimen kiskon vanhasta Polosta uuteen Poloon. Samalla esittelin mitä kaikkea rojua uusi omistaja tulisi saamaan: uudet talvirenkaat, alkuperäiset pölykapselit, kromisia varapölykapseleita ja ylimääräiset pyyhkijänsulat. Vain liekkimatot säästin uuteen Poloon.

Vanhan Polon matkamittarin lukemaksi jäi 108285 km. Nopeasta auton vaihtumisesta kertoo sekin, että olin tankannut Polon vasta 93 kilometriä aiemmin, koska en arvannut, että olisimme vaihtamassa autoa...

Kauppakirjan ja muiden dokumenttien allekirjoittamisen jälkeen saimme kattavan esittelyn uudesta autostamme ja sen ominaisuuksista. Neuvot tulivat mm. automaattivaihteiston, vakionopeussäätimen ja ajotietokoneen käyttöön. Konehuoneenkin syynäsimme tarkkaan ja ihmettelimme, kuinka jotkin osat oli päivätty jo joulukuulle ja jarrunestekin huhtikuulle.

Jossain vaiheessa joku satunnainen asiakas juuttui pyörimään Polon ympärille pidemmäksi aikaa. Myyjäkin tuntui vähän ihmettelevän sitä ja kysyi jo meiltä, että onko kyseessä joku tuttumme. Ei, vaan ihan tuntematon tyyppi. Se oli vähän outoa. Meidän auto! Meidän esittely!

Esittelyn jälkeen nostelimme talvirenkaat Polon kyytiin (takapenkit menevät muuten tosi kätevästi kasaan) ja enää yksi asia oli hoitamatta: kuvata vanha Polo ja uusi Polo yhdessä. Olin kysynyt lupaa siihen itseasiassa jo tilaussopimusta allekirjoittaessamme. Muutaman sadan metrin päässä Keskisuomalaisen takana oli sopivan hiljainen tienpätkä, jossa oli sopiva paikka ajaa autot vierekkäin. Myyjä lähti mukaamme ja tarjoutui ajamaan autot puolestani levikkeelle juuri siihen asentoon kuin halusin. Kylläpä se kävi näppärästi! Loppuviimeksi myyjästä tuli vielä valokuvaajakin, kun halusin ottaa perhepotretin. :)

Perhepotretti, joskin vanha Polo suuntasi kuvan ottamisen jälkeen uusiin seikkailuihin.

Kuvien ottamisen jälkeen suuntasimme vielä myyjän kanssa bensa-asemalle, sillä olimme sopineet saavamme uuden Polon täydellä tankilla. Ja niin lähdimme kohti uusia seikkailuja uudella ihanalla Polollamme.

Liian hyvä tilaisuus ohittaa

Oli aika uskomatonta löytää autoliikkeestä sattumalta uusi, lähes täysin toiveitamme vastaava Polo. Vaikka koeajamamme manuaalivaihteinen 1.2 TSI oli tosi kiva, emme olisi todennäköisesti jaksaneet tilata uutta autoa tehtaalta, koska 1.2 TSI-moottorilla ja automaattivaihteilla varusteltujen Polojen toimitusaika on puoli vuotta. Nyt kun sellainen oli tarjolla suoraan silmiemme edessä, muuttui tilanne varsin houkuttelevaksi.

Liikkeestä löytyneen Polon varustelutaso oli korkein eli Highline, jonka olisimme valinneet itsekin. Suurimpana syynä Highlinen valintaan olisi ollut parhaimmat penkit, mitä Poloon saa. Tähän liikkeestä löytyneeseen yksilöön penkkien verhoilumateriaaliksi oli lisäksi valittu Alcantara/nahkajäljitelmä, josta tuli lisähintaa lähes tonni. Auts. Toisaalta saimme nyt talvirenkaat vanteineen ilmaiseksi, joten hinnan suhteen lopputulos oli +/-0. Mielihyvä sen sijaan kasvoi +100:lla, sillä nahkaiset penkit ovat sanalla sanoen ihanat.

Jos olisimme tilanneet Polon itse, olisimme luultavasti ottaneet sen jonkin muun värisenä kuin mustana. T on valinnut konfiguraattorista aina valkoisen Polon, kun taas itse olen haaveillut punaisesta tai oranssista. Muistan julistaneeni autokoulussa, etten ostaisi ikinä mustaa autoa, kun poltin käteni mustan Audin kylkeen. Onneksi emme kuitenkaan päässeet itse valitsemaan Polon väriä, sillä tuo helmiäismusta päihittää mennen tullen perusvalkoiset ja -punaiset. Perusmusta nyt olisikin ihan tylsä, mutta helmiäismaali kiiltelee tosi nätisti. Puhtaanapito onkin sitten toinen juttu...

Helmiäisvärin lisäksi ostamassamme Polossa on lisävarusteina monitoimiohjauspyörä ja täysautomaattinen ilmastointilaite. Ne olisimme valinneet itsekin. Oikeastaan ainut ominaisuus, mikä ostamastamme Polosta jäi puuttumaan, oli tasokkaampi radio. Myös Media-In-pistokkeen olisimme ottaneet tehdastilauksena, mutta onneksi sen asentaminen onnistui jälkikäteenkin.

Polon lopulliseksi hinnaksi muodostui 26370 e. Sen hintaisia pikkuautoja tuskin menee kaupaksi ihan joka päivä, joten täytyy vain ihmetellä, miten sellainen on päätynyt autoliikkeeseen. Sitä tietoa emme saaneet irti myyjästä, sillä eipä tainnut hänkään tietää.

Vanhasta vm. 2004 Polosta saimme hyvitystä 5990 e. Alkuperäisessä tarjouksessa hyvitys oli 6650 e, mutta myyntisopimuksessa se oli tippunut 5990 euroon ja näiden erotus 660 e oli laitettu erilliseksi alennukseksi uuden auton hinnasta. Tämä liittyi jotenkin siihen, minkä arvoisena vaihtoauto voi olla liikkeellä varastossa. Joka tapauksessa uudesta Polosta jäi maksettavaksi 20380 e.

Miksi sitten ostaa näin hillittömän kallis Polo, kun samalla summalla olisi saanut vaikka Golfin? Merkinnän alussa mainitsemani lähes Polon tasoisesti varustettu Golf olisi maksanut käytettynä 25900 e, mutta uutena vastaava maksaisi kirkkaasti yli 30000 e, Sciroccosta puhumattakaan. Vähän turhan kallista. Käytettyyn verrattuna uuden auton etuna on aina myös takuu, jonka me vielä laajensimme kahdesta kolmeen vuoteen ottamalla Pololle huolenpitosopimuksen (44 e/kk). Kolme vuotta huoletonta autoilua tiedossa.

Osa Polon myyntisopimuksesta, josta näkyy kaikki tarjoukseen tehdyt viilaukset. Loppuhinnasta puuttuu Media-In-pistokkeen asennus, joka kustansi 390 e.

Olen seurannut töissä farmarimallisten autojen ostobuumia ja ihmettelen vain, miksi perheettömienkin ihmisten pitää ostaa laivan kokoisia autoja. Jos kerran vuodessa tai harvemmin pitää kuljettaa jotain isompaa, niin eikö silloin voisi vaikka lainata autoa joltain? Isot autot eivät välttämättä ole edes mitään bensapihejä ja vaikka olisivatkin, niin pieni vähäruokainen auto päihittää ne silti mennen tullen. Mutta kukin tavallaan; meille Polo on täysin riittävän kokoinen auto.

Oma Polo kullan kallis. <3

Loistomyyjä

Oman kappaleensa tässä kilometrisessä merkinnässä ansaitsee vielä Autotarvikkeen mainio myyjä Mika. Kun menimme koeajamaan Poloa ensimmäistä kertaa, myyjä vaikutti siltä kuin olisi juonut noin viisi kupillista liikaa kahvia, sillä sen verran innokkaasti juttua tuli. Vähän kuin Tapaus Punahilkka -animaatioelokuvan orava, josta tulee yhden kahvikupillisen jälkeen hyperaktiivinen.

Seuraavilla tapaamisilla myyjä oli huomattavasti rauhallisempi, mutta piti silti jatkuvasti sopivan määrän pilkettä silmäkulmassaan. Siksi hänen kanssaan oli oikeasti tosi mukava asioida, kun oli sellainen nuorekas meininki. Lisäksi oli kivaa, että autoa ei myyty pelkästään miehelleni vaan koimme koko ajan olevamme keskenämme tasavertaisia ostajia, vaikka mieheni se suurempi rahoittaja olikin.

Oli hauska huomata, kuinka vilpittömän innoissaan myyjä oli itsekin täysvarustellusta Polosta. Hän ei ollut ilmeisesti ehtinyt tutustua siihen itsekään juurikaan ennen kuin satuimme paikalle. Myös vanteita myyjä jaksoi hehkuttaa uudelleen ja uudelleen. Luovutustilaisuudessa hän selitti tohkeissaan, kuinka olisi suorastaan törkeää myydä musta Polo tavallisilla harmailla vanteilla. Ihan parasta! :DDD

Loistavaa oli sekin, että myyjä lähti ennakkoluulottomasti mukaamme valokuvaamaan Poloja ja tarjoutui auttamaan asiassa. Todellista asiakaspalvelua. Sitten kun joskus päätämme luopua Polosta, toivomme että Mika on edelleen töissä Autotarvikkeella; valmiina myymään meille uuden ~~Sciroccon~~ Volkkarin.

Polo Junior ja Polo Senior

2011-08-07T23:10:00.003+03:00

Kävimme perjantaina hakemassa uuden Poloisen eli Polo Juniorin kotiin ja samalla hyvästelimme vanhan Polon. Uudella on nyt ajettu 150 km ja täytyy sanoa, että se on IHANA! Pelkkää rakkautta koko auto. <3

Lähden huomenna Helsinkiin joten en ehdi nyt enempiä bloggailla, mutta halusin kuitenkin jo julkaista kuvan, jossa on molemmat Poloiset. Ja onnellinen omistaja. Lisää tarinointia tiedossa varmasti, kunhan vain ehdin istua alas kirjoittamaan.

Polo Junior ja Polo Senior

Terveisiä Pololta

2011-08-03T23:22:00.005+03:00

Tervehdys!

Olen vuosimallin 2004 Volkswagen Polo. Tuttujen kesken tottelen myös nimiä Poloinen ja Ploo. Luettuani Keskisuomalaisen autoliitteestä kolumnistin Golfin tarinan tulin siihen tulokseen, että haluan kertoa teille omani.

Toisin kuin Golf-raukasta, omistajani on aina pitänyt minusta erittäin hyvää huolta. Tietenkin jokaisessa suhteessa on ongelmansa, mutta ei mitään mistä ei olisi selvitty. Itse asiassa omistajia on kaksi, mutta jostain syystä se toinen haluaa aina vain istua kyydissä.

Tultuani nykyiseen perheeseeni omistajani oli vasta oppinut ajamaan autoa. Tämä seikka sai minut vähän jännittämään, että selvitäänköhän tästä hengissä. Ihan hyvin, mitä nyt yhdellä ensimmäisistä kerroista, kun omistajani peruutti minua kotiparkkiruudusta pois, vasen sivupeilini osui ruudun takakulmassa olevaan betonipylvääseen. Omistajani ajatteli että se oli vain peili, kyllä tästä muu auto mahtuu vielä peruuttamaan. Itse tajusin vaaran, mutta en ehtinyt varoittaa ... *raaps!* Kaunis hopeinen puskurini sai kylkeensä ikävät naarmut. Keskisuomalaisen kolumnisti olisi ehkä paikannut haavan kynsilakalla, mutta minun omistajani toimitti minut maalaamoon, mistä palatessani puskurini oli kuin uusi. Tästä tiesin, että tulisin olemaan perheen rakastettu jäsen.

Liki neljä vuotta kestäneellä yhteisellä taipaleellamme taakse on jäänyt yli 30000 kilometriä. Pari ensimmäistä vuotta päätehtäväni oli kuljettaa omistajaani töihin. Sitten hänen työpaikkansa muutti ja jäin tarpeettomaksi. Pelkäsin, että omistajani hylkäisi minut, mutta onneksi hän oli niin kiintynyt minuun, ettei voinut kuvitellakaan luopuvansa minusta. "Elämässä pitää olla jotain luksusta", hän sanoi jatkaen: "Minulle se luksus on pitää autoa, vaikken sitä ehkä tarvitsisikaan. Sillä on vain niin kiva ajella!" Huokaisin helpotuksesta.

Työmatkojen loputtua olen kuljettanut omistajaani kauppaan, kavereiden luo ja tapahtumiin eri puolelle Suomea. Reissuilla matkustajia on ollut monesti auton täydeltä ja usein olen saanut kuulla kyyditettäviltäni, kuinka olen yllättävän tilava. Takakonttini ei ole suuren suuri, mutta matkustajille tarjoan kuitenkin kokooni nähden kohtuullisen hyvät oltavat.

Kuten jo aiemmin sanoin, minusta on pidetty aina tosi hyvää huolta. Olen käynyt vuosittain huollossa ja saanut säännöllisesti vahaa pintaani. Pientä koristustakin muuten vaatimattomaan ulkonäkööni olen saanut liekkimatoilla ja kromikapseleilla. Ja sainhan minä ajotietokoneenkin. Vastineeksi huolenpidosta olen itsekin yrittänyt käyttäytyä parhaani mukaan. En esimerkiksi ole jättänyt koskaan tielle. Toissa talvena palelluin kyllä niin pahasti, että jäin suoraan pysäköintiruutuun. Ja viime syksynä puuduin Ikean pihaan. Omistajani ei sitä tietenkään osannut arvostaa, mutta olihan se nyt paljon kiltimpää hajota ihmisten ilmoille kuin keskelle korpea. Niin, sitähän minäkin.

Nyt on valitettavasti koittamassa hetki, jonka olen tiennyt olevan tulossa ennemmin tai myöhemmin. Toivonut aina, että myöhemmin. Vaikka kuinka olen palvellut omistajaani parhaani mukaan, en kuulemma ole enää riittävä. Tähän riittämättömyyteen liittyvät myös jokakesäiset vähemmän mairittelevat lempinimeni "grilli" ja "sauna". Kyllä minä ymmärrän omistajani tuskan, mutta en voi sille mitään, että ilmastointilaitteen sijaan synnyin karvalakki päässä. Siitä hyvästä joudun nyt väistymään uuden tulokkaan tieltä.

Eron tuskaa helpottaa tieto siitä, että korvaajani on ihan lähisukulaiseni. Olen siis onnistunut vakuuttamaan omistajani sukuni hyvyydestä. Tänä vuonna syntynyt pikkuveljeni Polo junior odottaa kuulemma jo malttamattomana, että pääsee kyydittämään omistajiani minne ikinä tarvitseekaan.

Juniorille ja omistajilleni toivotan pitkää ja onnellista yhteistä taivalta. Itse toivon päätyväni uuteen rakastavaan kotiin, jossa minusta pidetään huolta, eikä pidetä pelkkänä kulutustavarana. Kolumnistin Golfin kohtaloa en soisi kenellekään autolle. Mekin olemme persoonia. Nyt kuitenkin kuljetan nykyistä omistajaani uskollisesti vielä muutaman päivän ajan, kunnes juniori on valmis lentämään pesästään.

-POLO-

Kävimme tänään ottamassa sarjan yhteiskuvia omistajieni kanssa muistoksi heille yhteisestä ajastamme.

Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2

2011-07-28T23:10:00.003+03:00

Ostin vähän vajaa kolme vuotta sitten Poloon Bilteman kromiset koristekapselit. Niillä sai kivasti ilmettä tavallisen harmaaseen (okei, hopeiseen) autoon eikä vähän vajaan kahden kympin hintakaan rokottanut liiemmin kukkaroa.

Polon kromikapselit uutena.

En odottanut pölykapseleilta mitään valtavaa laatua, vaan ajattelin, että kestävät sen minkä kestävät. Ja niinhän siinä kävi, että talvikelit iskivät kapseleihin kyntensä yllättävänkin tehokkaasti. Alla oleva kuva on napattu pesun jälkeen helmikuussa 2008 ja siitä näkee jo selvästi, kuinka krominen pinta on paikoitellen ikään kuin syöpynyt pois jättäen jälkeensä harmaan muovin.

Polon kromikapselit parin talvikuukauden jälkeen.

Kesäkuussa kapselien pinta oli jo tasaisen pilkullinen ja paikoitellen todella kulunut. Vaikka lähikuvat ovat pahan näköisiä, näyttivät kapselit kuitenkin kauempaa edelleen ihan hyviltä.

Yhden talven jälkeen pölykapselit olivat muuttuneet pilkullisiksi.

Kromisten pölykapselien vaihtaminen talveksi Polon omiin olisi varmasti pidentänyt niiden ikää, mutta en tullut tehneeksi sitä vaikka olisi luullut, että eka talvi olisi opettanut. Ajattelin kai, että eivät ne hirveästi enää voi kulua. Toisen talven jälkeen eli viime kesänä ne olivatkin sitten jo varsin kuluneet. Kolmannen talven jälkeen peli oli jo täysin menetetty ja tänä keväänä päätin hankkia lahonneiden kapselien tilalle uudet.

Harmikseni Biltema oli lopettanut täsmälleen saman mallin valmistamisen, joten katselin sillä silmällä muitakin kuin kromisia kapseleita, mutta ne olivat kaikki pääasiallisesti rumia tai ihan kamalia. Tai maksoivat turhan paljon. Lopulta tyydyin Bilteman kromikapselien uuteen malliin, joka ei valitettavasti ollut ihan yhtä hyvän näköinen kuin edeltäjänsä. Asentaessani uusia kapseleita huomasin, että ne eivät peittäneet peltivannetta yhtä hyvin kuin vanhat. Vanhoissa oli yhtä monta puolaa kuin reikiä peltivanteessa, mutta uusissa puolia oli yksi vähemmän ja siksi ne eivät istuneet niin hyvin. Kuvasta näkyy, että ero vanhan ja uuden pölykapselin välillä on todella hurja. Jospa siis vain jatkossa vaihtaisin kiltisti vakiokapselit talveksi...

Kolme vuotta käytössä olleet kromikapselit vs. juuri paketista otetut.

Vaihdettuani koristekapselit uusiin en voinut muuta kuin katsoa lopputulosta huvittuneena. En enää muistanutkaan, miten silmiinpistävän kirkkaat nuo kromatut kapselit olivat. Suorastaan överit! Mutta nyt silmä on taas tottunut niihin ja tykkään kyllä niiden tuomasta bling-blingistä.

Polon uudet kromikapselit. Ei ehkä uskoisi, mutta tätä kuvaa ei ole käsitelty mitenkään, vaan tuo säihke on ihan aitoa.

Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi

2011-07-07T14:20:00.004+03:00

Pari vuotta sitten ajoin ekaa kertaa Helsingin keskustassa. Oli jännää, haastavaa ja kiehtovaa. Sen jälkeen olen ajanut siellä muutaman kerran ja tykännyt aina.

Toukokuussa vietin viikonlopun kaverieni luona Espoossa ja kuskailin meitä ympäri pääkaupunkiseutua. Olisimme toki voineet kulkea julkisillakin, mutta kun kerran oli mainio tilaisuus päästä ajelemaan vähän isommissa ympyröissä, niin eihän sitä sopinut heittää hukkaan.

Espoossa kerrottiin liikennemerkillä selvästi, mitkä kadut ovat umpikujia. Tällaisia tännekin!

Lauantaina iltapäivällä suuntasimme syömään Kruununhaassa sijaitsevaan Korea Houseen. Täytyy sanoa, että Hesan keskustasta löytyy hämmästyttävän hyvin ilmaisia parkkipaikkoja lauantaisin. Ei tietenkään ihan ydinkeskustasta, mutta ei tarvitse mennä kuin joku puoli kilometriä sivuun niin jo alkaa löytyä. On tietty eri asia että löytyykö vapaita paikkoja, mutta kumminkin.

Evästämisen jälkeen ajoimme Kamppiin kaverieni kaverin syntymäpäiväjuhliin. Kävellessämme autolta HOASin talolle bongasin kadun varresta uuden GTI Polon, jota piti hetki ihailla. <3 Kaverini eivät vaan ymmärtäneet... Muutenkin bongailin Hesasta hienoja autoja ja jopa kaksi vihreää Sciroccoa. Oih, ne olivat hienoja. Hesan keskustassa on myös hauska huomata, kuinka paljon siellä on pieniä autoja. Pari vuotta sitten suurin osa oli Smartteja, mutta sittemmin myyntiin tullut Fiat 500 näytti olevan nyt jo enemmistönä.

Suunnittelin että lähtisin illalla juhlista ennen kavereitani ja kävisin vähän pyörimässä keskustassa ja palaisin sitten hakemaan heidät. Kaverit kuitenkin halusivat lähteä mukaani joten kävin sitten katsomassa muutamat paikat heidän kanssaan ennen Malminkartanoon suuntaamista. Malminkartanosta jatkoimme yöpymään Espooseen. Kehä 1:llä oli parin kilsan matkalla yllättäen katuvalot pois päältä ja kesäyössä pääsi ajamaan pitkillä valoilla. Yhdessä pimeässä kaarteessa oli poliisien ratsia, mikä näytti ihan komealta kun pelkkiä sinisiä valoja näkyi. En päässyt kumminkaan puhaltamaan, sillä ratsia oli vastaantulijoiden kaistalla.

Ajoin Espooseen tällä kertaa Turuntien kautta, koska halusin nähdä Kehä 2:lla olevan Hiidenvuoren tunnelin. Sen kaistaopasteiden lukuohjeet näkyvät aina, kun ajaa Turunväylältä Kehä 2:lle. Ei tunneli yksissään niin jännä olisi, mutta muuttuvat opasteet halusin nähdä toiminnassa. Yöllä opasteet olivat kumminkin pois päältä, joten se siitä.

Tunneliopasteiden lukuohjeet.

Ennen kuin sunnuntaina lähdin takaisin Jyväskylään, päätin ottaa vielä kerran ilon irti pääkaupunkiseudusta ja suuntasin Pololla takaisin Hesan keskustaan. Tein edellisenä päivänä pari virhettä kaistavalintoihin liittyen ja halusin hoitaa ne uudelleen kunnialla.

Korea Housen lähistöllä kävin katsastamassa yhden risteyksen, jossa edellisenä päivänä jäi epäselväksi, oliko siinä punaiset valot vai ei. Pysähdyin siihen silloin punaisiin valoihin ja risteävällä tiellä edestäni ajoikin raitiovaunu (sitähän pitäisi muutenkin väistää) sekä auto. Hetken päästä takaani tuli pari autoa, jotka ohittivat minut jatkaen suoraan. Tulin lopulta siihen tulokseen, että ehkä valoihin paistoi aurinko ja se näytti punaiselta, mutta olikin oikeasti pois päältä. Ajoin sitten varovasti risteyksen läpi, mutta jäin edelleen epäilemään, että ajoin oikeasti punaisia päin. Ajaessani risteyksen uudelleen sunnuntaina samoihin aikoihin valot olivat kyllä käytössä. Hämärän peittoon jäi kyllä se tilanne.

Käytyäni läpi edellisen päivän ongelmakohdat jatkoin vain ajelua ympäri keskustaa. Kruununhaasta ajelin presidentinlinnan ohi ja pyörin hetken Kaartinkaupungissa. Sieltä jatkoin matkaa rantaa myöten olympiaterminaalin ja Kaivopuiston ohi. Kaivopuiston ja Merisatamanrannassa suoraan sanottuna hieman ahdisti, sillä katu oli mielestäni varsin kapea ja vastaantulijoita oli koko ajan ja kadun molemmat laidat oli pysäköity täyteen autoja. Pelotti että missä vaiheessa otan jonkun pysäköidyn auton peilin mukaani. Selvisin kuitenkin kunnialla, vaikka pari kertaa leveän auton vastaan tullessa päädyinkin pysähtymään kokonaan niin reunaan kuin uskalsin. Mutta hyvää kokemusta sain tässäkin, kun oli vaan pakko jatkaa eteenpäin kun kapea katu vain jatkui ja jatkui eikä ollut risteyksiä, joista voisi paeta paikalta.

Pyörittyäni tunnin Helsingin keskustassa päätin lopulta lähteä kotiin. Hain polttoaine.netistä suunnilleen reitille osuvan halvimman bensa-aseman, joka oli Kontulassa sijaitseva Teboil Express. Ihan ilman navigaattorisekoiluja ei tästäkään reissusta selvitty, vaan väärän kaistavalinnan vuoksi missasin Sörnäisten rantatieltä Itäväylälle johtavan liittymän. Olisi vain pitänyt kehdata tunkea myöhässä toiselle kaistalle, mutta en viitsinyt kun siinä oli niin paljon autoja. Muuta jännää ei sitten tapahtunutkaan ja tankkaamisen jälkeen ajelin rauhassa takaisin Jyväskylään.

Äitini naureskeli minulle hyväntahtoisesti, että olen mä hassu, kun normaalit ihmiset täältä periferiasta kyllä pyrkivät välttämään Helsingin keskustassa ajamista viimeiseen saakka, niin mä oikein tarkoituksella menen sinne. Mikä siinä minua sitten oikein kiehtoo? -Vähän kaikki. Siellä on paljon liikennettä, paljon liikennemerkkejä, paljon kaistoja, paljon yksisuuntaisia. Paljon huomioitavaa siis. Minusta on valtavan kiehtovaa pyrkiä handlamaan se koko kokonaisuus kunnialla. Siitä tässä on kysymys. Ainoat asiat mistä en pidä, ovat mukulakivikadut ja hirveän kapeat kadut, joskin niille kapeillekin kaduille menen saadakseni lisää varmuutta ajooni. Ja sitähän ei tule muuten kuin ajamalla.

Katsastus vm. 2011

2011-06-30T23:46:00.002+03:00

En jättänyt taas viime tippaan, ehen. Vielä pari päivää oli aikaa jäljellä kun lopulta jaksoin/viitsin/muistin katsastaa Polon. Tänä vuonna katsastuksen sai hoitaa Meidän katsastus, koska sieltä sai kaupungin halvimman katsastuksen Kuntomaailman jäsenkorttia näyttämällä hintaan 55 e normaalihinnan ollessa 59 e.

Ekaa kertaa katsastutin auton ilman ajanvarausta. Katsastusasemalla oli hiljainen tunnelma, mutta omaa vuoroa sain kuitenkin odotella noin 25 minuuttia. Odotustilat olivat tilavat ja valoisat, mutta tylsät. Ei Q-Katsastuksen sohvia voittanutta. Kahvia (jota en harrasta) sai automaatista ja seiniä kiersi tuolit. Jotain lehtiä oli luettavana, mutta keskityin surffaamaan netissä puhelimellani.

Katsastushalli oli tosi siisti ja valoisa. Katsastusmies oli mukava ja kohteli Poloa hyvin. Ei esim. hakannut umpioita kuten viime vuonna, mutta tällä kertaa valojen korkeussäätö toimikin. (Oli muuten aika säätö saada ne kuntoon viime vuonna, en ole muistanut kertoakaan ... ehkä tässä joskus kirjoitan aiheesta.)

Katsastus meni läpi, JES! Ei ylimääräistä rahanmenoa! Katsastusmies myös kehui Polon renkaita, jee. Ovat kumminkin jo kolme kesää olleet alla. Kiva kuulla että ovat hyvät. Takavilkkujen polttimoiden vaihtoa suositteli, koska niistä alkaa olla oranssi väri palanut pois. Täytynee vaihdattaa seuraavassa vuosihuollossa, jos muistan enää silloin.

Pyöräilyneuvontaa

2011-05-13T23:25:00.002+03:00

Pyöräillessäni keskiviikkona töihin jouduin poliisin pysäyttämäksi Schaumanin puistotien liikenneympyrän luona. Olin kuulemma ansainnut palkinnon, koska käytin pyöräilykypärää. Myslipatukka oli iloinen yllätys aamuun! Kyseessä oli valtakunnalliseen pyöräilyviikkoon kuuluva aamuinen pyöräilyneuvonta, jonka olivat järjestäneet poliisi, Liikenneturva ja ammattikorkeakoulu.

Pyöräilyneuvontapiste oli suojatien vieressä tien oikealla puolella. Ylitän ko. suojatien joka päivän töihin mennessäni.

Käytin heti tilaisuuden hyväkseni ja kysyin polkupyöräpoliisilta, miten tie kannattaisi ylittää liikenneympyrän jälkeen. Se on nimittäin paikka, jossa otan vielä joku päivä auton kanssa yhteen. Kerroin ensin miten sen menen: käpälä ojoon hyvissä ajoin ennen ympyrää, että aion mennä tien yli. Ja sitten menen päättäväisesti.

Poliisi kommentoi, että teen juuri oikein koska olen etuajo-oikeutettu ja selosti leppoisasti, että autojen on väistettävä kevyttä liikennettä aina ympyrästä poistuessa ja ympyrään tulessa taas on väistettävä koska siinä on kolmio. Tietenkin jos toisella puolella tietä ei olisikaan kevyenliikenteenväylää, ei suojatie olisi pyörätien jatke eikä siinä saa pyöräillä. Mutta tässä tapauksessa ei ole mitään epäselvää, sillä kevyenliikenteenväylä on molemmin puolin tietä eli tien saa ylittää ajamalla. Olin hieman yllättynyt poliisin jutustelusta, sillä odotin edes hieman sen suuntaista kommenttia, että kannattaisi vähän kumminkin varoa. Mutta ei mitään. Toki katson ennen tien ylitystä että väistääkö autot ja jarrutan tarvittaessa, mutta en varta vasten ryhdy autoja väistämään.

Miksi paikka on sitten niin vaikea? Kuten kuvastakin näkyy, liikenneympyrän muoto on sellainen, että sataman suunnasta tulevat autoilijat ajavat käytännössä siitä vain läpi eivätkä välttämättä huomioi, että heidän pitäisi väistää suojatietä ylittävää pyöräilijää. Vastakkaisesta suunnasta ympyrään tulijoilla on selkeämpi väistämisvelvollisuus, mutta ei siinäkään iltapäivisin aina kovin halukkaita olla väistämään (aamulla liikenne on lähinnä ympyrästä pois ja iltapäivällä ympyrään).

Nyt kun lopulta kohtasin jyväskyläläisen poliisin, sain myös tilaisuuden kysyä Kilpisenkadun ajamisesta pyörällä. Kysehän on viime keväänä blogaamastani aiheesta eli siitä, pitääkö Kilpisenkatua ylöspäin ajaa sen vasemmalla puolella olevaa kevyenliikenteenväylää kaksi korttelia ja korttelien välissä käydä ajamassa yksi kortteli kadun oikeassa reunassa, koska siitä kevyenliikenteenväylä puuttuu. Vai voiko koko matkan ajaa kadun oikeassa reunassa, koska tieliikenneasetuksen mukaan lyhyen matkan saa ajaa vaikka toisella puolella katua olisikin kevyenliikenteenväylä. Merkinnän kirjoittamisen jälkeen koitin selvittää "lyhyt matka" termin voimassaoloa enemmänkin. Kysyin asiaa poliisin palautelomakkeella, johon ei tullut mitään vastausta sekä kaupungin kysymyspalstalta, josta saamani vastauksen mukaan aina saisi ajaa kadun oikeassa reunassa jos sillä puolella ei ole kevyenliikenteenväylää (mikä ei ole totta, koska muutenhan asia olisi ollut alkujaan päivänselvä). Liikenneopekaverini kanssa tulimme siihen tulokseen, että yksi kortteli voidaan laskea "lyhyeksi matkaksi".

Poliisi ja Liikenneturvan edustaja olivat molemmat yhtä mieltä siitä, että kaupunkialueella yksi kortteli on selkeästi lyhyt matka ja niinpä on siis täysin laillista pyöräillä Kilpisenkatu ylös saakka kadun oikeaa reunaa ajaen. Hienoa, että asiaan tuli lopulta varmistus!

Poliisi jutteli muutenkin Jyväskylän pyöräilyominaisuuksista, kunnes totesi, että pitää muitakin pyöräilijöitä kohdata. Oli joka tapauksessa kiva tapaaminen.

Econen

2011-05-10T23:10:00.001+03:00

Kuten tiedätte, haluan ajaa autolla aina mahdollisimman tehokkaasti ja taloudellisesti. Karvalakkimallinen Poloinen ei kuitenkaan tarjoa mitään mahdollisuuksia seurata kulutusta, paitsi vertaamalla tankatun bensan määrää ja ajokilometrejä. Niin teinkin Polon kanssa ensimmäiset 1½ vuotta, mutta ei se oikein tyydyttänyt. Sillä saa vain pidemmän ajan keskikulutuksen ja senkin vain suuntaa antavana, koska eri bensapumppujen mielipide täydestä tankista vaihtelee.

Polon tankkauspäiväkirjaa vuosilta 2008-2009. Toiseksi alin rivi on näyttänyt todella epätodellista kulutusta, joten olen laskenut sen yhteen edellisen tankkauksen kanssa. Ei siis kovin luotettavaa. On muuten ollut ihan sikahalpaa bensaa joulukuussa; 1.097 e / l!

Pari vuotta sitten eräs kaverini mainitsi ohimennen, että hänellä on lojunut vuosituhannen alkupuolelta saakka varastossa Econen-kulutusmittari. Mittari oli jäänyt turhaksi, koska sen jälkeen autoissa on ollut muutenkin ajotietokone. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Econen sai uuden elämän Poloisessa.

Econen on sijoitettiin nätisti Polon mittariston viereen, mistä sitä on helppo käyttää ajon aikana. Asennuksen annoin Erikoisasennus Könösen tehtäväksi.

Mikä Econen sitten on? Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on autoon erikseen asennettava ajotietokone, jolla voidaan mitata nopeutta ja polttoaineen kulutusta. Econen liitetään suoraan auton omaan polttoaineen suihkutussuuttimeen ja nopeusanturiin, joten se on varsin tarkka. Kaverini mukan esimerkiksi parempi, kuin hänen Audinsa ajotietokone.

Ecosen näyttö koostuu kahdesta numeronäytöstä, joista ylempi kertoo nopeutta, keskinopeutta, kulutusta litroina, hetkellistä kulutusta / 100 km ja keskikulutusta / 100 km. Alempi näyttö puolestaan kertoo matkan, keston ja ajon hinnan. Ecosen asetuksiin voi tallentaa bensan litrahinnan ja auton muut kulut, joiden perusteella se laskee ajomatkan hinnan. Numeronäyttöjen lisäksi Econen kertoo ajon taloudellisuuden säästöpossun ja bensapistoolin kuvakkeilla. Mitä enemmän rahaa possuun menee, sitä säästävämpää ajamista ja vastavasti mitä enemmän bensatippoja, sitä kuluttavampaa ajaminen on verrattuna vastaavan ajonopeusalueen pidemmän ajan arvoon.

Ecosen asennuksen jälkeen se täytyy vielä kalibroida ennen kuin sitä pystyy käyttämään. Nopeusmittarin kalibrointi oli helppoa: ajettiin auton trippimittarin mukaan tasan 1-9 km ja sanottiin Ecoselle mitä ajettiin. Totta puhuen kalibrointiajo meni pikkaisen pitkäksi, koska en voinut pysähtyä keskelle risteystä, minkä seurauksena Econen näyttää nopeudekseni aina kilometrin alle todellisen nopeuden eli esim. 79 km/h kun ajan 80 km/h. En ole kuitenkaan jaksanut kalibroida sitä uudelleen, koska tiedän navigaattorin perusteella, paljonko se heittää.

Econen näyttää taloudellista ajoa täyttämällä possua kolikoilla. Saattaisi olla esimerkiksi hetki, jolloin satasen rajoitus on tippumassa 80 km/h:iin ja on päästetty irti kaasusta. Ecosen näyttäessä 83 km/h nopeus on todellisuudessa 84 km/h.

Ecosen polttoaineenkulutus kalibroitiin ajamalla tankki tyhjäksi, tankkaamalla se uudelleen täyteen ja kertomalla sen jälkeen kuinka paljon kalibrointiajo vei polttoainetta. Tämä ei mennyt aivan putkeen, sillä kun tankkasin auton kalibrointiajon jälkeen, bensaa meni pari litraa enemmän kuin mitä Polon polttoainetankkiin mahtuu vaikka polttoainemittari oli vasta punaisen rajalla... En tiedä miten se oli mahdollista, mutta se oli ainakin selvää, että luotettavia kulutuslukemia Econen ei tällä kalibroinnilla todellakaan näyttänyt. Ei auttanut muu kuin aloittaa kalibrointi alusta ja ajaa toinen tankillinen tyhjäksi. Pololla ei ollut jalkaleikkaukseni takia paljon ajoa kalibroinnin aikaan, joten loppujen lopuksi sain huhtikuun alussa asennetun mittarin toimimaan vasta kesäkuun puolivälissä...

Ajattelin alunperin, että kehittäisin Ecosen kanssa erityisesti työmatka-ajoani, koska se on pysyvä vertailukohde. Kun kulutusmittari alkoi lopulta näyttää oikeita lukemia, tulikin jo kesäloma ja sen jälkeen työpaikkani muutti keskustaan ja päivittäinen saman reitin ajaminen jäi. Plaaah.

Econen on joka tapauksessa ollut rakkautta. On ollut mielenkiintoista vertailla sillä kulutuksia ja pyrkiä tietenkin mahdollisimman alhaiseen kulutukseen. Pidemmille reissuille lähtiessä asetan tavoitteeksi esimerkiksi 6 tai 5,5 litraa / 100 km. Alimmillaan Polon kulutus on jollain reissulla ollut muistaakseni 5,3 tai 5,4 litraa satasella. Helsinkiin ajaessa kulutus jää hyvin alle 6 litraan Heinolaan saakka, mutta kun siitä siirrytään ajamaan 120 km/h nopeudella, kulutus pompsahtaa huomattavasti. Kaupunkiajossa kulutus vaihtelee niin paljon, että siitä en osaa vetää oikein mitään päätelmää keskikulutukseksi. Pikkasen päälle 8 litraa se taitaa olla.

Ajetaan maantienopeuksilla, hetkellinen kulutus 4,4 litraa satasella.

Epätaloudellinen hetki kaupunkinopeuksissa. Ylemmällä ruudulla näkyvissä matkan kokonaiskulutus litroina. Keskikulutus 3,05 km pituiselle matkalle oli tuossa vaiheessa 11,1 l / 100 km.

Nykyisin Econen on muuttunut Polon vakio-ominaisuudeksi, joten sillä ei ole enää aivan sellaista hohtoa kuin uutena. Seurailen sitä silti aina ajaessani ja jos en muuten, niin pidän sitä nopeusmittarina, koska sillä näkee todellisen nopeuden auton omaa mittaria selkeämmin. Nopeusmittari saisi olla muuten samaan aikaan ruusussa kuin kulutus! On vähän tylsää, että jos haluaa seurata kulutusta, on tyydyttävä auton omaan nopeusmittariin.

Ajon jälkeen tsekkaan aina keskinopeuden, keskikulutuksen ja matkan hinnan. Voin myös päivitellä, että aamu-uinti Wellamossa maksoi 4 e uimahallimaksun lisäksi 1,50 e polttoaineena eli saman verran olisin köyhtynyt jos olisin pyöräillyt Aaltoalvariin ja maksanut siellä uimisesta 5,50 e...

Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä

2011-04-25T22:00:00.005+03:00

Tultiin pari tuntia sitten kotiin vanhempieni luota Lievestuoreelta. Varmaan aika moni muukin oli palaamassa pääsiäisen vietosta, mutta en silti arvannut, että liikenne olisi niin ruuhkainen kuin mitä oli. Kuusi kilometriä ennen Kanavuoren liikenneympyrää huomasimme saavuttavamme hitaasti matelevan autojonon pään ja auton nopeus piti tiputtaa niin alhaiseksi, että auto sai ryömiä itsekseen ykkösellä eteenpäin. Ajattelimme, että olisi tapahtunut joku kolari tai Kanavuoren tai Vaajakosken liikenneympyrä olisi tukossa, mutta mitään ei näkynyt. Kanavuoren liikenneympyrä oli ihan tyhjillään etelän suunnasta tulevista autoilijoita, kun saavutimme sen 23 minuutin päästä. Onneksi koko matkaa ei ihan tarvinnut ryömiä eteenpäin, vaan välillä ajettiin jopa 30 km/h. Keskinopeudeksi muotoutui vajaa 16 km/h.

Mieheni kuvaili aikansa kuluksi autojonoa. Tässä ollaan liki pysähdyksissä ja autojen jarruvalot vain välkkyivät.

Tässä lähestytään Leppälahden siltaa ja ajellaan jo melkein 30 km/h.

Pari jännää tilannettakin 23 pitkään minuuttiin ehti mahtua. Ensimmäinen tilanne tuli jo muutaman sadan metrin matelun jälkeen: jonossa edellämme ajanut auto ajoi tien oikeassa reunassa olevalle linja-autopysäkille ja teki siitä ilman mitään ennakkovaroitusta U-käännöksen. Hätäisempi olisi saattanut ajaa suoraan auton kylkeen, mutta onneksi en ollut hätäinen. Pienen äänimerkin tosin annoin, sillä oli aika yllättävää, että edellä ajava on yhtäkkiä poikittain edessä. Yksinkertainen vilkun näyttäminen olisi selventänyt tilannetta huomattavasti.

Leppälahden sillan jälkeen joku moottoripyörä ajeli suvereenisti tiiviin matelevan autojonon ohi vastaantulijoiden kaistalla. Ei siinä mitään outoa tietenkään ole, että ohitetaan hitaammin ajavia. Siinä sen sijaan on, että ohitusta jatketaan ohituskieltoalueella ja vastaantulijoiden tullen keskiviivan päällä. Pahalta näytti kun vastaan tuli rekka, mutta onneksi emme päässeet todistamaan moottoripyöräilijän liiskaantumista rekan kylkeen. Toinenkin moottoripyöräilijä ohitteli jonoa innokkaasti, mutta palasi sentään omalle kaistalle kun liikennettä tuli vastaan.

Kiireinen moottoripyöräilijä malttoi juuri väistää vastaantulijat.

Heti kun vastaantulijoita ei enää näkynyt jatkettiin ohitusta kiellosta huolimatta.

Kanavuoren ympyrää lähestyttäessä ruuhka alkoi purkautua ja ympyrän jälkeen pääsi ajamaan lähes nopeusrajoituksen mukaan. Vaajakosken ympyrää lähestyessä vauhti hidastui taas hieman, joten siirryin ympyrän sisemmälle kaistalle vievälle kaistalle. Outoa ettei kukaan käyttänyt sitä, vaan kaista oli ihan tyhjä. Sisempi kaista tosin oli tänään hieman varallinen, sillä ulompaa kaistaa ajanut meinasi ajaa siinä kylkeeni ajautuessaan ympyrässä jostain syystä osittain sen sisemmälle kaistalle. Piti vähän väistää. Heti perään auto sitten poistuikin jo Vaajakosken keskustan suuntaan, joten en tiedä mikä mielenhäiriö se poikkeaminen oli.

Motarille päästyäni kotimatka sujui tavalliseen tapaan eikä liikennettäkään tuntunut olevaan tavanomaista enempää. Jonnekin ruuhka vain liukeni. Kotia päästyämme nostelimme autoon kesärenkaat, sillä huomenna on Polon aika saada pesu, vahaus ja kesärenkaat alle.

Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää

2011-04-15T21:51:00.002+03:00

Syksyllä tuli suhattua pääkaupunkiseudulla. Ajoin useampaan otteeseen Vihdintiellä, jonka molemmin puolin on mopoille sallittu kevyenliikenteenväylä.

Eräänä lauantai-iltapäivänä olin ajamassa Kehä 1:ltä Vihdintietä Malminkartanoon. Kun saavutin Ruosilantien risteyksen valoista juuri liikkeelle lähteneen autojonon, kiinnitin huomioni kevyenliikenteenväylällä oikealla puolellani ohitseni kovaa vauhtia ajavaan mopoon. Samalla kun mopo lähestyi suojatien vihreitä valoja, oli henkilöauto kääntymässä Vihdintieltä oikealle. Ehdin jo oikeasti säikähtää, että mopo ajaisi suoraan kääntyvän henkilöauton alle, mutta niin se vaan ehti sujahtaa suojatien yli juuri ennen kuin auto ehti siihen.

Päivittelin tapahtumaa kyydissä istuneelle kaverilleni jatkaen matkaa Vihdintietä kohti kilometrin päässä olevaa seuraavaa risteystä, jossa minun piti kääntyä oikealle Malminkartanoon. Lähestyessäni risteystä muistin äskeisen tapahtuman ja tähyilin tavallistakin tarkemmin metsäkaistaleen takana olevalle kevyenliikenteenväylälle, jonka jatkeena olevan suojatien poikki olin kohta ajamassa. Oikealla ei mitään. Vasemmalla ei mitään. Oikealla täyttä vauhtia lähestyvä mopo! Pysähdyin suojatien eteen ja hetkessä mopo suhahti ohitseni.

Erityistä vaaratilannetta ei päässyt syntymään, sillä ehdin hyvin pysähtyä ennen suojatietä. Pysähdys ei ehkä olisi ollut yhtä rauhallinen, jos en olisi nähnyt edellisessä risteyksessä mopoilijan vähältä piti -tilannetta ja tiedostanut sellaisen mahdollisuutta myös omassa käännöksessäni.

Kääntyvän auton on väistettävä aina ...

Tilanne herätti minut ihmettelemään, kuinka kovaa vauhtia mopoilla saatetaan ajaa kevyenliikenteenväylillä. Mopoilu sallitaan yleensä kovavauhtisten teiden varsilla olevilla kevyenliikenteenväylillä. Niiden nopeusrajoitus on aina sama kuin vieressä kulkevalla tiellä. Näin ollen mopolla voi ajaa kevyenliikenteenväylällä käytännössä aina täysiä, koska mopon maksiminopeus on 45 km/h. Viritettyjen mopojen nopeuksista puhumattakaan.

Kääntyvä autoilija joutuu väistämään risteävää tietä ylittävää kevyttä liikennettä aina, ellei autoilijalle pala vihreä nuolivalo. Pelkkä peileihin vilkaisu ei riitä, vaan käännyttäessä on aina muistettava tarkistaa päätä kääntämällä viereltä ja takaviistosta joskus kovaakin vauhtia lähestyvät ihmiset. Niin kävelijät, pyöräilijät, rullaluistelijat ... kuin mopotkin. Vaikeaksi mopojen väistämisen tekee tietenkin niiden vauhti. Siinä, missä 25 km/h ajava pyöräilijä lähestyy risteystä 7 m/s vauhdilla, lähestyy 45 km/h ajava mopoilija risteystä 12,5 metriä sekunnissa.

Lähestyessäni risteystä, josta aion kääntyä, tsekkaan jo ennakkoon kanssani saman suuntaisesti kevyenliikenteenväylää kulkevat. Ensin peileistä ja sitten päätä kääntämällä. Kääntyessäni katson kevyen liikenteen vielä uudelleen ennen kuin ajan suojatielle. Laskeskelin, että kahden oikealle katsomisen välissä kuluu aikaa noin 2-3 sekuntia. Kun mopon nopeus kerrotaan tällä, saadaan tulokseksi 25-37,5 metriä. Näin kauas taakse pitäisi siis huomata katsoa ensimmäisellä vilkaisulla, mikäli ei halua saada uuden vilkaisun myötä sydämentykytyksiä, kun auton edestä vilahtaa yllättäen mopo.

... mutta siihen ei kannata luottaa sokeasti

Vuotta ennen ajokortin hankkimista jäin vastaavassa tilanteessa pyörällä auton alle. Ajoin pimeällä alamäkeen Lohikoskentien kevyenliikenteenväylää kohti Vapaaherrantien risteystä, johon oli juuri syttynyt vihreät valot sekä autoille että kevyelle liikenteelle. Risteyksestä oikealle oli kääntymässä punainen auto. Koska auto hidasti vauhtiaan, kuvittelin sen huomanneen minut, enkä jarruttanut suojatietä lähestyessäni. Juuri kun pääsin suojatielle, tajusin että auto ei väistäkään. Ehdin tehdä minimaalisen väistöliikkeen oikealle, kun jo lensin törmäyksen voimasta mahalleni katuun.

Olin täräyttänyt auton matkustajan puoleisen oven etuosaan ja päädyin siitä parin-kolmen metrin päähän tien reunaan. Autoa kuljettanut nainen kertoi, ettei ollut lainkaan huomannut minua ja kysyi, että oliko minulla pyörässä valo. Oli kyllä. Punaisen auton perässä ajanut nainen sen sijaan oli nähnyt koko tilanteen, joten en sentään ihan näkymätön ollut.

Kolhin kolarissa kipeästi polveni, mutta mitään vakavampaa ei onneksi sattunut. Pyörä sen sijaan meni aika solmuun. Kun sitten sain pyörän takaisin huollosta, olin aluksi suorastaan vauhkona risteyksistä ajaessani. Mikä tahansa auto oli potentiaalinen päälle ajaja olivat ne sitten kääntyviä tai kolmion takaa tulevia.

Olin aiemmin ollut pyöräilijänä merkinnän alun mopokuskiin verrattavissa oleva hullu pyöräilijä, joka tiesi kyllä oikeutensa ja luotti siihen, että autoilijat näkevät aina. Kolarointi muutti liikennekäyttäytymistäni pikkuisen varovaisemmaksi. Kuitenkin vasta autokoulussa huomasin oikeasti, että kevyen liikenteen havainnointi autosta ei olekaan niin itsestään selvää, kuin mitä olin pyöräilijänä kuvitellut. Asian tajuaminen oli oikeastaan pienoinen järkytys. Väitän, että jos olisin omistanut ajokortin jo kolarin aikaan, kolaria ei olisi koskaan tapahtunut. Sen verran autolla ajaminen on opettanut. Olen edelleenkin hieman hullu pyöräilijä ja pidän oikeuksistani aika tiukasti kiinni, mutta mukana on aivan erilainen varovaisuus kuin ennen.

Yhteispeliä!

Viimesyksyinen mopotapaus ja oma kolarini nousivat väistämättä mieleeni katsoessani maanantaina Puskuria. TV2:n auto-ohjelmassa on pyörinyt tällä kaudella K75-sarja, jossa jokaisessa jaksossa auton rattiin istutetaan yksi vähintään 75-vuotias kuljettaja ja katsotaan, miten hän selviää yllättävistä tilanteista. Tuoreimmassa jaksossa katsottiin, havaitseeko oikealle kääntymässä oleva kuljettaja samasta suunnasta suojatielle vauhdikkaasti ajavan pyöräilijän. Muuten varsin skarpilta vaikuttanut kuljettaja ei havainnut, vaan kyydissä istunut kouluttaja joutui painamaan jarrua. Nyt kyseessä oli järjestetty tilanne ja pyöräilijä jo valmistautui jo hieman ennakkoon väistämään autoa. Toisin oli edellisessä jaksossa, jossa satunnainen pyöräilijä ajoi rauhassa pahaa aavistamatta vihreillä valoilla suojatielle ja olisi saattanut jäädä auton alle, ellei kouluttaja olisi ollut tilanteen tasalla ja jarruttanut.

Pyöräilijä väistää autoa. Näin tuossa Puskurin järjestämässä tilanteessa niin itseni! Hulluna pyöräilijänä... Onneksi olen nykyisin ottanut vähän opikseni.

Tuoreemman jakson lopussa kouluttaja totesi, että pyöräilijän kannattaa käyttää sellaista nopeutta, että hän pystyy havaitsemaan ja hänet pystytään havaitsemaan ja että liikenne on yhteispeliä. Kaikkien osapuolien on syytä olla varovaisia, eikä sokeasti luottaa oikeuksiinsa. Tämä pätee vähän kaikkeen liikenteessä. Eli mopoilijat ja pyöräilijät: vaikka teillä olisi etuajo-oikeus, pitäkää silti varanne. Ja autoilijat, muistakaa katsoa kunnolla sivuille ennen kuin käännytte.

Vuosihuollon paikka

2011-03-28T23:20:00.002+03:00

Käytin Polon viime viikolla lopulta vuosihuollossa, minkä perään se oli ehtinyt kysellä tammikuusta saakka. Ensin se laski päiviä huoltoon ja kun huoltoa ei vain kuulunut, se otti järeämmät aseet käyttöön esitellen jakoavaimen kuvaketta ja heläyttäen äänimerkin aina, kun sen käynnisti. Mutta minä en jaksanut pitää kiirettä. Ajattelin että vien sen huoltoon sitten kun ratapäivä on ohi, niin mahdolliset siellä ilmenneet viat voi korjata samalla.

Mikalle tuntuu olevan hirveän vaikea saada puhelua läpi, joten kun viime tiistaina lopulta satuin kulkemaan ohi liikkeen aukioloaikana, käväisin varaamassa huoltoajan paikan päällä. Sainkin sen kätevästi heti torstaille. Pienen mokan tosin tein päivän valinnassa, sillä keskiviikkona työpaikallani oli liikuntailtapäivä, joka aiheutti jostain kumman syystä yleensä huollosta töihin kyydittäville työkavereilleni krapulan ja myöhäisen töihin tulon. Työkaverini T puolestaan oli varannut Mikalta omalle autolleen huollon samalle päivälle. Onneksi löytyi kumminkin yksi työkaveri joka tuli kahdeksaan töihin ja pääsin T:n kanssa hänen kyytiinsä, joten ei tarvinnut kävellä keskustaan.

Tämän vuotinen huolto oli ns. öljynvaihtohuolto, jossa ei vaihdeta kuin öljy, öljynsuodatin ja raitisilmasuodatin. Se tehtiin 135 tkm mukaan, joskin Pololla oli ajettu vasta 105 tkm. Polo ei tällä kertaa ystävällisesti tarjonnut mitään yllätyksiä, vaan sille riittivät huolto-ohjelman mukaiset toimenpiteet. Mainitsin huollolle oikean etupyörän jumittuvasta ABS-jarrusta, mutta totesin, että sille ei tarvitse tehdä mitään kun ei viimeksikään löytynyt mitään. Autoa pois hakiessa totesivat, että kaikki oli kunnossa eli nähtävästi jumittumisesta ei edelleenkään näkynyt mitään jälkeä vikakoodeissa.

Huoltokäynnin kokonaishinnaksi muodostui 176,90 e, josta työn osuus oli 108 e ja varaosien 68,90 e. Kaksi vuotta sitten suoritettuun vastaavaan huoltoon nähden sekä työ että osat olivat kallistuneet 9 eurolla.

Työkaverini T kysyi minulta, että miksen vain vaihdata autoon öljyjä kokonaisvaltaisen huoltamisen sijasta. Minä vain teen huolto-ohjelman mukaan, kun en muusta tiedä. Kysyin huollosta, että miten usein näin vähän ajossa (alle 10 tkm vuodessa) oleva olevaa autoa pitäisi oikeasti huoltaa, mihin vastasivat että kyllä se kannattaa ohjeen mukaisesti vuoden välein. Muuta vastausta ei huollolta oikeastaan voi odottaakaan. Se on kyllä ihan ok minulle, koska parempi hoitaa säännöllisesti niin on varmuus että auto on kunnossa. Polon huoltokirjasta tosin alkavat sivut loppua kesken...

Mites lukijat, mitä mieltä te olette auton säännöllisestä huoltamisesta?

Ratapäivä 2011

2011-03-08T22:03:00.004+02:00

Helmikuun viimeisenä perjantaina osallistuin jo perinteeksi muodostuneeseen Autokoulu Moottorin liukkaan kelin ratapäivään Joutsan ajoharjoitteluradalla. Tänä vuonna päivän pääteemaksi oli valittu kaarreajo, mikä oli mukavaa vaihtelua edellisten vuosien (2009, 2010) väistöharjoituksiin. Ei sillä että väistötehtävät tyhmiä olisivat, mutta oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan muutakin. Ja pääsihän sitä loppupäivästä väistelemään muutaman kerran estettäkin.

Edellisinä vuosina olen valokuvannut näyttöjä ja ajoharjoituksia, mutta koska kuvat alkaisivat pikku hiljaa toistaa itseään, päätin tänä vuonna asian pidemmälle ja lainata radalle videokameran. Olisihan tuo kuvan- ja äänenlaatu voinut olla parempikin, mutta jätetään jotain ensi vuodellekin... Palelsi vaan niin hirveästi että kamera vaan tärisi käsissäni!

Video kaarteessa suoritetuista näytöistä.

Näytöissä siis jarrutettiin aina maassa makaavalla lipulla merkittyjen keilojen kohdalta. Kohta ei valitettavasti erotu videossa kovinkaan hyvin, mutta ei voi mitään. En myöskään saanut videolla näkymään nuolia joilla yritin jarrutuskohtaa havainnollistaa, joten koittakaa yrittää nähdä.

Jarrutukset tehtiin ensin nelivetoisella Audilla 60, 70 ja 80 km/h nopeudesta. Vain 60 km/h nopeudessa auto pysyi radalle merkityssä kaarteessa, muissa ajauduttiin pois omalta kaistalta. Audin jälkeen kokeiltiin miten etuvetoinen Golf käyttäytyy samassa tilanteessa 60 ja 70 km/h lähtönopeuksilla ja mitä tapahtuu, jos 70 km/h nopeudessa jarrutuskohdalla otetaankin vain kaasu pois. Lopuksi jarrutukset 60 ja 70 km/h nopeudesta toistettiin vielä henkilöautoja raskaammalla Crafter-kuorma-autolla. Sitä en kyllä ymmärrä että miten Golf päätyi 70 km/h jarrutuksesta niin paljon pidemmälle kuin Audi tai Crafter, kun se kuitenkin 60 km/h jarrutuksesta pysähtyi aika lailla samalle kohdalle muiden kanssa...

Näyttöjen jälkeen siirryttiin ajamaan omilla autoilla kaarretta eri nopeuksilla. "Riemukseni" Polon oikean etupyörän ABS-jarru ei toiminut tänäkään vuonna, vaan lukkiutui jarrutuksissa itsepintaisesti. Kolmen yrityksen jälkeen tympäännyin ja pyysin saada ajaa kaarretta autokoulun Golfilla. Sillä oli ihan kiva ajella, kunhan aluksi taas muistin miten automaattivaihteilla lähdetään liikkeelle.

Jarrutuskokeiden jälkeen kokeiltiin tulla kaarteeseen ilman jarrua. Ajoin ensin pari kertaa Golfilla, jonka jarrut löin pohjaan kaarteen lopussa yleensä liian aikaisin kun pelkäsin päätyväni sen kanssa penkkaan. Sitten vaihdoin takasin Poloon, joka tuntui pysyvän jarruttamatta kaarteessa hämmentävän hyvin verrattuna siihen kun jarrutin. Liika vauhti oli kuitenkin liikaa ja 75 km/h nopeudesta auto pyörähti ympäri kaarteen lopussa. Vaikka rata on leveä, niin siinä kyllä jo vähän pelotti että reunat tulevat vastaan.

Kaarreajoharjoituksia Pololla.

Kahvitauon jälkeen kokeiltiin millaisia jarrutusmatkoja ratapäivään osallistujien autoilla tulee 60 km/h nopeudesta. Radalla ei ole mitään mittoja, joten kokonaisjarrutusmatkasta en tiedä, mutta kaikkien autojen jarrutusmatkojen hajonta oli kymmenisen metriä. Ei hirveästi. Polo taisi pysähtyä aika lailla keskivaiheille, mikä oli ehkä hieman pettymys, sillä olisin toivonut että uudet renkaat rulettavat. No, eivät ne olleetkaan testivoittajat.

Sitten siirryttiinkin harjoittelemaan perinteistä väistöä ja keilojen pujottelua. Kahvitauolla yksi opettaja oli puhunut, kuinka hänen mielestään automaattivaihteisissa autoissa pitäisi aina olla ajonvakautusjärjestelmä, koska niissä ei saa vetoa pois pyöriltä samalla tavalla kuin manuaaleissa ja se voi aiheuttaa vaaratilanteita. Olikohan nopeissa ohjausliikkeissä tai jotain ... en muista millään. Pyysin sitten opettajan kyytiini että voidaan testata manuaalin ja automaatin eroa pujottelussa.

Ensin pujoteltiin Pololla noin 30 km/h nopeudella kakkosvaihteella muistaakseni siten, että annettiin aina kaasua ennen keilaa, höllättiin ohjausliikkeen ajaksi ja annettiin lisää kaasua. En suoraan sanottuna valitettavasti ihan hiffannut mikä oli ideana... Toisella kertaa Pololla pujotellessa mentiin samalla tavalla, mutta ehkä vähän enemmän vauhtia. Täydeksi yllätyksekseni Polo otti ja pyörähti ympäri viimeisen väistön yhteydessä! Pyörähdys johtui käsittääkseni siitä, että kaasu päästettiin ylös samalla hetkellä kun tehtiin ohjausliike. Ilmeisesti lisäkaasulla olisi voitu vielä palauttaa auton hallinta, mutta eipä tuossa kyllä mitään ehtinyt tajuta. Kysyin myöhemmin opettajalta, että tiesikö hän että auto tulee pyörähtämään. Ei kuulemma tiennyt, mutta arveli että niin siinä tulee käymään. Hauskoja yllätyksiä.

Parin Pololla ajetun pujottelukierroksen jälkeen vaihdettiin automaattiin ja pujoteltiin vielä sillä. Luulin että sekin olisi pitänyt saada pyörähtämään ympäri sopimattomasta ohjausliikkeestä, mutta nätisti kulki sinne minne pitikin, joten en nyt oikein saanut näyttöä ajonvakaudettomuuden huonoudesta.

Pujotteluradan päässä kauempana radalla oli väistötehtävä, johon ehti onnistuneen pujottelun jälkeen vielä kiihdyttää melko mukavasti. Pololla 55 km/h:iin ja Golfilla 60 km/h:iin. Väistöistä ei oikeastaan muuta sanottavaa, kuin että ne eivät mielestäni menneet erityisen hyvin omalle kaistalle paluun osalta. Mutta niitä ehti muutenkin kokeilla vain muutaman kerran.

Päivän lopuksi pidettiin laina-Audilla ajotaitokisa, jonka rata oli yritetty tänä vuonna tehdä entistä haastavammaksi. En ollut erityisen kilpailuhenkisellä tuulella, joten ajelin pujottelun, väistön, U-käännöksen ja auton keilojen väliin pysäköinnin sisältäneen radan tasaisen rauhallisesti ja loppuaika olikin keskitasoa. Yllätyksekseni auton kyydissä ajanottajana toiminut opettaja muisti minut autokoulun ykkösvaiheesta, vaikka ajoin hänen kanssaan silloin vain liukkaan kelin radalla.

Yritimme saada kaverini kanssa koko porukan radan jälkeen kahvittelemaan Karoliinan kahvimyllyyn, mutta lopulta meitä ei päätynyt sinne kuin kolme ja yksi opettaja. Kun lähdimme sieltä pois, oli alkanut sataa ihanaa alijäähtynyttä vettä ja auton ikkuna oli hieman jäätynyt. Raavin ikkunan, mutta kun kilometrin ajon jälkeen käännyin nelostielle, alkoi ikkuna olla jo uudelleen jäässä. Tilanne ei näyttänyt pimeässä pahalta ja jatkoin matkaa. No, kaikki oli hyvin niin kauan kun ketään ei tullut vastaan. Sitten kun autoja alkoi tulla vastaan, näkyvyys meni todella huonoksi, sillä vastaantulijoiden valot vaan heijastuivat ikkunasta ja ajaminen kävi pelottavaksi. Muutaman kilsan päästä bongasin tyhjän linkkipysäkin ja pysähdyin raaputtamaan ikkunan puhtaaksi. Loppumatkan sain pidettyä tuulilasin sulana käyttämällä pyyhkijöitä tihkuasennolla ja pesemällä ikkunaa säännöllisesti. En kyllä ollut ainut, jota sade haittasi, sillä linkkipysäkeillä oli tasaisesti autoja pysähdyksissä.

Yhteenvetona päivästä voi sanoa, että taas oli kivaa! Tykkäsin siitä, että painotettiin eri asiaa kuin aiempina vuosina. Kaarreajossa minusta mielenkiintoisinta oli ajaa kaarteeseen jarruttamatta ja tuntea, miten auto käyttäytyy. Tykkäsin myös ajella Golfilla, joka on kyllä veistetty ihan samasta muotista kuin Polo, mitä nyt kaikki on hieman isompaa. Radalla aika kului taas hyvin nopsaan, mutta viime vuoteen verrattuna sitä ei mennyt hukkaan omaa vuoroa odotellessa, koska porukkaa oli vähemmän. Näyttöjen videoinnissa osa jutuista meni ehkä vähän ohi, mutta voitte uskoa, että asiat kävivät selviksi kun videoita kasatessa katselin niitä uudelleen ja uudelleen... Ja ei muuta kuin ensi vuonna uusiksi!

Ps. Videot löytyvät Youtubesta HD-laadulla, tähän niitä ei vaan voinut niin isoina laittaa.

Uudet talvirenkaat

2011-02-16T20:30:00.000+02:00

Kävin toissa viikolla vaihdattamassa Poloon uudet nastarenkaat. Vanhoissa vuonna 2004 valmistetuissa Goodyear Ultragrip 500 -renkaissa oli kulutuspintaa ja nastoja jäljellä vielä ihan riittävästi, mutta ne alkoivat olla turhan iäkkäät. Nastarenkaiden pito heikkenee käytöstä riippumatta ajan kuluessa, sillä renkaiden kumiseos vanhenee eikä vanha rengas tartu enää niin hyvin tien pintaan kuin uutena.

Meinasin ostaa Poloon uudet talvirenkaat jos syksyllä, mutta autonhuoltokurssin vetäjä oli sitä mieltä että kyllä niillä vielä yksi talvi menee. Niin olikin parempi, sillä ei tarvinnut lähteä ostoksille pahimpaan ruuhkaan. Jotta ensi syksynäkään ei tarvitsisi, päätin ostaa uudet talvirenkaat nyt puolessa välissä talvea. Rengasliikkeet ovat mainostaneet jo pidempään alennuksia, ja ajattelin että renkaat voisi saada nyt myös sesonkia halvemmalla. Käytännössä minulla ei ole kuitenkaan aavistustakaan mitä nyt ostamani renkaat ovat maksaneet syksyllä.

Rengastarjouksia kyselin seitsemästä liikkeestä. Ylivoimaisesti eniten tarjottiin Nokian renkaita, joita olin kuitenkin päättänyt välttää, koska olin kuullut että ne ovat melko äänekkäitä ja rengasmelu kuuluu Poloon sisään aika selkeästi. Vianorin edustaja kertoi, että Nokian Hakkapeliitta 4 oli äänekäs rengas, mistä syystä Nokian on saanut äänekkään maineen Volkkarien ja Audien omistajien keskuudessa. Rengasnuoran edustaja puolestaan tuumasi, Nokian on heidän eniten myyty merkkinsä ja nastarenkaat pitävät aina ääntä paljaalla sillä talvirenkaat on tarkoitettu lumella ajamiseen.

Nokian renkaiden lisäksi kaikki liikkeet tuntuivat tarjoavan eri merkkisiä renkaita, joten hintavertailua samojen renkaiden kesken voinut juurikaan tehdä. Lopulta päädyin ostamaan Gummisepiltä 310 eurolla Goodyear Ultragrip Extreme -renkaat, jotka olivat Tekniikan maailman viimesyksyisen talvirengasvertailun keskikastia. Renkaat ovat "tasapainoinen kooste pitoa ja ajettavuutta kaikissa olosuhteissa". Renkaita kehuttiin hiljaisiksi, mutta miinuspuolena oli suuri vierintävastus. TM:n arkistoa enemmän selailtuani huomasin, että samaiset renkaat olivat tulleet myyntiin jo vuonna 2007 ja olleet aina vertailun keskivaiheilla.

Sain seurata renkaiden vaihtoa Gummiseppien hallissa ja täytyy sanoa, että vaikka tekijöitä oli vain yksi, oli työskentely sitäkin tehokkaampaa. Vain 25 minuuttia siitä kun olin ajanut pihaan, ajoin jo pois.

Rengastarjouksia kysellessäni kyselin liikkeiltä myös sisäänajosuositusta eli matkaa, mikä pitää ajaa renkailla rauhallisemmin ilman kovia kiihdytyksiä ja jarrutuksia. Suurin osa suositteli ajamaan noin 1000 km ja muutama 500-1000 km. Sisäänajossa nastat kuulemma asettuvat lopullisesti kohdilleen ja renkaan pinnassa oleva muovi(?) kuluu pois. Normaali ajotyylini on varsin rauhallinen joten siltä kannalta minun ei erityisesti tarvitsisi panostaa sisäänajoon, mutta kyselin asiaa siksi, että helmikuun lopussa on taas liukkaan kelin ratapäivä, missä jarrutellaan urakalla enkä halua tuhota heti uusia renkaitani. Sisäänajon vaatimat 1000 km saan ajettua sopivasti ennen rataa, sillä helmikuussa minulla oli tiedossa pari käyntiä Tampereella ja yksi Kuopiossa, mikä tekee yhteensä noin 900 km. Jos reissuja ei olisi ollut, olisin hankkinut uudet renkaat vasta ratapäivän jälkeen.

Uusilla renkailla oli kyllä miellyttävä ajaa. Niin tasaista kyytiä että! Vain tasainen ropina. Viime syksyisen alle laiton jälkeen tuntui että vanhat talvirenkaani olisivat täristäneet tietyillä nopeuksilla enemmän kuin ennen. En tiedä mistä johtui vai kuvittelinko vain muutoksen. Ainakaan Gummiseppien asentaja ei huomannut että renkaista olisi tippunut painoja. Sanoi että voi johtua vanteistakin, mutta ilmeisesti ei, koska uudet renkaat eivät täristä yhtään.

Tampereelle ajaessani ihmettelin että miten ilmastointi humisee niin paljon, mutta sitten tajusin että äänen lähteenä olikin uudenkarheat nastat... Jos nämä renkaat ovat hiljaiset, niin millaisia ovat äänekkäät nastarenkaat? (Ymmärrän toki että nastoista kuuluu ääntä, mutta mietinpähän vain.)

Nissan JUKE

2011-02-06T23:20:00.002+02:00

Nissanin uusin ns. crossover-automalli JUKE on erikoisen näköinen kuusisilmäinen ilmestys, joka varmasti herättää huomiota missä ikinä liikkuukaan. Mielestäni auto näyttää hassulta, mutta samalla kiehtovan erilaiselta verrattuna useimpiin muihin autoihin. Nähdessäni autosta kuvia ensimmäisiä kertoja päivittelin sen keulaan ripoteltuja valoumpioita, mutta samalla ajattelin että tuota on pakko päästä katsomaan livenä. Hassussa ulkonäössä oli samalla jotain kiehtovaa.

Juken kuva esitteestä.

Viime viikonloppuna meillä oli sopivasti aikaa joten lähdimme Autopalelle katsomaan Jukea. Ensimmäinen reaktioni oli että onpas se iso! Olin kuvitellut Juken suunnilleen Golfin kokoiseksi, mutta se näytti paljon isommalta. Todellisuudessa Juke on kuitenkin viisi senttiä Golfia lyhempi ja reilun sentin kapeampi. Korkeudessa Juke voittaa Golfin melkein kymmenellä sentillä. Tämä lieneekin syy, miksi auto näyttää niin isolta. Juke onkin selkeästi Nissanin perhekatumaasturi-Qashqain pikkuveli. Tuttu Autopalen myyjä kertoi, että Nissan teki aikoinaan rohkean vedon tuodessaan markkinoille maastoauton ja normaalin henkilöauton yhdistelmän eli Qashqain. Jukessa tähän settiin on yhdistetty vielä urheiluauton ominaisuuksia.

Uusi Nissan Juke livenä.

Autopalen sisätiloissa Jukesta oli esillä ihan perusmalli Visia ilman mitään lisävarusteita. Koeajoautona sen sijaan oli enemmän varusteita käsittävä Accenta, jossa oli vielä lisävarusteina sportpack, peruutustutka ja integroitu navigointi. Moottori oli turboahdettu 1.6-litrainen, josta irtoaa 190 heppaa ja kiihtyy 0-100 km/h kahdeksassa sekunnissa. Aika räväkkä peli siis. Sisänsä olisin tykännyt enemmän ajaa perusmallilla, koska nyt Juke vastasi tehoiltaan Polo GTI:tä eikä perus-Poloa/Golfia, johon olisin sitä mieluummin verrannut.

Ylhäällä navigaattorin ja peruutustutkan näyttö, alhaalla pienempi näyttö ilmastoinnin ja moottorin säädöille.

Juken sisätilojen yleinen olemus oli laadukkaan tuntuinen eikä liian muovinen. Juken ratista ei yllätyksekseni löytynyt kuin korkeussäätö, mutta ilman etäisyyssäätöäkin sen sai asettumaan hyvälle kohdalle. Penkit olivat mukavat istua ja tukivat selkää juuri sopivasti. Penkin selkänojan kallistus säätyi painamalla vipua ja nojaamalla taaksepäin. Toimii se niinkin, mutta itse pidän enemmän pyöritettävästä säätimestä, jolla kallistuskulman saa säädettyä helpommin juuri haluamakseen . Takapenkillä ei ollut riittävästi tilaa normaalimittaiselle miehelle, vaan siellä joutui istumaan lysyssä jos ei halunnut että pää on katossa. Tavaratila oli todella pieni; lukujen perusteella jopa pienempi kuin Polossa.

Jukessa on tosi pieni takakontti. Välipohjan alla taisi olla korkeussuunnassa noin 20 cm tilaa, mutta siinä oli myös vararengas suoraan esillä, millä perusteella ajattelisin, takakonttia ei olisi tarkoitettu käytettäväksi ilman välipohjaa.

Koeajolla kävimme röykkyyttämässä autoa jälleen kerran (vakikoeajopaikkani) Vaajakoskentien töyssyissä. Jos ei niistä muuta iloa ole, niin ainakin niissä voi testata auton iskunvaimennusta. Melko kova oli. Mieheni T sanoi, että iskunvaimennus tuntui ihan Nissanilta ja yleensäkin japanilaiselta autolta. Töyssyjen jälkeen kiihdytin Jyskän rampilta Vaajakosken moottoritielle ja hämmästelin auton tehoa. Ei kyllä jäänyt jalkoihin. En ollut tajunnut koeajolle lähtiessäni miten tehokas auto olikaan alla.

Jukessa oli mahtavan isot sivupeilit, joista näki todella hyvin taakse ja auton sivuille. Ne ovatkin tarpeen, sillä päätä kääntämällä auton takakulmista ei juurikaan näe ulos. Isoista peileistä on kuitenkin myös haittaa. Pari kertaa risteyksessä kääntyessäni huomasin, että sivupeili blokkaa aika pahasti näkyvyyden sinne, minne ollaan kääntymässä. Jos liikenteenjakajan kohdalla olisi ollut lapsi, sitä ei olisi huomannut niin hyvin kuin esimerkiksi Polossa, jonka sivupeilin yli ja ali ylettää näkemään. Kääntyessäni jouduinkin kurkistamaan ulos etuikkunan kautta varmistaakseni, ettei ketään ole tulossa tielle.

Jukessa oli tosi isot sivupeilit, joista oli sekä hyötyä että haittaa.

Kadulle Jukesta näki kivasti, sillä autossa istutaan melko korkealla. Auton etukulmat pystyi hahmottamaan hyvin konepellin kulmista ulkonevista parkkivalojen umpioista. Normaalisti autolla ajaessa en koskaan näe auton koepeltiä, mistä johtuen en oikein osaa arvioida miten paljon johonkin esteeseen on matkaa esimerkiksi kun pysäköin autoa tai lähden pois parkkiruudusta.

Juken parkkivaloumpiot matkustajan penkiltä nähtynä.

Parkkiruuduista puheen ollen testasin Jukessa ensimmäistä kertaa pysäköintitutkaa. Ihan kätevä lisävaruste oli se, tosin loppujen lopuksi jätin auton tosi kauas liikkeen seinästä vaikka tutka oli näyttämässä. Takaikkunan yläreunassa sijaitseva kamera oli kyllä päässyt likaantumaan aika pahasti, sillä ruudulla näkyvä kuva oli tosi sumea. Saa kuvasta sen verran selvää että neiti muuten pysäköi tasan kahden ruudun väliin (keskellä näkyy viiva) mutta mitäs oli muut Nissanit pysäköity miten sattuu. Pysäköinnissä outoa oli se, että auto ei millään meinannut jaksaa ryömiä taaksepäin pelkän kytkimen varassa, vaan sammutin auton kaksi tai kolme kertaa ennen kuin se oli ruudussa. Ehkä piha oli epätasainen tai lievästi nouseva, mutta minusta auton kuitenkin pitäisi sen verran jaksaa, ettei tarvitsisi kaasua käyttää ryömittäessä taaksepäin.

Peruutuskameran kuvan yläreunassa näkyy Juken takavalot heijastumassa liikkeen ikkunasta.

Juken ulkonäkö on kyllä jännä. Miellän auton valot aina sen silmiksi ja samalla tavalla kun ihmisiä katsoo silmiin, katsoo autoakin. Mutta mitä Juken silmiä pitäisi katsoa? Ylimpiä viirusilmiä, jotka ovat parkkivalot, vai keskellä olevia pyöreitä silmiä, jotka ovat ajovalot? Perusmalli Visiassa silmät loppuvat tähän, mutta monipuolisemmin varustelluissa malleissa alimpana on vielä sumuvalosilmät joita tosin ei sinänsä miellä auton silmiksi.

Viirusilmät ja leveä hymy vai pyöreiden silmien pistävä tuijotus?

Jukeen tarjolla olevat värivaihtoehdot ovat aika onnettomat. Jos autolla kerran kosiskellaan nuoria ihmisiä ja pyritään muutenkin erottumaan massasta, niin miksei väreinä voisi tarjota myös jotain räväkkää? (Vertaa vihreä Scirocco!) Juken saa viininpunaisena, parina eri harmaana, mustana, likaisen ruskeana, sinertävänä ja valkoisena. Nelivetoihin on lisäksi muutama lisäsävy. Plaah.

Kokonaisuutena tykkäsin Jukesta. Sillä oli kiva ajaa, ulos näki hyvin ja sen olemus poikkeaa kivasti tavanomaisesta. Jos kuitenkin pitäisi ottaa kavereita kyytiin, niin kyllä Polo olisi parempi. Siellä sentään mahtuu istumaan takana. Kahdelle hengelle Juke sen sijaan sopisi hyvin.

Polkupyörä vuorostaan huoltoon

2011-01-24T21:20:00.000+02:00

Mainitsin joskus viime keväänä, että olisi pitänyt viedä polkupyörä huoltoon, mutta myöhästyin, koska kevätsesonki oli juuri alkamassa. Heinäkuussa ajattelin, että ruuhka olisi hellittänyt ja yritin varata Huoltopilottiin aikaa, mutta pyörä olisi joutunut silloinkin olemaan siellä yli viikon eivätkä voineet varata suoraan jotain tiettyä päivää huollolle, joten annoin asian olla. Hoidetaan sitten talvella. En tiedä olisiko muissa polkupyörähuolloissa ollut vähemmän kiirettä, mutta en selvittänyt asiaa, koska Huoltopilotti on ollut vakipaikkani siitä saakka kun sain pyöräni vuonna 1997. Ennen tapasin huollattaa pyörän joka kevät, mutta nykyisillä ajokilometreillä (alle 100 km kuukaudessa, krhm) se ei ole tarpeen.

Pari viikkoa sitten sain lopulta aikaiseksi varata huoltoajan. Nyt sesongin ulkopuolella huollattaminen kävi tosi kätevästi, sillä vuosihuoltoon kuului ilmainen noutopalvelu. Pyörä haettiin työpaikaltani sovittuna aamuna (päivä tosin siirtyi parilla eteenpäin sairastumisen takia) ja iltapäivällä kinusin työkaverilta kyydin Tourulaan hakemaan pyörää. Oih se oli pitkästä aikaa puhdas! Ja toimi muutenkin hyvin pehmeästi ja vaivattomasti.

Pelkäsin että polkupyörään jouduttaisiin vaihtamaan takavanne liian kuluneiden jarrupalojen käytön takia, mutta ei onneksi tarvinnut. Samoin ajattelin että takapakka olisi vaihtokunnossa mutta eipäs ollutkaan. Itse asiassa pyörään ei vaihdettu kuin ihan perusosia eli ketjut, jarrupalat, vaijerit ja olisikohan ollut joitain vaijereiden suojia. Kokonaishinnaksi muodostui 120 e, josta työn osuus oli 84 e ja osat 36 e.

Lisäksi ostin vielä varaosiksi "paremmat" jarrupalat 9 e ja uudet rengasraudat 6 e, koska katkaisin viime keväänä yhden. Olisin halunnut oikeasti metalliset rengasraudat, mutta sellaisia ei ollut myynnissä. Uudet ovat samanlaiset kuin aikaisemmatkin jotka kestivät kyllä monta vuotta. Myös polkupyörähuolto itse käyttää kuulemma samoja rengas"rautoja".

Nyt kelpaa taas ajella.

Uusi leiska

2011-01-16T22:40:00.003+02:00

Sain alkuviikosta sellaisen inspiraation, että nyt olisi aika kehittää blogiin lopulta uusi leiska. Itse ainakin olen lopputulokseen varsin tyytyväinen, sillä onhan tämä nyt 1000 kertaa parempi kuin Bloggerin perustemplate. Toisaalta melkein mikä tahansa on parempi kuin se...

Headerin kuva on viime talvelta, kun kävimme Nioben kanssa koeajamassa nelivetoista Audi A3:a ja sen jälkeen ajoimme vielä Polon Laajavuoren päälle. Oli niin hieno keli, että oli pakko ottaa pari kuvaa mahdollista myöhempää käyttöä varten. Hetki siinä meni, mutta käyttöön tuli.

Leiskauudistuksen yhteydessä otin blogiin käyttöön "Show related posts" -toiminnon eli merkintöjen loppuun linkitetään automaattisesti tagien perusteella muutama samaa aihealuetta käsittelevä merkintä. Sen tarkoituksena on tietysti saada lukijat pysymään blogissa hieman pidempään. :) Koitan käydä vielä joku päivä merkinnät läpi ja tagitan ne hieman tarkemmin, sillä tähän mennessä tageja on ollut melko vähän per merkintä.

Otan mielelläni vastaan kommentteja ja parannusehdotuksia!

Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?

2011-01-05T22:15:00.001+02:00

Eräs lukijani ehdotti, että kirjoittaisin tänne näkemykseni nyt vuoden vaihteessa myyntiin tulleesta 95E10-bensiinistä. Suoraan sanottuna en ole perehtynyt asiaan hirveän paljon. Perustietämykseni rajoittuu siihen, mitä E10:stä on kirjoitettu sanomalehdissä ja tietysti e10bensiini.fi-sivustoa olen selaillut. Lukijan pyynnön johdosta lueskelin asiasta vielä vähän lisää ja alta voitte lukea jonkinnäköisen tiivistelmän aiheesta.

Uusi 95 E10 -bensa tai tuttavallisemmin pelkkä E10 on 95-oktaanista bensaa, jonka tilavuudesta enintään 10% on etanolia. Etanolin lisääminen bensan sekaan ei ole uusi juttu, sillä tähänkin saakka 95-oktaanisessa bensassa on saanut olla 5% etanolia.

Etanolipitoisuuden kasvattaminen johtuu EU:n tavoitteesta nostaa liikenteessä käytettävän biopolttoaineen osuus 10%:iin. Mikään kiire uuden bensan käyttöönotossa ei olisi ollut, sillä EU:n tavoitteen takaraja on vuonna 2020 eli lähes kymmenen vuoden päästä. Suomessa kuitenkin päätettiin pistää asiaan vauhtia ja niinpä saamme nyt tankata autoihimme 95 E10 -bensaa.

Aiempaa suuremman tilavuusprosentin etanolia sisältävä E10 sopii suureen osaan Suomessa käytössä olevista autoista, mutta ei kaikkiin. Reilu neljännes autoista joutuu käyttämään 98E-bensaa (osahan on joutunut käyttämään sitä jo ennestään), joka sisältää jatkossakin vain 5% etanolia. E10 soveltuvuuden omaan autoon voi tarkistaa E10-bensiini -sivustolta tai automerkin maahantuojan nettisivuilta (VW). Vuosina 2002-2006 valmistettu Polo 1.4 63 kW (moottoritunnus AXU) versio ei syö E10-polttoainetta, mutta kaikille muille Poloille se kelpaa. Oma Poloni on 55 kW, joten E10 on ok.

95 E10 ei ole aivan yhtä tehokasta polttoainetta kuin entinen 95E, koska etanolin energiapitoisuus on huomattavasti bensiiniä matalampi. Näin ollen uutta polttoainetta joudutaan polttamaan vanhaa suurempi määrä saman tehon aikaansaamiseksi. Teoriassa auton kulutus kasvaa E10 käyttämällä noin 2%. Nähdäkseni kulutuksen kasvu on niin pieni, että hinnan takia E10:ä kalliimpaa 98E:tä ei kannata siirtyä käyttämään.

Viime viikolla e10bensiini.com (huomatkaa pääte) kertoi BBC:n tiedotteesta, jonka mukaan auton konetilassa syntyi tulipalo ja räjähdys Ranskassa suoritetuissa E10-bensiinin soveltuvuuskokeissa. E10:ä epäilevät ihmiset tietysti innostuivat uutisesta, mutta uutinen on varmasti huijausta. Siinä ei ole lainkaan linkkiä BBC:n alkuperäiseen tiedotteeseen, mikä sai omat hälytyskelloni heti soimaan. Nyt kun luin uutisen uudelleen, koko viittaus BBC:hin oli poistettu, mikä on vähintäänkin outoa. Uutiseen linkattu kuva on myös omiaan herättämään epäilyksiä, sillä vaikka uutisessa sanotaan että konepellin alta tuprutti tummaa savua, niin kuvassa olevan auton matkustamo palaa ja konepelti on vahingoittumaton. Ihmisillä on harmillisen vähän lähdekritiikkiä ja tyhmintä tässä on, että Keskipohjanmaa-lehtikin julkaisi uutisen sivuillaan. Eh. Väitän, että e10bensiini.com on vain sivulatauksia kalasteleva kopio virallisesta e1bensiini.fi-sivustosta.

Vaikka uutinen E10-bensiinin räjähdyksestä on huijausta, on asiassa tietyssä mielessä jotain perääkin. Etanoli on tehokas liuotiaine, mistä syystä kaikkien autojen polttoainejärjestelmät eivät kestä bensiinin lisääntynyttä etanolipitoisuutta. Pitkän ajan kuluessa etanoli voi haurastuttaa ja rikkoa polttoaineletkuja ja tiivisteitä, minkä seurauksena polttoainetta voi päästä vuotamaan. Suuremman happi- ja etanolimääränsä vuoksi 95 E10 syttyy vanhaa 95E:tä herkemmin, joten vuotamaan päässyt ja höyrystynyt bensiini voi teoriassa syttyä palamaan aiempaa herkemmin. Tällainen tilanne on kuitenkin varsin teoreettinen, mikäli autojen omistajat huomioivat mikä polttoaine omalle autolle sopii.

Jos autoon tankkaa vahingossa 95 E10-bensaa, auto ei hajoa siltä istumalta eikä tankkia tarvitse erikseen tyhjentää. Merkitystä on enemmänkin sillä, kuinka kauan väärää polttoainetta on polttoainejärjestelmässä. Eli riittää että käyttää väärän bensan pois ja tankkaa säiliön hieman tyhjennyttyä päälle oikeaa (eli 98E:tä), jotta tankissa olevan polttoaineen etanolipitoisuus pienenee.

Yksi tärkeä E10:een liittyvä tekijä on ympäristöystävällisyys, tai ainakin uuden polttoaineen käyttöönottoa perustellaan kasvihuonepäästöjen alentamisella.Tästä asiasta en ole kovin hyvin perillä, sillä ajattelin fossiilisten polttoaineiden käyttöäkin rajoitettavan lähinnä siksi, että ne loppuvat ennen pitkää. Pointtina on kuitenkin fossiilisten polttoaineiden saastuttavuus.

Biopolttoainetta pidetään laskennallisesti nollapäästöisenä, koska sitä polttaessa hiilen ajatellaan palaavan takaisin kiertoon. Asiassa ei ole kuitenkaan huomioitu biopolttoaineen koko tuotantoketjun kokonaispäästöjä fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna ja nykyisillä valmistusmenetelmillä biopolttoaineiden ympäristövaikutukset eivät ole juurikaan fossiilisia parempia.

Vielä oma juttunsa on missä, mistä ja miten biopolttoaine valmistetaan. Jätteistä valmistaminen on hyvä asia, mutta ajatus ruuaksi kelpaavien aineisten muuttamisesta biopolttoaineeksi tuntuu kummalta, sillä tällöin joudutaan raivaamaan lisää metsiä ruuan tuottamiseen.

Merkinnässä käyttämiäni lähteitä ja lisää luettavaa aiheesta:

Turvallista uutta vuotta!

2010-12-31T23:17:00.005+02:00

Oli näköjään joulukuu pikkaisen kiireistä aikaa, kun en ehtinyt päivittää Poloista kertaakaan. No, ehkäpä tammikuussa meno rauhoittuu ja ehdin kirjoitella tänne jotain. Kaikenlaista olisi kyllä mielessä.

Polo on oleskelee ruudussaan (lähes) aina yhtä tyytyväisenä, mitä nyt valitellut että uudet talvirenkaat olisivat kivat. Pitäisi kysellä tarjouksia muutamasta rengasliikkeestä, mutta en millään jaksaisi. Tekisi mieli vain mennä ostamaan renkaat sieltä mistä viimeksikin, mutta sitten ei tiedä olisiko jostain toisaalta voinut saada edullisemmin. Valintoja... Rengasliikkeestä pitäisi myös selvittää, miten paljon uusia talvirenkaita kannattaa ajaa sisään ennen kuin niillä voi mennä ajelemaan liukkaan kelin radalle ilman että nastat lentelevät pois. Moottorin ratapäivä on nimittäin taas helmikuun lopulla.

Eipä tässä muuta kuin hyvää ja turvallista uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

Jäinen, mutta hyvin tyytyväinen Polo. ^___^

Käsittämätöntä toistoa

2010-11-24T20:45:00.000+02:00

Viime viikolla SuomiTV näytti viimeisen jakson auto-ohjelmastaan "Saija ratissa". Kerroin ohjelmasta sen alkaessa ja nyt olisi loppuyhteenvedon aika. Täyttikö se odotukset?

Ohjelmassa oli hyvä ajatus, mutta toteutus ei oikein ollut onnistunut. Ihmettelen vain, että mikä älytön idea oli toistaa aiempien jaksojen asioita uudelleen ja uudelleen? Ensimmäisessä jaksossa näytetty oikean ajoasennon säätäminen näytettiin jokaisessa jaksossa kahteen kertaan. Myös edellisten jaksojen ajoharjoitukset kerrattiin joka jaksossa ja viimeinen jakso olikin melkein pelkkää kertausta. Ohjelmaa olisi voinut tiivistää tosi paljon.

Asiakohdat, joissa haastateltiin poliisia, rengasedustajaa ja autoliikkeen edustajaa olivat hyviä, mutta asioita olisi voitu käsitellä hieman laajemmin ja vain muutama teema kerrallaan. Esimerkiksi renkaista olisi voitu kertoa laajemmin yhdessä jaksossa sen sijaan, että rengasasiaa oli ripoteltu joka jaksoon. Sama juttu auton huollon kanssa. Osittain asiantuntijoiden haastattelut sivusivat jakson ajoharjoittelun aihetta kuten poliisin jutut hirvikolareista, kun ajoharjoittelutehtävänä oli esteen (hirven) väistö. Usein aiheita kuitenkin vain ripoteltiin jaksoon ja näytettiin vuorotellen Saijaa ratissa ja sitten taas muutaman lauseen kommentti joltain asiantuntijalta jostain aiheesta.

Ihmettelin myös sarjassa jatkuvasti toistettua oikeaoppisen ajoasennon valitsemista. Siinä kehotettiin ottamaan penkki tarpeeksi lähelle rattia ja jos ratissa on syvyyssäätö, tulisi ratti ottaa lähelle. Vasta penkin ja ratin säätämisen jälkeen alettiin puhua siitä, miten jalkojen pitäisi olla.

Jarkko Miettinen neuvoo Saijalle, kuinka käsien tulee olla koukussa autoa ajaessa. Kuka jaksaisi ajaa autoa pitkiä matkoja tuollaisessa asennossa?

Kun penkki oli vedetty riittävän eteen, otettiin ratti vielä niin lähelle itseä kuin mahdollista. Kuvassa se ei näytä minusta loppujen lopuksi olevan liian lähellä, mutta mielestäni se on aivan liian korkealla.

Jos ohjelman ohjetta noudattaisi kirjaimellisesti, ratti olisi todella lähellä kuljettajaa. Ratti jätettiin myös aivan yläasentoonsa, joten käsiä joutui kannattelemaan korkealla ja lähellä itseä. Lisäksi jos turvatyyny laukeaisi, se voisi olla vaarallinen, sillä kuski istuu niin lähellä rattia.

Ajokoulutustapahtumissa käyneen kaverini mielestä ohjelmassa opetettu ajoasento on rallikuskeille tyypillinen. Saijan ohjaaja olikin rallikuski, joten ehkä asento johtuu siitä. Autokoulussa ajoasento opetetaan valitsemaan niin, että polkimet pitää pystyä painamaan kurottelematta pohjaan asti ja ratin etäisyyden pitää olla sellainen, että kädet suoriksi ojennettuina ratin yläreuna on ranteen kohdalla - eli ajaessa käsivarret ovat jonkin verran koukussa.

Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo

2010-11-22T23:30:00.003+02:00

Volkswagen Demo Tour -kiertue pysähtyi tänään Jyväskylään. Kun autoliike ahdetaan täyteen toinen toistaan hienompia Volkkareita, niin pakkohan niitä on päästä katsomaan. Ennen kaikkea halusin päästä koeajamaan ~~Sciroccon~~ Polo GTI:n.

Menimme mieheni kanssa Autotarvikkeelle vähän vaille neljä, jolloin luulin siellä olevan hirveä ruuhka, mutta sen sijaan pihassa oli monia Demo Tourin autoja vapaana. Myös upean värinen vihreä Scirocco!

Vapaana oli myös GTI Polo, joten pääsimme heti liikenteeseen. Mukaan kyytiin lähti mukava Demo Tourin mies, joka ei ollut kotonaan käynyt sitten syyskuun alun, jolloin kiertue starttasi. On kuulemma tullut Suomi tutuksi reilun kolmenkymmenen paikkakunnan kiertämisen aikana.

Autosta en osaa sanoa juuri mitään muuta, kuin että kyllähän se kelpaisi. Minä nyt vain yksinkertaisesti rakastan autoja, jotka ovat hieman tavanomaista rivakampia liikkeissään. Urheilullisesti muotoillut penkit olivat miellyttävät istua, ulos näki hyvin ja automaattiset vaihteet olivat vaivattomat. Läpinäkyvä katto oli aika cool. Ja olihan se varsin sähäkkä, vaikka aluksi minusta tuntui, ettei se kulkenut kuin syksyllä koeajamani Audi A1. Vika oli siinä, että en vain osannut käyttää Poloa. Siinä pitikin painaa kaasu kokonaan pohjaan, jotta se ottaisi kaikki tehot irti. "Pohjaan" painamisen jälkeen kaasupoljin painui alas vielä pari senttiä lisää, siinä oli oikein semmoinen pykälä havaittavissa. 1.4-litraisessa GTI Polossa on 180 heppaa, kun taas Audi A1:ssä vain 122. Hieman eroa siis...

Palatessamme Pololla Autotarvikkeen pihaan Scirocco majaili edelleen katoksessa, joten päätimme lähteä koeajamaan senkin. Avainten vaihto ja uusi allekirjoitus paperiin ja pääsin jälleen kerran rakastamani auton rattiin. Pololla ajoin Vaajakoskentien töyssyjen kautta motarille ja Vaajakosken ympyrään. Sciroccolla suuntasin puolestaan Palokankeskukseen, josta takaisin kaupunkiin lähtiessä on erityisen hyvä kiihdytyskaista auton kiihtymisen testaamiseksi. Automaattivaihteisto urheilullisempaan S-asentoon ja talla oikeasti pohjaan. Kauempana edelläni moottoritielle liittyneen auton perä lähestyi aivan turhan nopeasti, kun kaksilitrainen Scirocco ampaisi vauhtiin luistoneston merkkivalon vilkuttaessa kiivaasti. On aina yhtä hauskaa, kun auto kulkee!

Demo Tourin miehen mukaan Sciroccolla on ajettu useampaan kertaan kahtasataa, mutta itse tyydyin tunnollisesti pysymään suunnilleen rajoitusten mukaisissa nopeuksissa. Tuntui kyllä siltä, että auto olisi kiihtynyt mielellään kovempaankin vauhtiin.

Palautettuamme Sciroccon kävimme vielä liikkeessä haikailemassa 1.2 TSI -moottorilla varustetun Polon perään, mutta esittelyautoissa ei ollut edelleenkään sellaista. Perus-Polon penkki tuntui GTI-version ja Sciroccon urheiluistuimien jälkeen aika tasaiselta...

Ihanan vihreä mutta kamalan likainen Sciroccoinen.
(GTI Polosta unohdin ottaa kuvan...)

Epätaloudellista taloudellista ajoa

2010-11-21T20:00:00.001+02:00

Neljän viikon tauon jälkeen pääsin osallistumaan autonhuoltokurssin viimeiseen kokoontumiseen. Ilmeisesti jo edellisellä kerralla oli puhuttu auton ostamiseen liittyvistä asioista ja niillä tänään jatkettiin. Lopuksi puhuttiin myös ajon taloudellisuudesta, mitä aihetta olivat minua varten säästäneet viimeiseen kertaan, kun olin sitä toivonut. Kilttiä.

Auton ostamisesta

Opettaja kertoi, että autokaupoilla ei kannata suoraan sano, että on vaihtamassa autoa. Silloin tingitään pelkästään ostettavan auton hinnasta. Sitten kun on saanut tarjouksen ja harkinnan jälkeen menee liikkeeseen uudelleen niin voi alkaa puhua vaihdokista ja sitten lasketaan millaisen hyvityksen vanhasta autosta saa. Itse hyvitys ei tietenkään ole niin hyvä kuin jos olisi alusta alkaen laskettu vaihtoautolle hintaa, mutta koska meillä on jo hyvä tingitty hinta ostettavalle autolle, jää väliraha tällä tavalla useimmiten pienemmäksi.

Sitten puhuttiin siitä kuinka (yksityiseltä) ostaessa voi olla vaara, että autosta on veroja maksamatta. Tämä ongelma lähinnä saattaa ilmetä, jos auto on ollut alle 2 kuukautta edellisellä omistajalla, koska ajoneuvoverolapulla kestää muutama viikko tulla postissa ja sitten siinä on vielä pari viikkoa maksuaikaakin. Opettajalle oli kerran käynytkin niin, että oli ostanut auton laitettavaksi ja sitten kun oli vienyt sen katsastukseen niin oli paljastunut että edellinen omistaja ei ollut maksanut veroja. Katsastuksesta ei saa leimaa ennen kuin verorästit on maksettu, joten opettaja oli sitten maksanut ne ja vaatinut rahat myöhemmin takaisin auton myyjältä.

Autoveroa joutuu maksamaan minimissään 20 e vaikka auto olisi omistuksessa vaikka vain päivän. Jos auto kuitenkin myydään nopeasti eteenpäin, on luovutusasiakirjoissa mahdollista jättää uuden omistajan tiedot tyhjäksi, jolloin seuraava uusi omistaja voidaan suoraan merkitä omistajaksi. Tämä on mahdollista vain, mikäli auto vaihtaa omistajaa uudelleen seitsemän päivän sisällä, sillä ajoneuvolle tapahtuneista muutoksista pitää ilmoittaa ajoneuvoliikennerekisteriin viimeistään seitsemän päivän päästä muutoksen tapahtumisesta.

Nyt loppuvuodesta on kuulemma paras aika ostaa auto. Autoliikkeissä on varsin hiljaista koska joulun alla nyt ostetaan enemmän muuta kuin autoja ja talven tullen autoliikkeiden pihoistakin olisi kiva saada automäärää vähennettyä, joten voi saada hyviä diilejä.

Taloudellisesta ajotavasta

Suurin osa ajasta meni autojen ostotoimintaan liittyvistä asioista keskustellessa, sillä opettajalla oli aiheesta niin paljon juttuja kerrottavana. Lopulta kuitenkin päästiin taloudellisuuspuoleen.

Opin, että bensamoottori kuluttaa kylmänä vähemmän kuin diesel- vastaavissa olosuhteissa, joten lyhyillä matkoilla talvella bensamoottori on vähäkulutuksisempi. Autoa kannattaa lämmittää talvella, koska lämmin moottori on vetreämpi ja kuluttaa vähemmän polttoainetta. Tämän kaikki tosin jo varmasti tiesivätkin. Lämmitysajoista ei kerrottu muuta kuin että säteilylämmitin on heikkotehoisempin kuin lohkolämmitin, joten sitä joutuu käyttämään pidempään, esimerkiksi 2 h lohkolämmitys = 3 h säteilylämmitys. Lohkolämmitin lämmittää moottorin jäähdytysnesteen, kun taas säteilylämmitin lämmittää auton öljypohjaa. Säteilylämmitin on kuulemma yleistynyt nykyautoissa koska lohkolämmitin ei mahdu kaikkien autojen moottoritiloihin.

Taloudellisesta ajosta olin erityisen kiinnostunut kuulemaan auton huollon kannalta. Taloudellinen ajotapani perustuu autokoulusta saatuihin oppeihin eli pyrin ennakoimaan tilanteita, hyödyntämään moottorijarrutusta ja ajamaan aina niin suurella vaihteella kuin moottori jaksaa ongelmitta vetää. Mutta missä menee se raja, että taloudellisuuteen pyrkiminen kääntyykin haitaksi?

Opettajan mukaan autolla ajaessa ei kannattaisi pyrkiä aivan maksimaaliseen polttoaineen säästöön, sillä ajettaessa jatkuvasti matalilla kierroslukemilla auton moottori kuluu enemmän. Tämä johtuu siitä, että matalilla kierroksilla polttoaine ei pala yhtä puhtaasti kuin korkeilla kierroksilla, joten moottoriin kertyy epäpuhtauksia. Etenkin kylmällä kelillä kannattaisi ajaa aluksi korkeammilla kierroksilla, jotta auton moottori lämpenisi nopeammin.

Opettajan neuvot eri kierroslukualueilla ajamisesta menivät täysin ristin oman ajotapani kanssa. Hän esimerkiksi suositteli ajamaan kaupungissa aina 2000 rpm kierroksilla, kun taas itse olen tottunut ajamaan 1650 rpm kieppeillä ja vaihtamaan isommalle vaihteelle 2000 rpm kohdalla. Kaupungissa myöskään ei kuulemma tarvitsisi käyttää kolmosta isompaa vaihdetta, mutta kyllä Poloinen kulkee nätisti nelosella ja loivassa alamäessä jopa vitosella 50 km/h. Väitänkin, että vaihteiden nopeusalueet ovat autokohtaisia. Tosin myönnän, että ajelen herkästi kaupungissa hieman liian isoilla vaihteilla eli kierrokset tippuvat 1500:een mutta kun auto tuntuu vetävän silti ihan hyvin.

Toinen asia mikä ihmetytti oli se, että opettajan mielestä ykkösellä kiihdytettiin 20 km/h:iin ja sitten vaihdetaan seuraavalle vaihteelle. Olen käsittänyt, että ykkösellä lähdetään vain liikkeelle ja parin autonmitan päästä vaihdetaan jo kakkoselle. Mielestäni myös Polon ohjekirja sanoo näin.

Luulen, että taloudellisessa ajossa paras tapa menee jossain autokoulun ja autohuollon opettajan suosittelemien tapojen välissä. Pyritään ajamaan isoilla vaihteilla, mutta ei liian isoilla. Käytetään moottorijarrutusta, mutta muistetaan myös välillä jarruttaa oikein kunnolla, jotta jarrut eivät ruostu.

Yhteenveto

Kurssin loppuajaksi siirryimme vielä halliin, jossa sai kysellä vielä epäselviä asioita. Tsekattiin pyynnöstäni Polon jarrut joita lupasin kulutella poissaoloviikkojeni aikana. Valitettavasti jarrulevyjä tähyiltiin vain taskulampulla vanteen raoista, joten oikeaa kuvaa en saanut olisiko muutosta tapahtunut. Opettajan mielestä kyllä oli, vaikkakin ruostetta oli edelleen hieman.

Kurssi oli kyllä erittäin antoisa ja aion mennä sinne uudelleen ensi syksynä, sillä haluan oppia myös ne asiat jotka jäivät väliin kolmella poissaolokerrallani. Auton huoltoahan kurssilla ei juuri harrastettu ja opettajakin totesi, että kurssi on vuosi vuodelta muuttunut teoreettisemmaksi autojen tekniikan kehittyessä. Suosittelen kyllä kaikille, joita kiinnostaa tietää autosta enemmän, kuin vain että miten sillä ajetaan. Kurssilta saaduilla opeilla voi ymmärtää vähän enemmän sitäkin, mitä omalle autolle tehdään huollossa.

Vielä sytytyspuolan toiminnasta...

Eräänä perjantai-iltana puolaepisodin jälkeen kävin kysymässä Mikalta, pitäisikö muiden puolien hajoamisesta olla huolissaan ja mikä sen virka oikein on. Mikalla ei tuntunut olevan mikään kiire ja niinpä hän päätti piirtää minulle moottorin, "vaikka et tästä mitään ymmärräkään". Mutta pysyinkin siinä aika hyvin kärryillä, tuntui kuin olisin oppinut puhumaan vierasta kieltä! Tosin täytyy tunnustaa, että tipahdin kärryiltä siinä vaiheessa, kun Mika selitti puolan toiminnan. *nolo* Puolat kuulemma leviävät satunnaisesti eikä niistä tarvitse olla huolissaan. Jos pelkään että Polo jättää tielle, voisin kuulemma yhtä hyvin pelätä sitä uuden auton kanssa. Lohduttavaa, nyt ajan Pololla taas tyytyväisenä.

Pyysin kurssin lopussa vielä opettajalta nopeaa selitystä siihen, mikä puola on. Asia oli ilmeisesti käsitelty poissaollessani, mutta sain kumminkin selkeän vastauksen: se on käämi joka muuttaa akun jännitteen tuhatkertaiseksi ja antaa sen sytytystulpalle, joka taas antaa kipinän jolla sytytetään ilma-polttoaineseos. Kuulostaa yksinkertaiselta; en tiedä mikä meni ohi Mikan selostuksesta.

Saija ratissa

2010-10-31T22:40:00.002+02:00

SuomiTV:llä alkoi viime viikolla Saija ratissa -niminen viisiosainen autoiluohjelma. Ohjelmasarjassa tangokuningatar Saija Tuupanen pääsee harjoittelemaan auton hallintaa ajoharjoitteluradalla erilaisissa tilanteissa, esimerkiksi esteen väistämistä ja jarruttamista liukkaalla. Lisäksi ohjelmassa puhutaan liikenneturvallisuuteen vaikuttavista asioista, liikennekulttuurista ja taloudellisesta ajamisesta.

Bongasin Saija ratissa -ohjelman ihan vahingossa, kun sitä mainostettiin Fort Boyard - Linnakkeen katkolla. Onneksi huomasin, sillä suomalaisia autoiluun ja liikenteeseen paneutuvia ohjelmia ei ole koskaan liikaa. Ylellä on nyt tauolla oleva Puskuri ja Nelosella Start!, mutta ne käsittelevät autoilua ja autoja laaja-alaisemmin. Puskuria katson aina innolla, mutta Starttia en ole seurannut, koska minulla on ollut käsitys että siinä autoesittelyt ovat pääosassa. Saija ratissa sen sijaan keskittyy ajamisen turvallisuuteen ja taloudellisuuteen eli juuri siihen puoleen autoilusta mikä minua eniten kiinnostaa.

Parin jakson perusteella Saija ratissa -ohjelman suurin ongelma on se, että yhteen jaksoon yritetään tunkea aivan liikaa asiaa. Esimerkiksi ensimmäisessä jaksossa puolituntiseen oli mahdutettu keskustelua ylinopeuksista, vilkun käytöstä, sumuvaloista, renkaista, taloudellisesta ajosta ja pakokaasupäästöjen vähenemisestä vuosikymmenien saatossa sekä ajovalmennuskeskus Premier Parkin esittely. Ajoharjoitteluradalla keskitytään joka jaksossa aina yhteen harjoitukseen, mitä näytetään muiden aiheiden välissä eri kuvakulmista uudelleen ja uudelleen.

Ajoharjoitteluradalla tehtävät harjoitukset ovat pitkälti samoja, mitä olen itsekin harjoitellut kakkosvaiheessa ja talvisin liukkaan kelin ratapäivässä. Harjoitusten suurimpana ongelmana tv:n katsojan kannalta on se, että niistä ei pysty näkemään kovin hyvin, mitä oikeasti tapahtuu. Ensimmäisessä jaksossa pujoteltiin törppöjen välistä ja nostettiin vähitellen nopeutta, mutta harjoitus näytti koko ajan samalta. Toisessa jaksossa demonstroitiin ABS-jarrujen toimintaa tekemällä täysjarrutus siten, että toisen puolen renkaat olivat liukkaammalla alustalla kuin toisen. Myös se oli hieman tylsän näköistä katsottavaa tv:stä, kun auto vain pysähtyy. Täysjarrutusta tehtiin myös kaarteessa, mistä Saijan kouluttajana toiminut ralliautoilija Jarkko Miettinen totesi loppuyhteenvedossa, että "auto teki oman työnsä ja me vain ohjattiin vähän ja jarrutettiin". Tähän kohtaan olisin toivonut näyttöä myös siitä, että ABS-jarrut ja ajonvakautuskaan eivät pysty pitämään autoa tiellä, jos nopeutta on liikaa. Nopeuksista ja jarrutusmatkoista ei muutenkaan puhuttu mitään.

Vaikka ohjelmassa onkin puutteita, olen silti seurannut sitä mielenkiinnolla. Jaksojen ensiesitys on tiistaisin klo 18.30 ja uusinnat tulevat lauantaisin klo 10. Hyvä syy herätä ajoissa lauantaisin! Lisäksi ohjelma näyttää alkavan alusta sunnuntaina 14.11. klo 12.30, jolloin uusinnat tulevat torstaisin klo 23.30. Tuorein jakso näkyy myös SuomiTV:n nettitv:ssä reilun viikon ajan, joten jos missasit ohjelman niin on vielä hyvät mahdollisuudet katsoa koko sarja.

No nyt se sitten levisi

2010-10-28T20:07:00.001+03:00

Tasan kaksi viikkoa sitten livistin töistä puolilta päivin ja suuntasin Polon kanssa Helsinkiin Lady Gagan keikalle. Polo oli kyllä tarkoitus jättää kaverin luokse, sillä kävisin keikalla lähijunaa hyödyntäen.

Polo meinasi kuitenkin jäädä Ikeaan.

Olin suunnitellut poikkeavani siellä nopeasti ohikulkumatkalla hakemassa haaveilemani seeprataulun. Kun puoli neljän maissa ajoin Ikean pihaan, Polo alkoi nykiä. Ajattelin, että on näköjään liian iso vaihde jäänyt päälle ja vaihdoin kakkosta silmään, mutta vaihde olikin jo kakkosella. Samalla huomasin mittariston vilkuttavan oranssia moottorin varoitusvaloa.

Ajoin auton hämmentyneenä lähimpään parkkiruutuun, sammutin sen ja kaivoin ohjekirjan esiin. Ohjekirja kertoi, että "Merkkivalo vilkkuu, jos katalysaattori on vahingoittunut sytytyshäiriöiden tai polttonesteen epätasaisen palamisen vuoksi. Hellitä kaasua ja aja varovasti lähimpään ammattitaitoiseen korjaamoon moottorin tarkastusta varten".

Päästövaroitus.

Luettuani selityksen kokeilin vielä toiveikkaasti käynnistää auton uudelleen, mutta hytkyminen ja merkkivalon vilkkuminen jatkuivat, joten sammutin auton saman tien. Oli selvää, etten selviäisi takaisin Jyväskylään ennen kuin auto olisi korjattu. Keikalle menisin joka tapauksessa, mutta mitä tehdä Pololle? Manailin hetken tuskastuneena ja soitin sitten miehelleni ilmoittaakseni, että "Polo levisi!!!" Mies etsi minulle lähimmän Volkswagen-huollon yhteystiedot. Soitin sinne, mutta huoltoon olisi pitänyt jättää soittopyyntö, joten annoin olla.

Soitin vielä kaverille jonka luokse olin menossa ja kokeilin sitten käynnistää auton vielä uudelleen, jotta tietäisin, uskallanko ajaa sillä vajaan kymmenen kilsan päähän huoltoon. Yllätyksekseni moottorin merkkivalo ei enää vilkkunutkaan, vaan paloi nyt koko ajan. Nytkyminen oli myös tiessään ja auto tuntui ihan normaalilta, kun kiersin sillä varovasti Ikean parkkipaikkaa. Ohjekirjan mukaan "Merkkivalo on päällä jatkuvasti, jos ajon aikana on tullut vika, joka heikentää päästöarvoja (esim. happitunnistin viallinen)."

Pysäköin auton ja soitin uudelleen Volkswagen Center Airportiin, jossa puhelu ohjautui jälleen yleiseen infoon. Lupasivat laittaa pikaisen soittopyynnön. Sillä välin kaverini oli etsinyt hinaus- ja huoltopalveluja ja löytänytkin yhden ihan läheltä. Tuumattuani hetken totesin, että en jää odottelemaan VW-liikkeen soittoa vaan ajan Polon varovasti parin kilsan päässä olevaan Vantaan autokorjaamoon.

Kahden kilometrin matka korjaamolle oli hyvin jännittävä, koska pelkäsin koko ajan, että matkanteko tyssää mihin tahansa pysähdykseen. Jalkani kävi vapisemaan niin, että hyvä kun sain pidettyä liikennevaloissa kytkimen pohjassa... Pääsin kuitenkin onnellisesti perille.

Korjaamolla kerroin ongelmani ja sen että seuraavana aamuna pitäisi olla seitsemältä lähdössä takaisin Jyväskylään. Yksi huoltomies ajoi heti Polon sisälle halliin ja luki vikamuistista, että 3. sylinterin sytytyspuola oli hajonnut. Ymmärsin että uusi puola maksaisi noin 50 e mutta eipä sillä nyt hirveästi ollut väliä, sillä auto oli joka tapauksessa pakko saada kuntoon.

"Sytytyskatkoksia tunnistettu"

Puolaa ei ilmeisesti ollut suoraan hyllyssä, sillä huoltomies joutui lähtemään hakemaan osaa jostain muualta. Itse jäin odottelemaan korjaamista ja lukemaan Moottori-lehteä viileään ja hieman nuhjuiseen vastaanottoon. Tasan viideltä osa oli vaihdettu ja Polo oli kunnossa. Ei ollut ulunut kuin 45 minuuttia siitä, kun olin ajanut Polon korjaamon pihaan. Nopeaa toimintaa!

Hintaa operaatiolle kertyi hieman alle 120 euroa: vikamuistin luku ja tyhjennys 40e, sytytyspuolan vaihto 35 e ja itse puola 43 e. Lady Gagan keikkalipun sain palkinnoksi, mutta reissu oli silti odottamattoman kallis.

En saanut selvyyttä miksi puola oli hajonnut, vaan ilmeisesti niitä vain joskus hajoilee. Ymmärsin myös että ne hajoaisivat järjestyksessä tms. eli voi olla että joudun viemään Polon Mikalle vielä ennen vuosihuoltoa. Toivottavasti en kuitenkaan. Rikkinäisellä sytytyspuolalla ajaessa on myös vaara, että katalysaattoriin pääsee bensaa ja se menee rikki, mutta huollon mies arveli että todennäköisesti mitään vahinkoa ei ehtinyt tapahtua parin kilsan matkalla.

Tämä tapahtuma lopetti ainakin hetkellisesti sen minulla olleen auvoisuudeen tunteen, että Polohan ei ikinä jätä tielle. En pidä tästä. Nyt kuulostelen autoa ja kun se yksi päivä käynnistyksen jälkeen hytkytti hieman tavallista enemmän, pelkäsin heti että varoitusvalo syttyy. Ei syttynyt ja kun lähdin liikkeelle, auto kävi ihan normaalisti. Mutta miksi se ei sitten aluksi käynyt tasaisesti?

Ai niin. VW Center Airportin huolto muuten soitti minulle puoli tuntia soittopyynnön jättämisen jälkeen, mutta siinä vaiheessa Polo oli jo Vantaan autokorjaamon hallissa tutkittavana.

"Eivät renkaat kesää tee"

2010-10-14T20:53:00.010+03:00

Näin totesi opettaja tiistaina, kun autonhuoltokurssin aiheena oli varsin ajankohtainen aihe eli renkaat. Tämän viikon kurssiraportti tulee vasta nyt, koska en yksinkertaisesti ehtinyt kirjoittaa sitä heti kurssin jälkeen.

Teoriapuoli

Ensimmäinen tunti vietettiin luokassa tutustuen renkaiden ominaisuuksiin, rakenteeseen ja säännöksiin. Opin muun muassa, että autojen renkaiden koko on kasvanut vuosien saatossa siksi, että autojen massa on kasvanut, jolloin on tarvittu tehokkaammat jarrut ja tehokkaammat jarrut taas vaativat enemmän tilaa renkaan sisältä.

Opin myös lopulta sen, mitä renkaan kyljessä olevat numerot tarkoittavat. Olen niistä vähän jyvällä ollut, mutta toisena oleva numero on ollut hämärän peitossa. Polon renkaan kokomerkintä "175/65 R 14" tarkoittaa:

175 - renkaan leveys millimetreinä
R - renkaan tyyppi (R = radial = vyörengas)
65 - renkaan korkeus (eli profiili) prosentteina renkaan leveydestä
14 - renkaan sisäkehän halkaisija tuumina

Ihan kahjo merkintätapa näin naisen maalaisjärjellä ajateltuna. Samassa sopassa kymmenjärjestelmä, prosentit ja tuumat. No, siinä on varmaan jokin hienompi ajatusmalli takana.

Kesärenkaiden sakkoraja on 1,6 mm ja talvirenkaiden sakkoraja 3 mm. Talvirenkaissa merkitsee myös nastamäärä ja nastojen määrä eri renkaissa verrattuna toisiinsa, mutta en muista lukuja.

Vanhojen talvirenkaiden käyttöä kesärenkaina ei suositeltu, sillä talvirenkaiden kumiseos on tehty kylmiä ilmoja ajatellen ja näin ollen talvirenkaiden jarrutusmatkat kesäkelissä ovat huomattavasti pidemmät kuin vastaavissa olosuhteissa talvella.

Kitka- ja nastarenkaiden eroja käytiin läpi lyhyesti. Opettaja mainitsi, että jos nastarenkaiden käyttö lopetettaisiin kokonaan, pitenisivät kitkarenkaiden jarrutusmatkat nykyisestä. Miksi näin? Siksi että kitkarenkaat hyötyvät nastarenkaista. Nastarenkaat karhentavat jään pintaa, jolloin kitkarenkaat saavat siitä paremman otteen. Jos kaikki ajaisivat kitkoilla, olisi teiden pinnat liukkaampia.

Renkaiden vaihto

Jyväskylässä satoi tiistaiaamuna ensilumi ja sitä jäi jopa maahan. Olin suunnitellut vaihdattavani Polon renkaat tavalliseen tapaan puolivuotisvahauksen yhteydessä Autopesulassa, mutta koska olin lähdössä keskiviikkona Hesaan, oli talvirenkaat pakko vaihtaa tiistaina kurssilla. Ilman reissuahan vaihdolla ei olisi ollut niin kiire, koska yleensä Pololla ei ole pakko ajaa minnekään.

Lisäkseni kolme muuta kurssilaista vaihtoi autoonsa renkaat. Muut saivat tunkata autonsa ylös hallitunkeilla, mutta koska olin sattunut ajamaan Polon halliin nosturin kohdalle, nostettiin koko auto ilmaan. Sitten vain kesärenkaat irti. Pulttien irrotus kävi hyvin kätevästi paineilmalla toimivalla mutterinvääntimellä. Meinasin tosin saada eturenkaan syliini heti kun olin irrottanut siitä viimeisen pultin ja sain kopattua sen vain juuri ja juuri. Opettaja oli nostanut Polon nosturilla jostain syystä puolen metrin korkeuteen enkä tajunnut että sen voisi laskea lattianrajaan, jolloin ei olisi ollut tippumis- eikä nosteluongelmia.

Polo oli melko avuttoman näköinen nököttäessään nosturilla. :(

Ennen kuin pultit ruuvattiin takaisin, suihkautettiin niihin tervasumutetta, jotta ne aukeavat keväällä helposti.

Renkaista katsottiin pyörimissuunta ja kulumisen määrä, jotta osattaisiin valita parempikuntoiset renkaat auton taka-akselille. Paremmat renkaat laitetaan taakse, jotta taataan auton peräpään paras mahdollinen hallittavuus. Jos etupyöristä loppuu pito, tilanteen voi pelastaa painamalla kytkimen pohjaan jolloin pito palautuu vähitellen, mutta takapäälle ei nähtävästi hirveästi voi mitään jos se irtoaa tiestä. (Liikenneturvan sivuilla on muuten vertailu renkaiden sijoittelusta.)

Nastarenkaisiin oli toki viime keväänä merkitty mitkä olivat autossa milläkin kohdalla, mutta nyt tuli vielä erikseen tarkistettua, että vaihdetaanko eturenkaat taakse ja takarenkaat eteen. Kyllä niissä pieni ero oli ja paikat vaihdettiin taas päikseen. (Note to self: kesärenkaiden permanenttitussi merkinnät olivat tänä vuonna oikein päin eli VT oikeasti takana ja VE edessä.)

En voi kyllä sanoa nytkään vaihtaneeni renkaita kokonaan itse, koska toinen kurssin miehistä autteli minua aikansa kuluksi. Eikä siinä mitään, kiitos vaan paljon avusta. Ja kun yhdessä välissä menin valokuvaamaan jarrulevyn kuntoa, kävi opettaja ohimennen kiristämässä toisen puolen renkaiden pultit. :D Tarkistin sitten lopuksi opettajan työn tuloksen. Kiinni oli kaikki pultit.

Kiristyksen oikea voimakkuus kuulemma taattiin paineilmavääntimeen säädetyllä paineilman voimakkuudella. Pulttien jälkikiristystä peltivanteisiin ei kuulemma tarvitse tehdä, mutta alumiinivanteisiin tarvitsee.

Todistusaineistoa siitä, että ainakin vasemman takarenkaan kiinnitin ihan itse.

Lopuksi tarkistin renkaiden ilmanpaineet. Eteen laitoin 2,4 bar ja taakse 2,8 bar, mitkä ovat Polon suositukset isoa lastia varten. Pienellä lastillahan mä ajan, mutta renkaissa on suositeltavampaa käyttää liikaa kuin liian vähän ilmaa. Lisäksi Talvirenkaisiin suositellaan laitettavaksi muutenkin 10% enemmän ilmaa kuin kesärenkaisiin, koska ulkoilman lämpötila vaikuttaa rengaspaineisiin.

Jarrulevyt??

Kurssia edeltävän viikonloppuna kävin ajamassa Pololla 30 km lenkin kuluttaakseni takajarrulevyjen ruostunutta pintaa. Ajelin moottoritietä ja aina erkanemiskaistoilla jarrutin tavallista voimakkaammin, jotta takajarrulevytkin kuluisivat. Toistin tämän noin kymmenen kertaa 70-100 km/h nopeuksista. Jarrutus pitäisi tehdä mahdollisimman kovasta nopeudesta, sillä muuten takajarrulevyt eivät jarruta riittävästi.

Jarrulevyjen pinta oli nyt selkeästi kirkkaampi kuin edellisellä kerralla, mutta ei siltikään aivan riittävän. Ruosteinen raita näkyi edelleen, eikä opettaja ollut aivan tyytyväinen. Tosin tyytymättömyys ei tällä kertaa tainnut kohdistua minuun, vaan itse jarruihin.

Takajarrulevy oli kuluneempi kuin viime kerralla, mutta vain hieman.

Vertailun vuoksi jarrulevyn viimeviikkoinen tilanne.

Sain neuvon jarruttaa välillä pelkällä käsijarrulla, koska sen jarrutusteho kohdistuu pelkkiin takajarruihin. Tätä tapaa ei voi soveltaa kaikkiin autoihin, koska jotain (mitä?) voi hajota. Se oli kuitenkin Pololle käypä tekniikka. Käsijarrujarrutuksessa täytyy toki olla varovainen, etteivät renkaat lukkiudu, koska silloin jarrutuksesta ei ole mitään hyötyä ja voi myös menettää auton hallinnan. Mutta jossain kuivissa alamäissä esim. voi kuluttaa jarrulevyjä näin.

Simuloitu rengasrikko

2010-10-05T22:53:00.010+03:00

Autonhuoltokurssin päivän aiheina oli kytkin, vaihteet, jarrut ja renkaan vaihtaminen tien päällä.

Alkuun opettaja oli kaivanut romulaatikoista meille esiteltäväksi erilaisia auton osia, mistä on aiemmilla kerroilla ollut puhetta. Löytyi iskunvaimenninta, jousta, jarrulevyä, tasauspyörästöä ja vesipumppua. Lisäksi uutena oli kytkinlevy ja vaihteisto, joiden toimintaa käytiin läpi havainnollisesti näiden osien avulla.

Pitkissä liikennevaloissa seisomisissa kannattaisi kuulemma vaihtaa vaihde vapaalle kytkimen pohjassa pitämisen sijaan, sillä se kuluttaa kytkimessä olevia jousia (jotka olivat jännän näköiset). Muutenkin oli puhetta auton kulumisesta. Jäi sellainen fiilis kytkinjutuista että se hajoaa hyvin herkästi ja mietin että hajotanko omani jossain vaiheessa. Jos olen melkein pysähtynyt liikennevaloihin tms. ja painanut kytkimen pohjaan mutta auto liikkuu vielä ja vaihde on kakkosella ja sitten pitääkin lähteä liikkeelle, niin saatan herkästi auttaa "liikkeelle lähtöä" hieman kytkimellä. Ykkönen olisi kuitenkin liian pieni vaihde, koska auto liikkuu jo. Mikä sitten on sopiva määrä kytkintä ja mikä ei, sillä enhän voi sitä salamanakaan ylös nostaa... Että lasketaanko nykyinen tapani oikeaski vai vääräksi. Olen tätä miettinyt kyllä ennenkin.

Luokassa opiskelimme jarruja, joita käsiteltiin jonkin verran jo viime kerralla. Meni melkein vedonlyönniksi opettajan kanssa, onko Polossa levy- vai rumpujarrut takana.

Sitten jälkeen siirryimme halliin, jossa saimme oppeja auton vararenkaan vaihdosta. Halukkaat saivat myös hommaa kokeilla omasta autosta löytyvillä välineillä. Tietysti halusin ja tänään siis opin vaihtamaan autoon renkaan, mikä oli aika hienoa. Aika rimpula auton mukana tuleva tunkki oli eikö sitä olekaan syytä käyttää kuin hätätilanteissa. (Nyt simuloimme hätätilannetta ja saimme itse yrittää keksiä miten rengas vaihdetaan ja käytimme autosta löytyvää tunkkia.) Jos renkaita aikoo vaihtaa kausittain itse, on sitä varten syytä ostaa kunnon tunkki.

Polon takakontin pohjan alta löytyi vararengas ja vaihtotyökalut.

Auton mukana tulava tunkki on aivan liian kevytrakenteinen toistuvaan käyttöön. Se näyttikin siltä ettei kestäisi, mutta kyllä auto vaan nousi ylös.

Tällaiset ohjeet sain auton renkaiden vaihtoon:

Auto tasaiselle alustalle
Seisontajarru päälle ja vaihde silmään
Löysytetään muttereita tyyliin puoli kierrosta (jos ei aukea käsin, avainta voi polkaista jalalla)
Etsitään auton pohjasta vahvistettu kohta johon tunkki asetetaan
Tunkataan auto ylös sen verran että rengas irtoaa maasta
Avataan mutterit kokonaan ja vaihdetaan rengas
Kierretään mutterit kiinni muttei väännetä
Lasketaan auto alas tunkilta
Kiristetään mutterit

Olisin halunnut tsekata rengaspaineet renkaista ja vararenkaasta, mutta ilta meni muutenkin jo 20 minuuttia pitkäksi joten annoin olla. Hauska kun renkaan irrottaneella miehellä oli pienessä Seatissaan täsmälleen samanlainen tunkki kuin Polossa. Ai kuinka niin saman konsernin autoja? Kolmas auto josta rengas irrotettiin oli Golf, joten aika VAG-painotteista oli.

Renkaiden irrottamisen ideana oli myös päästä katsomaan erilaisia jarruja. Irrottamalla Polosta takarenkaan sain todistettua opettajalle, että siinä todella on takana levyjarrut. Opettaja sanoi, ettei ole ennen nähnyt levyjarruja näin pienissä autoissa.

Tuli myös todistettua(?) että levyjarrut pienen auton takana eivät ole kovin hyvä idea, sillä ne olivat vaihteeksi ruosteessa. Tai itse asiassa irrotetun renkaan jarrulevy oli puoliksi ruosteessa, sillä jarrupala oli oi osunut jarrulevyyn vain puolittain. Opettaja epäili että jarruissa voisi olla jotain vikaa ja pala olisi ehkä vinossa, mutta koska toisenkin puolen jarrulevy näytti suunnilleen samalta, oli vika todennäköisesti vain käyttäjässä ja käyttämättömyydessä. Kerroinkin kaikille kuinka jouduin pari vuotta sitten vaihtamaan jarrulevyt, koska ne olivat käyttämättöyyttään umpiruosteessa. Opettaja käski minua kaahaamaan ja heitti, että jos jarrut näyttävät vielä ensi kerralla samalta, saan kurssista hylkäyksen. Ehken kuitenkaan kaahaa, mutta täytyypä taas suorittaa muutamia kunnon jarrutuksia.

Polon takajarrulevy oli vähän ruosteessa. Taas.

"Jarrut - vauhdin surma"

2010-09-28T22:24:00.007+03:00

Otsikosta huolimatta jarrut eivät olleet tämänpäiväisen autonhuoltokurssin pääasia, vaan siirryimme aiheeseen vasta viimeisen puolen tunnin ajaksi. Ehdin silti oppia, kuinka levyjarru ja rumpujarru toimii. Polossa on levyjarrut edessä ja takana, mutta monissa autoissa takana on rumpujarrut, koska siellä ei tarvita niin suurta jarrutustehoa.

Opin myös, kuinka ABS-jarrut toimivat teknisesti. Ideahan lienee kaikille selvä: jarrut eivät lukkiudu, vaikka jarrupoljinta kuinka runttaa pohjaan. Hyvät naurut irrotti juttu siitä, että ABS-jarrujen ollessa autoissa uusi lisävaruste, Suomen valtio lätkäisi niille oman veron. Kyllähän siitä veroa pitää maksaa jos ihmishenkiä pelastaa... Ei tainnut olla naurun aihe silloin. Opettajan mukaan tämä vero oli käytössä vain hetken aikaa ja lopetettiin sitten. (En löytänyt Googlella asiasta mitään lisätietoa.)

Tunnin alkuosan käytimme kertaamalla vielä hieman moottorin ja jäähdytyksen toimintaa aiemminkin näkemällämme moottorinraadolla. Sattumoisin eräällä kurssilaisella oli autossaan täsmälleen samanlainen moottori niin pystyimme sitten katsomaan myös toimivaa versiota siitä. Puretusta opettaja näytti mäntien ja venttiilien toimintaa käytännössä.

Moottorin männät. Takana kansiosa jossa sylinterien kannet, joista oikeanpuoleista lukuunottamatta on poistettu venttiilien kannet.

Kertailun jälkeen pääsimme mittaamaan ominaispainomittarilla autoistamme jäähdytysnesteen pakkasenkestävyyden. Polon jäähdytysnesteen paisuntasäiliöön oli kirjoitettu tussilla -45 C. Mittari näytti -47 C joten eiköhän se ole ihan riittävän kestävää. Tuossakaan lämpötilassa neste ei vielä varsinaisesti jäädy, mutta alkaa kiteytyä.

Polon jäähdytysnesteen paisuntasäiliö.

Tarkistimme autoista myös öljyt. Eräs nainen oli katsonut öljyn tilanteen vasta viime viikolla, mutta nyt vain tikun päässä oli vain sentti öljyä. Auto oli pysäköity hieman kaltevalle tasolle, mutta opettajan mukaan se ei selittänyt täysin puutetta. Toisen naisen mersusta katsottiin automaattivaihteiston öljymäärä erillisellä tikulla, koska sellaista ei tule auton mukana. Ensin näytti hyvältä, mutta kun auto käynnistettiin ja mitattiin määrä kierrossa olevasta öljystä, sitä olikin tosi vähän. Nainen kertoi, että öljy olisi pitänyt vaihtaa viime tai toissa huollossa. En kyllä ymmärrä, miksi ei ole vaihdettu.

Mittailujen jälkeen toinen kurssimme miehistä vaihtoi opettajan ohjeilla autoonsa öljyt ja me muut katsoimme vierestä tarkkana. Ei näyttänyt kovin vaikealta eikä aikaakaan kulunut hirveästi, mutta harvalla on oikeasti käytettävissään tilat joissa homman voi tehdä.

Kätevä öljynkeräysastia jonka yläosa oli kylläkin aluksi korkeammalla vastaanottamassa ihanan ruskeat öljyt.

Kannan kurssilla aina kameraa mukanani saadakseni kuvitusta merkintöihini. Tänään otin kuvia Polon sisuskaluista.

Polon kompakti konetila.

Nätin kannen alta paljastuu moottori.

Moottorin kansi sivusta katsottuna. Siinä kulkee ilmaa moottorille ja moottorilta pois.

Moottori lähikuvassa. Päällä öljysäiliön korkki ja sytytystulpat (nuo piuhoitetut neliöt). Musta suihkuletkun näköinen johto kuuluu lohkolämmittimeen. Luulin että johto on se joka lämmittää, mutta oikeasti vastus onkin vain yhdessä kohtaa moottorin kyljessä.

Polon keula sisältä päin katsottuna. Edessä tuuletinpropelli, takana jäähdytysritilä.

Voidellaan ettei leikkaa kiinni

2010-09-21T21:24:00.008+03:00

Kolmannen autonhuoltokurssikerran pääaiheina oli voitelu ja jäähdytys. Aluksi myös kerrattiin jonkin aikaa viimekertaisia asioita eli moottorin toimintaperiaatetta.

Viimekertaiseen tuli myös hieman lisäinfoa, kun moottoriin liittyen saimme oppia jakohihnasta. Käsitin että suurimassa osassa autoja on jakohihna, mutta sitten osassa on kestävämpi jakoketju. Jakohihnan vaihtoväli on ilmeisesti melko autosta riippuva asia, olisiko ollut yleisesti 80-120 tkm välillä...? Auton ohjekirjasta se varmasti selviää. Kuminen jakohihna myös hapertuu ajan kuluessa, joten pelkkiin kilometreihin ei kannata tuijottaa.

Voitelun tehtävä on aika selkeä ominaisuus. Öljy vähentää osien välistä kitkaa ja hidastaa siten osien kulumista. Siitäkin tuli kuitenkin opittua nyt tarkemmin. Hyvä öljy erottelee epäpuhtaudet paremmin ja öljy täytyy vaihtaa siksi säännöllisesti, että se vanhenee ja likaantuu. Henkilöautossa on keskimäärin noin viisi litraa öljyä, joka oleilee öljypohjassa ja joka kiertää moottorissa öljypumpun voimalla. Katsoimme myös erään kurssilaisen Mersun öljyntäyttöaukosta sisään ja sieltähän pilkisti nokka-akseli. Yhteys edelliskerran asiaan!

Opettaja kertoi myös eri öljylaaduista, mutta en pysynyt niiden numeroinnissa oikein kärryillä. Ymmärsin että 5W-40 on Suomen oloihin normaali ja numerot tarkoittavat öljyn viskositeettia (juoksevuutta) kylmässä ja lämpimässä, mutta ei siitä sen enempää.

Opin, että autojen yleisin jäähdytystapa on nestejäähdytys, jossa putkissa oleva neste kiertää sylintereitä kuljettaen lämpöä pois ja tuoden mukanaan kylmää. Neste jäähdytetään auton liikkeen tuottamalla ilmavirralla. Auton keulassa konepellin alla on myös iso tuuletin, jolla saadaan jäähdytettyä moottoria silloin, kun luonnollinen ilmavirta ei pääse virtaamaan tuuletusaukoista sisään eli esimerkiksi liikennevaloisa seistessä. Jäähdytysjärjestelmä ei kuitenkaan lähde heti puhisemaan kun auto on käynnistetty, vaan vasta sitten kun moottori on saavuttanut sopivan käyntilämpötilan.

Jos moottori meinaa ylikuumeta koska tuuletuspropelli ei käy, voi tilannetta kuulemma auttaa laittamalla auton sisätilan puhalluksen täydelle teholle ja lämmölle. Eräs kurssilainen oli kesähelteellä päässytkin autolla kotiin tällä tekniikalla. Tällöin moottori tuulettuu myös autoon sisäänpäin, koska auton lämmityslaite toimii niin, että se vain ohjaa moottorin hukkalämpöä ohjaamoon.

Auton ilmastointilaite onkin sitten ihan eri juttu. Kuin pieni jääkaappi. Opettaja kertoi kuinka korjaamojen täytyy olla järjettömän tarkkoja ettei ilmastointilaitteen kylmäainetta pääse vuotamaan huollon yhteydessä. Joka päivä kylmäainetta kuitenkin vapautuu taivaan tuuliin 1-2 kg per peräänajo (kylmäainekennot sijaitsevat auton keulassa), joten miksi siitä ei tule mitään sanktioita?

Lopussa opettaja esitteli vielä fysiikantuntien mallin avulla Wankel- eli kiertomäntämoottorin toimintaa. Aika ovela systeemi, joka on paljon perinteistä mäntämoottoria tehokkaampi, mutta myös huomattavasti herkemmin kuluva. Opettaja arveli, että jos Wankel-moottori olisi keksitty ennen mäntämoottoria ja sen kehittämiseen olisi panostettu vuosien saatossa yhtä paljon, niin se saattaisi hyvinkin olla se yleisempi malli.

Wankel-moottori.

Kuinka moottori toimii?

2010-09-14T21:07:00.015+03:00

Tämän päiväisen autonhuoltokurssin aiheena oli moottorin toiminta. Eli mitä oikeasti tapahtuu, jotta auto saadaan liikkumaan.

Viime viikolla opettaja kertoi, kuinka Speden sketsistä selviää hyvin, miten tasauspyörästö toimii. Hain kyseisen jakson Youtubesta ja katsoin samalla myös jakson, joka kertoo moottorin toiminnasta. Mieleeni jäi kohta, jossa nainen ihmettelee, että miten bensan palaminen muka saa auton moottorin pyörimään. Nimittäin eihän saunan kiuaskaan heitä volttia, vaikka siellä palaa tuli. (Nuo vanhat sketsit ovat muuten aivan helmiä, kannattaa katsoa!)

Omat ennakkotietoni moottorin toiminnasta rajoittuivat siihen, että tiesin että on sylintereitä ja mäntiä jotka liikkuu ja kipinöitä ja bensaa. Ja sitten niiden avulla moottori käy. Haha. Tiedän myös miltä Lego Technic -auton moottori näyttää ja miten männät siinä liikkuvat. Muistelen myös että työkaverini selitti minulle joskus ruokatunnilla kaksi- ja nelitahtisten moottoreiden, mutta en ihan pysynyt kärryillä.

Tänään moottorin toimintatapa kuitenkin tuli selvitettyä juurta jaksain. Tai no, vain nelitahtimoottorin toimintatapa, koska autoissa käytetään sellaisia. Nelitahtimoottorin toiminta jakautuu neljään eri vaiheeseen.

Havainnekuva nelitahtimoottorin toiminnasta. (Tekijä: UzOnBike)

Imutahti
Mäntä liikkuu alas sylinterissä ja sylinterin palokammioon virtaa imuventtiilistä ilman ja polttoaineen seos.
Puristustahti
Mäntä liikkuu takaisin ylös ja puristaa seosta voimakkaasti.
Työtahti
Oikealla hetkellä seos sytytetään kipinällä. Palaessaan seos laajenee voimakkaasti, minkä seurauksena mäntä liikkuu uudelleen alas. Tämä voima otetaan talteen vauhtipyörään.
Poistotahti
Männän liikkuessa vielä alaspäin aukeaa pakoventtiili ja palamisen oheistuotteena muodostuneet kaasut purkautuvat pois.

Ja sitten alusta. Luulin ensin että kaikki tapahtuisi yhdellä männän kierroksella, mutta saamaamme monistetta ja Wikipedian animaatiota nelitahtimoottorista katsomalla ymmärsin, että mäntä liikkuukin tahdin aikana kaksi kierrosta. Eli käy yhteensä neljä kertaa liikeratansa jommassa kummassa ääriasennossa. (Näillä oli hienot nimet YKK ja AKK eli yläkuolokohta ja alakuolokohta.)

Opettaja kertoi, että nykyisin peruskoulun fysiikan tunneilla ei opeteta enää auton moottorin toimintaa. Ennen oli autojen tekniikka oli yleistietoa, mutta nykyisin edes fysiikan opettajat eivät kuulemma tiedä, miten moottori toimii. Kurssimme opettaja olikin saanut joltain koululta käytöstä poistuneen vanhan mekaanisen laitteen, joka esitti sylinterin ja männän toimintaa. Se oli tosi havainnollinen.

Sylinterin poikkileikkaus.

Päivän varsinaisen ahaa-elämyksen sain, kun opettaja kertoi, kuinka moottorin tilavuus määräytyy. Se on männän liikeradan ääripäiden etäisyys toisistaan kerrottuna sylinterin pohjan pinta-alalla ja kerrottuna vielä sylinterien määrällä. Eli koska Polon neljäsylinterisen moottorin tilavuus on 1390 cm³, niin yhden sylinterin tilavuus on silloin 347,5 cm³. Polon perässä lukeva 1.4 sai merkityksen.

Ilmeisesti henkilöautoissa on yleensä aina neljä sylinteriä. Niiden määrä ja koko vaikuttavat auton tehoon. Nokka-akseli on akseli, jossa on nokkia, jotka avaavat sylinterien venttiilejä. Sylinterit ovat kiinni kampiakselissa niin, että palamisreaktio tapahtuu eri aikaan eri sylintereissä. Kampiakseli on hihnan välityksellä kiinni nokka-akselissa, jolloin akselit saadaan pyörimään samassa tahdissa. Auton kierroslukumittari kertoo, kuinka monta kertaa kampiakseli pyörähtää minuutissa.

Opin myös että auton perässä lukeva 16V kertoo moottorin venttiilien määrän. 16V-merkityssä 4-sylinterisessä moottorissa venttiileitä on siten 4 per sylinteri eli yhteensä 16 kpl. Yhdessä sylinterissä venttiileitä pitää olla vähintään kaksi; yski sisään ja toinen ulos.

Numeron edessä oleva V-kirjain sen sijaan tarkoittaa jotain aivan muuta. V kertoo että sylinterit on aseteltu V:n muotoiseen asentoon, jolloin niitä mahtuu samalle alalle enemmän kuin normaalissa rivimoottorissa, jossa sylinterit ovat peräkkäin. Eli esim. V8-moottorissa on 4 sylinteriä peräkkäin ja 2 rinnan.

Myös kaasupolkimen painaminen sai todellisen merkityksen, kun sen toiminta käytiin läpi käytännössä. Sillä vain yksinkertaisesti annostellaan moottorille syötettävän ilman määrää. Pelkistäen kaasupoljin avaa luukun, josta ilma pääsee kulkemaan sylintereille.

Päivän totaalinen triviatieto oli, että jos yrittäisi tappaa itsensä perinteisesti auton pakokaasuilla, niin ei todennäköisesti onnistuisi nykyautoilla. Sen verran vähäpäästöisiä ovat.

Vielä kaikenlaisia muitakin oppeja tuli, mutta en listaa tähän nyt ihan kaikkea.

Olin tänäänkin kurssilla ihan innoissani kuuntelemassa uusia asioita. En avannut että olisin ihan näin innostunut auton tekniikasta. Kaksi ja puoli tuntia kului aivan liian nopeasti ja opettajallakin olisi riittänyt juttua vielä vaikka kuinka. Harmittaa jo etukäteen että kolme kertaa jää käymättä. Täytyy ehkä ensi vuonna käydä kertaamassa...

Tutkimme 90-luvun alusta olevaa Peugeotin moottoria.

Auton perusrakenne tutuksi

2010-09-07T21:06:00.004+03:00

Tulin juuri kotiin ensimmäisestä autonhuoltokurssin kokoontumisesta. Kurssin pitopaikka on keskussairaalan takana Tekevän autokorjaamolla. Katsoin päivällä googlemapsista osoitteen että osaan ajaa sinne, mutta niin vain ajoin ohi risteyksestä, sillä kartta näytti siltä että olisi junaradan ennen risteystä. Noh, ei muuta kuin auto ympäri ja takaisin.

Pelkäsin, että kurssille olisi liian vähän osallistujia ja sitä ei ehkä järjestettäisi, mutta huoleni oli turha. Joka vuosi järjestetylle kurssille on parhaimmillaan ollut oikein tunkua ja paikat ovat menneet täyteen parissa tunnissa. Nyt osallistujia oli yhteensä kymmenen; kaksi miestä ja kahdeksan naista. Osallistujien keski-ikä taisi olla 40-50 välillä ollessani itse nuoremmasta päästä. Kurssi on aiemmin ollut vain naisille, mutta rajaus poistettiin joitakin vuosia sitten, kun kurssi kiinnosti miehiäkin.

Aluksi opettaja kertoi luokkatilassa suuripiirteisellä tasolla autojen tekniikan kehityksestä. Monisteen ja fläppitaulun avulla tutustuimme auton perusrakenteeseen, jousitukseen ja voimansiirtoon. Opin että takavetoisen auton on moottorin voima siirtyy takana oleviin pyöriin kardinaaliakselin avulla. Opin myös että etuvetoisessa autossa vaihdelaatikko ja tasauspyörästö ovat samassa. Tasauspyörästön toimintaa en ole kyllä koskaan hiffannut ihan täysin vaikka olen katsellut aiheesta videoita ja tutkinut tekniikkaa myös Lego-autosta. Ehkäpä opin vielä jossain vaiheessa.

Noin tunnin sisällä olon jälkeen siirryimme halliin tutustumaan auton rakenteeseen käytännössä. Eräs nainen ajoi halliin autonsa, jonka konepellin alla olevat osat opettaja kertasi. Sitten auto nostettiin ilmaan ja pääsimme tutustumaan osiin mitä auton alta löytyy. Olen vilkuillut sinne aina katsastuksessakin, mutta nyt pääsi oikeasti katsomaan ja kyselemään mikä mikäkin osa on. Hämmästyin sitä, kuinka ohuessa putkessa bensa kulkee ja kuinka paljaana putki on auton pohjassa.

Auton ollessa nosturilla opettaja myös kertoi autojen korien kehittymisestä ja siitä kuinka hienosti korin täytyy olla suunniteltu, että se kestää ja joustaa oikeista kohdista törmäyksessä. Sen kyllä tiesinkin jo, miten auton keula ottaa vastaan törmäyksen ja pehmentää iskua. Opettaja kertoi kuinka vanhat amerikanraudat kestivät törmäyksissä tyyliin mitä vain muuttamatta juurikaan muotoaan, mutta ihmisille ne eivät olleet niinkään turvallisia. "Amerikanraudat ovat todella RAUTAA." Totta tosiaan...

Ensimmäinen kurssikerta oli mielenkiintoinen ja viihdyin mainiosti. Edelleen jäi kuitenkin epäselväksi, miten autoa aiotaan huoltaa kurssilla. Nähtävästi seuraavilla kerroilla käydään auton tekniikkaa tarkemmin läpi osa-alue kerrallaan; tyyliin moottori, jousitus, renkaat jne. ja niihin liittyy sitten vian tunnistusta. Vaikka varsinaiseen huoltoon ei päästäisikään, niin mielenkiintoiselta kurssi silti vaikuttaa.

Audi A1

2010-09-05T13:15:00.001+03:00

Tykkään Audeista. Tykkään pienistä ja kompakteista autoista. Niinpä oli itsestään selvää lähteä A1-mallin ensiesittelyyn katsomaan, millaisen pikkuauton Audi on saanut aikaiseksi.

Tietysti olin nähnyt A1:stä kuvia netissä jo kuukausia sitten. Kiinnostuin siitä jo viime talvena kaverini vihjaaman A1-erikoissivuston perusteella, jolla auton värityksen pystyi kustomoimaan haluamakseen. Ekaa kertaa livenä näin auton viikko sitten, kun sellainen tuli vastaan kaupunkiin kävellessämme. Kyllähän sen heti tunnisti Audiksi etusäleikön ja led-valojen perusteella.

A1:n esittelyssä ei käynyt alkuunkaan samanlainen kuhina kuin Volkswagen Polon ensiesittelyssä vuosi sitten. Mutta eipä ole autotkaan ihan samassa hintaluokassa. Kauppakassin kun voi saada edullisemminkin. Toisaalta, A1 onkin premium-luokan kauppakassi. Halvimmillaan auton hinta lähtee vajaasta 23000 eurosta, mutta ennen kuin huomaakaan, on mukaan napsinut lisävarusteita helposti niin, että auton hinta kolkuttelee 30000 euroa.

Oikeasti luulen, että A1:n suunnittelijat itkisivät, jos autoa kutsuisi kauppakassiksi. Ideana lienee ennemminkin tuoda pieni ja persoonallinen auto niille, jotka haluavat korkeaa laatua, mutta joilla ei ole tarvetta sedanin kokoiselle rohjakkeelle. Periaatteessa A1 on Audin vastine VW Polon kokoluokkaan, mutta se ei ole niin käytännöllinen kuin Polo. A1:stä on jossain verrattu Volkswagen Sciroccoon ja itsekin pidän niitä hieman toistensa kilpailijoina. Molemmat ovat sporttisia ja massasta erottuvia autoja.

Jyväskylän autotarvikkeen sisätiloissa oli esiteltävänä saman värinen A1 kuin millainen se on kaikissa mainoksissa. Kattokaaret olivat tietysti kontrastiväriset, mikä on yksi A1:n tunnusmerkki. En osaa sanoa pidänkö siitä. Onhan se ihan hauska idea ja tuo vähän eroa muihin autoihin, mutta samalla se saa auton katon näyttämään vähän irtonaiselta. Kukin tehköön omat ratkaisunsa. Kontrastiväritys maksaa noin 600 e.

A1 on todellisuudessa paljon punkeromman näköinen kuin esitteiden kuvissa. Keula on taattua Audia, mutta B-pilarista taaksepäin muotoilu ei ole mielestäni niin onnistunut, sillä perä näyttää sivusta katsottuna melko tavanomaiselta pikkuautolta.

Ihmisiä ei ollut esittelyssä hirveästi ja myyjiäkään ei tuntunut hirveästi kiinnostavan auton esittely, joten saimme katsella autoa rauhassa. Koska emme olleet autosta yhtä kiinnostuneita kuin uudesta Polosta, emme tutkineet joka koloa niin tarkkaan. Kävi kuitenkin selväksi, että nelipaikkainen auto on käytännössä vain kaksipaikkainen. Takapenkin kohdalla katto laskee niin paljon, että 180-senttinen mieheni ei pystynyt istumaan siellä suorassa, koska hänen päänsä osui kattoon. Mutta kuten myyjä meille myöhemmin totesi, isommalle ihmisjoukolle on kyllä myynnissä isompia Audeja. Voin siis ottaa A1:een kyytiin vain lyhyitä kavereita.

Koeajolle saamamme A1 oli automaattivaihteinen ja varusteltu kaikenlaisilla kivoilla herkuilla. Auto oli kotoisan kokoinen ja tykästyin sen tuntumaan välittömästi. Samalla tavalla, kuin rakastan kaverini Audi A3:a. Minut ja Audi on selvästi luotu toisillemme. Valitettavasti rahapussiani ja Audin hintaluokkaa ei...

A1 oli kiva ja ketterä ajettava. 1.4 TFSI moottori kiihdytti auton satasen nopeuteen todella ripeästi ja sillä oli helppo liittyä ruuhkaisellekin moottoritielle. Ripeästä kiihtymisestä huolimatta auto oli erittäin hiljainen. Kaikki hallintalaitteet olivat hyvin käden ulottuvilla, joskin ohjauspyörässä ja viiksissä oli toimintoja niin, että heikompaa olisi hirvittänyt. Osasin käyttää niistä suurinta osaa heti, tosin vain siksi koska olin kokeillut niitä vastikään P:n A3:ssa. Tosin tässä toimintoja oli vielä enemmän ja osa jäikin edelleen hämärän peittoon. Kojelaudasta ylös nousevaan radion hallintapaneeliin en koskenut, enkä myöskään kokenut sitä mitenkään tarpeelliseksi ominaisuudeksi. Siinä tuntui olevan toimintoja ihan riittävästi ainakin sen perusteella kuinka paljon aikaa ajaessani mieheni käytti sen testailuun.

Yllättävän pienikokoisessa ohjauspyörässä riitti nappuloita. Kuvassa oikealla näkyy radion monitoiminäyttö, jonka voi tarvittaessa kääntää alas piiloon.

Hauska piirre A1:ssä oli että sen moottori sammui jokaiseen risteykseen pysähtyessäni. Parin sekunnin päästä pysähtymisestä auto hiljeni ja ajotietokoneen yläreunaan tuli ilmoitus Start-Stop-järjestelmän aktivoitumisesta. Kaasua painaessa auto käynnistyi ja lähti liikkeelle välittömästi, joten muuta liikennettä moottorin sammuminen ei hidastanut. Ja eihän se voisikaan toimia niin. En tiedä säästääkö auto polttoainetta jos pysähdys on vain muutaman sekunnin luokkaa, mutta pidemmissä valoissa seisomisissa voisi kuvitella pakokaasupäästöjen olevan aika paljon nykyistä pienemmän, jos kaikki autot sammuisivat samalla tavalla.

Olin kyllä pettynyt A1 värivalikoimaan. Erikoissivuston suunnittelutyökalu antoi ymmärtää, että auton ulkonäkö olisi todellakin kustomoitavissa, mutta värivaihtoehtoja ei ole loppujen lopuksi tarjolla kuin kymmenen ja nekin kaikki sitä tavallista tylsää sinistä ja mustaa. Vaaleansininen, ruskea ja viininpunainen olivat tavallisuudesta hieman poikkeavia värejä, mutta eivät siltikään massasta erityisesti erottuvia. Kattokaarien värivalikoima oli vielä suppeampi; yksi vaihtoehto per koriväri; eikä kaikkiin koriväreihin ilmeisesti edes saa kontrastiväritystä. Tuntuikin, että auton sisätilojen väritys on huomattavasti koria muokattavampi.

Koeajamani A1 sisätilojen värityksessä oli käytetty mustaa ja harmaata, joka jatkui myös ilmansuuttimien kehyksissä ja ovien verhoilussa. Hyvältä näytti. Taustalla toinen A1 näyttää murjottavan takalamppujen ilmeen perusteella.

Palautettuamme auton kyselimme siitä vielä hieman automyyjältä ja keräsimme mukaan kasan Audin esitteitä. Koeajoauton arvo lisävarusteiden kanssa oli hulppeat 34000 euroa, mikä on 12000 euroa perusmallia enemmän. Kyllähän sillä mielellään ajaisi, jos sellainen sattuisi taivaasta tipahtamaan. Keräsimme mukaamme kattavan nivaskan A1 esitteitä, joita on kiva lueskella kotona ja haaveilla. Tosin jatkan ehkä sittenkin haaveilua Sciroccosta, joka on tilavampi ja urheilullisempi.

Autonhuoltokurssi

2010-09-01T21:26:00.006+03:00

Auto on minulle kulkuväline, jonka kuuluu aina toimia. En voisi kuvitella autokseni mitään tonni-pommia, josta saisi aina pelätä, että milloin se jättää tielle. Polo onkin toiminut täydellisesti lukuun ottamatta viimetalvista akun kuolemaa, jolloin auto ei inahtanutkaan. Siinä vaiheessa oli aika avuton olo. Tiedän kyllä miten autolla ajetaan, mutta auton huollosta en kyllä tiedä yhtään mitään.

Kohta tiedän. Ilmoittauduin nimittäin Jyväskylän kansalaisopiston järjestämälle autonhuollon perusteet -kurssille. Kurssin kuvaus oli seuraavanlainen:

"Opitaan havaitsemaan ja tunnistamaan auton tekniikassa ilmeneviä vikoja ja huoltamaan autoa niin, että vioilta vältyttäisiin mahdollisimman pitkään. Keskitytään perusasioihin, soveltuu aloittelijoille."

Koska nykyautoja ei käytännössä kuitenkaan voi itse liiemmin huoltaa, soittelin kansalaisopistoon ja kyselin, mitä kurssi oikeasti sisältää. Teknisen työn vastaavalta opettajalta ei hirveästi lisätietoja irronnut paitsi että aiempina vuosina kurssi on kulkenut nimellä "naisten autonhuoltokurssi". Ihan perus-perus-asioita käydään läpi. Varmaan ainakin renkaiden vaihto... 11 kurssikertaan mahtuu kuitenkin todennäköisesti muutakin.

Luultavasti missaan juuri tuon renkaidenvaihtokerran, koska renkaat vaihdetaan yleensä loka-marraskuussa ja lokakuun lopulla olevat kolme kertaa menevät päällekkäin yhden toisen kurssin kanssa. Ehdin kuitenkin vielä kahdeksalle kurssikerralle, joten ilmoittauduin kurssille.

Totta puhuen en aio kurssin jälkeen huoltaa Poloa itse yhtään sen enempää kuin nykyisinkään. Mitä siitä voisi muka huoltaa? Renkaatkin aion edelleen vaihdattaa muualla. Noloa sinänsä, sillä ajokortiton siskonikin opetteli viime vuonna vaihtamaan renkaat poikaystävänsä autoon... Mutta se on niin vaivatonta teettää Autopesulassa, josta voi kärrätä puhtaat renkaat suoraan varastoon.

Onko sitten tyhmä idea mennä koko kurssille, jos ei aio laittaa asian eteen jatkossa yhtään tikkua ristiin? Ei minusta. Haluan ymmärtää enemmän auton sielunelämää vaikka en siihen itse koskisikaan.

Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka

2010-08-01T20:50:00.008+03:00

Eilen päättyneen MM-rallin juhlailotulitus täytti Jyväsjärven rannat katsojista ja kadut autoista. Ainakin täällä Ainolanrannassa ihmiset jättivät autoja minne sattuu ja lappuliisoilla olisi ollut aikamoinen homma laputtaa ne kaikki, jos olisivat keskellä yötä tehneet töitä. Ilotulituksen päätyttyä Lehtorannantielle muodostui kaikkien aikojen ruuhka, kun ihmiset halusivat pois... Autot matelivat molempiin suuntiin tietä. Kävelijöitä pujahteli tien yli. Mopoilijat pujottelivat autojen välistä ja pyörätietä pitkin. Ruuhkassa joku jopa rullaluisteli keskellä tietä. Kunnon jännitysnäytelmä!

Puolituntisen spektaakkelin viimeisiä raketteja viedään.

Jonot molempiin suuntiin.

Välillä jonot pysähtyivät täysin, kun kadulle ei mahtunutkaan kolmea autoa rinnan.

Jonkun piti kaivaa jotain auton takakontista, vaikka autojono liikkuikin. Aika temppu.

Mopoilijat eivät turvaväleistä piitanneet. Odotimme kauhulla, missä vaiheessa ajavat kolahtaa, kun liikenne tosiaan pysähteli muutaman metrin välein ja etummaisten mopoilijoiden etäisyys taksin perään oli alle puoli metriä.

Pysäköinti Ainolanrannassa

2010-07-31T23:08:00.026+03:00

Olen asunut reilu kolme vuotta Ainolanrannassa. Sinä aikana ei ole selvinnyt, mikä on Siltakadun ja Lehtorannantien välissä olevan hiekkakentän tarkoitus. Ilmeisesti kentälle piti rakentaa jotain, sillä pitkään siinä oli valtava kyltti, joka mainosti "tulevaisuuden toimitilaa". Pari vuotta sitten kyltti kuitenkin kerättiin pois ja alue jäi yleiseksi pysäköintialueeksi.

"Hiekkaparkkis" Siltakadun ja Lehtorannantien välissä.

Eräänä päivänä kesäkuun alussa kaikkiin "hiekkaparkkikselle" pysäköityihin autoihin oli jätetty huomautus virheellisestä pysäköinnistä. Huomautuksen perusteena oli pysäköintikieltoalue-liikennemerkin huomiotta jättäminen. Merkki on Lehtorannantien molemmissa päissä ja hiekkakenttää ei ole erikseen merkitty parkkipaikaksi, joten pysäköintikieltoaluemerkki vaikuttaa sielläkin. Jossain autoissa huomautuksen syynä oli puolestaan luvaton maastoon pysäköinti, mille en keksinyt perustetta. Pelkkä huomautus oli joka tapauksessa ystävällinen lähestymistapa verrattuna siihen, että kaikille olisi suoraan annettu pysäköintivirhemaksu.

Huomautusten antamisen jälkeen kentän reunaan ilmestyi seuraavana päivänä betoniporsaita estämään sinne ajaminen. Kokonaan aluetta ei tietenkään voitu sulkea, koska muuten autot eivät olisi päässeet ajamaan sieltä pois.

Huomautusten jättämisen jälkeen ei mennyt kuin muutama päivä, että autoilijat oppivat jättämään autonsa muualle. Eräs autonomistaja sen sijaan halusi päästä ulkomailla rekisterissä olevasta autostaan eroon: huomautusta seuraavana päivänä siitä hävisi kilvet. Kaupunki jätti autoon siirtokehotuksen ja viikkoa myöhemmin auto oli hinattu pois. En tiedä kenen toimesta.

Pysäköintikieltoaluemerkki Lehtorannantien alussa.

Minusta oli outoa, että pysäköinnistä huomautettiin vasta nyt, koska kentällä pysäköintiin ei ole näiden yli kolmen vuoden aikana puututtu kertaakaan aiemmin. Kysyin asiasta kaupungin kysymyspalstalla, mutta en saanut suoraa vastausta siihen, miksi pysäköinninvalvonta aloitettiin juuri nyt. Alueella pysäköinti ei kuulemma ole koskaan ollut sallittua, mikä onkin loogista, kun ottaa huomioon pysäköintikieltoaluemerkin. Huomautus luvattomasta maastoon pysäköinnistä oli pysäköinninvalvojan ajatusvirhe.

Alue on saamani vastauksen mukaan kaavoitettu torialueeksi. Sille ei kuitenkaan olla tekemässä kummempia muutoksia ennen, kuin viereinen tontti rakennetaan valmiiksi, koska rakentamisen yhteydessä torialuetta joudutaan todennäköisesti käyttämään. Pysäköinninvalvonnan ja esteiden avulla alue pyritään saamaan kaavanmukaiseen käyttöön. Kevyen liikenteen väylän päällystämistä Siltakadun ja Lehtorannantien välille harkitaan.

Ehdotin myös kysymykseni yhteydessä, että voisiko hiekkakentällä pysäköinnin sallia. Kesäisin Lehtorannantien suoralle väliaikaisesti järjestetty pysäköintikaistale on etenkin kesäteatteriesitysten aikaan tupaten täysi, joten hiekkakentän pysäköintikäyttö toisi helpotusta ruuhkaan. Tämä ei kuulemma kuitenkaan onnistu, koska alue on kaavoitettu torialueeksi ja torialueelle ei saa pysäköidä.

Neste Rallia katsomaan tulleet turistit eivät hiekkakentän ajoesteistä piitanneet, vaan siirsivät ne sivuun ja pysäköivät autonsa sinne kuten joka vuosi on ollut tapana. Kuinka tyhmiä ihmiset ovat? Luulisi että tajuaisivat että pysäköinti on kielletty, jos alueelle ajaminen on estetty betoniporsailla.

Innokkaat rallituristit pysäköivät sinne minne haluavat, kulkuesteistä välittämättä.

Perjantaina päivällä ohi kävellessämme lähes kaikkia autonomistajia oli muistettu pysäköintivirhemaksulla. Tyhmyydestä sakotetaan, vaikka pysäköintivirhemaksu ei sakko olekaan. Ne jotka jäivät ilman, sattuivat vain todennäköisesti olemaan sillä hetkellä poissa, kun parkkipirkot kävivät kierroksella. Samana iltana erään matkailuauton ikkunaan oli puolestaan jätetty vastineeksi lappu, jossa luki "anna sakko". Nähtävästi osa rallituristeista maksaakin ennemmin pysäköintivirhemaksun kuin majoittuu kalliimmalla syrjään leirintäalueelle. Sinänsä ihan ymmärrettävä logiikka...

Sievä rivi pysäköintivirhemaksuja.

Jonkin auton pyyhkijän alla oli avonainen pysäköintivirhemaksulappu.

Myöhäinen katsastus

2010-06-27T23:00:00.001+03:00

Käytin Poloisen lopulta katsastuksessa. Katsastuksen saa suorittaa 1.3. - 30.6. välisenä aikana mutta en tehnyt sitä aiemmin, koska odottelin hyvää tarjousta. Edelliskerran jälkeen Jyväskylään on perustettu pari uutta alan yritystä, jotka ovat saaneet poljettua kaupungin katsastushintatasoa hieman alaspäin. Vuoden vaihteessa oli tosi hyviä tarjouksia, mutta sitten kun Polon aika koitti, ei enää tullut mitään spesiaalia. Nyt hinnat halvimmat ovat asettuneet 59 euroon (katsastus + OBD + päästömittaus), joka tosin sekin on vähemmän kuin viime vuonna maksamani.

Katsastuspaikaksi valitsin uuden toimijan nimeltä Q-Katsastus. Toinen saman hintainen vaihtoehto olisi ollut Meidän katsastus, mutta jotenkin Q-Katsastuksen nettisivuista huokui nuorekkaampi imago ja valitsin sen. Ihan järjetön tunneperäinen valinta siinä mielessä, että Q:n nettisivuilla ei kerrota muuta kuin ihan pakolliset asiat. Uusintakatsastuksenkin hinta (taisi olla noin 15 e) piti kysyä erikseen. Meidän katsastuksen nettisivut ovat asialliset, niillä on tarkkaan eritellyt hinnat ja kaikenlaista muutakin infoa. Samalla ne ovat kuitenkin myös valitettavan tylsän näköiset.

Varasin ajan Q-Katsastukseen viikkoa aiemmin, jolloin haluamani aika 16:30 oli vielä joka päivä vapaana. Paikan päällä ehdin olla vain pari minuuttia, kun Poloa jo kysyttiin. Jarrutestit pystyttiin suorittamaan heti, mutta halliin nostimelle ajamista jouduttiin odottamaan viisi minuuttia, koska niitä oli käytettävissä vain kaksi ja katsastusmiehiä neljä.

Hallissa ihmettelin, miksi katsastusmies löi nyrkillä Polon umpioita, mutta hän yrittikin saada ajovalojen korkeussäätöä toimimaan. Lyömisen jälkeen oikeanpuoleinen korkeussäätö alkoi toimia, mutta vasemmanpuoleinen pysyi liikkumattomana. Sama vika, mikä huomattiin jo viime katsastuksessa. Tällä kertaa siitä kuitenkin napsahti korjauskehotus, kun viimeksi katsastusmies vain totesi ettei toimi, muttei myöskään tehnyt siitä mitään merkintää. Ärsyttää viedä auto nyt huoltoon, kun on tuollainen pikkuvika kyseessä. Työkaverini aina sanoo että kyseessä on vain kehotus eikä korjauta autonsa haljennutta sivupeiliä, mutta jos kehotuksessa kerran on määräaika niin täytyy se minusta hoitaa.

Muuta vikaa Polossa ei ollut ja se saikin katsastuksesta hyväksytyn leiman. Olin hieman huolissani jarrujen suhteen, kun pelkäsin että ne olisivat taas umpiruosteessa. Taloudellinen ajotapa käy kalliiksi, jos jarrut menevät käytön puutteesta johtuen vaihtoon. Kysyin jarruista erikseen ja katsastusmies sanoi, että niistä näkyy että ne ovat olleet ruosteessa, mutta ruosteet on jarrutettu pois. :D Otin ihan asiakseni jarrutella edellisellä viikolla muutaman kerran rajusti 60-100 km/h nopeudesta saadakseni jarruista mahdolliset ruosteet pois. Näköjään tepsi.

Q-Katsastuksesta jäi ihan hyvä maku ja jos se edelleen pysyy halvimpien asemien joukossa, vien Polon sinne varmaan ensi vuonnakin. Delta-Auton kanssa yhteiset odottelutilat olivat oikein viihtyisät verrattuna K1-Katsastuksen Sorastajantien ahtaaseen koppiin, vaikka en niissä kauan viihtynytkään. En kuitenkaan ole tässä asiassa kovin uskollinen asiakas, vaan jos löytyy halvempi paikka, ajan oikopäätä sinne. Kyseessä on kuitenkin vain lakisääteinen toimitus, ei sen enempää.

Outo ohituskaista

2010-05-31T23:08:00.005+03:00

Ohituskaista on hieno keksintö. Kun maantiellä on sellaisia tasaisin väliajoin, ei tarvitse kytätä sopivaa ohituspaikkaa eikä tehdä hurjia ohituksia, vaan voi odottaa ohituskaistaa ja ohittaa vasta siellä edellä hitaammin ajavan ajoneuvon rauhassa ja turvallisesti. (No, ainakin yleensä.) Kokemukseni mukaan ohituskaistoilla on yleensä nopeusrajoitus 100 km/h, jolloin satasta ajavat henkilöautot voivat helposti ohittaa maksimissaan 90 km/h ajavat rekat.

Ajaessani pari viikkoa sitten Tampereelta Jyväskylään saavutin yhden rekan. Satasen alueella ajonopeus oli 90 km/h, mutta en antanut rajoitusta hitaamman vauhdin haitata, siellä tiesin että ohituskaistan olevan tuloillaan, joten voisin ohittaa rekan siellä. Ei ollut mikään kiire, joten miksipä en odottelisi. Välillä nopeusrajoitus oli 80 km/h, jolloin rekkaa ei tarvinnut muutenkaan ohittaa.

Jonkin ajan kuluttua ohituskaista ilmaantuikin, mutta hämmästyksekseni kaistan alussa oli nopeusrajoituksena oli sama kuin sitä ennenkin ajettu nopeus eli 80 km/h. Siinä sai heittää hyvästit rekan ohittamisajatukselle. Pitkä jono henkilöautoja paineli kyllä ohitsemme, mutta itse päätin noudattaa rajoitusta, vaikka se tyhmältä tuntuikin. Itse asiassa rekkakin loittoni minusta, kun pitäydyin rajoituksen mukaisessa nopeudessa ja rekka ajoi hieman ylinopeutta.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Ohituskaistan päättyessä tien reunassa seisoi uusi nopeusrajoitus, joka olikin nyt 100 km/h! Eli heti ohitusmahdollisuuden loputtua saavutin taas rekan ja jouduin tyytymään sen maksiminopeuteen. Onneksi seuraava ohituskaista oli fiksummin nopeusrajoitettu ja pääsin ohittamaan rekan.

Pääsääntöisesti pyrin uskomaan, että kaikilla nopeusrajoituksilla on oikeasti tarkoituksensa, mutta tässä tapauksessa ei kyllä pystynyt. Mikä järki rajoittaa keskikaistalla varustetulla tiellä nopeus 80 km/h:iin ja keskikaistan loputtu palauttaa se 100 km/h:iin? Nuo kaksi nopeusrajoitusmerkkiä olivat kuitenkin vaihtuvia nopeusrajoituksia, joten olisiko niiden asetuksissa sattunut pieni moka? Nopeusrajoitukset ovat kuitenkin nimensä mukaan rajoituksia, joten niitä on pakko noudattaa. Siksi ei ole hirveän hauskaa jos niiden säätämisessä mokataan.

Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki

2010-05-10T23:55:00.008+03:00

Pyöräillessäni Kuokkalasta keskustaan luonnollisin reitti on ylittää rata putkisiltaa pitkin ja jatkaa siitä ylös Kilpisenkatua. Määränpäästä riippuen jatkan matkaa joko kaupunginteatterin kulmalta Vapaudenkadulle, Nordean kulmalta Kauppakadulle tai harjun kulmalta Yliopistonkadulle.

Edit 13.5.2011: Kadun saa ajaa ylös saakka sen oikeaa reunaa pitkin, koska yksi kortteli lasketaan kaupunkialueella lyhyeksi matkaksi. Katso uudempi merkintä aiheesta.

Hannikaisenkatu - Vapaudenkatu

Käyttämistäni reiteistä ensimmäinen on pyöräilyn kannalta loogisin. Kilpisenkatua alhaalta päin katsoessa kadun vasemmalla puolella on kevyenliikenteenväylä, jota pitkin voi ajaa Vapaudenkadun risteykseen teatterille saakka. Vapaudenkadun varressa on erillinen pyörätie kirkkopuiston puolella, joten matkan jatkaminen poikittaissuuntaan on kätevää.

Hakiessani netistä tietoa Kilpisenkadulla pyöräilystä löysin vuonna 2005 tehdyn selvityksen Jyväskylän keskustan jalankulkuteiden muuttamisesta kevyenliikenteenväyliksi. Yllätyin lukiessani selvitystä, sillä en tiennyt, että ennen sitä Kilpisenkadulla ei ollut lainkaan kevyenliikenteenväylää välillä Hannikaisenkatu - Vapaudenkatu. Selvityksessä esitettyä noppakiven korvaamista asfaltilla ei valitettavasti ole tapahtunut. Nyt teatterin kohdalla olevalla kivetyllä pätkällä on tosi ikävä ajaa pyörällä. Itse ajan yleensä kevyenliikenteenväylän reunakiven päällä tärinän minimoimiseksi, mutta siinä on vaarana livetä kadun puolelle.

Teatterin kulman ihanat mukulakivet.

Myös putkisillan rampin alastulo tuntuu hieman huonosti suunnitellulta. Alastulo on kukkaistutuksen vuoksi ahdas (ehkä ideana onkin hidastaa pyöräilijöiden vauhtia) ja lisäksi kävelijöiden ja pyöräilijöiden kulkureitit menevät ristiin. Portaat laskeuduttuaan kävelijät nimittäin kaartavat oikealle lähimmälle suojatielle, kun taas Kilpisenkadulle pyrkivien pyöräilijöiden pitää ajaa vasemmanpuoleiselle suojatielle, jos eivät halua mennä kaksista liikennevaloista (ensin Hannikaisenkadun yli ja sitten vielä Kilpisenkadun yli).

Vapaudenkatu - Kauppakatu

Vapaudenkadun risteyksen jälkeen kevyenliikenteenväylä ei enää jatku Kilpisenkadulla, joten pyöräilijän on siirryttävä ajamaan ajoradan oikeaan reunaan. Koska kevyenliikenteenväylä on edellisellä katuvälillä Kilpisenkadun vasemmassa reunassa, on katu ensin ylitettävä suojatietä pitkin ja siirryttävä sitten ajamaan ajoradalle. Tämä ei ole hirveän kamalaa, mutta on hieman turhauttavaa ajaa ensin putkisillalta Kilpisenkadun vasempaan reunaan ja palata sitten taas oikealle.

Teatterin kulmalla ylitetään ensin Vapaudenkatu (ylös) ja sitten Kilpisenkatu (oikealle).

Jos Kilpisenkadun oikeaan reunaan on pysäköity autoja, tuntuu kadun reunassa pyöräily välillä melko turvattomalta, sillä pysäköidyt autot tekevät kadusta melko kapean ja takana tulevat autot pyrkivät ohittamaan hitaammin mäkeä ylös ajavan pyöräilijän, mutta onneksi autoilijat ovat pääosin huomaavaisia eivätkä ahdista pyöräilijää ihan hirveän kapeisiin väleihin. Silloin kun kadun varteen ei ole pysäköity autoja, on kadun reunassa ajaminen ihan ok.

Kirkkopuiston kohdalla Kilpisenkatu on melko kapea kadun reunaan pysäköityjen autojen vuoksi.

Nordean kulmalle eli Kilpisenkadun ja Kauppakadun risteykseen saavuttuani voin jatkaa matkaa joko yläkaupungille tekemällä suorakulmakäännöksen vasemmalle ja jatkamalla ajorataa pitkin (Kauppakadun kummassakaan reunassa ei ole pyörätietä) tai kääntyä oikealle kävelykadulle.

Kauppakatu - Yliopistonkatu

Ärsyttävin tilanne Kilpisenkadulla pyöräilyssä on ajaa se päästä päähän. Kauppakadun ja Yliopistonkadun välille on merkitty pyörätie jalkakäytävän rinnalle kadun vasemmalle puolelle, joten matkan jatkamiseksi joudun taas ylittämään Kilpisenkadun voidakseni jatkaa matkaa laillisesti. Kilpisenkadun ja Yliopistonkadun risteyksen jälkeen pyörätie jatkuu kevyenliikenteenväylänä harjun vierellä Harjukatua pitkin sekä Yliopistonkatua pitkin.

Kilpisenkadun ja Kauppakadun risteyksessä kadun varressa pyöräily loppuu, kun siirrytään taas ajamaan pyörätielle kadun vasemmalle puolelle.

Turha lienee mainita, että joudun ylittämään Kilpisenkadun vielä kerran, jos haluan jatkaa matkaa Yliopistonkatua oikealle torin suuntaan.

Ongelman ydin

Itse ajan katua vain kerran viikossa, mutta voisin kuvitella siinä olevan melko paljon ruuhkaa aamuisin, kun radan toiselta puolelta tulevat koululaiset suuntaavat lyseolle tai ammattikouluun. Siksi nykyinen ratkaisu on käsittämätön. Päästäkseen ajamaan Kilpisenkadun alapäästä yläpäähän pyöräilijän on joka risteyksessä vaihdettava kadun puolta.

Reitti Kilpisenkadun päästä päähän, kun kulkuvälineenä on polkupyörä.

Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että kirkkopuiston reunassa on pysäköintialue, joten siinä ei voi olla kevyenliikenteenväylää. Puute katkaisee pyörien luonnollisen kulkuväylän ja pakottaa liikennesääntöjen puitteissa siirtymään tien oikeaan reunaan. Kevyenliikenteen selvityksestä käy ilmi, että asia korjaantuu kirkkopuiston saneerauksen yhteydessä, mutta milloin tämä saneeraus tehdään? Selvitys on sentään tehty jo viisi vuotta sitten.

Kadun reunassa ajaminen

Jos pyöräilijä ei halua pomppia joka risteyksessä kadun reunasta toiseen, voisi tietysti ajaa koko matkan ajoradan oikeassa reunassa. Tämä ei kuitenkaan ole lain mukana sallittua, sillä pyörätietä/kevyenliikenteenväylää on käytettävä aina, jos sellainen on olemassa riippumatta siitä, kummalla puolella tietä se sijaitsee. Kadun oikeassa reunassa pyöräily on sallittua vain, jos matka on lyhyt ja oikean reunan käyttö turvallisempaa ja pyörätie on vain kadun vasemmalla puolella. Koko korttelinvälin ajaminen oikeassa reunassa ei mielestäni enää mene termin "lyhyt matka" piiriin. Käytännössä pyöräilijöille tuli yksi mutka matkaan lisää, kun Kilpisenkadun ensimmäinen pätkä muutettiin kevyenliikenteenväyläksi.

Itse pyöräilen oikeassa reunassa silloin, kun poistun Kilpisenkadulta jo ennen Vapaudenkadun risteystä eli käytännössä silloin, kun olen menossa johonkin Vapaudenkadun varressa olevaan liikkeeseen ... paitsi että tajusin juuri ettei niihinkään voi ajaa pyörällä, koska nehän ovat jalkakäytävän varrella. :D

Luulin aiemmin, että kadusta erotetut kohdat, joita ei ole erikseen merkitty jalkakäytäviksi, ovat kevyenliikenteenväyliä. Jalkakäytävän merkkejä kuitenkin käytetään keskustan kaduilla jonkin verran, joten oli loogista ajatella näin.

Tätä ajatusta tukee esimerkiksi alla oleva Kilpisenkadun ja Kauppakadun risteyksestä kuva. Sen mukaan Kauppakadun oikeassa reunassa on jalkakäytävä, mutta vasen reuna ja koko kirkkopuisto merkitsemätöntä aluetta. Tällä perusteella voisi nopeasti päätellä, että kirkkopuistossa saa pyöräillä. Mutta eipäs saakaan. Tieliikennelain mukaan kaikki kadusta erotetut kohdat ovat jalkakäytäviä. Liikennemerkin käyttämisestä jalkakäytävien yhteydessä ei sanota mitään, vaan vain pyörätie (ja kevyenliikenteenväylä, koska se on tarkoitettu myös pyöräilijöille) täytyy erikseen merkitä liikennemerkillä.

Kilpisenkadun ja Kauppakadun risteys kävelykadulta katsottuna. Saako parkkiruutujen ja puiston välissä olevalla merkitsemättömällä väylällä pyöräillä?

Entä sitten alaspäin?

Alaspäin Kilpisenkatu on helppo ajettava verrattuna ylöspäin menemiseen. Ei muuta kuin laskettelee Yliopistonkadulta alas aina Hannikaisenkadulle saakka. Kauppakadun risteyksessä on muistettava varoa oikealta tulevia autoja ~~(itse asiassa molemmista suunnista tulevia autoja, mutta niitä harvemmin kävelykadulta tulee)~~. (Kävelykadulta tulijat ovatkin väistämisvelvollisia, katso A-J:n kommentit.) Kirkkopuiston kohdalla matka jatkuu kadun reunaa pitkin teatterille saakka, missä taas siirrytään kevyenliikenteenväylälle.

Kuten alla olevasta kuvastakin näkyy, kulkureittejä teatterilta alaspäin tuntuu olevan useampia. Ainut laillinen tapa on kuitenkin ajaa teatterin seinustalla olevaa kevyenliikenteenväylää. Tunnustan kyllä itsekin ajavani välillä vasemman reunan jalkakäytävällä, koska siitä on helpoin jatkaa alas putkisillan risteykseen, jos tulen vasemmalla olevasta pihasta. Sakkoja odotellessa siis.

Kuka kolmesta pyöräilijästä ajaa oikein?

Kesärenkaiden vaihtoaika x 2

2010-04-30T21:45:00.001+03:00

Jälleen se aika vuodesta, jolloin autoihin vaihdetaan kesärenkaita. Nastarenkaiden virallinen sallittu käyttöaika päättyi jo reilu pari viikkoa sitten pääsiäisen jälkeisenä maanantaina. On melko outoa että renkaidenvaihtamisajankohta on sidottu pääsiäiseen, koska se ei ole joka vuosi lähellekään samaan aikaan, vaan ajankohta voi vaihdella maaliskuun 21. ja huhtikuun 25. päivän välillä.

Periaatteessa aikarajalla ei pitäisi olla hirveästi väliä, koska nastarenkaita saa käyttää niin pitkään kuin niille on tarvetta. Minusta kuitenkin tuntuu, että viimeisestä laillisesta käyttöpäivästä uutisointi vaikuttaa siihen, että osa ihmisistä vaihtaa renkaansa aiemmin, kuin oikeasti kannattaa. Mietin tätä, kun viime aikoina on jonkin verran ollut uutisointia ulosajoista, jotka ovat johtuneet kesärenkailla liukastelusta.

Oikeastaan renkaidenvaihtosäännöksi riittäisi, että joulu-helmikuussa talvirenkaat ovat pakolliset ja muuten oman harkinnan mukaan. Täyttä valinnanvapautta ei tässä maassa voisi antaa, sillä suomalaiset yksinkertaisesti tarvitsevat kaitsemista. Nytkin jotkut tuntuvat vaihtavan renkaansa tuijottamalla pelkkää kalenteria, mistä seuraa turhia ulosajoja. Kuten viime marraskuussa kesärenkailla ojaan päätynyt kansanedustaja, joka kertoi, että "hänen autossaan oli kesärenkaat, koska talvirenkaita ei ole vielä pakko käyttää." (KSML 7.11.2009)

Poloon kesärenkaat

Polon renkaat vaihdatin kaksi viikkoa sitten Matkakeskuksen Autopesulassa, jossa sain hyvää ja sopuhintaista palvelua viime syksynä. Viime syksyn tapaan annoin myös pestä ja vahata Polon samalla, koska on kätevää hoitaa kaikki asiat kerralla. Renkaiden vaihto + pesu + vahaus maksoi yhteensä 100 e, mikä oli yllättäen yhdeksän euroa halvempi hinta kuin viime syksynä.

Vein auton pesulaan aamulla ja hain pois iltapäivällä töiden jälkeen. Auto kiilsi nätisti ja sisämatotkin oli pesty, mutta pölykapseleita ei joko ollut pesty lainkaan tai sitten ne eivät enää puhdistu, sillä aika likaisilta ne näyttivät. Harmitti vähän, kun en tajunnut kysyä että miten ne viimeksi saatiin loistamaan mutta nyt ei. Voi tosin olla, että kaksi talvea on liikaa pari kymppiä maksaneille Bilteman kromikapseleille. Mulla on niitä kyllä varastossa kolme käyttämätöntä, joten voisi kiillottaa ehjimmän vanhan ja vaihtaa muut uusiin.

Polkupyörään kesärenkaat

Polkupyöräni sai alleen kesärenkaat pari päivää Poloista aiemmin. Tarkoituksenani oli vaihdattaa renkaat keväthuollossa, mutta koska huoltoajan varaaminen ajoissa jäi tekemättä, olisin joutunut ajamaan turhan pitkään nastoilla ennen huoltoon pääsyä. Vien pyörän huoltoon sitten kesällä, kun ruuhkat ovat ohi.

Yleensä olen vaihdattanut pyörän renkaat keväthuollon yhteydessä, sillä vihaan vaihtamista oikeasti. Kesärenkaani ovat todella tiukat, eivätkä irtoa tai mene vanteille kovin helposti, joten yleensä menetän hermoni joka kerta renkaita vaihtaessa. Edelliset kesärenkaani olivat aivan toista maata, sillä ne sai irrotettua vanteilta suunnilleen ajatuksen voimalla.

Viimeksi kun irrotin kesärengasta vanteelta, onnistuin katkaisemaan yhden pyörähuollosta ostamistani rengasraudoista. Ihmeen hyvin kyllä kestivät monta vuotta vääntämistä, vaikka olivatkin muovia. Ostin kokeeksi uuden sarjan Biltemasta, niin eikö yksi niistä hajonnut ekalla yrittämällä, kun irrotin talvirengasta vanteelta. Täytyy seuraavaksi ostaa pyörähuollosta kunnolliset metalliset rengasraudat.

Toinen syy miksi olen vihannut renkaiden vaihtoa on taloutemme pumppuvalikoima. Löytyy perinteinen jousella varustettu (Siis saako joku sellaisella ilmaa renkaisiin?), uudempi tosi hyvä renkaaseen mutta hajonnut (Meinattiin laittaa pakkasella ilmaa renkaaseen niin venttiilinkiinnitysmekanismi halkesi. Sitä voi vielä käyttää jos sen painaa tosi tiukasti venttiiliä vasten.) ja sitten uusi renkaaseen lukittava pro-pumppu. En tahdo saada pro-pumppua kiinni renkaan venttiiliin sitten millään, vaan aina ilma pääsee karkaamaan ulos.

Viimeksi menetin hermoni pumppuvirityksen kanssa lopullisesti yritettyäni täyttää yhtä rengasta puolen tunnin ajan. Paiskasin sen pyörävaraston seinään ja jätin renkaat tyhjiksi. Illalla mieheni (joka jotenkin käsittämättömästi hallitsee ko. pumpun käytön) täytti renkaani ja seuraavana päivänä hain Biltemasta jalalla poljettavan pumpun.

Pumpuista löytyy: uusi jalalla poljettava pumppu, yhteistyökyvytön pumppu, perinteinen pumppu ja hajonnut pumppu.

Uusi pumppu toimii kuin unelma ja tarttuu venttiiliin hyvin yksinkertaisella menetelmällä. Siinä on myös rengaspaineen kertova mittari, joten nyt ei välttämättä tarvitse enää käydä lainkaan huoltoasemalla laittamassa renkaisiin oikeita paineita. En ole tosin ihan vakuuttunut mittarin tarkkuudesta (koska Biltema-laatu), mutta kyllä se ainakin suuntaa antaa.