Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen

Viime perjantaina Keskisuomalaisen nettisivulla uutisoitiin kahden auton kolarista Vaajakosken turboliittymässä. Heti uutisen julkaisun jälkeen sen kommenttiboksissa alkoi kiivas väittely siitä, kuinka kyseisessä kiertoliittymässä kuuluu oikeasti ajaa. Osassa kommenteista väitettiin ihan puuta heinää, eikä edes suostuttu myöntämään että oltiin väärässä, kun joku toinen asian oikaisi. Luettuani tarpeeksi eriäviä mielipiteitä totesin, että tästä olisi nyt syytä kirjoittaa kokonainen merkintä.

Kosti kirjoitti helmikuussa Liikenneblogiin merkinnän Vaajakosken liikenneympyrässä ajamisesta. Hän oli selvittänyt asiaa jopa Keski-Suomen Tiepiiriltä, mikä osoittaa mielestäni todellista paneutumista asiaan. Merkinnässä keskityttiin kuitenkin käsittelemään sisäkaistan käyttöä ajettaessa Lahden suunnasta moottoritielle, eikä niinkään ympyrään kokonaisuuteena. Minua vuorostani kiinnostaa koko kokonaisuus ja se, kuinka ympyrässä ajetaan oikeaoppisesti riippumatta siitä, mistä minne ollaan menossa.

Taustatietona kerrottakoon, että olen ajanut Vaajakosken kiertoliittymässä sen uusimisen jälkeen ehkä viidesti, joten käytännön kokemukseni uusista kaistaratkaisuista on hyvin suppea. Sen sijaan olen lukenut tarkkaan Tiehallinnon nettisivuilta löytyneen turboliittymän ajo-ohjeen sekä liikenteen ohjaussuunnitelman, johon on merkitty kaikki ympyrään liittyvät opasteet. Muutaman ajokerran ja teoriatiedon pohjalta olisi ollut typerää kirjoittaa omia mielipiteitä, joten päätin lähteä oikeasti koeajamaan ympyrää. Ajankohdaksi valikoitui sunnuntai-iltapäivä klo 17, jolloin liikenne ei ollut hirveän vilkasta, mutta autoja riitti silti tasaisesti.

Turboliittymä

Ennen testituloksia on kerrattava hieman taustatietoja. Vaajakosken kiertoliittymä on niin sanottu turboliittymä, mikä tarkoittaa sitä, että liikenne ohjataan ympyrään oikeille kaistoille jo ennen siihen siihen ajamista. Koko ympyrässä ajon ajan pysytään samalla kaistalla, jolta myös ympyrästä poistuminen suoritetaan. Näin sisäkaistaltakaan ei tarvitse vaihtaa ulkokaistalle ennen ympyrästä poistumista.

Koska oikean kaistan valinnalla on merkitystä jo ympyrään ajettaessa, on jo ympyrää lähestyttäessä tiedettävä, minne on jatkamassa matkaa ympyrän jälkeen. Tämä on asia, missä ympyrän käytöstä väittelijät menevät helposti harhaan, sillä järjestäen suositellaan ajamaan aina ympyrän ulointa kaistaa, mikäli ei ole varma ajamisestaan. Homma ei kuitenkaan toimi näin, sillä ajettaessa ympyrään mistä suunnasta tahansa, ulkokaista johtaa aina lopulta moottoritielle. Mikäli haluaa jatkaa moottoritien liittymän ohi, on ympyrään tultaessa valittava sisäkaista, joka jatkuu moottoritien liittymän jälkeen ympyrän ainoana kaistana. Tämä johtuu siitä, että ympyrä on kaksikaistainen vain 3/4 matkalta.

Ajaminen turbokiertoliittymässä paikasta A paikkaan B

Koska Tiehallinnon ajo-ohjeessa ei ole merkitty kunnolla ympyrän kaistoja, otin ajo-ohjeiden kirjoittamista varten esitteestä yhden kuvan ja piirsin siihen kaikki kiertoliittymän kaistat ja niiden poistumismahdollisuudet. Olen tarkistanut kuvan moneen kertaan, mutta haluan silti huomauttaa, että se on vain minun näkemykseni ja voi siis poiketa todellisuudesta. Jos huomaat kuvassa virheen, ole ystävällinen ja ilmoita!


Tiehallinnon ohjeen pohjalta muokkaamani kuva Vaajakosken turboliittymän ajolinjoista.

Saapuessasi ympyrään Jyväskylästä moottoritieltä, valitse

Saapuessasi ympyrään Lahden suunnasta, valitse

Saapuessasi ympyrään Leppäveden suunnasta, valitse

Saapuessasi ympyrään Vaajakosken keskustan suunnasta, valitse

Vaajakosken turbokiertoliittymässä ajaminen käytännössä

Ensimmäinen testini kiertoliittymässä oli ajaa moottoritieltä Vaajakosken keskustaan. Tultaessa moottoritieltä tien oikea kaista jatkuu oikealle Lahden suuntaan, kun taas siirtymällä moottoritien lopussa vasemmalle kaistalle pääsee kiertoliittymän reunalle.

Tässä kohtaa ympyrässä on vain yksi kaista, joten ympyrään ajaessa tarvitsi väistää vain yhtä autojonoa. Seuraavan eli Lahdesta tulevan liittymän kohdalla ympyrä muuttuu kaksikaistaiseksi. Toisesta kaistasta ei kuitenkaan tarvinnut välittää, sillä tiemerkintöjä seuraamalla näki selvästi, että valitsemani kaista jatkui ympyrän ulompana kaistana. Jos tiemerkinnät eivät näkyisi, kaistojen lisääntyminen saattaisi olla hieman hämmentävää, mutta toisaalta jatkamalla vain "suoraan" entisellä ajolinjalla sisäkaistalle ei päädy. Näin ainakin teoriassa, mutta käytännöstä on paha mennä sanomaan.

Jatkoin siis matkaa ympyrän ulkokaistalla, ohitin Leppäveden liittymän ja poistuin ympyrästä kolmannesta liittymästä Vaajakosken keskustaan. Ensimmäinen testi ei tuottanut mitään ongelmia.

Liittyminen ympyrään tultaessa moottoritieltä.

Toinen testini oli ajaa Leppävedeltä Lahteen, joten ympyrää lähestyessä oli otettava vasen kaista, joka johti ympyrän sisäkaistalle. Pyrittäessä ympyrän sisäkaistalle, on väistettävä ympyrässä kahdella kaistalla liikkuvia autoja.

Sunnuntai-iltapäivänä ympyrän sisäkaistalle pääsi ajamaan melko vaivatta, mutta voin vain kuvitella, millaista se on silloin, kun Lahden suunnasta pukkaa ympyrään autoja tasaisella tahdilla. Sama juttu lienee pyrittäessä Vaajakosken keskustasta ympyrän sisäkaistalle eli kun halutaan lähteä Lahteen tai Leppävedelle.

Alkuperäinen pelkoni sisäkaistalle pyrkimisessä oli, että en pystyisi havaitsemaan, milloin molemmat kaistat ovat tyhjiä. Ajattelin että autoista ei pystyisi erottamaan, mitä kaistaa ne käyttävät, mutta aika yllättävän helppoa se loppujen lopuksi oli. Kaistat ovat leveämpiä kuin oletin, joten autot eri kaistoilta mainiosti.

Sisäkaistalle ajamisen jälkeen ympyrän kiertäminen tapahtui aivan normaalisti. Moottoritien liittymän jälkeen sisäkaista muuttuikin ympyrän ainoaksi kaistaksi ja mikäli en olisi poistunut ympyrästä Lahden suuntaan, olisin ollut liittymän jälkeen automaattisesti ympyrän ulkokaistalla. Kätevää!

Ympyrään ajaminen Leppäveden suunnasta.

Viimeinen testini ympyrässä oli ajaa Lahdesta moottoritielle ympyrän sisäkaistaa pitkin. Käsittääkseni ympyrä uudistettiin juuri siksi, että Lahdesta moottoritielle pääsee ajamaan sujuvammin, kun kaistoja on käytössä kaksin kappalein.

Päästäkseni ympyrän sisäkaistalle, oli jo ympyrää lähestyttäessä valittava liikenteenjakajan vasen puoli. Siitä ympyrän sisäkaistalle liittyminen tapahtui (muun liikenteen väistämisen jälkeen luonnollisesti!) hyvin automaattisesti, sillä lähestymiskaista on muotoiltu niin, että se ikään kuin heittää auton suoraan sisäkaistalle. Ympyrän muuttuessa liittymän kohdalla kaksikaistaiseksi, sen keskustasta puuttuu pala ja sisäkaista asettuu siihen. Näin sisäkaistalle menijä ajaa lähes suorassa kulmassa ulkokaistan yli.

Sisäkaistalta moottoritielle liittyminen oli yhtä helppoa kuin mistä tahansa kiertoliittymästä poistuminen. Tärkeää on vain muistaa, että poistuttaessa ympyrästä ajetaan suoraan moottoritien vasemmalle kaistalle.

Ympyrän sisäkaistalle ajaminen tultaessa Lahdesta päin.

Perävaunua vetävä pakettiauto poistuu ympyrän ulkokaistalta moottoritien oikealle kaistalle.

Ympyrän sisäkaistaa ajanut musta auto poistuu moottoritien vasemmalle kaistalle, kun taas sen edellä ollut auto jatkaa vielä ympyrän sisäkaistalla.

Lopuksi

Myös Vaajakosken liikenneympyrän kaistojen yläpuolella on sijoitettu liikennemerkkejä. En kiinnittänyt niihin ajaessani juuri huomiota, sillä oli parempi katsella minne on ajamassa kuin taivaalle. Vasta selaillessani testailun aikana otettuja valokuvia tajusin, että merkit ovat pakollista ajosuuntaa osoittavia määrääviä liikennemerkkejä. Soitto liikenneopettajana työskentelevälle kaverilleni vahvisti arvioni, että ympyrässä olevat pakollisen ajosuunnan määräävät merkit kieltävät kaistanvaihdon ympyrässä. Näin ollen oikean kaistan valitseminen jo ympyrään tullessa on tärkeää, koska tavallisista monikaistaisista kiertoliittymistä poiketen Vaajakosken turbokiertoliittymässä ei siis saa vaihtaa kaistaa.

Ympyrässä ajaessa kaistanvaihto on kielletty kaistojen yläpuolella olevista "pakollinen ajosuunta" -liikennemerkeistä johtuen.

Ajoin testiajoni suhteellisen hiljaisena ajankohtana. En yritäkään ottaa kantaa siihen, miten ympyrään pääsee, vaan vain siihen, miten kaistoja kuuluu käyttää eri suuntiin pyrkiessä. Myöskään en ota kantaa siihen, milloin Lahdesta tullessa kannattaa ajaa sisäkaistalle ja milloin ulkokaistalle. Kukin voi minun puolestani ajaa kuten parhaakseen näkee.

En kokenut turbokiertoliittymän olevan mitenkään vaikea ajettava, vaan se toimi yllättävänkin näppärästi. Se että ympyrään ajetaan suoraan oikeille kaistoille, on mielestäni hyvin kätevää. Tärkeintä on mielestäni tiedostaa minne on menossa ympyrän jälkeen, jotta osaa ryhmittyä oikein jo ennen ympyrää. Ympyrässä ollessa on myöhäistä alkaa arpomaan uusia kulkureittejä, sillä kaistanvaihdon kieltäminen estää loputtoman ympyrässä pyörimisen. Päätä siis ennakkoon minne haluat. Ympyrää ennen on runsaasti opasteita, mutta kun vain lähestyy rauhallisesti, ehtii kyllä katsoa, mitä kaistaa on käytettävä.

Keskisuomalaisessa ja muuallakin olleisiin väittelyihin haluan vain todeta, että ihmisten kannattaisi ottaa ensin selvää asioista ennen kuin käyvät väittämään. Näin vältytään väärän informaation jakamiselta.

Tunnisteet: ,