Kun jarrua ei voikaan painaa

Blogini on viime aikoina ollut melko hiljainen, mutta sille on ihan oikea syykin: en ole ajanut autolla eikä siten ole tullut mitään kirjoitettavaakaan. Oikean jalkani nilkkaa operoitiin muutama viikko takaperin, minkä jälkeen olen ollut sairaslomalla ja joutunut kävelemään kyynärsauvoilla, koska jalalle ei voi varata yhtään painoa. Näin ollen myös autolla ajaminen on poissa kuvioista.

Normaalisti autolla ajaessa kaasun tai jarrun painaminen ei vaadi paljonkaan voimaa, joten jos olisi varma, että niillä pärjää, niin hyvinhän liikenteeseen voisi lähteä. Autoillessa on kuitenkin aina vaarana joutua jarruttamaan hieman äkillisemmin, mikä ei ole hyväksi jalalle. Jarrutuksen ei tarvitse olla edes täydellä voimalla tehty hätäjarrutus, kun tulee jo painettua jarrua kovemmin, että saa vauhdin nopeasti hidastumaan. Näin voi tapahtua vaikka yllättävää jalankulkijaa väistäessä tai lähestyttäessä liikennevaloja, jotka vaihtuvat keltaisiksi niin, että niistä ei ehdi ajaa läpi.

Tietysti jarrua voisi opetella painamaan myös vasemmalla jalalla, mutta kun sitä tarvitaan nopeasti, tulee liike suoraan selkäytimestä eikä siinä ehdi arpoa kumpaa jalkaa käyttää. Sama juttu kompastuessa: olen automaattisesti pari kertaa meinannut ottaa leikatulla jalalla vastaan, sillä tasapainoa hakiessa ei välttämättä "muista" että jalka on poissa käytöstä.

Kuinka sitten välttää voimakkaita jarrutuksia? Jarrutuksien välttämiseksi on toki keinoja, mutta täydellinen välttäminen lienee mahdotonta, sillä liikenteessä on aina läsnä yllätysmomentti. Tärkeintä on mielestäni hyvä havainnointi ja ennakointi. Yllätyksiltä säästyy, kun jo valmiiksi ajattelee mitä joku tienkäyttäjä saattaa tehdä ja missä on mahdollisia vaaranpaikkoja. Lisäksi riittäviä turvavälejä ei voi painottaa liikaa. Kun väliä on tarpeeksi ja vähän yli, ehtii mainiosti toimia vakka edellä jotain yllättävää tapahtuisikin. Myös oikealla nopeuden säätelyllä voi vähentää tarvetta tehdä äkillisiä jarrutuksia. Kun risteyksiä lähestyy verkkaisesti, ehtii havainnoida kaiken kunnolla ja pysähtyä rauhallisesti valoihin tai muuten.

... hetkinen, nämä kaikkihan ovat ihan normaaleja autolla ajaessa huomioitavia asioita. Ja silti välillä joutuu pysähtymään äkillisesti. Taitaa vain olla parempi vaan pysytellä kyytiläisenä, kunnes jalkaa saa kuormittaa enemmän!

Tunnisteet: ,