Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)

Palasin viime viikolla autokoulun penkille, sillä aloitin moottoripyöräkurssin. Tähtäimessä on iso A, mutta saattaa olla että A jää keskikokoiseksi (eli saa ajaa max 25 kW ja 0,16 kW/kg pyörää), mikäli olen liian lyhyt ajamaan koulun isointa moottoripyörää. Väliluokan A kasvaa itsestään isoksi vanhennuttuaan kaksi vuotta, joten ei se varsinaisesti haittaa, vaikka en sitä nyt vielä saisikaan. MP-kortin ajaminen on ollut suunnitteilla jo huhtikuusta lähtien, mutta koska en ole vielä hankkimassa pyörää, en ole jaksanut pitää kiirettä asian kanssa. Kunhan nyt suoritan sen tänä vuonna.

Kortin suorituspaikaksi valikoitui tuttu ja turvallinen Autokoulu Moottori, sillä mitäpä sitä vaihtamaan kun tuolta on hyvät kokemukset ajokortin hankkimisesta. Samaa opettajaa ei kylläkään ole tarjolla, mutta kyllä tuo mp-opekin vaikuttaa ihan rennolta tyypiltä. Ykkösvaiheen liukkaan kelin rata-ajon suoritin aikoinaan hänen kanssaan ja muistaakseni hän istui myös hetken kyydissäni viime kevään liukkaan kelin ratapäivässä.

Moottoripyöräkurssin teoriatunnit voi käydä missä järjestyksessä huvittaa, mutta pyörän selkään ei pääse ennen tuntien 1/2 käymistä. Minulla tuntien järjestys menee vähän tyhmästi, sillä aloitin kurssin tunnilta 3/4 jonka jälkeen on 5/6 ja vasta viimeiseksi tunnit 1/2. Satuin kuitenkin olemaan reissussa, kun 1/2 olisi ollut viimeksi tarjolla. Sitä ennen se oli pidetty viimeksi joskus heinäkuun alkupuolella, jolloin en muistanut koko asiaa. Nyt säikähdin, että missaisin koko kursin tältä syksyltä ellen olisi aloittanut viime viikolla, sillä koulun sivuilla näkyi kaikkia tunteja enää yhdet. Kun nyt tarkistin asian, tunteja näkyi olevan syyskuussakin, joten ilmeisesti ne oli vain aiemmin unohdettu lisätä sivuille.

Oli huvittavaa aloittaa kurssi sellaisella tunnilla, jonka aiheeksi opettaja esitteli että nyt pitäisi saada teidät luopumaan ajatuksesta hankkia moottoripyöräkortti. :D No ei nyt sentään. Mutta aiheena oli moottoripyöräilijän tyypilliset onnettomuudet ja niihin varautuminen. Saimme pitkän listan lyhyiksi referoituja moottoripyöräonnettomuuksia, joista piti tunnistaa sellaisia, mitkä voisivat sattua omalle kohdalle. Hirvittävän monessa oli ajettu ylinopeutta ja/tai kuski oli kännissä. Aika heikon kuvan antoi moottoripyöräilystä! (Tai suomalaisista...) Lisäksi oli joitakin hirvikolareita ja pari maatalouskoneen kanssa tapahtunutta onnettomuutta. Eri onnettomuustyyppien kohdalla pohdittiin, miten niihin voisi varautua: esimerkiksi vältetään ajamista hämärän aikoihin, jolloin hirvet liikkuvat.

Seuraavaksi opettaja näytti lyhyitä netistä poimittuja videoita erilaisista moottoripyöräonnettomuuksista ja läheltä-piti-tilanteista, jotka oli useimmiten satuttu kuvaamaan takana ajavasta pyörästä, mutta olipa siinä yksikin jossa kuvaava pyörä oli itse kaatunut vauhdissa, kun jalkatappi oli osunut maahan. Pahan näköisiä joka tapauksessa. Näistäkin sitten mietittiin, että miten olisi voitu välttää. Viimeisenä katsottiin pidempi video, jossa erilaiset moottoripyöräharrastajat kertoivat suhtautumisestaan harrastukseen. Videolla eräs puoli miljoonaa kilometriä moottoripyörällä ajanut mies kertoi suurimmaksi pelokseen/uhakseen itsensä. Oli karua kuulla, että niinkin kokenut henkilö oli videon teon jälkeen kuollut harjoitellessaan moottoripyöräilyä rataolosuhteissa.

Tauon jälkeen jatkettiin tunnilla numero neljä, jonka aiheena oli moottoripyöräilijän ajovarusteet. Tunti aloitettiin katsomalla video, jossa esiteltiin moottoripyöräilijän ajovarusteita. Vaatteiden osalta se oli kyllä todellinen Rukan mainos. En tiedä oliko Rukka sponsoroinut videon tekoa, mutta aika tiuhaan siinä esiteltiin kyseistä merkkiä. Tietenkin vaatteiden lisäksi esiteltiin kypärät, visiirit ja kengät. Myös radiopuhelimista oli juttua ja erilaisista pyörän laukuista. Videon jälkeen opettaja esitteli erilaisia ajovarusteita ja herätteli niistä keskustelua. Millaiset hanskat ovat hyvät, millainen visiiri kannattaa olla yms. Hinta ja laatu kulkee varusteasiassakin käsi kädessä ja kannattaa kuulemma hankkia ennemmin kalliit varusteet ja halpa pyörä, kuin kallis pyörä ja halvat varusteet.

Siitä se taas lähtee.

Tunnisteet: ,