Poloa ulkoiluttamassa

Ajelin Pololla tammikuussa vähemmän kuin koskaan. Pelkistä kauppareissuista ja salilla käymisistä ei kertynyt ajoa kuin pari sataa kilometriä, mutta käynnistyksiä sitten senkin edestä. Lyhyet ajomatkat ja useat käynnistykset eivät tee hyvää akun varaukselle, joten pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että Poloa pitäisi ulkoiluttaa kerralla enemmän, että saisin akun taas täyteen.

Eilen oli sen verran vilpoinen keli (-26 C), että päätin että nyt on hyvä aika lähteä lenkille. Miestäkään ei tarvinnut hirveästi houkutella mukaan, kun lenkillä olisi katto pään päällä. Ei muuta kuin toppavaatetta niskaan ja ulos ja sisään autoon. Puolentoista tunnin lämmityksen jäljiltä Polo käynnistyi tyytyväisenä.

Olin katsellut kotona Google Mapsista kivan näköisen Päijännettä sivuavan Muuratsaloa vastapäätä kulkevan Haukanmaanväylä-nimisen tien, mitä halusin ajaa. Bookmarkkasin reitin puhelimen Google Maps karttasovellukseen ja otin vielä navigaattorin mukaan verrokiksi, mutta siihen en reittiä laittanut.


Kivan näköinen pikkutie jonka halusin ajaa.

Haukanmaanväylälle päästäkseni piti ajaa ensin vanhalle nelostielle Kanavuoren ABC:ltä. En muistanutkaan miten kapea ja mutkainen tie se on! Nyt kun on ajanut reilun vuoden vain uutta nelostietä Kanavuoresta Toivakkaan, on vaikea uskoa että tuo vanha on vielä vähän aikaa sitten ollut valtatie...

Haukanmaanväylä oli mukava tie ajaa. Hyvin aurattu tasainen ja pääosin lumipintainen tie. Leveäkin. Kun pitää siirtyä paikasta A paikkaan B, suosin suoria ja nopeita väyliä, mutta muuten vain ajellessa tuollaiset pikkutiet ovat ihania. Ihana pikkutie kuitenkin päättyi 12 km ajon jälkeen. Ensin tuli kyltti "yleinen tie päättyy" ja hetken päästä kun olisi pitänyt kääntyä vasemmalle (kuvan reitillä näkyvä pallura), nökötti tien varressa ajo kielletty -merkki. Pöh. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin.

Navigaattorin mukaan ko. tietä mihin olisin kääntynyt ei ollut edes olemassa. Ei tuohon navigaattoriinkaan tosin täysin voi luottaa, sillä se ei esimerkiksi edelleenkään tunne nelostien uutta linjausta, vaikka olen päivittänyt siihen tuoreimmat Q4/2011 kartat. Uutta nelostietä ajaessani navi näyttää että ajan keskellä ei mitään ja ehdottelee tekemään U-käännöksiä tai kääntymään seuraavasta risteyksestä vanhalle linjaukselle.

Päästyämme takaisin vanhalle nelostielle jatkoin matkaa Toivakkaan alkuperäisen suunnitelman mukaan ja sieltä taas mukavan pientä tietä pitkin Leppälahteen ysitielle. Ysitie olikin sitten tylsä valtaväylä ja sitä pitkin suuntasin takaisin kotiin. Lyhyeltä tuntuneeseen reissuun meni liki kaksi tuntia ja matkaakin kertyi pikkuisen vajaa 100 km. Keskinopeus 50 km/h ja keskikulutus 6,2 l/100 km. En osaa sanoa mikä kulutus olisi ollut lämpimämmällä kelillä, mutta kyllä tässä selvästi oli pakkaslisää.

Eräällä foorumilla lupasin kuulostella Poloa, että kuuluuko siinä mitään ylimääräisiä natinoita ajaessa. Eipä kuulunut. Todella hiljainen auto pakkasellakin, vaikka silloin minusta on ihan normaalia että auto vähän natisee. Sen sijaan oikeasta etujarrusta kuului ikävää korkeaäänistä kirskuntaa sen jälkeen, kun olin pysähtynyt hetkeksi umpikujaan ja lähtenyt uudelleen liikkeelle. Ääni kuului ensin jarruttaessa ja sitten se jatkui puolisen minuuttia vielä ajaessakin. Olisiko jarrulevyn välissä ollut jäätä joka olisi syntynyt tien pinnasta pikkuisen nousseesta lumesta? Tämä toistui vielä uudelleen jarruttaessa, mutta sen jälkeen ei onneksi enää.

Tunnisteet: , , , , ,