Eerik Poloinen Jenni

maanantai 15. joulukuuta 2014

Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne

Nissan julkaisi tänä syksynä täysin uuden automallin Pulsarin, joka paikkaa mallistossa vuosia olleen Golfin kokoisen aukon. Vaikka Volkkarifani olenkin, Pulsar on mielestäni yksi syksyn kiinnostavimmista autouutuuksista C-segmentissä. Edustaahan se autona juuri sitä kokoa ja näköä, mitä olemme suunnitelleet seuraavaksi autoksemme.


Kävimme tutustumassa Pulsariin heti ensiesittelypäivänä Autopalella. Vaikka koeajo oli silloin alle tunnin mittainen, jäi autosta erittäin hyvä maku suuhun. Kunnon testiin Pulsar pääsi marraskuun puolivälissä, kun sain sen lainaan viikonlopun yli blogikirjoitusta varten.

Pidempi koeajo vahvisti ensifiiliksiä: Pulsar on laadukkaan oloinen auto, joka on miellyttävä ja vakaa ajettava.

Kuljettajan työtila.

Nissan on kuulemma sanonut, että Pulsarin kilpailijoita ovat Toyota Auris, Hyundai i30 ja Kia c'eed eikä se edes yritä kilpailla kokoluokan the (vai das?) autoa Volkswagen Golfia vastaan. Minä en näe syytä, miksei se voisi houkutella myös Golfin ostajia. Ei se ihan niin premium ole, mutta pidän sitä kuitenkin kilpakumppaneita tasokkaampana. Tämä mielipide pohjautuu tosin vain fiilikseen, sillä olen noista kilpailijoista ajanut vain Auriksen.

Ulkonäkö

Pulsarin ulkonäkö on “ihan ok”. Se ei herätä suuria riemunkiljahduksia, mutta ei myöskään inhoreaktiota. Keula noudattelee Nissanin malliston uutta ilmettä, mutta valitettavasti ilmeen suurin tekijä “LED Signature” -huomiovalot eivät ole autossa vakiona vasta kuin Business 360- ja Tekna-varustetasossa. Koeajoauto oli keskimmäisellä Acenta-varustelulla, mutta siinä ei ollut ledejä, vaikka ne lisävarusteena siihen saisikin.

Jostain syystä minulle tulee mieleen Pulsarin perästä Toyota Auris, vaikka eivät ne nyt niin saman näköiset ole. Sitäpaitsi siinä missä en voi sietää Auriksen perää, Pulsarin perä näyttää mukavalta.


Värikartta on varsin tavanomainen, mutta syvän sininen, aavistuksen violettiin taittava, Azure on todella upea väri. Jos Pulsarin ostaisin, värivalintani olisi ehdottomasti Azure.

Pulsarin väri Azure on aavistuksen lämpimämpi kuin taustalla pilkottavien Qashqai- ja Juke-mallien Ink Blue. Molemmat värit ovat joka tapauksessa upeita.

Matkustusmukavuus

Yksi suurimmista riemunaiheista Pulsarilla ajaessa on hiljaisuus. Rengasmelun kuuluu sisään todella vähän, vaikka koeajoauton alla oli nastarenkaat. Sanonpahan vaan, että ihan missä tahansa tämän kokoluokan autossa ei voi ajaa maantiellä nastarenkailla ja nauttia samalla Lindsey Stirlingin viulumusiikista! Omasta mielestäni Pulsarin äänentoisto oli hyvä, mutta mieheni mielestä melko tavanomainen. Olen itse melko puukorva, joten tästä voinee päätellä, että auton meluttomuus sai äänentoistonkin kuulostamaan paremmalta, kun musiikkia ei tarvinnut huudattaa.

Pulsarin kuljettajan istuimella ei tarvinnut juuri kiehnätä sopivan ajoasennon löytämiseksi. Istuin oli tosi mukava ja pehmeä ja selälle löytyi sopivasti tukea, vaikka erillistä ristiseläntukea penkissä ei ollutkaan. Istuimen sivuttaistuki oli kuitenkin varsin onneton, minkä huomasi erityisesti jyrkästi kaartavaa moottoritien liittymiskaistaa ajaessa. Omassa Polossa olisin siinä tilanteessa pysynyt aika lailla keskellä penkkiä, mutta Pulsarissa tuntui siltä, että hyvä ettei ikkunaa vasten painautunut...

Pulsarissa on mukavan pehmeät istuimet, mutta sivuttaistukea saisi olla enemmän.

Kuljettajan penkistä löytyi korkeussäätö, mutta apukuskille sitä ei Pulsarissa saa edes rahalla. Ihan sama juttu oli Mazda3:ssa. Voi miksi? Minun apukuskini ei arvosta.

Apukuskilta tuli kiitosta ovien kyynärnojista, jotka olivat riittävän leveät, miellyttävästi pehmustetut ja oikealla korkeudella. Myös säilytyslokerona toimiva keskikyynärnoja oli toteutettu näppärästi; sen vankan tuntuista kantta pystyi liu’uttamaan pitkittäissuunnassa ja näin hakemaan sille itseä miellyttävän kohdan.

Ovien kyynärnojat ovat pehmeät ja leveät ja sopivalla korkeudella.

Tilat

Nissanin mukaan Pulsarissa on kokoluokan suurin jalkatila takamatkustajille. Takapenkillä todellakin eletään herroiksi tilan suhteen: kun kuskin penkki oli minun asetuksillani ja istuin sen taakse, pystyin melkein nostamaan jalkani suoraksi sen selkänojaa vasten!

Takapenkin matkustusmukavuus saa jalkatilan osalta arvosanana kymmenen, mutta istuimet vain kuusi. Ne ovat kovat ja tasaiset kuin saunan lauteet. Myyjän mukaan Pulsar on suunniteltu kuskin ympärille, mutta jos takatilaan on satsattu, niin miksei sitä ole viety loppuun saakka tekemällä istuimista mukavat? Tilojen puolestahan Pulsar kävisi vaikka taksiksi!

160 cm henkilö istuu eritäin tilavasti 180 cm henkilön takana.

Pulsarin takakontti on reilun kokoinen, mutta melko syvä. Takakonttiin voi ostaa lisävarusteena koko kontin täyttävän säilytyslaatikon, joka on käytännössä sama asia kuin Polon välipohja. Laatikkoon voi viskata autossa vakiona pyörivät rojut, kuten ea-laukun, ja lastata normaalit matkatavarat sitten laatikon kannen päälle. Pieni kauneusvirhe laatikossa oli: kun takapenkin kaataa, laatikko nousee vähän ilmaan. Sen voi painaa takaisin paikalleen, mutta täydellisesti suunniteltu laatikko ei sitä vaatisi. Voi toki olla, että kyseessä oli vain näytillä olleen yksilön vika.

Myyjä arveli, että laatikoita tulee menemään kaupaksi tosi paljon, mitä en yhtään ihmettelisi. Sen verran näppärä lisävaruste kyseessä. Ovh 271 e tosin tekee siitä kohtuullisen arvokkaan, kun vertaa siihen, että osassa autoista välipohja on ihan vakiovaruste.

Välipohjalaatikko.

Ovien äänimaailma

Kuten Keskisuomalaisen jutussakin kirjotettiin, minulle auton laatufiilis syntyy ovien sulkeutumisäänestä. Miten Pulsar suoriutui ovien sulkemisesta, oliko ääni “tumps” vai “rämps”? No laadukas tumpsahdushan niistä kuului. Etuovet sulkeutuivat myös tosi kevyesti. Takaovet vaativat vähän enemmän voimaa/vauhtia sulkemiseen, tai muuten ne eivät lukitu kunnolla.

Takakontin sulkeutuminen ansaitsee erityismaininnan: sen sulkemiseen ei tarvitse käyttää voimaa ja lisäksi viimeiset 30 cm se sulkeutuu ja lukittuu ihan omalla painollaan. Tämä jos mikä luo laadun fiilistä. 

Suorituskyky, moottori ja kulutus

Auton tärkeimmät vaatimukset perheessämme ovat automaattivaihteisto, pieni kulutus, hyvä suorituskyky ja miellyttävät sisätilat. Sisätilat tuli käytyä jo läpi, mutta miten Pulsar suoriutuu muista vaatimuksista?

Koeajamani Nissan Pulsar oli varustettu 1,2-litraisella bensaturbokoneella, josta irtoaa tehoa 85 kW/115 hv. Auton kiihtyvyys on melko tavanomaiselta kuulostava 10,7 sekuntia, mutta se tuntui silti ihan ripeältä ja moottoritielle kiihdytys kävi vaivatta. 

Automaattivaihteinen versio ei oikein suorituskyvyllä loista, sillä kiihdytys nollasta sataan vie peräti 12,7 sekuntia. Meidän oma automaattivaihteinen Polo kiihtyy 9,7 sekunnissa, joten Nissanilla olisi vielä parantamisen varaa automaatin suorituskyvyssä. Nyt automaatin suorituskykyä syö varmaan sekin, että sen maksimivääntö on vain 165 Nm, kun manuaalissa se on 190 Nm.

Manuaalivaihteisen Pulsarin ilmoitettu kulutus l/100 km on 6,3 (kaupunki), 4,3 (maantie), 5,0 (yhdistetty). Automaatti kuluttaa vain desin enemmän, mikä on ihan hyvä suoritus.

Ajoin Pulsarilla testiksi autokoulun 20 km pituisen taloudellisen ajon lenkin, joka sisältää niin maantie- kuin kaupunkiajoakin. Sen kulutus oli 5,0 l/100 km, mikä on ihan ok talvirenkailla. Vertailun vuoksi uusi Volkswagen Polo 1,2 TSI söi siinä 4,7 l/100 km ja Audi A3 1,4 TFSI 4,9 l/100 km.

Viikonlopun aikana Pulsar nieli noin 200 kilometriä. Nollasin ajotietokoneen vahingossa ajojen välissä, joten viikonlopun keskikulutus muodostuu kahdesta osasta. Ekat 50 km oli maantiepainotteista ja keskikulutus  4,9 l/100 km. Sen jälkeisen sekalaisen 150 km ajon jälkeen kulutus oli puolestaan 5,7 l/100 km. Ihan ok, mutta olisin toivonut sen kykenevän vähän vähempään. 

Tällaista pihistelijää ajatellen Pulsarin ajotietokoneessa on hauskoja toimintoja. Auto näyttää jokaisen ajon jälkeen keskikulutuksen ja vertaa sitä alimpaan ajettuun kulutukseen.

Ajoin koeajoautoon pienimmän kulutuksen ennätyksen 4,9 l/100 km.

Lisäksi medianäytöltä voi seurata ajon ekologisuuarvoa, joka muodostuu kolmesta osa-alueesta: kiihdytys, ajo ja jarrutus. Runsaasta moottorijarrutuksen käytöstä sai eniten pisteitä jarrutusosioon, mutta ajon ja kiihdytyksen pisteytystä en ihan täysin hiffannut. Hauska ominaisuus silti.

Ajon ekologinen arvo.

Pulsarin ajotietokone näyttää ajon kokonaiskeskikulutuksen numerona, mutta hetkellisen arvon vain palkkina. Tämä tuntui aluksi typerän epätarkalta, mutta Nissanin edustajan todettua, että eihän hetkellinen kulutus koskaan voi olla 100% tarkka, tulin siihen tulokseen että palkki on oikeastaan aika kiva. Siitä näkee kuitenkin selkeästi sen, ajetaanko hetkellisesti yli vai alle koko ajon keskikulutuksen.

Hetkellinen kulutus vs. koko ajon keskikulutus

Yhteenveto

Lyhyestä virsi kaunis: pidin Pulsarista todella paljon!

Pitkä versio: nautin kovasti Pulsarilla ajamisesta. Kävin muistin virkistykseksi viime viikonloppuna kokeilemassa sitä vielä kerran, ja pidin siitä vaan edelleen tosi paljon. Pulsar on laadukkaan tuntuinen ja ihanan hiljainen! Penkit ovat miellyttävät, mutta sivuttaistukea saisi olla enemmän.

Pulsarin ulkonäkö ei vetoa minuun niin paljon kuin vaikka Golfin tai Leonin. Se on vaan jotenkin niin tavallinen. Komeasta sinisestä väristä täytyy kuitenkin antaa plussaa.

Voisiko Pulsar sitten olla vaihtoehto meidän tulevaksi autoksi? Asia on vähän kiikun kaakun. Pieni moottori jaksaa kuljettaa autoa mukavasti, mutta me haluamme automaatin ja se on speksien perusteella ihan liian vaisu. Jälleen kerran. Tosi monet autot jäävät valintalistaltamme pois automaatin heikon suorituskyvyn vuoksi!

Ensi vuonna Pulsarista tulee tehokkaampi 1,6-litrainen versio, jonka teho voisi riittää meille. Eniten kiinnostaisi Pulsar Nismo, joka tosin on esitelty vasta konseptiautona. Mutta olen varma, että se tulee ajastaan markkinoille! Se tarjoaisi sekä kaipaamaamme suorituskykyä että urheilullisemmat istuimet.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Leidi liikenteessä

Sain viime viikolla kunnian tulla haastatelluksi Keskisuomalaisen autoliitteen “Leidit liikenteessä” -juttusarjaan, jossa esitellään rennolla otteella naisia ja heidän suhdettaan autoihin ja autoiluun. Olin joskus vähän haaveillutkin, että pääsisin siihen mukaan. En kuitenkaan viitsinyt erikseen tuppautua, vaan kysyvät jos kysyvät. Ja niin kävi. :)

Jutun tekeminen kävi kyllä sähäkästi. Sain aiheesta sähköpostia tiistaina, haastattelu oli keskiviikkona, oikoluin jutun torstaina ja perjantaina se jo julkaistiin. :D 

Toimittaja laittoi jutun otsikoksi “Ärhäkkäästi taloudellinen”, joka kuvaa todella hyvin sitä, mitä autoltani haluan. Muutenkin pidin jutusta ihan älyttömästi; se oli kivasti kirjoitettu ja toimittaja sai haastattelusta irti juuri sen mitä pitikin. Volkkarifanitus, blogaaminen, maalipintafriikkeily, kirkkaat värit, suorituskykyiset autot, taloudellinen ajaminen ja jatkuva kehittyminen. Niistä on mun autoilu tehty.



Jutusta julkaistiin myös lyhennetty versio "Laatu löytyy koputtamalla" Keskisuomalaisen nettisivuilla, mutta se ei ollut niin kiva, kuin kokonainen versio.

Kysyin toimittajalta, mistä oli blogini bongannut. Ilmeisesti se oli ollut jo pidempään toimituksen tiedossa. Ajattelin että se olisi löytynyt, kun aiemmin syksyllä vaahtos.. siis keskustelin Twitterissä autoliitteen valokuvien vaihtelevasta tasosta. Liitteen tuottajan ottamat kuvat ovat olleet välillä ihan ala-arvoisen huonoja, kun kuvakulmat ovat mitä sattuu, perspektiivi kauhea ja/tai tausta sekava. Annoinkin siitä palautetta toimittajalle, joka lupasi välittää terveiseni eteenpäin. Toivottavasti tulee parannusta. Haastattelussani kuvat onnistuivat onneksi oikein kivasti (tosin toimittaja ei ollutkaan tämä henkilö jonka kuvista en niin pidä).

tiistai 25. marraskuuta 2014

Karvalakki-Leon vuokralla

Voitimme kaverin kanssa Ecorun-kilpailun arvonnasta Avis-autovuokraamon lahjakortin, jolla sai viikonlopuksi käyttöön A-C-luokan auton. Meillä kummallakaan eikä lähipiirilläkään ollut varsinaista tarvetta vuokra-autolle, mutta kun sellainen kerran oli tarjolla, niin pitihän tilaisuus hyödyntää. Päätinkin ottaa autovuokrauksen koeajon kannalta: viikonlopun autoilu Ylivieskaan ja takaisin olisi hyvä mahis testata jotain itselle uutta autoa.

Valitettavasti Jyväskylän Avis ei voinut vahvistaa automerkkiä etukäteen, mutta toiveita sai toki esittää. Liikkeen yleisimmät automerkit ovat Peugeot, Skoda ja Seat, joista pyysin Peugeotia, koska en ole yhdelläkään ajanut aiemmin. En kuitenkaan saanut Pösöä, vaan sen kaikista tutuimman eli Seat Leonin, jonka olen koeajanut ainakin kolmesti! :D

Noh, ainakin sain ihan laadukkaan auton. Ja vielä ekstraakin, koska Leon olikin farkku ja siten korkeamman hintaluokan auto, kuin mihin lahjakortti oikeutti. Muuten tämä meni kyllä ihan kuin aikoinaan, kun Polo Seniorin päälle ajettiin ja sain Avikselta sijaisautoksi Polon. Eli hyvä auto ajaa, mutta testaamisen kannalta tylsä vaihtoehto.

Vuokra-autot eivät ole mitenkään ihmeellisesti varusteltuja, mutta miksi pitäisikään olla, sillä niiden päätehtävä on vain kuljettaa paikasta A paikkaan B. Käyttöön saamani Seat Leon ST oli malliston tehottomin auto (1.2 TSI, 64 kW, 86 hv) yksinkertaisimmalla Reference-varustetasolla + vakionopeussäädin. Koeajo olikin siis tutun mallin karvalakkiversion koeajo. Jännä oli huomata itsestä, miten paljon auton varustelu vaikuttaa ajofiilikseen. Sama auto tehokkaalla moottorilla ja esim. led-valoilla on ihan eri maata! Cuprasta puhumattakaan…

Vuokra-autona Seat Leon ST 1.2 TSI 64 kW

Leon hoiti tehtävänsä eleettömän varmasti, mutta muuten se ei herättänyt tunteita. Maantienharmaa väri korosti vielä auton tavallisuutta, vaikka lisävarusteväri olikin. FR-varustetason urheilullisiin istuimiin tykästyneenä Leonin peruspenkit tuntuivat aika tavanomaisilta ja esimerkiksi ristiselälle ei ollut kummoista tukea. Musiikin kuuntelu autossa jäi väliin, sillä Leonissa on vakiona vain muistikorttipaikka, eikä ollenkaan usb-pistoketta tai bluetoothia. Manuaalivaihteistoon ehdin kyllästyä jo kahden ensimmäisen kilometrin jälkeen neljän ruuhkassa, mutta maantiellä ja ruuhkattomana aikana se on ihan ok. En tosin edelleenkään ymmärrä, miksi ihmiset jaksavat vielä nykyäänkin hämmentää vaihteita itse.

Kilometrejä Leonin mittariin kertyi viikonlopun aikana reilut 500. Maantiepainotteisen ajon keskikulutus oli 5,0 l/100 km.

Mennessäni tankkaamaan Leonia reissun päätteeksi kävin läpi ajotietokoneen näytöt, jotka näyttävät tiedot yksittäisestä ajosta, pitkän matkan ajosta (nollasin saadessani auton) ja tankkausvälin ajosta. Hämmästyksekseni huomasin, että autolla oli ajettu 121 km ennen kuin se oli luovutettu minulle. Ymmärrän kyllä, että bensa-asema ei ole ihan vuokraamon kyljessä, mutta on eri asia luovuttaa asiakkaalle tankkauksen jälkeen max. 20 km ajettu auto kuin yli 100 km ajettu. Nyt jouduin käytännössä maksamaan myös edellisen käyttäjän kilometrejä, mikä tekee noin 10 e.

Ylhäällä minun ajoni, alhaalla kaikki ajot edellisen tankkauksen jälkeen.
Erotus 121 km ja 2:10 min.

Palautin Leonin Avikselle liikkeen ollessa suljettuna. Annoin mielestäni ihan rakentavaa palautetta  tankin tyhjyydestä sähköpostilla, mutta liike ei vastannut minulle mitään.

Aviksen sähköpostikommunikaatiosta jäi vähän heikko kuva. Meinasin käyttää lahjakortin jo aiemmin, jolloin kysyin sen käyttöä sähköpostilla. Viestiin ei vastattu viikossa, joten lähetin sen uudestaan ja sitten sainkin vastauksen. Asiakaspalvelija laittoi myös sähköpostiongelmasta tukipyynnön heidän IT-osastolle, siitä plussaa

Kun lähestyin Avista kuukautta myöhemmin uudella varaustiedustelulla, luulin että viesti jäi taas perille, mutta lähettämällä sen uudestaan seuraavana päivänä sain vastauksen, että se on koordinoitu eteenpäin. Sitten sainkin heti seuraavana aamuna sovittua vuokrauksen. Jyväskylän liike ei sitten taas vastannutkaan automallitiedusteluuni ennen kuin lähetin sen toistamiseen. Ja tuohon viimeiseen palautteeseeni en siis koskaan saanut vastausta.

Auton haku kävi kätevästi ja auto oli ok, mutta sähköpostiongelmien vuoksi liikkeestä jäi vähän huono kuva. Jos tarvitsisin joskus vuokra-autoa, kokeilisin varmaan ihan tästä syystä eri liikettä. Tosin itseni tuntien menisin varmaan kuitenkin halvimman vuokraushinnan perässä, jos autot olisivat samantasoisia. :)

perjantai 21. marraskuuta 2014

Glosspoint - palvelua vailla vertaa

Sääennuste näytti tälle viikolle pitkästä aikaa poutaa, joten oli sopiva hetki varata auton käsinpesu Glosspointille. Olen hehkuttanut tätä autojen pintakäsittelyyn erikoistunutta firmaa ennenkin, mutta taas on hehkutettava, koska palvelu on vain niin hyvää!

Päädyin liikkeen asiakkaaksi vuonna 2011, kun ostin sinne Grouponista sarjakortin autonpesuun. Polo oli silloin uusi ja päädyinkin teettämään siihen liikkeessä myös CQuartz-pintakäsittelyn. Siinä yhteydessä pääsin heti kokemaan liikkeen mahtavan palvelun. Olin pyytänyt paikkamaalaamaan käsittelyn yhteydessä Polon takaluukusta pikkuisen kiveniskemää vastaavan kolhun, mutta hankkinut epähuomiossa väärän värisen maalin. Tästä ei ollut kuitenkaan tehty ongelmaa, vaan Glosspoint oli käynyt hankkimassa tilalle oikean värisen maalin ja paikannut kolhun sillä. Kilttiä!

CQuartzin takuun säilyttämiseksi Polo piti käyttää hoitopesussa kolmesti kahden vuoden aikana, mutta pelkkien pakollisten käyntien sijaan kävikin niin, että minusta tuli liikkeen vakioasiakas. Vain satunnaisesti pesen Polon itse tai harjattomassa koneessa (=lähinnä huuhtaisu). Glosspointin käsinpesun jälkeen Polo kiiltää aina kuin uusi, omistajat ovat mukavia ja hintakin kohtuullinen, joten en ole edes harkinnut vaihtavani muualle. Sijainti Seppälässäkään ei haittaa, sillä saan kyydin töihin, kun vien auton pesuun aikaisin aamulla. 

Hyvän pesujäljen lisäksi Glosspointin omistajat ovat muutenkin huolehtineet Polosta kuin omastaan. Keväällä 2012 Polon etuovesta paljastui pesun yhteydessä 5 cm pitkiä naarmuja, jotka olivat aiheutuneet oven avaamisesta sitä vasten. Koska naarmut olivat olleet niin ikävän näköisiä, Leo oli kiillottanut ne pois ja uusinut sitten pinnoitteen. Kerran puolestaan moottoripyörän muoviosat saivat pesun yhteydessä suojakäsittelyn, koska auringossa haalistunut takalaukku näytti kuulemma “irstaalta”. Ja kun olin hipaissut Pololla seinää, Leo peitti puskurin helmaan tulleet pienet valkoiset jäljet piiloon mustalla maalilla.

Tällä viikolla Polo sai taas niin hyvää hoitoa, että olen vieläkin ihan hämmentynyt. Olin sopinut ihan normaalista käsinpesusta sekä kiiltoa parantavasta ja likaa hylkivästä ReLoad -suihkeesta, jonka uusin silloin tällöin pesun yhteydessä. Hakiessani Poloa pois Leo kertoi, että heitä on jo pitkään ärsyttänyt hirveästi Polon konepellissä olleet hiusnaarmut. Ne on ilmeisesti aiheuttanut joku lapsi, joka on ohi kävellessä vetänyt lapastaan likaisen konepelin yli. Koska ei ollut kiireinen päivä, hän oli kiillottanut jäljet pois ja pinnoittanut konepellin sen jälkeen CQuartz Finestilla.

Keräilin leukaa lattialta ja kysyin, että mitä olen velkaa. - “40 euroa eli pesu ja ReLoad”. Olin harkinnut konepellin kiillottamista itsekin, koska naarmut olivat tosiaan rumat, mutta nyt sain sen täysin kaupan päälle! Olivat kuulemma meinanneet tehdä sen jo edellisellä käyntikerralla, kun teetin tuulilasiin uuden vettä hylkivän pinnoitteen, mutta eivät silloin ehtineet.

En voi käsittää, mitä olen tehnyt saadakseni näin mielettömän hyvää palvelua?! No, olen kuulemma tuonut paljon(?) uusia asiakkaita, joten he mielellään tämän tekivät. Mieletöntä! Minä olen vain kertonut liikkeestä kaikille, jotka ovat kyselleet paikkaa auton pesuun tai pintakäsittelyyn, koska voin sitä vilpittömästi suositella. Okei, joskus krominen pakoputkenpää on unohtunut pestä tai ikkunoihin on jäänyt kuivauksesta raitoja, mutta mainitsemalla asiasta seuraavalla kerralla ne korjaantuvat.

Mulla ei ole mitään mainostusdiiliä Glosspointin kanssa. Haluan vain kertoa blogissa palvelukokemuksistani ja tässä tapauksessa ovat olleet vertaansa vailla. :)

Polon konepelti pesun, kiillotuksen ja CQuartz Finest pinnoituksen jälkeen. Kyllä muuten kiiltää! Autokatoksen hämärässä otettu peilikuva ei tee sille oikeutta...

torstai 13. marraskuuta 2014

Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up

4WETOA-blogin Akin Ford Ranger Wildtrak pick-up vaihtui alkusyksystä pitkällisen odottelun jälkeen uunituoreeseen malliin. Nopeamminkin sen olisi saanut, mutta Aki halusi ehdottomasti Super Cab -version, jossa on pitkä lava ja vain yksi penkkirivi. Värinä on upea oranssi, josta Aki kirjoittaa: “Jos Wildtrak ei ole Wildtrak-oranssi, en oikein tiedä, onko se edes Wildtrak.”

Aki mietiskelee, millaisiin seikkailuihin Wildtrak hänet seuraavaksi viekään...

Reilu kuukausi takaperin Aki kysäisi, haluaisinko koeajaa Wildtrakin ja vieraskynäillä siitä hänen blogiinsa. No totta kai halusin! :) Tällainen iso pick-up on jotain aivan muuta, kuin mitä koeajoissani on totuttu näkemään.

Wildtrak oli toinen pick-up, jolla olen ajanut. Eka oli Amarok, jolla ajeltiin metsässä viime talvena Volkswagen hyötyautojen talviajokoulussa. Ihan vastaavaan maastoon Aki ei mua valitettavasti vienyt Wildtrakillaan, mutta pääsin sentään ajamaan pellolla, mikä sekin oli varsin hauskaa. Aki tosin taisi olla hieman kauhuissaan huomatessaan millainen peltokaahari rauhallisen poloisen kuoren alta paljastuikaan… Minussa oli kuulemma miehekkäitä piirteitä! Olen liikenteessä rauhallinen ja turvallisuudesta huolehtiva kuski, mutta kun tilaa oli, niin mikäs siinä päästellessä. Sama pätee rampeilla kiihdytyksiin. Talla pohjaan ja menoksi, sillä pitäähän autosta nyt testata, miten se kulkee.

Aki kutsuu itseään Ford Ranger -mieheksi, mutta puhuu silti aina Wildtrakista, joka on Ford Rangerin parhaiten varusteltu malli. Miellän avolava-auton lähinnä työjuhdaksi, mutta ymmärrän hyvin, että senkin voi haluta kunnon varusteilla. Ei Polossakaan voi vedota siihen, että kauppakassiin riittää perusvarustelu - ainakaan meidän perheessä. Täten voin hyvin uskoa, että Wildtrak on se ainut oikea Ford Ranger Akille. :) Siinä on malliston isoin moottori, isot vanteet, alcantara-verhoilu ja urheilullisia yksityiskohtia. Tehoa löytyy 50 pollea enemmän, kuin muista malleista. Vakiovarusteena on myös tunnelmallinen sisävalaistus, navigointijärjestelmä ja peruutuskamera. Herkkuja!

Suuntasimme Wildtrakilla ensimmäiseksi Heinämäentielle, josta olin bongannut täydellisen kuvauksellisen paikan. Upea oranssi auto ja syksyn ruska, mikä sopisikaan paremmin? En muuten ollut ollenkaan tajunnut, miten paljon ko. hiekkatietä ajetaan... Neljän jälkeen ei ollut ihan paras hetki parkeerata autoa vastaantulevien kaistalle poseeraamaan, mutta onnistuin kuitenkin nappaamaan muutamat hyvät kuvat eikä liikennekään hirveästi häiriintynyt.

Wildtrak maastoutuu ruskaan.

Olin pyytänyt Akia hoitamaan Wildtrakin ajamisen hiekkatien reunaan, mutta valokuvaussession jälkeen hyppäsin kuskin penkille. Tai oikeastaan kiipesin, sillä Wildtrak oli ihan järkyttävän iso! Keula oli ties miten kaukana edessä ja perä jossain takana. Nopeasti Wildtrakin kokoon kuitenkin tottui, eikä ajaessa enää muistanut, miten iso auto oli alla. Mitä nyt sieltä näki hyvin muun liikenteen yli.

Aki oli meinannut ajattaa meidät Jyväskeskuksen parkkihalliin, mutta unohti onneksi. Toisaalta se olisi voinut olla hyvin mielenkiintoista, mutta mietin vaan, että olisiko hän todella uskaltanut antaa minun ajaa sinne. Siinä vaiheessa olisi varmasti taas huomannut ajavansa jättiläisautolla.

Pellolla Wildtrak oli kuin kotonaan, vaikka alusta oli sellainen, että jollain Pololla sinne ei olisi uskaltanut harkitakaan menevänsä. Pellolta poistuessa testattiin alennusvaihdetta, mikä aikaansaa fiiliksen siitä, että auto mönkii vaikka minkä yli, vaikka maasto ei kovin haastavaa ollutkaan. Wildtrakin kanssa ilmeni kyllä taas sama juttu kuin Amarokillakin: pick-upin keula on niin jyhkeä, että kuskilla ei ole aavistustakaan, mitä sen edessä/alla on. Pitää siis jo kauempaa tiedostaa mihin on menossa ja valita ajolinja sen mukaan. Ja luottaa paikan tuntevaan apukuskiin. :P

Wildtrak luontaisessa ympäristössään.

Wildtrakin konehuoneesta löytyy 3.2-litran turbodieselmoottori, joka pitää miehekästä jyrinää reippaassa kiihdytyksessä. Kiihdytys moottoritielle satasen vauhtiin tuntui yllättävän ripeältä näin isolle autolle ja sitä se onkin: automaatti kiihtyy speksien mukaan 0-100 km/h 10,4 s eli samaa luokkaa kuin monet tavalliset perheautot.

Toinen minut yllättänyt asia oli Wildtrakin käsittämättömän hyvä rullaaminen, kun kaasua ei paina. Ajattelin, että niin ison auton vauhti hidastuisi nopeasti, mutta taisikin olla niin, että kun massan saa liikkeelle, niin se sitten kanssa menee ja menee.

Jottei menisi pelkäksi kehumiseksi, niin valitettavasti Wildtrakista löytyi epäonnistuneitakin ominaisuuksia. Mittariston keskellä oleva ajotietokone ei ollut kovin informatiivinen ja sen käyttäminen oli hankalaa. Nopeusmittarin alareunassa sijaitseva ajotietokoneen näytön tietoja vaihtava nappi herätti myös ihmetystä. Se on vastaava kuin vanhan Polon trippimittarin nollaustikku ja jotta sitä ylettyy painamaan, on pujotettava käsi ratin puolien välistä. WTF? Ratissa on vakionopeussäätimen ja handsfreen napit, mutta kyllä siihen nyt yksi ajotietokoneen nappi olisi vielä mahtunut.

Wildtrakin vakiovarusteiseen navigointijärjestelmään en tajunnut tutustua. Navigoinnin/radion monitoiminäyttö oli halkaisijaltaan vain viisi tuumaa, mikä tuntui surkean pieneltä. Radion sinisävyinen käyttöliittymä näytti siltä, kuin se kuuluisi auton edelliseen sukupolveen. Lisäksi näyttö oli piilotettu hassuun syvennykseen, joten se tuntui aika etäiseltä. Se tosin näytti olevan varsin hyvä paikka säilyttää puhelinta…

Wildtrakin ohjaamo. Eikö tuo näyttö ole teistäkin aika pieni?

Peruutuspeiliin integroitu peruutuskameran näyttö oli kätevä ominaisuus. Ei enää vuoronperää kamerakuvan ja peilin vilkuilua, kun ne on samassa paikassa. Kuva on tietysti pieni, mutta ei se haitannut. Tämän kokoisessa autossa peruutuskamera on mielestäni ehdoton varuste. Ainakin itse tunnen oloni paljon varmemmaksi, kun on elektroniikkaa ilmoittamassa takana piilevistä vaaroista.

Peruutuskameran näyttö taustapeilissä.

Päättelimme koeajosession työpaikalleni, johon olin jättänyt Polon odottelemaan. Siitä se ajatus sitten lähti vielä viimeiseen valokuvailuun - pitihän nämä kaksi todella erilaista autoa ajaa yhteiskuvaan. Iltahämärässä kuvaan tuli vielä ihan oma tunnelmansa, vaikka tausta olisi voinut olla parempikin. 

Poloinen ja Wildtrak - ei todellakaan kuin kaksi marjaa!

Täytyy sanoa, että hirveän hauskaa oli tavata toinen autobloggaaja ja vaihtaa ajamisen lomassa ajatuksia kaikenlaisesta liikenteeseen liittyvästä. Valokuvaaminenkin oli kaksin verroin hauskempaa kaverin kanssa ja kaveria pystyi nakittaa siirtämään autoa hieman eri asentoihin. Tämä on joskus uusittava!

Blogaaja kuvasi blogaajan kuvaamassa. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...