Taas ratin takana!

Reilu viikko sitten perjantaina testasin ekaa kertaa neljään viikkoon kävelemistä ilman kyynärsauvoja. Koska jalka kesti painon varaamisen yllättävän hyvin, päätin, että seuraavaksi kokeilen autolla ajamista. Siitä saatiinkin hyvä tekosyy lähteä illalla Prismaan ostoksille.

Penkki eteen. Peilit kohdilleen. Polkimien testailua. Kyllä tässä jotain tuttua on... Varovainen peruutus pois ruudusta ja ryömitys pois pihasta. Sitten vain kaasua ja tielle.

Jännä oli huomata, että ajotaito oli jo pikkuisen ehtinyt ruostua kuukaudessa. En osaa kuvata, mikä siinä oli erilaista, tunsin kuitenkin, että taukoa oli ollut. Jalan takia ajoin tietysti myös tavallista varovaisemmin ja pidin pitkiä välejä edellä ajaviin, ettei vain tarvitsisi jarruttaa kovasti. Jarruttaminen olikin asia josta nilkka ei hirveästi tykännyt, sillä painaessani jarrupoljinta nilkka menee melko jyrkkään kulmaan. Risteyksissä päädyinkin jarruttamaan välillä niin, että kannattelin koko jalkaa ilmassa, jolloin kantapää ei ollut maassa eikä kulmaa tullut. Melko työlästä vain pidemmän päälle eikä tuntuma siihen, kuinka voimakkaasti jarrua painaa ole tällöin maailman paras.

Yksi konfliktitilannekin sattui Ahjokadun keskimmäisessä liikenneympyrässä. Saapuessani liikenneympyrään etelän suunnasta siihen oli ajamassa useampi auto Prisman pihasta eli minusta katsoen vasemmalta. Autoletkan ajaessa ohi hivuttauduin aivan ympyrän suulle, joten kun letkaan tuli rako (seuraava auto Prisman pihasta joutuisi ylittämään vielä suojatien), totesin tilaisuuteni tulleen ja ajoin ympyrään.

Päästyäni ympyrään tajusin kauhukseni, että se Prisman pihasta tulossa ollut auto oli yhtäkkiä ilmestynyt puoliksi rinnalleni! Siis auto oli ajanut sisemmäksi ympyrään niin, että sen nokka oli jo ohittanut vasemman takarenkaani. Vaikutti siltä, että autolla ei ole pienintäkään aikomusta antaa tilaa, joten tein pikaratkaisun: vilkku oikealle, nopea jalankulkijoiden tsekkaus ja äkkiä pois ympyrästä Toys'R'Usin pihaan.

Pihassa vedin muutaman kerran henkeä ja kertasin mitä oli tapahtunut. Teinkö jonkin arviointivirheen vai mitä? Minusta väliä oli ollut aivan riittävästi. Kyydissäni istunut miehenikin oli sitä mieltä, että rako johon olin ajanut oli aivan tavanomainen. Ei siis ollut muuta mahdollisuutta, kuin että auto oli ajanut ympyrään todella kovaa vauhtia, sillä en lähdössäni mitenkään hidastellut.

Tapauksen jälkeen kävimme Prismassa normaalin tapaan ja sitten kotiin. Ajorutiini palasi varsin nopeasti. Niinpä viime viikolla suhasin jo Palokkaan ja pari päivää myöhemmin ystäväni kanssa Joutsaan. Pidemmällä reissulla nilkka tosin meinasi vielä vähän väsyä kaasun painamiseen, mutta jarruttaminen onnistuu aivan normaalisti. Nyt kävelen jo täysin ilman keppejä ja ajan autollakin ihan normaalisti.

Kyytiläisenä

Kun olimme hankkimassa mieheni kanssa autoa, sovimme jo ennakkoon, että ostamme sen puoliksi ja molemmat merkitään auton omistajiksi. Mieheni päädyttiin laittamaan omistajaksi nro 1. ja niin myös kaikki vakuutukset tulivat hänen nimiinsä.

Käytännössä on kuitenkin käynyt niin, että ainoastaan minä ajan Pololla. Minun työmatkojani vartenhan se ensisijaisesti ostettiin, mutta kun välillä menemme yhdessä jonnekin, haluaa mieheni aina vain istua kyydissä. Kun yritän lähtiessä tyrkyttää avaimia miehelleni, saan vain kommentin, että "aja sä, kun tykkäät kuitenkin siitä niin paljon". Pienen vänkäyksen jälkeen luovutan ja ajan jälleen kerran tyytyväisenä. Silti olisi kiva saada mieskin välillä rattiin. En ole oikein saanut kunnolla selville, mikä siinä on niin vaikeaa. Kortti miehelläni on ollut jo kymmenen vuotta, mutta ajokokemusta hänelle on kertynyt melko vähän.

Pääsiäisenä olimme lähdössä muutaman kilometrin päähän syntymäpäiville ja ojensin miehelleni jälleen Polon avaimet. Viimeksi viime syksynä ajaneen mieheni taivuttaminen pitkästä aikaa ratin taakse kävi yllättävän kivuttomasti, kun ilmoitin suoraan, että hän saa luvan toimia kuukauden ajan kuskinani, kun jalkani on paketissa. Ajaessaan mieheni tunnustikin, että kun autolla ajaa niin harvoin, se ei mene rutiinilla, vaan on oikeastaan aika stressaavaa ja hän ei siksi siitä hirveämmin pidä. Hyvin kuitenkin päästiin perille, mitä nyt auto sammahti yhteen risteykseen. Mutta sitä sattuu.

Jalkani leikkaamisen jälkeen mieheni on saanut kuskata minua kaverilleni ja kauppaan useampia kertoja. Minusta on ollut tosi kiva huomata, että mies on saanut ajoonsa nopeasti varmuutta. Muutamia vinkkejä olen antanut taloudelliseen ajoon liittyen ja myös yhdestä kääntymistilanteen oikaisusta huomautin, mutta muuten olen pyrkinyt olemaan hiljaa, ettei mies ainakaan siksi lopettaisi ajamista että olen "valittamassa". Viimeksi kotiin tultuamme sanoinkin, että jos kommentointini häiritsee yhtään, niin siitä on sanottava. Ei sanonut mitään.

Asia, johon olen kiinnittänyt mieheni ajotavassa ehkä eniten huomiota on se, että hän ajaa risteyksiin tultaessa melko lähelle edellä olevan perää. Ei liian lähelle, mutta kuitenkin huomattavasti lähemmäs kuin minä. Mietin, että asia saattaa johtua siitä, että 25 cm minua pidempi mieheni näkee autosta paremmin ulos ja hahmottaa siten auton eteenpäin ulottuvuuden (tai tässä tapauksessa ulottumattomuuden) minua huomattavasti paremmin. Näin ollen hän pystyy ajamaan lähemmäs edellä olijan perää, koska näkee että siihenhän on matkaa vielä vaikka kuinka. Itse en näe ajaessani Polon konepeltiä oikeastaan lainkaan...

Nyt jalkani alkaa olla siinä kunnossa, että pääsen taas itse ajamaan Poloisellani (Poloisellamme). Samalla pelkään, että mieheni jättäytyy jälleen pelkäksi kyytiläiseksi, kun kerran minäkin voin ajaa. Toivottavasti näin ei käy. En ole ymmärtänyt lainkaan, että ajaminen on miehelleni stressaavaa, mutta samalla olen sitä mieltä, että nyt kun rutiinia on tullut edes vähän, ei ajotaitoa kannata päästää ruostumaan. Yksi kauppareissu kuskina silloin tällöin ei ole paljon, mutta on parempi kuin ei mitään. Rakkaani, voisitko millään?

Kun jarrua ei voikaan painaa

Blogini on viime aikoina ollut melko hiljainen, mutta sille on ihan oikea syykin: en ole ajanut autolla eikä siten ole tullut mitään kirjoitettavaakaan. Oikean jalkani nilkkaa operoitiin muutama viikko takaperin, minkä jälkeen olen ollut sairaslomalla ja joutunut kävelemään kyynärsauvoilla, koska jalalle ei voi varata yhtään painoa. Näin ollen myös autolla ajaminen on poissa kuvioista.

Normaalisti autolla ajaessa kaasun tai jarrun painaminen ei vaadi paljonkaan voimaa, joten jos olisi varma, että niillä pärjää, niin hyvinhän liikenteeseen voisi lähteä. Autoillessa on kuitenkin aina vaarana joutua jarruttamaan hieman äkillisemmin, mikä ei ole hyväksi jalalle. Jarrutuksen ei tarvitse olla edes täydellä voimalla tehty hätäjarrutus, kun tulee jo painettua jarrua kovemmin, että saa vauhdin nopeasti hidastumaan. Näin voi tapahtua vaikka yllättävää jalankulkijaa väistäessä tai lähestyttäessä liikennevaloja, jotka vaihtuvat keltaisiksi niin, että niistä ei ehdi ajaa läpi.

Tietysti jarrua voisi opetella painamaan myös vasemmalla jalalla, mutta kun sitä tarvitaan nopeasti, tulee liike suoraan selkäytimestä eikä siinä ehdi arpoa kumpaa jalkaa käyttää. Sama juttu kompastuessa: olen automaattisesti pari kertaa meinannut ottaa leikatulla jalalla vastaan, sillä tasapainoa hakiessa ei välttämättä "muista" että jalka on poissa käytöstä.

Kuinka sitten välttää voimakkaita jarrutuksia? Jarrutuksien välttämiseksi on toki keinoja, mutta täydellinen välttäminen lienee mahdotonta, sillä liikenteessä on aina läsnä yllätysmomentti. Tärkeintä on mielestäni hyvä havainnointi ja ennakointi. Yllätyksiltä säästyy, kun jo valmiiksi ajattelee mitä joku tienkäyttäjä saattaa tehdä ja missä on mahdollisia vaaranpaikkoja. Lisäksi riittäviä turvavälejä ei voi painottaa liikaa. Kun väliä on tarpeeksi ja vähän yli, ehtii mainiosti toimia vakka edellä jotain yllättävää tapahtuisikin. Myös oikealla nopeuden säätelyllä voi vähentää tarvetta tehdä äkillisiä jarrutuksia. Kun risteyksiä lähestyy verkkaisesti, ehtii havainnoida kaiken kunnolla ja pysähtyä rauhallisesti valoihin tai muuten.

... hetkinen, nämä kaikkihan ovat ihan normaaleja autolla ajaessa huomioitavia asioita. Ja silti välillä joutuu pysähtymään äkillisesti. Taitaa vain olla parempi vaan pysytellä kyytiläisenä, kunnes jalkaa saa kuormittaa enemmän!