Kun olimme hankkimassa mieheni kanssa autoa, sovimme jo ennakkoon, että ostamme sen puoliksi ja molemmat merkitään auton omistajiksi. Mieheni päädyttiin laittamaan omistajaksi nro 1. ja niin myös kaikki vakuutukset tulivat hänen nimiinsä.
Käytännössä on kuitenkin käynyt niin, että ainoastaan minä ajan Pololla. Minun työmatkojani vartenhan se ensisijaisesti ostettiin, mutta kun välillä menemme yhdessä jonnekin, haluaa mieheni aina vain istua kyydissä. Kun yritän lähtiessä tyrkyttää avaimia miehelleni, saan vain kommentin, että "aja sä, kun tykkäät kuitenkin siitä niin paljon". Pienen vänkäyksen jälkeen luovutan ja ajan jälleen kerran tyytyväisenä. Silti olisi kiva saada mieskin välillä rattiin. En ole oikein saanut kunnolla selville, mikä siinä on niin vaikeaa. Kortti miehelläni on ollut jo kymmenen vuotta, mutta ajokokemusta hänelle on kertynyt melko vähän.
Pääsiäisenä olimme lähdössä muutaman kilometrin päähän syntymäpäiville ja ojensin miehelleni jälleen Polon avaimet. Viimeksi viime syksynä ajaneen mieheni taivuttaminen pitkästä aikaa ratin taakse kävi yllättävän kivuttomasti, kun ilmoitin suoraan, että hän saa luvan toimia kuukauden ajan kuskinani, kun jalkani on paketissa. Ajaessaan mieheni tunnustikin, että kun autolla ajaa niin harvoin, se ei mene rutiinilla, vaan on oikeastaan aika stressaavaa ja hän ei siksi siitä hirveämmin pidä. Hyvin kuitenkin päästiin perille, mitä nyt auto sammahti yhteen risteykseen. Mutta sitä sattuu.
Jalkani leikkaamisen jälkeen mieheni on saanut kuskata minua kaverilleni ja kauppaan useampia kertoja. Minusta on ollut tosi kiva huomata, että mies on saanut ajoonsa nopeasti varmuutta. Muutamia vinkkejä olen antanut taloudelliseen ajoon liittyen ja myös yhdestä kääntymistilanteen oikaisusta huomautin, mutta muuten olen pyrkinyt olemaan hiljaa, ettei mies ainakaan siksi lopettaisi ajamista että olen "valittamassa". Viimeksi kotiin tultuamme sanoinkin, että jos kommentointini häiritsee yhtään, niin siitä on sanottava. Ei sanonut mitään.
Asia, johon olen kiinnittänyt mieheni ajotavassa ehkä eniten huomiota on se, että hän ajaa risteyksiin tultaessa melko lähelle edellä olevan perää. Ei liian lähelle, mutta kuitenkin huomattavasti lähemmäs kuin minä. Mietin, että asia saattaa johtua siitä, että 25 cm minua pidempi mieheni näkee autosta paremmin ulos ja hahmottaa siten auton eteenpäin ulottuvuuden (tai tässä tapauksessa ulottumattomuuden) minua huomattavasti paremmin. Näin ollen hän pystyy ajamaan lähemmäs edellä olijan perää, koska näkee että siihenhän on matkaa vielä vaikka kuinka. Itse en näe ajaessani Polon konepeltiä oikeastaan lainkaan...
Nyt jalkani alkaa olla siinä kunnossa, että pääsen taas itse ajamaan Poloisellani (Poloisellamme). Samalla pelkään, että mieheni jättäytyy jälleen pelkäksi kyytiläiseksi, kun kerran minäkin voin ajaa. Toivottavasti näin ei käy. En ole ymmärtänyt lainkaan, että ajaminen on miehelleni stressaavaa, mutta samalla olen sitä mieltä, että nyt kun rutiinia on tullut edes vähän, ei ajotaitoa kannata päästää ruostumaan. Yksi kauppareissu kuskina silloin tällöin ei ole paljon, mutta on parempi kuin ei mitään. Rakkaani, voisitko millään?Tunnisteet: Muiden käyttäytyminen, Pohdiskelu