Kun kaksi vuotta sitten menin autokouluun, minua ei voinut vähempää kiinnostaa koko juttu. Ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin hankkia kortti ja auto, sillä en halunnut pyöräillä uudesta asunnostamme talvella töihin enkä olla riippuvainen työkavereiden aikatauluista.
Vaikka motivaatio koulun alussa olikin nollassa, määrittelin itselleni kuitenkin yhden tavoitteen: opettelisin pysäköimään täydellisesti taskuun omaan parkkiruutuumme. Termit olivat tuossa vaiheessa vielä hieman hukassa, sillä luulin että taskupysäköinti tarkoittaa peruuttamista parkkiruutuun kahden rinnakkain olevan auton väliin, eikä pysäköintiä peräkkäin olevien autojen väliin. Joka tapauksessa tavoitteenani oli oppia peruuttamaan kotiparkkiruutuun täydellisesti.
Autokoulussa ruutuun peruuttamisen harjoittelu jäi ilmeisen vähälle, sillä en ainakaan muista muita kuin taskuparkkiharjoituksia. Luultavasti pysäköin pari kertaa koulun pihaan peruuttamalla, mutta kotiruutuun (josta ajotunnit muutaman kerran aloitettiin) en muista peruuttaneeni kertaakaan.
Saatuani kortin ja ostettuamme auton opettelin pysäköimään ruutuumme etuperin. Hallitsen sen nykyisin varsin suvereenisti sillä riittää että auton sivupeilin ollessa talon seinässä olevan merkin kohdalla kääntää ratin tappiin ja auto ajautuu nätisti keskelle ruutua. Ruutuun en kuitenkaan koskaan edes kokeillut, vaikka uhosinkin autokoulun alussa. Peruutteluhaluja laski merkittävästi pysäköintiruutumme kulmassa sijaitseva talon kannatintolppa, johon onnistuin raapaisemaan poloisen Poloiseni peruuttaessani pois ruudusta vain kolme päivää auton oston jälkeen. Jos ruudusta poistuessa voi osua tolppaan, niin mitä seuraisikaan ruutuun peruuttamisesta!
Tänä keväänä tulin siihen tulokseen, että olen ylipäätänsä surkea pysäköijä ja asiaan on tultava muutos. Kun autoa ei tarvinnut enää lämmittää, aloin harjoitella perä edellä pysäköintiä työpaikan pihassa, jossa on runsaasti tilaa. En ehtinyt harjoitella kuin muutaman kerran ennen kuin jäin sairaslomalle, mutta päästyäni takaisin rattiin jatkoin harjoittelua. Tämän viikon maanantaina rohkaistuin ja peruutin Polon ruutuun parkkipaikallamme. Pysäköinti onnistuikin täydellisesti, sillä päädyin aivan keskelle ruutua. Tosin kyseessä oli naapurin parkkiruutu oman parkkiruutumme vieressä... Nooh, pikkuinen arviointivirhe. Otin sitten eteen ja peruutin tällä kertaa omaan ruutuumme.
Illalla peruutin ruutuun uudelleen ja sillä kertaa osuin heti oikeaan. Tiistaina uusiksi. Ja keskiviikkona. Ja torstaina ja perjantaina! Olen huomannut, että kun lähtee peruuttamaan oman takakulman ollessa naapuriauton kauemman etukulman kohdalla, päätyy aika sopivalle kohdalle parkkiin. (Tämän tajuttuani uskalsin yleensä koittaa omassa pihassa peruuttelua.) Välillä auto on kyllä jäänyt oman ja naapurin ruudun reunalle ja tänään puolestani oikaisin rattia vähän liikaa, jolloin auto päätyi melko lähelle betonitolppaa. Mutta yhtä kaikki kaksi vuotta sitten asetettu tavoite on täytetty. Jos ei nyt ihan mestariainesta, niin ainakin olen oppinut peruuttamaan omaan ruutuumme helpohkosti ja ilman että autoa tarvitsisi peruuttamisen jälkeen oikaista.
Tavoite täytetty: peruutin Polon yhdellä yrittämällä aivan parkkiruutuamme keskelle.
Tunnisteet: Autokoulu, Jenni, Polo, Polo Senior, Pysäköinti
Tavoite täytetty: peruutin Polon yhdellä yrittämällä aivan parkkiruutuamme keskelle.