Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä

Pääsiäisen jälkeisenä viikonloppuna Hipposhallilla järjestettiin 22. perinteinen Keski-Suomen MP-näyttely. Suuntasin messuille päämääränäni löytää uudet ajohousut, sillä vanhat olivat jääneet reisien kohdalta pieniksi talven aikana. Bodypumpilla todellakin kasvattaa lihaksia, sillä kuntosalilla käymistähän en harrasta. Vanhat housut mahtuvat jalkaan vielä ilman vuorta, mutta sen tarkenee poistaa vasta +20 asteessa, joten vuoretta ajaminen ei ole oikein vaihtoehto. Uudet oli siis pakko saada ennen kuin voin aloittaa ajokauden.

Messuille kanssani lähti motoristikaverini M, joka mainion seuran lisäksi toimi makutuomarina ja kantojuhtana. Ekana pysähdyimme Reliatecin pisteelle, josta ei valitettavasti löytynyt sopivia housuja. Housujen lisäksi kyselin liikkeen myyjältä, että miten tarkenisin paremmin kylmillä säillä, kun ajotakin alle ei vain mahdu enempää vaatetta. Kuulemma fleece-painotteinen kerrospukeutumiseni ei nykyisellään toimi, sillä fleecen alle tarvitaan aluspaita, joka siirtää hien pois iholta. Mielestäni en kylmällä ilmalla hikoile lainkaan, mutta ilmeisesti iho kuitenkin sen verran hengittää, että asialla on merkitystä.

Lopputuloksena ostin 129 eurolla teknisen aluspaidan ja windstopper-kankaasta tehdyn paidan, jota kohtaan olen nyt ladannut aikamoiset odotukset. Jospa en tänä kesänä palelisi! Liikkeellä ei ollut jostain syystä lainkaan mukana sovituskoppia, joten strippasin sitten sermin ja esiintymislavan välisessä kolossa sovittaessani vaatteita. Kyllä sieltä vähäsen ympäristöön näki, mutta jos joku ei ole ennen sattunut puolialastonta naista näkemään, niin voivoi! :D

Windstopper-paita ja aluspaita. Peilikuvat ovat vakava asia, tai sitten on vain yllättävän vaikeaa hymyillä peilille...

Seuraava stoppimme oli Kuvan Moottoripalvelun pisteellä, jossa olikin tosi paljon tavaraa myynnissä. Sovitin muutamat Rukan housut, mutta sopivia kokoja ei löytynyt. Löysin sieltä myös aika kivat hanskat, mutta jätin ne kuitenkin ostamatta.

Seuraavaksi eksyimme Hanxin myyntipisteelle. Hanx on täysin suomalainen moottoripyöräilyvaatteiden valmistaja, mikä on minusta tosi mahtavaa, ettei vain suunnitella täällä ja valmisteta jossain maailman äärissä. Hanxilta löytyi Classico Lady -ajohousut, jotka olivat juuri sopivat, joten kaupat tuli. Housuille jäi hintaa 20% messualennuksen jälkeen 183,20 e.

Uudet ajohousut punaisilla yksityiskohdilla!

Ajohousujen koko oli jännä 37; sitä on normaalisti tottunut että kokonumerointi menee kahden välein tyyliin 36, 38 jne. Ihan yhtä täydellisesti housut eivät istu kuin vanhat MP-Asun Sportiva-housuni, mutta toisaalta nämä eivät myöskään ahdista päällä. Uusien housujen ainut vika oli se, että niihin pitää ostaa erikseen sisähousut vuoriksi eikä niitä ollut messuilla myynnissä rajallisen kuljetuskapasiteetin takia. Täytyy siis tilata ne Hanxin verkkokaupasta, ellei vanhojen housujeni vuorta pysty käyttämään noissa. Epäilen kyllä ettei, mutta täytyy silti kokeilla.

Messujen päätavoite tuli saavutettu, kun housut löytyivät. Ihan ekstrana katselin takkeja sillä silmällä, että vastaan tulisi punasävyinen yksilö. Uusissa housuissani on itse asiassa punaiset alueet reiden sivussa, mutta vanha takkini on masentavan musta. Punaisia yksityiskohtia sisältäviä takkeja oli myynnissä yllättävän monia! Löysin messuilta jopa omasta MP-Asun Sportivo -takistani punaisen version, mutta se oli aika kamalan värinen, kun siinä oli sekä kirkkaanpunaista että viininpunaista.

Oikeasti, miksi punamusta takki on pilattu marjapuuron värisillä raidoilla?

Kierrettyämme messualueen kertaalleen läpi M lähti pois, mutta itse lähdin kiertämään aluetta uudelleen valokuvausmielessä. Liikenneturvan kojulla oli turvallisuudesta muistuttamassa kuolonkolarissa osallisena ollut skootterinraato sekä hajonneita kypäriä. Osallistuin kojulla myös lyhyeen moottoripyöräaiheiseen kyselyyn, mistä sain palkinnoksi suklaarasian. Kiitos oli hyvää!

Puuhun kaiverrettu risti kertonee riittävästi tämän skootterin kolarin seurauksista.

Poliisin pisteessä pääsi testaamaan kännilaseja (ihan kamalaa) ja tietokoneella pystyi vertailemaan, miten jalankulkijan heijastimet näkyvät eri etäisyyksiltä. Heijastimetonta jalankulkijaa ei kyllä huomannut oikeastaan ollenkaan 100 m päästä. Kyseinen heijastintesti löytyy Liikenneturvan kotisivuilta.

Heijastintesti.

Poliisin pisteeltä vaelsin uudelleen Reliatecin kojulle, jossa kokeilin huvikseni yksiä kivannäköisiä kenkiä. Juttelin myyjän kanssa niitä näitä ja myyjä kehotti minua siinä sivussa kokeilemaan yhtä nahkatakkia. Oi, se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Ei punaista, mutta muuten todella hyvän näköinen. Ihastuin takissa siihen, että sitä voisi käyttää myös muuten kuin ajaessa. Purimme kokeeksi siitä suojat pois ja edelleen näytti hyvältä. En kuitenkaan ihan tohtinut heräteostaa 199 euron takkia, joten piti käydä kotona nukkumassa yksi yö sen päälle. Seuraavana päivänä sitten palasin hakemaan takin, koska en saanut sitä mielestäni. Kysyin myyjältä, että mitä hän ajatteli, palaisinko ja kyllä hän oli niin aavistellut. :)

Uusi hieno nahkatakki.

Muuten messuilla ei sunnuntaina ollut enää hirveästi uutta nähtävää, joten lähdin pois aika nopeasti. Hyvä niin, sillä viikonlopu tuli jo nyt aika kalliiksi. Mutta niin se vaan on, että vasta ensimmäisen ajokauden jälkeen tiesi, mitä tarvitsee. Oikeasti haluaisin vielä uudet kengätkin, sillä vanhani tuntuvat hieman nafteilta pikkuvarpaan kohdalta, mutta jätetään nyt jotain uusittavaa ensi kaudellekin. :P

Niin ja kai siellä messuilla jotain moottoripyöriäkin oli. Unohdin vain katsella niitä...!

Talven suruja

Vaikka alkuviikosta vielä tulikin lunta, niin talvi alkaa olla siinä pisteessä, että alkaa olla kiire valittaa siitä! Joten teen sen nyt. Otsikon mukaisesti talvi on tuonut Poloiluun pieniä suruja, joista osa on uusia ja osa vanhoja.

Polon näkemys talvesta.

Lumiharja naarmuttaa

Kaikista eniten suremani asia talvessa on tietenkin iänikuinen maalipinnan naarmuuntumisvaara, kun lunta on satanut likaisen auton päälle ja se pitäisi harjata pois. Jos auto on päässyt rapaiseksi, niin yleensä vähän kyttäänkin sääennusteita, että tuleeko lumimyrsky, että pitääkö äkkiä kiiruhtaa pesulle.

Helpointahan auto olisi pestä viikottain, mutta ei sitä ihan raski. Tänä talvena olen pesettänyt Polon kolmesti käsin Glosspointilla. Lisäksi olen käynyt pari kertaa Keljon Citymarketin harjattomassa pesukoneessa, jossa lähtee pahimmat ravat niin, että autosta kehtaa harjata lumet pois, mutta ei se koneessa mitenkään kunnolla puhtaaksi tule.

Ilmeisesti olen kuitenkin onnistunut harjaamaan lumet pois toistaiseksi varsin hellävaraisesti, sillä käyttäessäni autoa käsinpesussa olen saanut useamman kerran kommenttia siitä, miten hyvänä olen saanut pidettyä maalipinnan. :)

Jääraappa naarmuttaa

Kun auto on ravassa, sitä ei mielellään harjaile. Sama pätee tuulilasin raappaamiseen. Koitan välttyä raapimiselta parhaani mukaan käyttämällä sisätilanlämmitintä, mutta aina sekään ei riitä tai sitä ei ole voinut käyttää, jolloin auton ikkunat ovat päässeet jäätymään eikä ole auttanut kuin kaivaa jääraappa esiin.

Viime talvena selvisin raappaamisesta kunnialla, mutta tänä talvena olen suureksi surukseni saanut raavittua tuulilasiin parilla eri kertaa useamman vaakasuuntaisen naarmun. Ja tietenkin kuljettajan puolelle, vaikka raavinkin aina koko tuulilasin kerralla. Niin minun tuuriani. Jatkossa täytyy muistaa olla raapimatta ikkunaa ihan reunasta saakka, niin ei ainakaan lähde mukaan pyyhkijöiden kasaamat ravat. Mutta heikkoja on kyllä tuulilasitkin, kun sen saa näin helposti naarmuille. :(

Kynnykset jäätyvät

Veden kerääntyminen ja talvella jäätyminen Polon takaovien kynnyksille on kummallinen riesa. En käsitä, miten kynnykset on voitu suunnitella sen muotoisiksi, että vesi ei valu niistä pois, vaan se jää niihin oikein lammikoiksi. Ei voi olla edes kyse siitä, että auto olisi pysäköity kaltevalle alustalle, koska vettä on molempien puolien kynnyksillä. Talvella lammikot luonnollisesti jäätyvät.

Kynnykselle jäätynyt lätäkkö ei ole aina edes näin pieni. 

Takaluukun ura täyttyy lumella

Toinen Polon "rakenteellinen vika" on lumen kertyminen takaluukun ja katon väliseen uraan. En muista että vanhassa Polossa olisi ollut samaa ongelmaa. Ura on aika leveä ja sen alla on paljon tilaa. Takaluukkua avatessa uraan kertynyt lumi pölähtää herkästi takakonttiin ja jos sitä yrittää urasta poistaa, niin voi olla varma että sitten sitä on ainakin takakontissa vaikka kuinka yrittää olla varovainen...

Takaluukun ura on niin iso että sen sisään mahtuu satamaan reilusti lunta.

Sitten kun lunta on satanut uraan ja keli käväisee lämpöasteiden puolella, niin seuraavaksi lumi onkin kivasti jäässä siellä urassa. Silloin takaluukun avaaminen aiheuttaa sen verran ikävää rutinaa, että pelkään vaan kertaa, jolloin luukun yläosan maalipintaan jää jäljet kohtaamisesta jään kanssa.

Saranan ura ihanasti jäässä.

Lämmityspistokkeen kansi irtoilee

Tämän talven uusi ongelma on Defan lämmitysjohdon pistokkeen kansi, joka ei pysy enää saranoillaan. Irrottaessani johtoa autosta alkuvuodesta pistokkeen kannen jousi yllättäen napsahti sen nurjalle puolelle jättäen kannen puoliksi auki olevaan asentoon. Luulin että se on jo mennyttä kalua, mutta jotenkin mieheni sai ujutettua jousen takaisin tulpan yläpuolelle.

Kansi ei oikein suojannut pistoketta tässä asennossa...

Nytkin kansi meinaa aina välillä irrota, koska sen paikallaan pitävä sokka ujuttautuu jostain syystäpikkuhiljaa irti kannen toisesta saranasta. En ymmärrä miksi! Pistokkeen tai sen kannen yläreunasta ilmeisesti murtui pieni pala irti ekalla kertaa jote ehkä se vaikuttaa asiaan. Onneksi osittain irronnut kansi on helppo korjata, kun sen vain tekee riittävän ajoissa. Riittää, että avaimella työntää sokan takaisin paikalleen ja taas pärjää pari viikkoa.

Naps, taas luukku irtosi saranoiltaan. Sokka on taas siirtynyt vasemmalle.

Defan johto hajoaa

Tämän talven viimeisin riesa liittyy Defan lohkolämmittimen johtoon. Kyllä, se on pakkasella jäykkä kuin mikä, mutta nyt ei ole kyse tästä Facebookissakin kuuluisuutta keränneestä ongelmasta.

Uudet naapurimme ovat innostuneet pujottamaan johtoni lämmitystolpan johdonpidikkeen alle, minkä seurauksena johdon tyveen on ehtinyt syntyä reilussa kuukaudessa iso määrä pieniä viiltoja. Jos naapuri jatkaa toimintaansa, johto katkeaa ennemmin tai myöhemmin... Itse en ole pidikettä koskaan käyttänyt, koska johto taipuu itsestään oikeaan kohtaan, kun lämmitystolpan luukun vain sulkee. Onneksi tämän ongelman voinee ratkaista ihan puheella tai jos se ei riitä, niin katkaistaan johdonpidike kokonaan pois. Olisi kätevää jos johto olisi L:n muotoinen, mutta ei ole enkä kyllä maksa uudesta 30 e kun vanhassakaan ei ole (melkein) mitään vikaa.

Lämmitystolppa ja viillelty johto.

Uusi Golf ja Polo GT

Joskus tammikuussa Keskisuomalaisessa mainostettiin uutta Polo Blue GT:tä ja sen koeajomahdollisuutta. Lopulta! Pakkohan se oli lähteä koeajamaan heti samana viikonloppuna ja samalla koeajaa lopulta myös uusi seitsemännen sukupolven Golf. Mieheni kyseli, että onko Pololla pakko päästä ajamaan, kun se on vain Polo uusilla varusteilla, mutta oli se! Olen kuolannut Polo Blue GT:tä siitä saakka, kun kuulin siitä ensimmäistä kertaa ja katsoin sen julkistamistilaisuudenkin viime keväänä suorana lähetyksenä Geneven autonäyttelystä.

Lehdistötilaisuuden pääaiheena oli neljä uutta Up!-mallia, mutta alussa esiteltiin myös Polo Blue GT.
En vain tajunnut ottaa kuvakaappausta vielä siinä vaiheessa.

Golf (VII)

Saapuessamme Jyväskylän Autotarvikkeelle Polo oli juuri koeajossa, joten otimme ensin testiin Golfin. Koeajettavana oli dieselautomaatti ja bensamanuaali, joista valitsimme ajoon bensamallin. Automaatti olisi kyllä ollut fiksumpi valinta, koska emme manuaalia kuitenkaan ostaisi ja tässä Golfissa ei ollut edes mitään uutta moottoritekniikkaa, minkä vuoksi olisi pitänyt valita bensakone koeajoon.

Uuden Golfin ulkonäkö on risteytys Poloa ja edellissukupolven Golfia.

Seiska-Golf oli oikein mukava tuttavuus. Se oli todella suuntavakaa ja hiljainen auto. Monissa arvosteluissa on kirjoitettu, että se on niin täydellinen, että se on jo tylsää. Ymmärrän tämän kommentin hyvin, sillä minustakin tuntui ehkä hieman samalta. Golf oli auto, jossa ei ollut mitään valittamista, vaan kaikki toimi tosi hyvin. Tämä ei tietenkään ole missään nimessä huono asia.

Uuden Golfin keskikonsolissa vakiovarusteena monitoiminäyttö, jolla voi hallita mm. ajotietokonetta, ilmastointia ja musiikkisoitinta. Hieno systeemi, mutta ei kosketusnäyttöä mielestäni oikein ajon aikana pysty käyttämään, vaikka keskikonsoli on kuinka suunnattu kuskiin päin. Onneksi kaikki toiminnot eivät sentään toimi kosketuksella, vaan näytön sivuissa on myös valintanapit. Lisäksi ilmastoinnille löytyy omat perinteiset säätimensä ja ajotietokonettakin pystyy näppäilemään ratin nappuloista, tosin ne vaikuttavat mittaristossa olevaan ajotietokoneen näyttöön, mutta siitähän sitä onkin parasta katsella ajon aikana.

Golfin keskikonsoli.

Golfin ajotietokone oli oppivainen yksilö; kun yhdestä risteyksestä lähtö oli tapahtunut hieman liukastellen, niin seuraavassa ajotietokone varoitteli, että huomaathan, että tien pinta on liukas. Ihan hauska ominaisuus oli se. Lisäksi ajotietokone muistuttelin pariinkin otteeseen tekstimuodossa, että kannattaisi käyttää isompaa vaihdetta, koska se säästää polttoainetta. Automaattiin tottuneena en muistanut aina vaihtaa isommalle vaihteelle, vaikka ajotietokoneen ylänurkassa näkyikin koko ajan valittu vaihde ja suositusvaihde.

Hehkutin marraskuisessa blogauksessani, että Golfin ratin tuenta on muotoiltu nyt niin, että en kolhi polveani siihen, kun siirrän jalkaa polkimelta toiselle. Tämä tuli huomattua myös käytännössä, mikä oli enemmän kuin hyvä asia. Täytyy vain ihmetellä, miten se on ollut aiemmissa Golfeissa sellainen möhkö...

Ratissa oli niin paljon nappeja, etten ehtinyt oppia käyttämään niitä. Myös vakionopeussäädin oli siirtynyt vasemman viiksen päästä rattiin. Mittaristo oli selkeä ja bensa- ja moottorinlämpömittarit analogiset (no ainakin olevinaan).

Tällaiselle matkatavarakokoiselle (160 cm) naiselle Golfin etuistuin oli pikkaisen turhan pitkä. Oli siis havaittavissa hieman samaa ongelmaa kuin Scirocconkin kanssa, eli pohkeet ottivat vähän penkin etureunaan kiinni. Golfiin saa lisävarusteena istuinosan pituussäädöllä varustetut ergonomiset etuistuimet, mitkä voisivat tuoda ratkaisu ongelmaan, mutta sellaisia ei ollut koeajomallissa. Mieheni miettikin, että miksi koeajettavat autot ovat usein melko karvalakkimalleja, koska jos hienoja varusteita ei ole koeajoautoissa, niin mistä asiakas osaisi niitä edes kaivata?

Ei ollut edes LED-päivävaloja saatu koeajomalliin...

Teräväkulmaisissa ajovaloumpiossa on silti sitä jotain verrattuna edellisen mallin pyöreisiin.

Takavalot ovat kivan näköiset ja samaa tyyliä kuin muissakin nykyisissä Volkkareissa.

Polo Blue GT

Golfin ratista hyppäsimme Polo Blue GT:n kyytiin. Kylläpäs se olikin kotoisa! Penkitkin tuntuivat ihan samoilta kuin oman Polomme urheilulliset premium-penkit, mutta Blue GT:ssä niissä oli hieno sini-valko-harmaa kuosi ja keskiosa oli alcantaran sijaan kangasta.

Polossa oli hienot auton sävyyn sopivat penkit.

Normi-Poloon nähden Blue GT oli saanut etumaskiinsa uutta ilmettä ja lisäksi siinä on vähän enemmän helmaa ja pikkuisen isompi takaspoileri. Erot ovat kuitenkin hyvin hillityt.

Polo Blue GT:ssä oli 103 kW 140 hv 1,4 TSI ACT -moottori. Se on syy, miksi ko. automalli minua niin paljon kiinnostaa! ACT tarkoittaa aktiivista sylinteriteknologiaa, joka poistaa tarvittaessa käytöstä kaksi sylinteriä, jolloin energiaa ja siten polttoainetta kuluu vähemmän. Sylinterit menivät lepuutustilaan esimerkiksi silloin, kun ajoin tasaisella alustalla maantienopeutta eikä tarvinnut ajaa kuin pintakaasulla. Käytännössä sylinterien menoa lepuutustilaan ei huomannut kuin ajotietokoneen näytöllä näkyvästä tekstistä.

Mieheni vauhdissa nappaama kuva Polon sylienterien lepuutusilmoituksesta.

Yksi miinus GT Blue Polossa oli isoveljeensä GTI Poloon nähden: se ei ollenkaan pitänyt hauskaa rallipörinää ajaessa. Mutta se on pieni miinus, tai ehkä jopa plussaa, koska pörinään voisi ehkä kyllästyä jossain vaiheessa.

Nyt meidän Polon vaihtaminen GT-malliin ei ole millään tavalla järkevää, mutta jos uuden Polon hankinta olisi ajankohtaista, voisi valinta hyvinkin osua GT-malliin. Volkkarin sivujen autonrakennustyökalulla se maksaisi pari sataa vähemmän kuin meidän nykyinen Polomme, mutta silti saisi tehokkaamman ja taloudellisemman moottorin. Ei paha!

Ihan normi-Pololta se pääosin näytti ko. mallille tarjolla olevaa väriä lukuunottamatta. 

Blue GT Polon etumaski eroaa vähän normi-Polosta. LED-valot sen sijaan ovat samanlaiset tylsänmalliset kuin kaikissa muissakin Volkkareissa.

Mutta missä on kromatut pakoputkenpäät?!

Vihreä unelma

Kuvan Moottoripalvelu mainosti torstain Keskisuomalaisessa, että heillä olisi perjantaina Kawasaki-moottoripyörien esittely. Mulla ei ole (eihän?!) moottoripyörä vaihtumassa uuteen ennen kuin saan ajaa täysikokoista, mutta ainahan sitä voi käydä katselemassa. Pyöräilin töiden jälkeen Kuvalle, mihin olikin Kuokkalan kehätyömään takia hieman vaikea päästä. Kulku liikkeen pihaan pyörätieltä oli suljettu, joten oli ajettava liikkeen ohi toiselle kadulle, ryhmityttävä kääntymään vasemmalle ja ajettava siitä sitten pihaan. Kai sitä on ajateltu, että ei se ole niin justiinsa, jos kevyt liikenne ei pääse huoltoasemalle/moottoripyöräliikkeeseen. Tai jotain.

Kuvalle oli tuota iso määrä Kawasakeja, mutta minua kiinnosti vain oman ER-5:ni seuraaja ER-6 ja siitäkin vain nakumalli ER-6n. Vilkaisin kyllä katettua F-mallia, mutta ei se oikein lämmittänyt mieltäni. Nakumalli sen sijaan oli aika hieno! Eikä vähiten upean vihreän värinsä takia...

Päivän väri oli vihreä!

Yllättäen ER-6 tuntui ihan pikkuisen matalammalta kuin oma ER-5:ni, vaikka speksien mukaan sen istuinkorkeus on 804 mm, kun ER-5 istuinkorkeus 780 mm. Outoa! Joko olen venynyt talven aikana pituutta tai sitten olen unohtanut, miten olen ylettänyt oman pyöräni penkiltä maahan. Voi tietysti olla, että ER-6 penkki on muotoiltu eri tavalla ja siksi 24 mm korkeuseroa ei huomaa. Olisi se silti saanut olla matamalpi. Kawasakin edustajan mukaan ER-6:tta on yksinkertaisin madaltaa vaihtamalla siihen matalampi penkki, joka madaltaa istuimen korkeutta 25 mm ja kaventaa sitä 20 mm. Aika suolainen hinta matalammala penkillä on, sillä se maksaa Kawasakin kotisivujen mukaan 333 e.

Kerroin, että en ole tosiaan vaihtamassa pyörää ennen kuin saan rajoittamattoman kortin ensi syksynä. Edustaja kävi tietysti heti mainostamaan kuristussarjaa, jolla pyörän saa kuristettua 25 kW:iin. Kuulemma ER-6 saa kuristettua helpommin kuin ER-5 ja osatkin maksavat vain 90 e. Kuristus tehdään kaasukahvan liikettä rajoittamalla ja lisäksi penkin alle tulee jokin johtosilmukka, jonka tarkoituksesta en päässyt jyvälle.

ER-6n olisi maksanut 8990 e ja hyvä rahoitustarjouskin olisi ollut tarjolla, mutta ajellaan nyt ensi kesä vielä vanhalla kunnon Eerikillä, joka on juuri huollettukin. Sen verran vihreä väri kuitenkin jäi mieleen, että jos joskus uuden ER-6 ostan, niin sen täytyy ehdottomasti olla vihreä! Nettimotossa oli myös pari vihreää yksilöä myynnissä, mutta nyt on pysyttävä kovana eikä surffattava vihreiden ihanuuksien perässä.

ER-6n.

Oikeastaan Kawasaki ER-6 on vihreä unelma vol. 2, sillä ainut ja alkuperäinen vihreä unelmanihan on Volkswagen Scirocco. Vihreänä kiitos.

Rata 2013

Toissa viikolla kävin taas ajelemassa vähän Lievestuoreella ajoharjoitteluradalla, missä järjestettiin Autokoulu Moottorin perinteinen liukkaan kelin ratapäivä. Tänä vuonna tapahtuman veti eri opettaja kuin aiemmin, mikä toi kivaa vaihtelua, koska kullakin opettajalla on oma tyylinsä kertoa asioita vaikka tapahtuman perusrunko onkin aina melko samanlainen.

Ensin vähän teoriaa

Päivä aloitettiin pistäytymällä turvatilassa. Koko tilaan tutustumisen sijaan menimme suoraan pyöräytysauton luokse ja kävimme sen ääressä läpi passiiviseen turvallisuuteen liittyviä tekijöitä eli asioita, jotka suojaavat matkustajia onnettomuudessa. Kuljettajan tärkein passiivisen turvallisuuden tekijä oli opettajan mukaansa se, että raajat ovat koukussa: jos käsivarret ja polvet ovat lukkosuorassa, ne ovat kolarissa alttiina paljon vakavammille vammoille kuin jos ne olisivat koukussa, jolloin ne taittuvat nivelistä.

Pyöräytysautolla oli tarkoitus demota oikeaa ajoasentoa, mutta sen ratti ja penkki eivät olleetkaan säädettäviä, joten asioita ei voitu käydä läpi kuin teoriassa. Ajoasentoon liittyen mietittiin, että jos nyt lähdettäisiin ajamaan Ylläkselle, niin miten kauan oikeasti jaksaa ajaa molemmat kädet ratissa ja mikä sitten on paras tapa pitää kiinni ratista yhdellä kädellä. No siinä samassa kello kahdessa kuin kahdella kädelläkin, koska siitä pystyy helpoiten tekemään mahdollisen nopean ohjausliikkeen.

Pyöräytysauto pysyi tänä vuonna paikallaan.

Kuljettajan oikean asennon lisäksi sivuttiin myös etu- ja takamatkustajien turvallisuutta, mihin koulutuksissa on harvemmin puututtu. Takamatkustajien jalkatilassa ei suositeltu pidettäväksi mitään, koska uusissa autoissa penkeissä saattaa olla sellainen ominaisuus, että se joustaa kolarissa taaksepäin, kun kuljettaja on ensin törmäyksen voimasta heittäytynyt eteenpäin ja sitten takaisin penkkiä vasten.

Teoriaa ja käytäntöä ulkoilmassa

Puoli tuntia kului turvatilassa nopeasti, minkä jälkeen siirryimme radalle. Perinteisten jarrutusmatkanäyttöjen sijasta opettaja ajoi auton kaarteen reunaan ikään kuin jumiin lumihankeen ja sitten käytiin miettimään yhdessä, miten siitä lähdettäisiin pois turvallisimmin. Suomalainen lähtisi varmaan ensimmäisenä vaan peruuttamaan, mutta kannattaisi ehkä kuitenkin ensin katsoa ettei tule ketään. Lisäksi kannattaisi viedä varoituskolmio tien viereen niin, että kaarteeseen tulevat autoilijat näkevät sen ja tietävät varoa meidän autoamme.

Audi A3:n varoituskolmio löytyi takaluukussa olevan luukun alta.

Seuraavaksi siirryttiin harjoittelemaan esteen väistämistä. Puolet porukasta ahtautui autokoulun autoon ja puolet jäivät odottamaan vuoroaan. Ensin opettaja näytti, miten väistetään este ja sitten kukin sai vuorollaan tehdä saman harjoituksen ja sitten kyydissä olleella porukalla mietittiin, miten väistö sujui ja mitä olisi voinut parantaa esim. jarrutuksessa, ratin kääntämisessä ja ajoasennossa.

Esteen väistö ja paluu omalle kaistalle.

Kun kaikki olivat kokeilleet väistön autokoulun autolla, hypättiin omiin autoihin ja ryhdyttiin toistamaan harjoitusta niillä vähän eri kohdista ja eri nopeuksilla jarruttaen. Tässä ei ollut minulle mitään uutta, mutta täytyy sanoa, että oli kyllä liukas rata! 50 km/h nopeudestakaan ei saanut palautettua autoa enää omalle kaistalle.

Liukkaan kelin rata oli tänä vuonna todellinen luistinrata.

Välillä pidettiin evästauko ja sitten siirryttiin ajamaan kaarretta. Myös se tehtiin niin, että istuttiin ensin opettajan kyytiin ja nähtiin kaarteen suoritus autosta käsin. Sitten omilla autoilla ajamaan. Opettaja yritti selittää, miten ohjausta ja kaasua voi vuorotella kun ollaan pidon rajamailla, mutta automaatilla se ei ilmeisesti ollut niin selkeää. Sain kuitenkin ajatuksen kiinni paluureitin pujottelussa, joka meni aika vauhdikkaasti kaasua ja ohjausta vuorottelemalla. Viimeisessä kaarreajossa ajatuksena oli, että "olette nyt käyneet ennakoivan ajon koulutuksen ja osaatte tulla mutkaan jo rauhassa" ja sitten ajettiin mutka nätisti. :)

Kaarreajo.

Loppuun vielä perinteinen ajotaitokisa, jonka aiheena oli tänä vuonna "vedetään hatusta". Eli se menikin arpajaisiksi ja oli muuten eka kerta kun voitin siitä kisasta jotain! Valitsin palkinnoista kivannäköisen Audi-lippiksen, koska voin antaa sen Audin omistavalle isälleni käyttöön.

Ennen poislähtöä otin vielä autokoulun kotisivuja varten valokuvia, joista muutama onnistuikin ihan kivasti.

Pujottelua.

Jarrutus lumella.

Kaverini kuvasi minut kyykkimässä penkassa kameran kanssa.

Yhteenveto

Tykkäsin tämän vuoden ratapäivässä hirveän paljon siitä, miten yhdessä pohdittiin oikeita toimintamalleja niin sisällä turvatilassa kuin radallakin. Itselleni se oli tietysti vaihteluakin, koska moneen ratapäivään osallistuneena olen ehtinyt nähdä perinteiset (mutta hyvät) näytöt aika moneen kertaan. Ei siis haitannut yhtään että ne jäivät pois. Uskon, että tapahtumassa ekaa kertaa mukana olleet ihmiset saivat myös kivasti ajatuksia tästä aktiivisemmasta osallistumisesta.

Toinen asia mistä tykkäsin myös kovasti oli se, että istuttiin opettajan kyydissä harjoitukset ensin läpi. Tämä oli minusta kiva tapa opettaa sen sijaan, että olisi vain katsottu sivusta ja opettaja olisi yhteisesti kertonut miten toimia. Ihan eri fiilis istua autossa ja nähdä opettajan suoritus ja perään tehdä itse ja kuulla sitten kommentteja asiasta.

Tämänvuotinen opettaja antoi omista ajosuorituksista huomattavasti enemmän palautetta kuin aiempi, mikä oli tosi kiva. Tästä kuitenkin seurasi se, että radalla oman vuoron odotusajat venyivät turhauttavan pitkiksi. Katsoin jossain välissä, että ehdin surffata netissä 8 minuuttia ennen kuin oli taas oma vuoro. Siinä ajassa ehti ajatukset lähteä harhailemaan ties minne ja ennen liikkeelle lähtöä oli erikseen palautettava ajatukset suoritukseen.

Lukijatapaaminen

Saapuessani radalle bongasin pihasta tyylikkään "hot orange" -värisen Polon, jonka viereen oli tietenkin pakko pysäköidä oma Polo ja ottaa niistä perhepotretti. Pian selvisi, että oranssin Polon omistajat olivat blogini lukijoita ja he olivat ilmoittautuneet ratapäiväänkin juttujeni perusteella. Vähänkö kiva sattuma! Ennen rataa ehdittiinkin tarinoida vähän Poloista, tosin minunhan ei tarvinnut paljon mitään kertoa koska kaikki oltiin jo luettu täältä... :D Terveisiä vaan, oli hauska tavata!

Polojen kohtaaminen.