Liukastelua Lievestuoreella

Jokatalvinen liukkaan kelin ratapäivä on taas takanapäin. Tällä kertaa Autokoulu Moottori järjesti ratapäivän Joutsan sijaan kakkosvaiheesta tutulla Lievestuoreen ajoharjoitteluradalla, jossa on paremmat puitteet tapahtuman järjestämiseen. Liukasta on toki molemmissa paikoissa, mutta Liepeellä radalla on valmiiksi merkittynä kaikki tehtävät, saman aikaisia ajopaikkoja on kaksi ja lisäksi siellä on turvatila, jossa esitellään passiiviseen liikenneturvallisuuteen liittyviä tekijöitä. Joutsan ainut etu on oikeastaan se, että siellä saa ajaa maantienopeudella 80 km/h, kun Lievestuoreella radan nopeusrajoitus on 60 km/h.

Ilmakuva Lievestuoreella sijaitsevasta Jyvässeudun ajoharjoitteluradasta.

Tänä vuonna videoin ratatouhuja oikein kahdella kameralla. Lainasin kaverilta normivideokameran lisäksi auton ikkunaan imukupilla kiinnitettävän Countour HD -kypäräkameran, jolla sai ajamisesta huomattavasti normikameraa laajakulmaisemman kuvan. Runsas kameramäärä ei kuitenkaan ole automaattinen tae hyvään videomateriaaliin, sillä jarrutusmatkatestissä unohdin seurata autoa... Varmaankin teen noista videoista vielä jonkun koosteen, mutta ihan niin selkeää settiä en saanut näytöistä kuvattua kuin viime vuonna. Hyviä screenshotteja niistä kyllä sai tähän merkintään.

Videokamera Polon ikkunassa.

Turvatila

Päivä aloitettiin autokoulun kakkosvaiheesta tutussa turvatilassa. Kiva siihen oli jälleen käydä tutustumassa. Etenkin turvavyö- ja ajoasentojutut olivat kiinnostavia; ne ovat asioita millä voi itse vaikuttaa ajamisen turvallisuuteen. Vuosittain liikenteessä kuolee kuulemma reilu 300 ihmistä, joista 40 siksi ettei käytä turvavyötä. Valtava määrä noita turvavyöttömiä!

Oikean ajoasennon pitäisi olla riittävän pysty, ei saa maata penkissä jottei luiskahda kolarissa turvavyön ali. Istuinkorkeuden pitäisi olla sellainen, että nyrkin pitäisi mahtua pään ja katon väliin. Ratin yläreunan pitäisi olla leuan korkeudella, jotta ratti ei tule naamalle turvatyynyn lauetessa. Itsekin sain loppupalautteessa kommenttia ratin korkeudesta. Olen yleensä pitänytkin sitä niin matalalla, että juuri näen mittariston. Nyt se näköjään oli unohtunut laskea takaisin alas sen jälkeen, kun mieheni ajoi autolla viimeksi. Hyvä huomio.

Turvatilassa hyppäsin taas kyytiin kaikkiin vehkeisiin, mitä siellä on testattavana. Turvavyökelkka oli ekalla kertaa silmiä avaava kokemus ja kyllähän se pysähdys seinään 5 km/h vauhdista nykäisi edelleen aika napakasti. Perustelee erittäin tuntuvalla tavalla, miksi turvavyö kannattaa kytkeä vaikka vain siirtäisi autoa parkkipaikalla. Ylösalaisin kääntyvässä Volvossa on penkit kuin sohvat, mutta kun auto kääntyy ylösalaisin, jää turvavöihin roikkumaan niin että takapuoli irtoaa penkistä vaikka sen olisi kuinka kiristänyt mahdollisimman tiukalle. Ei tekisi mieli testata tosielämässä.

Näytöt

Kahvitauon jälkeen siirryimme radan puolelle, missä pidettiin ekana muutama näyttö, jotka olivat tuttuja jo aiemmilta ratakeikoilta. Jarrutusmatkavertailu eri nopeuksista on silti joka kerta yhtä silmiä avaava. Jälleen todistettiin, että neljännes lisää nopeutta tuplaa jarrutusmatkan.

Päivän teemana ollutta turvavälien tärkeyttä demonstroitiin tutulla näytöllä, jossa opettajat ajoivat peräkkäin mutta eri kaistaa 5 m etäisyydellä toisistaan ja katsottiin, onnistuuko takana oleva välttämään kolarin, kun edellä oleva yllättäen jarruttaa. Vähemmän yllättäen taempi auto pysähtyi reilusti ensimmäisen edelle. Sekunnin reaktioajalla auto ehtii edetä 50 km/h nopeudella 14 m, ennen kuin kuski edes saa jarrutettua.

Normaali vaan ei suositeltava tilanne liikenteessä: nopeutta 50 km/h ja turvaväli reilusti alle 10 metriä.

Turvaväli olikin turmaväli. Perässä ajanut auto pysähtyi reilusti edellä ajaneen jälkeen.

Reaktioaikoja oli tarkoitus mitata myös detonaattorilla. Opettaja laukaisee laitteen väripanoksen, jonka äänen kuullessa kuljettajan pitää äkkiä jarruttaa. Jarrutus laukaisee toisen väripanoksen, ja näiden jälkien perusteella nähdään, miten pitkän matkan auto ehtii kulkea ennen kuin kuljettaja aloittaa jarrutuksen. Vehje ei kuitenkaan suostunut räjäyttämään toista panosta jarrutuksen alkaessa kahdesta yrityksestä huolimatta, joten vertailut jäivät tekemättä.

Detonaattorin asennus auton kylkeen.

Ensimmäisen panoksen räjäytys näkyy punaisena pöläyksenä lumessa, mutta toista räjäytystä ei koskaan tullut jarrutuksesta huolimatta.

Viimeiseksi näytöksi vertasimme osallistujien autojen jarrutusmatkoja tutkan näyttämästä 50 km/h nopeudesta. Erot olivat aika hurjat: lyhin jarrutusmatka oli 35 m ja pisin 70 m. Ääripäiden tuloksissa ajonopeus ei ilmeisesti ollut ihan tasan 50 km/h, mutta kuitenkin. Polo pysähtyi 44 metrin kohdalle.

Jonon kaksi ekaa autoa saivat näyttää livenä, miten iso ero on 35 m ja 70 m jarrutusmatkoilla. Iso. Olin jonon toisena, kuten kuvasta näkyy. Toivottavasti siitä myös jotenkin hahmottaa 35 metrin etäisyyden edellä olevaan autoon.

Liukastelut

Seitsemän autoa jaettiin radalla kahteen ryhmään, joten ajokertoja tuli kiitettävä määrä eikä odotteluaikaa juuri lainkaan. Kiva! Kaarreajossa pelkäsin että Polo liukastuu kapean kaarteen reunavalliin, mutta ihmeen hyvin se pysyi tiellä. Nopeuden kasvaessa tietenkin huonommin, mutta lumivallia oli vain mutkan alussa, joten ei ongelmaa siitä. Pakkohan se on tietysti ollakin suunniteltu turvalliseksi, mutta vähän silti jänskätti. Manuaalivaihteisilla autoilla ajavat vertailivat kaarteessa kytkimen ja jarrun käytön eroja, mutta minä automaatilla vain joko jarrutin tai sitten en. Kätevää.

Kaarreajoa Pololla.

Suoralla harjoiteltiin perinteistä esteen väistöä. Polo pysyi väistöissä melko mukavasti lapasessa, mutta väistötehtävä jäällä yli 50 km/h nopeudesta oli liikaa; silloin ei pystynyt enää palaamaan omalle kaistalle.

Esteen väistämistehtävä Polosta katsottuna.

Suoralla rataosuudella vertailtiin myös jarrutusmatkoja erilaisilla alustoilla. Polo pysähtyi 50 km/h nopeudesta lumella 23 m, lumella/jäällä 32 m ja jäällä 46 m kohdalle.

Päivän lopuksi pidettiin kilpailu siitä, kuka pysähtyy 60 km/h vauhdista lähimmäs nukkea. Jarrutuksen sai aloittaa miltä kohtaa hyvänsä, mutta kun kerran jarrutti, niin sitten jarrua oli runtattava pysähtymiseen saakka. Tein hienot laskelmat jarrutusmatkasta aiempien jarrutusten pohjalta, mutta laskelmani epäonnistuivat täysin, koska alusta jolla kisa suoritettiin ei ollutkaan jäätä vaan lunta. Laskin, että jarrutusmatkan pitäisi olla liki 90 m, mutta Polo yllätti pysähtyen jo 50 metrin kohdalla.

Kisassa menestyneet saivat kivat palkinnot, mutta emme me muutkaan päässeet lähtemään kotiin tyhjin käsin. Päivän alussa jaettiin urasyvyysmitalla varustettuja jääraappoja ja päivän päätteeksi saimme vielä kaikki kotiin viemisiksi kassit, joista löytyi ensiapulaukku ja turvaliivi. Hienot lahjukset, ei voi muuta sanoa.

Yhteenveto

Radalla oli jälleen uusi porukka minua ja kaveriani niobea lukuun ottamatta. Tapasimme radalla kolme vuotta sitten emmekä lähde tapahtumasta kulumallakaan! :D Yleensä olemme olleet porukan vanhimpia, mutta tänä vuonna ikäjakauma oli kääntynyt päälaelleen ja taisimmekin olla nuorimpia.

Minulle tämän vuotinen tapahtuma ei tuonut juurikaan uutta, koska radalla tehtävät tehtävät ovat aika samoja joka vuosi. On silti kiva päästä joka vuosi kokeilemaan vähän rajoja turvallisiin olosuhteisiin. Oli lisäksi tosi kiva huomata, miten uudet ihmiset olivat todella tyytyväisiä tapahtumaan ja kertoivat oppineensa paljon uutta. Selvästi tapahtumalle on tilausta, vaikka osallistujamäärät eivät järin suuria olekaan.

Ratapäivä toimi Lievestuoreen ajoharjoitteluradalla huomattavasti Joutsaa jouheammin, kun ei tarvinnut juurikaan odotella omaa vuoroaan. Jokainen sai autoon radiovastaanottimen, johon radalla seissyt opettaja huuteli ohjeita. Se oli huomattavasti kätevämpää, kuin että saa seuraavan kierroksen ohjeet oman suorituksen jälkeen ja yrittää muistaa ne vielä 5 min päästä. Ai miten niin olen lahopää?

Uusi Polo käyttäytyi radalla erittäin mukavasti. Koko päivän suurin ahaa-elämys minulle oli tajuta, miten ajonvakautusjärjestelmä toimii. Olin miettinyt, että toimiiko se jatkuvasti taustalla niin, että kuskina en sitä edes huomaa. Vain kerran olen huomannut sen oikeasti toimivan, kun ajoin kaupungissa liukkaaseen kaarteeseen vähän liian kovaa ja yhtäkkiä auton toinen eturengas kävi jarruttamaan. Nyt ilman jarrutusta tehtävissä kaarreajoissa ja väistötehtävissä sekä kitkaympyrässä ajonvakautus otti hienosti kiinni; ABS-jarrutusta muistuttava rutina vain kuului ulkokaarteen puoleisesta etupyörästä. On se vaan nerokas keksintö!

Polo ei pyörähtänyt päivän aikana "valitettavasti" kertakaan ympäri, ei edes lähelle. Siitä ei sitten puhuta, että sain sen kääntymään kotimatkalla melkein poikittain, kun kokeilin herääkö ajonvakautus kotitien jyrkässä mutkassa kääntämällä rattia tarpeettoman paljon ... heräsi. Auto tajusi että kuski haluaa tehdä jyrkän käännöksen ja todella kääntyi. :D

Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline ❤

Polo Junior oli rakkautta ensi silmäyksellä. Mutta onko se sitä vielä puolen vuoden jälkeenkin?

Kyllä. Alkuaikojen suurin hullaantuneisuus on jo päässyt laantumaan, mutta samalla tunneside välillämme on kasvanut syvemmäksi rakkaudeksi. Kuuden kuukauden ja reilun 5000 kilometrin kunniaksi ajattelin esitellä suhteemme kulmakivet eli mikä Polosta tekee niin rakastettavan.


Istuimet ❤❤❤❤❤

Polon penkit ovat pelkkää rakkautta, enkä voi vastustaa niiden syleilyä. Highline-varustetasoon vakiona kuuluvat urheilulliset etuistuimet antavat ryhdikkään ajoasennon, eikä takapuoli puudu pidemmälläkään reissulla. Penkkien nahkajäljitelmä/alcantara-verhoilu tuntuu mukavan pehmeältä ja lisäksi näyttää hyvältä. Emme olisi itse valinneet Poloon tuota verhoilua, mutta nyt kun se on, niin kyllä täytyy sanoa että se on ehdottomasti hintansa väärti.


Automaattivaihteisto ❤❤❤❤❤

Penkkien ohella automaattivaihteet kisaavat Polon suosikkiominaisuuksien ykköstilasta. Kuka edes haluaa ostaa manuaalivaihteisen auton, kun automaattikin olisi vaihtoehtona? Heti ensimmäisellä käyttöviikolla automaatti näytti kyntensä, kun jumitin puoli tuntia Helsingin keskustassa neljän ruuhkassa, mikä oli pelkkää pysähtelyä pysähtelyn perään. Ajaminen on niin vaivatonta, kun auto huolehtii vaihteiden vaihtamisesta. Ei tarvitse itse säätää kuin nopeutta ja kääntää rattia.

Moottori ❤❤❤❤❤

Rakastan sitä tunnetta, kun painan kaasun pohjaan ja Polo ampaisee liikkeelle. 1,2-litrainen bensamoottori on ehkä pieni, mutta turboahdettuna se kuljettaa kevyttä autoa mukavasti. Kaasua ei tarvitse edes painaa kokonaan pohjaan että saa rivakan kiihdytyksen. Automaattivaihteiston kanssa täydellinen pari. Tällä ei tarvitse pelätä jalkoihin jäämistä.

Ulkonäkö ❤❤❤❤❤

Siihen on yksi hyvä syy, miksi emme ostaneet Polon sijasta konsernisisarta Skoda Fabiaa: se ei ole Polo! Pienemmällä rahalla olisi saanut varmasti toimivan pelin ja vieläpä vihreänä, mutta Skodan muotokieli... Hyh. Se ei puhuttele pätkääkään. Polo sen sijaan näyttää yksinkertaisesti hyvältä! Edelliseen korimalliin nähden uusi Polo on kasvanut aikuiseksi. Se ei ole enää nappisilmäinen kauppakassi, vaan räyhäkän näköinen pikkuauto, jolla on asennetta. Tykkään. ❤ Eiei, en tunnusta unohtuvani välillä töissä tuijottamaan pihaan pysäköimääni Poloa...


Upeaan ulkokuoreen kätketyt penkit, automaattivaihteet ja terhakka moottori ovat Polon parhaimmat ominaisuudet. Kaikki muu on ekstraa siihen päälle:

Ilmastointi ❤❤❤❤

Nykyautojen vakiovaruste, ilmastointi. Omalla Polollamme emme ole ihan tositoimissa päässeet ilmastoinnista nauttimaan, mutta kesällä koeajaessa se oli kyllä niiiin ihana! Meillä ilmastointi on automaattinen eli auto tunnustelee itse, miten paljon tarvitsee puhallella. Kätevää, tosin yleensä tykkään pitää puhalluksen vähän auton ajattelemaa pienemmällä.


Pysäköintitutka ❤❤❤❤

Polon pysäköintitutka on mainio apuväline peruuttaessa ja etenkin taskuparkeissa. Kykyni hahmottaa auton ulottuvuuksia on varsin heikko, joten jätän yleensä peruuttaessa turhaan tilaa auton taakse, kun voisi ajaa lähemmäskin. Tutkan avulla voin peruuttaa luottavaisesti kunnes se huutaa riittävän vihaisesti pysähtymään. Oikeasti en kyllä luota tutkaan täysin, sillä välillä se huutaa turhista ja välillä turhan vähän. Parempi olla luottamatta 100%, niin säilyy puskuri ehjänä niinäkin kertoina, kun tutka on jäässä.

Media-In ❤❤❤❤

Turkasen kallis jälkiasennettu Media-In-pistoke on ollut kyllä hintansa väärti. IPodin kytkeminen siihen siirtää kaikki iPodin kontrollit autoradioon ja siten voi esimerkiksi kuunnella sekaisin kaikki kappaleet tietyltä artistilta. Musiikin kuuntelu Media-Iniin kytketyltä muistitikulta ei ole aivan yhtä kätevää, mutta toimintanopeudessa se mielestäni hakkaa mp3-tiedostoilla täytetyn cd:n.


Monitoimiratti ❤❤❤

Polo on varustettu monitoimiratilla, jonka nappeja painamalla voin helposti muuttaa soitettavan musiikin äänenvoimakkuutta, vaihtaa kappaletta tai tarvittaessa pausettaa musiikin kokonaan. Ominaisuus, joka lisää selkeästi ajamisen turvallisuutta, kun ei tarvitse siirtää katsetta tiestä radioon oikeiden nappien havaitsemiseksi. Ratin napit ovat helposti vasemman peukalon ulottuvilla eikä niitä tarvitse katsoa tietääkseen, mitä tapahtuu.


Vakionopeudensäädin ❤❤❤

Vakkari on kiva, vaikka en rakastakaan sitä läheskään yhtä paljon kuin mieheni. En silti voi kieltää etteikö vakionopeussäädin olisi näppärä valoisaan aikaan pidemmillä matkoilla, kun ei väsy kaasujalka. Käytän vakkaria myös paikoitellen taajamassa ajaessani. Esimerkiksi Vaajakosken silloilla, missä nopeusrajoitus on 50 km/h ja tie leveä, meinaan usein huomaamattani ajaa pientä ylinopeutta normaalia kaasujalkaa käyttäessä. Ei muuta kuin vakkari päälle ja jono perässä on taattu.

Takakontin välipohja ❤❤❤

Ajattelin alunperin, että takakontin välipohjaratkaisu olisi ihan turha, mutta eipäs ollutkaan! Välipohjan alle voi näppärästi piilottaa kaikkea harvemmin tarvittavaa tavaraa, kuten lumilapiota ja ensiapulaukkua. Seilasipa siellä loppuvuodesta viikon ajan yksi joululahjakin, kun en voinut viedä sitä salaa kotiin. Miehellä ei ollut aavistustakaan joulutontun ovelasta kätköstä, kun nosti kauppareissulla ostokset välipohjan päälle. Välipohjasta on myös se etu, että jos autosta kaataa penkit, niin sen kanssa takaosasta tulee yksi iso tasainen tila verrattuna siihen, että välipohja olisi ala-asennossa.


Lokerot ❤❤

Polon säilytysratkaisut ovat kehittyneet aika paljon verrattuna edelliseen Poloon, josta jäin kaipaamaan vain kojelaudan päällä olevaa kuoppaa. Penkkien alla on vetolaatikot, keskikonsolin alla on kolot kahdelle juomaputelille ja cd-kotelolle ja keskikyynärnojankin sisään voi kätkeä aarteita. Kerrassaan nerokas ratkaisu on hanskalokeron sisällä oleva erillinen lokero auton käyttöohjekirjalle. Siellä se pysyy hyvässä tallessa siistinä. Lisäksi hanskalokero on jäähdytetty, joten helteelläkin voi kuljettaa mukana evästä jonka pitää säilyä viileänä. Toimivuus tuli testattua auton ekalla käyttöviikolla kun laitoin hanskalokeroon pari lihapiirakkaa. Viileänä pysyivät, mutta määränpäässä hanskalokerosta tulvahti uuden auton tuoksun sijaan lihapiirakan tuoksu! Onneksi haju haihtui ja Polo tuoksuu edelleenkin uudelle autolle.


Keskikyynärnoja ❤

Minusta keskikyynärnoja on täysin turha kapistus, mutta koska mieheni rakastaa sitä, päätin sen tähän kuitenkin listata. Olen sen verran pieni, että kyynärpääni ei luonnollisessa ajoasennossa yletä sille erityisen hyvin. Mieheni sen sijaan käyttäisi kyynärnojaa mielellään silloinkin kuin istuu vain kyydissä, mutta ei hirveän usein viitsi, koska minua häiritsee se kuinka kyynärnoja peittää käsijarrukahvan. Sitä kun tarvitaan jopa lähtiessä ja pysäköidessä...


Tässähän näitä rakastettavia ominaisuuksia jo olikin. On se vaan ihana! ❤❤❤❤❤

Poloa ulkoiluttamassa

Ajelin Pololla tammikuussa vähemmän kuin koskaan. Pelkistä kauppareissuista ja salilla käymisistä ei kertynyt ajoa kuin pari sataa kilometriä, mutta käynnistyksiä sitten senkin edestä. Lyhyet ajomatkat ja useat käynnistykset eivät tee hyvää akun varaukselle, joten pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että Poloa pitäisi ulkoiluttaa kerralla enemmän, että saisin akun taas täyteen.

Eilen oli sen verran vilpoinen keli (-26 C), että päätin että nyt on hyvä aika lähteä lenkille. Miestäkään ei tarvinnut hirveästi houkutella mukaan, kun lenkillä olisi katto pään päällä. Ei muuta kuin toppavaatetta niskaan ja ulos ja sisään autoon. Puolentoista tunnin lämmityksen jäljiltä Polo käynnistyi tyytyväisenä.

Olin katsellut kotona Google Mapsista kivan näköisen Päijännettä sivuavan Muuratsaloa vastapäätä kulkevan Haukanmaanväylä-nimisen tien, mitä halusin ajaa. Bookmarkkasin reitin puhelimen Google Maps karttasovellukseen ja otin vielä navigaattorin mukaan verrokiksi, mutta siihen en reittiä laittanut.


Kivan näköinen pikkutie jonka halusin ajaa.

Haukanmaanväylälle päästäkseni piti ajaa ensin vanhalle nelostielle Kanavuoren ABC:ltä. En muistanutkaan miten kapea ja mutkainen tie se on! Nyt kun on ajanut reilun vuoden vain uutta nelostietä Kanavuoresta Toivakkaan, on vaikea uskoa että tuo vanha on vielä vähän aikaa sitten ollut valtatie...

Haukanmaanväylä oli mukava tie ajaa. Hyvin aurattu tasainen ja pääosin lumipintainen tie. Leveäkin. Kun pitää siirtyä paikasta A paikkaan B, suosin suoria ja nopeita väyliä, mutta muuten vain ajellessa tuollaiset pikkutiet ovat ihania. Ihana pikkutie kuitenkin päättyi 12 km ajon jälkeen. Ensin tuli kyltti "yleinen tie päättyy" ja hetken päästä kun olisi pitänyt kääntyä vasemmalle (kuvan reitillä näkyvä pallura), nökötti tien varressa ajo kielletty -merkki. Pöh. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin.

Navigaattorin mukaan ko. tietä mihin olisin kääntynyt ei ollut edes olemassa. Ei tuohon navigaattoriinkaan tosin täysin voi luottaa, sillä se ei esimerkiksi edelleenkään tunne nelostien uutta linjausta, vaikka olen päivittänyt siihen tuoreimmat Q4/2011 kartat. Uutta nelostietä ajaessani navi näyttää että ajan keskellä ei mitään ja ehdottelee tekemään U-käännöksiä tai kääntymään seuraavasta risteyksestä vanhalle linjaukselle.

Päästyämme takaisin vanhalle nelostielle jatkoin matkaa Toivakkaan alkuperäisen suunnitelman mukaan ja sieltä taas mukavan pientä tietä pitkin Leppälahteen ysitielle. Ysitie olikin sitten tylsä valtaväylä ja sitä pitkin suuntasin takaisin kotiin. Lyhyeltä tuntuneeseen reissuun meni liki kaksi tuntia ja matkaakin kertyi pikkuisen vajaa 100 km. Keskinopeus 50 km/h ja keskikulutus 6,2 l/100 km. En osaa sanoa mikä kulutus olisi ollut lämpimämmällä kelillä, mutta kyllä tässä selvästi oli pakkaslisää.

Eräällä foorumilla lupasin kuulostella Poloa, että kuuluuko siinä mitään ylimääräisiä natinoita ajaessa. Eipä kuulunut. Todella hiljainen auto pakkasellakin, vaikka silloin minusta on ihan normaalia että auto vähän natisee. Sen sijaan oikeasta etujarrusta kuului ikävää korkeaäänistä kirskuntaa sen jälkeen, kun olin pysähtynyt hetkeksi umpikujaan ja lähtenyt uudelleen liikkeelle. Ääni kuului ensin jarruttaessa ja sitten se jatkui puolisen minuuttia vielä ajaessakin. Olisiko jarrulevyn välissä ollut jäätä joka olisi syntynyt tien pinnasta pikkuisen nousseesta lumesta? Tämä toistui vielä uudelleen jarruttaessa, mutta sen jälkeen ei onneksi enää.

Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta

Blogailu jäi marras-joulukuussa vähän vähille. Kun pitää olla aina niin perusteellinen eikä voi kirjoittaa mitään diipadaapaa, niin yhtäkkiä on aiheet vähissä tai ainakin aika. Mutta! Voisin pitkästä aikaa jakaa teille liikenteessä sattuneen tapauksen. Tästä huomaa, miten ihan automaattisesti tulen analysoineeksi hirveän tarkasti, mitä oikein tapahtui, kun jotain erityistä tapahtuu.

Tausta

Viime lauantaina ajelin Seppälän kaupoilta Kuokkalaa kohti pitkin Rantaväylää. Vaihdan yleensä vasemmalle kaistalle Tourulan liittymiskaistan paikkeilla, koska käännyn seuraavana tulevasta risteyksestä vasemmalle. Samalla helpotan myös mahdollisten Tourulasta tulijoiden liittymistä Rantaväylälle, sillä liittymiskaista ei ole pituudella pilattu.

Tapaus

Niin tein lauantainakin. Ensin vilkku päälle ja sitten vilkaisu sivupeiliin, ettei takana ole tulossa ketään. Sitten kuolleen kulman tarkistus katsomalla vasemman olan yli. Ei ketään, joten aloitin ohjata Poloa kohti vasenta kaistaa ... paitsi hetkinen, katsahtaessani uudelleen sivupeiliin huomasin punaisen auton lähestyvän minua vauhdilla pitkin vasenta kaistaa. Refleksinomaisesti ohjasin Polon äkkiä takaisin omalle kaistalleni, sillä näytti siltä, että jos en olisi väistänyt, Polon takapuskuri olisi muuten saanut uuden muodon. Hetkessä vanha Peugeot 206 vilahti ohitseni. Oma nopeuteni 70 km/h rajoitusalueella oli pari kilsaa rajoituksen yli, mutta tämä sankari paahtoi ainakin kympin kovempaa, sillä sen verran vauhdikas ohitus oli.

(Sata metriä myöhemmin punainen paholainen ohitti jonkun oikealta puolelta - niin saa tosin Rantaväylällä tehdäkin - mutta oli se silti vähän vaarallisen näköistä mutkittelua. Sitten paholaiselta loppui into ajaa kovaa ja niin pysähdyimme peräkkäin liikennevaloihin. Kylläpä kannatti...)

Analyysi

Liikenteessä ei pitäisi tuollaisia äkkinäisiä ohjausliikkeitä tarvita, joten mitä mokasin että sellaisen jouduin tekemään?

Joku voisi ekana sanoa, että ei saa väistää liittymiskaistalta tulevia. Totta, niinhän meille on opetettu, koska siinä voi aiheutua vaaratilanteita, jos huomaa huomioida viereistä kaistaa ajavia. Mutta vetoan siihen, että olisin vaihtanut kaistaa siinä paikkeilla muutenkin, oli liittyjiä tai ei. Ja katsoin asianmukaisesti rauhassa peiliin ja sivulle.

Ensisijainen moka oli mielestäni puutteellisessa havainnoinnissa. Sivupeili olisi ehkä kannattanut tarkistaa vielä uudemman kerran, ennen kuin aloin kääntää rattia. Nyt katse kävi siinä vasta, kun olin hieman ylittänyt kaistoja erottavan viivan. Käytännössä sivupeilin ja sitten kuolleen kulman tarkistuksen pitäisi kuitenkin riittää, kun oma nopeus ei poikennut muusta liikenteestä.

Tästä päästäänkin kolmanteen virheeseen, jonka teki punainen paholainen. Sen nopeus ei ollut ennalta arvattavaa. Jos auto olisi ajanut vasenta kaistaa rajoituksen mukaisella nopeudella, olisin mahtunut vaihtamaan kaistaa mainiosti sen eteen vielä siinä vaiheessa, kun sen peilistä yllättäen havaitsin. Nyt etäisyys hupeni sen verran hyvää tahtia, että tilanne pääsi yllättämään. Luulen, että en nähnyt sitä ensimmäisellä vilkaisulla peiliin, koska Rantaväylä kaartaa kyseisellä kohdalla oikealle ja auto on jäänyt peilistä katsottuna ikään kuin taakseni. Se on kuitenkin ajanut sen verran kovaa, että seuraavalla vilkaisulla näin sen jo.

Tästä tapauksesta opin ehkä ainakin sen, että jos ajan vaikka moottoritietä alle rajoituksen ja haluan siirtyä ohituskaistalle, niin vapaan tilan tarkistus on tehtävä erityisellä huolella. Joku voi muuten yllättää nopeudellaan, joskin motarilla mutkat ovat loivempia ja peilistä näkee siten huomattavasti kauemmas.

Hauskaa joulua!

Joulukuussa yritin perustaa kotiini Volkswagenille uutta Polo-tehdasta valmistamalla pienen erän piparkakku-Poloja. Heti alusta alkaen tuotantoajat meinasivat venähtää liian pitkiksi eikä luvattu toimitus jouluaatoksi onnistunut. Herkullisuudestaan huolimatta tämä malli jäänee prototyypiksi, sillä se ei taida oikein menestyä törmäystesteissä. Taidan tyytyä jatkossa vain ajelemaan Pololla.









Hauskaa joulua!