Rohkeasti liikenteen sekaan

Neljän ruuhka ja vesisade. Mikä olisikaan parempi hetki lähteä ensimmäistä kertaa muun liikenteen joukkoon moottoripyörällä? Itse en olisi välttämättä vielä päästänyt itseäni liikenteen sekaan, mutta kun opettaja kerran oli sitä mieltä että sinne vaan, niin eipä siinä sitten mitään. Siellä suunnassa on varmasti kokemusta ja näkökantaa siitä, milloin oppilas omaa riittävät taidot, että hänet voi päästää ajamaan muuallakin kuin harjoittelukentällä.

Ihan yllättävän hyvin ajotunti mielestäni sujui. Jopa paremmin kuin odotin, vaikka varsinaisesti en kyllä osaa sanoa, mitä odotin... Noh, en ainakaan kaatunut, sammuttanut pyörää enkä kai aiheuttanut hirveän vaarallisia tilanteitakaan. Ainakaan sellaisia mistä olisi tullut kommenttia vielä tunnin jälkeen.

Tunnin aikana kommunikointi opettajan kanssa tapahtui radiopuhelimitse. Minulla tosin oli vain kuuloke, joten en voinut opettajalle mitään sanoa, vaan kuulin vain ohjeet. Ennen lähtöä opettaja kehotti, että nyökkäisin aina kun ymmärrän, mutta unohdin sen ajaessani melko totaalisesti. Pari kertaa osoittelin kädellä että tuonneko mennään ja sitten sain vahvistusviestiä korvaan. Ihan hyvin kuitenkin pelasi yksisuuntainen kommunikointi ja tulipahan täysin keskityttyä omaan tekemiseen kun ei voinut hölistä radioon.

Pelkkä koulun pihasta poistuminen oli kyllä jo ihan riittävän jännittävää. Pysäytettyäni vajaan korttelin päähän ensimmäisiin liikennevaloihin Kilpisenkadun ja Hannikaisenkadun risteykseen huomasin, että maahan laskemani jalka vapisi jännityksestä niin, että oli laskettava jalkapohja maahan pelkkien varpaiden sijasta, jotta olo olisi tukevampi. Tuntui että liikennevalot olivat ikuisuuden punaisella ja ehdin pälyillä jalankulkijat kymmeneen kertaan.

Lopulta valot vaihtuivat ja pääsin liikkeelle. Sain ohjeet suunnata Rautpohjan suuntaan Hannikaisenkatua pitkin. Tarkoitus oli ajaa hiljaisemmalle alueelle, mutta pakkohan sitä oli vilkkaamman alueenkin läpi kulkea, kun koulu kerran on ihan keskustassa. Mutta varmaankin helpoin reitti tuo silti oli verrattuna siihen, että olisi ihan ydinkeskustaan jääty suoraan pyörimään. Keskussairaalantiellä opettaja kehotti jatkamaan suoraan Rautpohjan ohi, mutta minun päähäni Rautpohja oli iskostunut sen verran hyvin, että meinasin silti ajaa sinne. Nätisti muistin vilkuttaa kaistanvaihtoaikeeni ajoissa, mihin vastauksena opettaja muistutti radioon, että jatketaan vaan suoraan ... ai niin.

Jatkoimme Keskussairaalantietä vielä suoraan Länsiväylänkin yli kohti Kypärämäkeä, jossa sai ajaa vähän hiljaisempaa Kypärätietä. Sieltä sitten Viitaniemen kautta takaisin keskustaan, jossa pyörimme hetken ennen autokoulun parkkihalliin ajamista.

Alkumatka oli tosiaan aika jännittävä, mutta melko nopeasti uskalsin ajaa pyörällä vähän kovempaa ja jopa rajoitusten mukaan. Missään vaiheessa en voi kuitenkaan sanoa olleeni erityisen rento. Kävin viime merkinnän jälkeen vielä kerran ajamassa kentällä, jolloin opin myös vaihtamaan vaihteita sujuvasti. Siitä oli melkoisen paljon hyötyä liikenteeseen ja luulen, että ilman sitä tuntia olisi menoni ollut aika paljon epävarmempaa.

Ensimmäinen erityisen jännittävä liikenteellinen tilanne oli kääntyminen Nisulankadulta vasemmalle Viitaniementielle. Risteyksessä ei ole nuolivaloa, joten siinä pitää odottaa että ei ole vastaantulijoita ennen kuin kääntyy. Vastaantulijoita riitti niin pitkään kuin valoissa riitti vihreää, joten minulle aukeni tilaisuus kääntyä vasta, kun valot olivat muuttumassa punaisiksi. Sinänsä siis helppoa, kun ei tarvinnut edes yrittää mihinkään rakoon tunkemista. Muistelen, että opettaja neuvoi ettei kannata pyörällä mennä liian keskelle risteystä, ettei tarvitse heti liikkeelle lähtiessä olla kääntämässä. Minulla on näköjään edelleen yhtä laho pää kuin auton ajokorttiakin ajaessa, sillä silloinkin unohdin tunnin jälkeen puolet opettajan sanomista asioista, kun keskityin ajamiseen enkä kuunteluun.

Ajolinjat olivat asia, mistä sain muutaman kerran kommenttia ja myös omasta mielestäni ajolinjani olivat melko satunnaiset. Sateella ajoratamaalaukset olivat liukkaat, joten ne kannatti kiertää. Kiersin ne jostain syystä yleensä vasemmalta, mutta opettaja suositteli ohittamaan oikealta. Jeps, ihan fiksua pysyä kauempana vastaantulevasta liikenteestä. Vasemmalle kääntyessä ryhmityttiin ihan kaistan vasempaan reunaan ja oikealle kääntyessä oikealle. Rajakadun ylitys Sepänkatua pitkin oli ihan suoraan risteyksen läpi ajaminen. Siinä olin asettunut keskellä kaistaa, mutta sain kehotuksen tulla reunemmaksi. "Jos tuo edellä oleva auto olisi kaistan oikeassa reunassa, olisit keskellä siihen autoon nähden", neuvoi opettaja neuvoi. Yksikaistaiselle yksisuuntaiselle kääntyessäni piti kääntyä vasempaan reunaan ja siitä vasta siirtyä oikeaan reunaan.

Totta puhuen en ihan hahmottanut millä kohtaa kaistaa minun lopulta pitäisi milloinkin ajaa eikä oppikirjakaan selventänyt asiaa, sillä aiemmin siinä kehotetaan ajamaan keskellä kaistaa jotta ei luulla mopoksi yms. mutta sitten taas myöhemmin se neuvoo ajamaan niin oikealla kuin on turvallista. (Niinhän se menee autollakin, mutta moottoripyörällä on enemmän varaa liikkua sivuttaissuunnassa.) Tätä täytyy kysyä seuraavalla kerralla.

Keskustaan Harjukadun ja Yliopistonkadun risteykseen pysähtyessäni koin saman elämyksen kuin joskus omalla autolla ajoa aloitellessani: liikenne on peliä. Olin vain siirtynyt uudelle vaikeustasolle valitsemalla uuden kulkuvälineen. Säännöt ovat samat ja edelleen tarkoitus on selviytyä liikenneympäristössä niin hyvin kuin mahdollista ja osata toimia joka tilanteessa oikein.

Keskustassa peli kävi haastavaksi, kun oli vasemmalle kääntymisiä, tasa-arvoisia risteyksiä ja useita kaistoja. Vaasankatu on tällä hetkellä remontissa ja se on muutettu yhden korttelin matkalta kaksisuuntaisesta yksisuuntaiseksi. Korttelin puolivälissä oli liikenteenjakaja, joka ohjasi kiertämään itsensä vasemmalta. Olin vasta harjoitellut teoriakokeeseen netissä ja vastannut väärin yhteen "saanko ajaa tästä suoraan" -kysymykseen, koska en ollut tajunnut liikenteenjakajaa. Nyt olin skarppina ja kiersin sen vasemmalta, mutta samalla sain ohjeen, että ajaisin takaisin oikeaan reunaan. Meni siis aikamoiseksi mutkitteluksi se pätkä. Harmi kun en tajunnut kysyä tunnin jälkeen opettajalta, että miten siitä olisi pitänyt ajaa.

Kääntyminen Vapaudenkadulta vasemmalle yksisuuntaiselle Cygnaeuksenkadulle meni myös aika säädöksi. Muistin vilkuttaa, ryhmittyä oikein ja ajatella että käännyn vasemmanpuoleiselle kaistalle, mutta kaikkine ajatuksineni unohdin huomioida vastaantulevan liikenteen. Opettaja sitten muistutti radioon, että kannattaa jarruttaa kun on tuota vastaantulevaa liikennettä... Samalla valot vaihtuivatkin jo punaisiksi ja minua nolotti hirveästi kun jäin puoliksi suojatien päälle. Valojen vaihduttua kääntyminen meni ihan hyvin, mutta sitten kun seuraavasta risteyksestä piti jo olla kääntymässä oikealle, niin homma meni aika säädöksi, kun piti vaihtaa vilkku vasemmalta oikealle, olisi pitänyt vaihtaa pyörää isommalle vaihteelle ja samalla myös katsoa oikealle taakse ennen kaistanvaihtoa. Selvisin kuitenkin, joskin jäin ajamaan aika pitkäksi aikaa ykkösvaihteella.

Vilkku oli muuten yksi asia, jota en millään meinannut muistaa ottaa pois päältä. Opettaja sai aika monta kertaa risteysten jälkeen sanoa, että "ota vaan se vilkku pois päältä". Silloinkin kun muistin sammuttaa vilkun itse, se söi turhan paljon muuta huomiokykyä, koska jouduin aina katsomaan miten painan vivun takaisin keskiasentoon.

Sain muuten kommenttia oikean jalan maahan laittamisesta, tai oikeastaan siitä, että en millään laittanut sitä maahan. Risteyksistä olisi kuulemma helpompi lähteäkin kun olisi molemmat jalat maassa ja etenkin oikealle kääntyminen helpottuisi. Olen jotenkin itsepintaisesti ehtinyt kuitenkin jo omaksua tavan, että oikea jalka pidetään aina jarrulla. Näin myös opetti toinen opettaja, jonka kanssa olin viimeksi kentällä harjoittelemassa, joskin olin oppinut tämän tavan jo ennen sitä. Jännä ristiriita opetuksissa - kumpaa tässä nyt uskoisi?

Ajotunnin jälkeen opettaja kertoi, että oli ajatellut että pysähdyttäisiin jossain vaiheessa, mutta ajo sujui sen verran hyvin että mitä suotta. Sain myös positiivista palautetta siitä, että huomioin kevyen liikenteen hyvin. Jee! Pyrin pyörittämään päätä yhtä innokkaasti kuin autolla ajaessanikin, mutta selkeästi kyllä huomasin, että liikenteestä jäi paljon huomaamatta, kun piti keskittyä pyörän hallintaan. Ei siis muuta kuin lisää harjoitusta.


Ensimmäisen moottoripyörän ajotunnin ajoreitti.

Tunnisteet: , ,