Pelottava moottoripyörätunti

Eilen oli vuorossa toinen tuplatunti moottoripyörän käsittelyharjoituksia. Koko päivän sateli enemmän ja vähemmän ja sääennusteet lupailivat samanlaista keliä myös ajotuntieni ajaksi. Kun lähdimme opettajan kyydillä ajamaan harjoituspaikalle, vettä sateli sen verran että visiiri oli pidettävä kiinni, mutta onneksi päästyämme perille sade onneksi lakkasi ja aurinko kävi paistamaan. Vaihdettuani tunnin päätteeksi vaatteet oli ulkona alkanut sataa aivan kaatamalla, joten todella meillä oli kyllä hyvä ajoitus.

Päivän harjoitusten teemana oli jarruttaminen. Ensimmäisenä tehtävänä hätäjarrutus eli pyörän jarruttaminen pysähdyksiin merkkien kohdalta. Opettaja neuvoi käyttämään sekä taka- että etujarrua, mutta etujarrua varovasti ja vähitellen, ettei se mene lukkoon. Samalla pitäisi muistaa katsoa kauas ja pitää tanko suorassa. Ja sitten vain ajamaan. Tuntui että opastusta tuli hirveän vähän, mutta en tiedä mitä siihen olisi voinut lisätäkään.

Minua jarruttaminen suoraan sanottuna pelotti. Asfaltti oli vielä aluksi kostea ja pelkäsin, että jotenkin mokaan sen jarrutuksen ja menen pyörällä nurin. Tein jarrutukset todella varovasti eikä ongelmia syntynyt, mutta koko tunnin ajan oli läsnä sellainen pieni pelko. Osittain se pelko varmaankin pohjautui edelliskerran kaatumiseen, koska pelkäsin että pyörä kehittää taas oman tahdon ja päättää mennä eri suuntaan kuin minä. Kerran pyörää kääntäessäni se vähän meinasi lähteä turhan kovasti liikkeelle, mutta tällä kertaa hoidin tilanteen kunnialla ja sain pyörän takaisin hallintaani.

Jarrutusharjoituksissa suurin ongelmani oli katseen pitäminen kaukana. Vaikka kuinka yritin keskittyä katsomaan kauas, jäin yleensä katsomaan jarrutuspaikan vieressä seissyttä opettajaa. Ja sitten kun en katsonut opettajaa, katsoin oikealle alaviistoon jonnekin viiden metrin päähän, vaikka siinä ei ollut muuta kuin asfalttia. Välillä unohdin käyttää kokonaan etujarrua.

Opettaja neuvoi jotakin liittyen pyörän etupään niiaamiseen jarruttaessa, mutta en enää millään muista, mihin se suoranaisesti liittyi enkä löytänyt asiaa myöskään oppikirjasta... Täytyy kysyä ensi kerralla. Joka tapauksessa sanoin, etten tunnistanut lainkaan niiaamista jarrutuksestani, jolloin opettaja demonstroi asian käytännössä ottamalla kiinni pyörän takaa ja työntämällä sitä eteen samalla kun minun piti jarruttaa. Etujarrun kanssa niiaaminen tosiaan tuntui.

Paluureitillä jarrutusharjoituksen liikkeellelähtöpisteeseen sain harjoitella porttien läpi ajamista. Ensin piti ajaa kahdeksan metriä leveän alueen oikeassa reunassa olevien törppöjen välistä, sitten vasemmassa reunassa olevien törppöjen välistä ja lopuksi vielä oikeassa reunassa olevien törppöjen välistä. Tämä ei ollut vaikeaa, kunhan vain sain pyörän liikkeelle. Yleensä olin saanut kakkosvaihteen vaihdettua vasta vähän ennen ensimmäistä porttia, joten vauhti oli vasta kiihtymässä. Tehtävässä tärkeää oli oikea-aikainen ohjaus ja katse suuntaus, jotta käännöksestä ei tullut liian jyrkkää.

Opettajan kasatessa kentälle törpöistä viimeistä tehtävää sain harjoitella kaistanvaihtoa. Vilkku päälle, vilkaisu takaviistoon ja siirtyminen radan toiseen reunaan. Siitä en saanut mitään palautetta, joten kai se meni ihan ok. Helposti vilkun meinasi unohtaa päälle, koska pyörä ei lopeta vilkuttamista itsekseen kuten auto. Löysin myös yllättäen äänimerkin, kun meinasin vilkuttaa radan päässä kääntyessäni. Näiden kytkimet kun sijaitsevat allekkain. Opettajan mukaan motoristit joskus säikähtävät tööttiä, kun ovat sen itse vahingossa aiheuttaneet mutta luulevat että jonkun auto töötänneen.

Viimeisenä harjoittelin jarruttamista pysähdyksiin samalla pienimmälle vaihteelle vaihtaen. Pysähdyksen jälkeen piti lähteä uudelleen liikkeelle, väistää este ja palata takaisin omalle kaistalle. Tämä tehtävä meni mielestäni ihan kohtuullisesti, kunhan vain muistin tehdä kaiken tarvittavan. Muutaman kerran unohdin vaihtaa pienemmälle vaihteelle ja kertaalleen kypäräni sisään lensi jokin hyönteinen, joka sekoitti pasmani aika tehokkaasti ja pysähdyin ennen aikojani.

Sanoin opettajalle tunnin alussa, että mielestäni harjoittelualue on aika kapea. Kahdeksanmetrisen radan toisessa reunassa on nurmikko ja melkein toisessa reunassa kiinni on linja-autoja pysäköitynä. Opettaja vastasi, että ei kaduillakaan ole sen enempää tilaa, johon tuumasin vastineeksi, että enhän minä vielä olekaan tieliikennekelpoinen...

Minusta harjoittelualue on turhan kapea, vaikka tiet kuinka olisivat yhtä kapeita.
Kuvan oranssit törpöt ovat kuuden metrin päässä toisistaan.


Tunsin selkeästi kehittyneeni tunnin aikana, mutta varmuutta tarvittaisiin lisää. Fiilis ei ollut tällä kertaa niin hyvä kuin viimeksi, sillä tunsin oloni koko ajan hieman epävarmaksi. Sanoin kyllä opettajalle harjoitusten alussa, että minua pelottaa jarruttaminen ja viimekertaisen kaatumisen toistuminen. En tiedä miten paljon se sitten näkyi päällepäin. Joka tapauksessa opettaja oli tunnin jälkeen sitä mieltä, että ensi kerralla lähdetään liikenteen sekaan. Minusta se ei tuntunut vielä hyvältä, mutta jos opettaja kerran on sitä mieltä niin sitten mennään. Opettaja kyllä sanoi, että jos tuntia ennen tuntuu siltä, ettei pysty niin muutetaan sitten suunnitelmia. Mutta alustavasti nyt kuitenkin liikenteeseen.

Ps. Viimeksi hermoilin oikean kokoisten varusteiden etsimistä. Tällä kertaa täytyy todeta, että sopivien varusteiden etsiminen on kyllä ihan syvältä. Okei, löysin kyllä kaikki muut heti, mutta ne housut... En löytänyt viimekertaisia mistään ja kaikki muut olivat isoja. Sovitin kaksiakin housuja, jotka olivat lantiosta ok, mutta lahkeet olivat turhan pitkät ja vyötärö väljä. Polvien kohdalla olevat suojat roikkuivat molemmissa hieman polvien alapuolella... Ei auttanut kuin ottaa niistä ne vähän pienemmät jotka sai kiristettyä vyötäröltä ja lahkeensuista. Onneksi kaikki varusteet sentään olivat kuivia.

Tunnisteet: , ,