Polo kesäkuntoon

Kävin viime viikolla vanhempieni luona laittamassa Polon kesäkuntoon. Kelin piti olla auton siivoamiseen mitä mainioin: +17 C ja poutaa. Sääennuste kuitenkin erehtyi, sillä juuri kun olin saanut pysäköityä vanhempieni pihaan, alkoi vettä sataa kaatamalla.

Muutaman sadekuuron jälkeen taivas selkeni ja rohkenin siirtyä ulos hommiin. Aseistuksenani pesuämpäri jossa jotain autonpesuainetta isin varastoista, kumihanskat, sieni, säämiskä, Bilteman ikkunoiden ja kaikenlaisten pintojen puhdistusliinat, vanteidenpesuharja sekä kuvasta puuttuvat puutarhaletku ja pölynimuri.


Yleensä olen pessyt auton järvivedellä, mutta tällä kertaa otin sisältä kuumaa vettä, koska pesuaine kuulemma toimii paremmin kuumassa vedessä. Kumihanskat olivat myös uusi keksintö. Vaikka toisessa hanskassa olikin yhdessä sormessa pieni reikä, oli peseminen silti paljon miellyttävämpää kuin ilman hanskoja.


Autoa pestessä aurinko alkoi lämmittää ihan kunnolla ja takki saikin kyytiä ennen huuhteluun ryhtymistä.


Aurinko paistoi itse asiassa niin innokkaasti, että huuhtelun jälkeen auto kuivui lähes itsestään ja kuivaamisen sijasta säämiskää piti välillä jopa kostuttaa, että sain kiillotettua auton pinnasta pisaranjäljet pois.


Pikipilkut eivät lähteneet auton pinnasta pelkällä pesuaineella eikä isillä ollut mitään liuotinta niiden irrottamiseen, joten kaavailemani auton vahaus jäi tekemättä. Tyhmäähän se nyt olisi vahata lian päälle. Täytyy käydä ostamassa joku tuju puhdistusaine ensi kertaa varten.

Koska auton vahaus ei onnistunut, siirryin puhdistamaan ikkunoita. Bilteman ikkunaliinat ovat ihan näppäriä, mutta kuivuvat turhan nopeasti eivätkä sovi kovin likaiselle pinnalle. Kokeilin pyyhkiä niillä ikkunoiden ulkopintoja, koska aurinko oli kuivattanut ikkunat vesipisaroista pilkullisiksi. Liinat ovat selkeästi parempia ikkunoiden sisäpintojen puhdistamiseen, kun taas ulkopinnat kannattaa pestä jollain järeämmällä välineellä.

Kesken puhdistuksen yllätti taas vesisade, joten piti siirtyä sisätiloihin odottamaan poutaa. Onneksi en ollut ryhtynyt vahaamaan, sillä vaha olisi kyllä valunut sateessa pois.


Auringon tultua taas esiin pari tuntia myöhemmin siirryin minun silmääni kevätsiivouksen tärkeimpään vaiheeseen eli auton sisätilojen siivoamiseen. Talvella autossa pitämäni kumiset vakiomatot saivat kyytiä, kun pääsin lopulta vaihtamaan ne viime kesänä ostamiini liekkimattoihin.

Kumimatot pesin vesiletkun päässä olevalla harjalla (+9-asteinen järvivesi on muuten kylmää!), sillä ne olivat melko rapaiset talven jäljiltä. Liekkimatot oli syksyllä kannettu varastoon sellaisinaan, joten harjasin niistä roskat pois takakonttiin unohtamallani lumiharjalla.


Olen tarkkaakin tarkempi ja imuroin matot vielä harjaamisen jälkeen. Voin kertoa, että heinät ja koivunsiemenet jäävät tekstiilipintaan kiinni erittiän tehokkaasti.


Sitten siirryin imuroimaan auton sisätiloja. Vaikka jalkatiloissa onkin matot, oli lattialle kertynyt silti hyvä määrä hiekkaa.


Joka ikinen pikkuvälikin piti imuroida. Ja taas aurinko paistoi niin että oli pakko vähentää vaatetusta!


Imuroinnin jälkeen korkkasin Bilteman kaikkien pintojen puhdistusliinapurkin ja pyyhin kaikki auton sisäpuolen muoviosat. Purkin syöttömekanismi ei kylläkään oikein toiminut, vaan liinarulla repeili miten sattuu.

Hurjan paljon pölyä olikin talven aikana kertynyt kojelaudalle, sillä liinat muuttuivat ihan mustiksi. Olipa ihanaa päästä eroon talven aikana kaikkialle kertyneestä pölystä ja liasta!


Kesän eka käsinpesu ei onnistunut ihan riittävän hyvin ja vähän väliä kuuroillut sade ainakaan auttanut asiaa. Illasta auto oli jo kauttaaltaan kuivuneiden pisaroiden peittämä ja katolla oli tasainen siitepölykerros. Mutta pääasia että sain ohjaamon siistiksi!


Lopuksi kiitos äitille joka kuvasi toimiani tätä merkintää varten!

Tunnisteet: , , , ,